Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni ärsyyntyy minuun nykyisin, mikä neuvoksi?
äkillinen muutos
22.02.2019 |
Keski-ikäisiä naisia olemme ja ystävyys on pitänyt jo lähes 15 vuotta.
Meillä on (ollut) yhteinen huumorintaju ja vaikka emme joka viikko näekään, puhumme melkein päivittäin puhelimessa.
Nyt jo usean kuukauden aikana olen huomannut, että ystäväni kimmastuu ja hermostuu minuun. Suorastaan loukkaantuu sanomisistani. Mielestäni toimin ja puhun aivan kuten ennenkin ja aikaisemmin ei ongelmia ole ollut.
Meillä on aina ollut tapana hyväntahtoisesti naljailla toisillemme ja vitsailla vähän joka asiasta, nyt kun yritän jotain, niin hän suutahtaa ja loukkaantuu.
Käymme paljon yhteisillä matkoilla. Viimeksi sanoin hänelle lähtiessä, että "Ahaa, tällä kertaa otitkin tarkoituksella pienemmän laukun, ettei mahdu niin paljon tuliaisia..."
(Edellisellä reissulla ostelimme MOLEMMAT ihan mahdottomasti kaikkea, niin että hyvä kun laukkuihin mahtui.) Tästä kaverini kimmastui todella paljon.
"Jaa, sinunko mielestäsi olen sitten joku himoshoppaaja tai minulla on ongelmia hallita rahankäyttöäni???!!!"
Toinen esimerkki, sanoin puhelimessa, että "Eipä ole sinustakaan kuulunut piiitkiin aikoihin mitään..luulin jo että olit unohtanut ja hyljännyt minut" (oikeasti oli jäänyt kaksi päivää väliin soitteluissa)
Hän loukkaantui oikeasti ja sanoi, että "Ai sinunko mielestä minä olen ihminen, joka vain yhtäkkiä lakkaa soittelemasta eikä enää ikinä ota yhteyttä!"
Kolmas esimerkki: Kehuin kylässä käydessäni, että ompa hänellä siistiä ja ihanat uudet verhot. Tästäkin hän onnistui loukkaantumaan ja suutahtamaan, että " Ai, oot sitten sitä mieltä, että normaalisti on ihan sekaista ja entiset verhot olikin niin paskat, että joutikin vaihtaa."
Vielä esimerkki, hän ihmetteli kun hänen naaraskissansa oli viime aikoina lihonut kovasti, niin heitin siihen, että jospa se odottaa pentuja. Hän suuttui todella paljon ja aivan huusi minulle, että luulenko hänen olevan niin vastuuton lemmikinomistaja, että antaisi kissansa kuleksia missä vaan ja lisääntyä omin päin.
Nyt olen ihan ymmälläni ystäväni kanssa. Normaalisti hän on naurahtanut ja sanonut jotain nokkelaa takaisin. Tai vaikka olisi sanonut näillä samoilla sanoilla, mutta sillä tavalla vitsaillen ja "MUKA loukkaantuen" , niin se olisi ollut hänelle tyypillistä ja normaalia. Nyt hän suuttuu ja loukkaantuu ihan oikeasti.
Minä puolestani menen niin hämilleni ja lukkoon, että en saa sanottua enää mitään.
Mistä kiikastaa? Hän on kyllä viimeaikoina ollut muutenkin ärtynyt ja väsynyt.
Vai onko ystävyytemme tullut vain tiensä päähän. On vaikeaa olla koko ajan varpaisillaan ja varoa sanomisia, kun on aina tottunut hänen seurassaan heittämään läppää.
Osaisiko joku auttaa tai kertoa omia kokemuksiaan tai jotain.
Kommentit (24)
Varmasti kannattaisi ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Että olet huomannut hänen suhtautumisensa muutoksen ja siitä on tullut paha mieli. Ystävälläsi voi olla joku asia, joka häntä painaa tai sitten hän voi olla masentumassa tms. Hyvän ystävän kanssa voi tämmöisistäkin puhua. Eikä nyt kannata naljailla eikä verhota huumoriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa siltä, että ystävälläsi on muita ongelmia elämässään, ja se heijastuu sinuun. Olen itse käyttätynyt noin, kun olin burn outin partaalla. Tosiystävälle voi kiukutella välillä, ilman että hän loukkaantuu tai laittaa välejä poikki. Kysele vähän ystävältäsi, onko jokin vinossa ja ole tukena :)
Kokeile antaa hetki omaa rauhaa. Ilmeisesti pidätte tiiviisti yhteyttä?
Itselläni "ystävä", jolle olen alkanut tiuskia ehkä vähän vastaavanlaisesti, syy on siinä että hän takertuu ja väsyn että pitäisi olla koko ajan tekemisissä. Hän soittaa 1-4 kertaa joka ikinen päivä, laittaa 3-20 viestiä lisäksi. Ja aina odottaa näkemistämme ja kyselee sitä.
Eikä tajua vihjeistä (en vastaa kuin alle neljäsosaan puheluistaan) eikä edes vaikka olen suoraankin nykyään sanonut että tarvitsen omaa tilaa. Tällöin hän antaa ehkä puoli vrk aikaa, mutta sitten jo kyselee viestillä "joko saa soittaa?"
Hänen mielestään olemme bestikset ja meillä on niin hauskaa yhdessä. Kuinka metsään voi mennä, hädintuskin siedän häntä. Hän ei vaan kuuntele minua eikä huomioi, joten ei tajua, että mieluiten lopettaisin koko ihmissuhteen.
Itse olen kimpaantunut noin, jos on alkanut selkeästi näkymään merkkejä että siellä tuittuilun taustalla on oikeasti pohjimmiltaan arvostuksen puutetta. Joskus myös tuollainen turha päänaukominen turhauttaa, ei aina vain jaksa. Toisaalta samaan hengenvetoon raivostuttaa nämä kaikesta nokkaansaottajat, jotka ensin itse aukovat päätään mutta sitten suuttuvat toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano suoraan tuollaisessa tilanteessa, että ”anteeksi, en tarkoittanut pahalla.” Sen jälkeen kysy, että painanko joku ystävän mieltä ja haluaisiko hän puhua asiasta.
Toisaalta voi olla, että pieni tauko olisi paikallaan. Joskus ihmiset vain väsyvät toisiinsa. Ei ystävyyden tarvitse tuohon loppua, mutta mielestäni olette kyllä tiiviisti yhdessä. En itse jaksaisi yhtä ja samaa ihmistä monta kertaa viikossa. Päivittäisestä yhteydestä ahdistuisin ja kyllästyisin.
Huh, miksi ihmeessä te ootte kokoajan toisiinne yhteyksissä? Eikö vaikka viikonkin tauko tekisi hyvää?
Ystävällä on selvästi nyt jaksaminen todella tiukalla. Anna vähän tilaa hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on tuollainen naljailija ja aina turpa auki huomauttelemassa jostain, olen jsksanut 20 vuotta, välillä hyvin, välillä huonosti. Aina ei jaksa.
Teilläkin pieni läheisyysriippuvuus, sen voimalla jaksaa toista.
Aina vaan ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Sano suoraan tuollaisessa tilanteessa, että ”anteeksi, en tarkoittanut pahalla.” Sen jälkeen kysy, että painanko joku ystävän mieltä ja haluaisiko hän puhua asiasta.
Toisaalta voi olla, että pieni tauko olisi paikallaan. Joskus ihmiset vain väsyvät toisiinsa. Ei ystävyyden tarvitse tuohon loppua, mutta mielestäni olette kyllä tiiviisti yhdessä. En itse jaksaisi yhtä ja samaa ihmistä monta kertaa viikossa. Päivittäisestä yhteydestä ahdistuisin ja kyllästyisin.
Älä vaan kysy. Se olisi kuin potku nivusiin. Koita nyt vaan suitsia sitä naljailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdevuodet juu. Silloin muuten moni nainen mökkiytyy ja niin voi ystävällesikin käydä.
Anna tilaa. Veikkaan että ystävä vain kaipaa taukoa. Ei ole kovin tavallista että keski-ikäiset roikkuvat kaverissa noin tiiviisti kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko kyseessä olla jokin alkava sairaus? joissakin psyykkisissä tai neurologisissa sairauksissa niin alkuoireita voi olla huumorintajun menetys. Ei osaa lukea sarkasmia, vaan ottaa kaiken totena. Tai sitten hän on vain stressaantunut ja kireänä.
Itsellä kävin eräässä pitkässä ystävyyssuhteessa vähän näin. Olin itse yhtäkkiä se loukkaantuva osapuoli. Vasta reilun kymmenen vuoden ystävyyden jälkeen tajusin, että ystävällä oli aina tapana piikitellä minua. Monesti vasta jälkeenpäin tajusin pahantahtoisen piikin. Lopulta aidosti kyllästyin näihin kommenteihin ja otin loukkaantumiseni esiin. Voiskohan olla samasta kyse?
Kuulostaa vaihdevuosilta minustakin. Muistan, kun oma äitini oli aikoinaan pari vuotta kuin itse piru ja suutahteli ja loukkaantui ihan mistä tahansa. Hänellä oli paha hormoniepätasapaino, ja kun se oli saatu kuntoon, hän oli taas oma itsensä. Ystäväsi käytös kuulostaa melko samanlaiselta, mutta eipä tätä toki häntä tuntematon maallikko voi diagnosoida. Toivottavasti jaksat olla ystäväsi kanssa kärsivällinen ja tuoda esiin sen, että koet hänen suutahtelevan tavalla, joka huolestuttaa sinua ja loukkaa tunteitasi.
Ajattele vaikka hirsitaloa. Jos se tukitaan liian tiiviiksi, homehtuu.
Pitää jättää tilaa puun elää, ilman kiertää eli ns hajurako.
Olette liian tiiviisti.
Olette yksilöitä. Harvenna tapaamisia. Sano hänelle suoraan, jos olet ilkeä, et lähde hänen kanssaan enää mihinkään.
On äärimmäisen rasittavaa, jopa luonnotonta olla kenenkään ainoa kaveri. Koittakaa jutella myös muiden kanssa, kumpikin tahoillanne. Tiedosta rajasi.
Tunnistan tuosta erään lähisukulaiseni. Alkoi tuolla lailla. Tuttu meidän lämmin naljailu jäi, oli joskus tällaisessa läpässä vielä heti alkuun mukana, saattoi kuitenkin aivan silmänräpäyksessä muuttua dramaattisesti. Siis hän suorastaan kilahti. Eli huumorintaju tuntui kadonneen. Pikkuhiljaa paheni ja mukaan tuli vaikka mitä. Hän menetti mielenterveytensä. Nyt on menettänyt sukulaiset ja ystävät, mies vielä roikkuu mukana mutta on jättänyt tämän naisen jo pari kertaa hänkin. En tiedä miksi palannut takaisin.
Hajurakoa. Ei ystävän seurassa kuulu olla epämukavaa/varpaillaan. Ei välttämättä pahene kuten kertomassa tapauksessa.
Tilanteessasi on tosi raskasta. Mulla yksi toinenkin tasapainoton tuttu joka suutahtelee vaikka itse mielellään laukoo aika törkeitä ”muka vahingossa”. Hän on kuitenkin ihan mukava monella muulla tapaa ja näemme niin harvoin että kestän tuon.
Vierailija kirjoitti:
Masennus?
Niin aina.
Oletko itse vilpitön noissa sutkautuksissasi? Vai piikitteletkö ystävääsi huumorin varjolla?
Vaihdevuodet? Ikäkriisi? Sairaus?