Vähätelläänkö sinuakin, tai ihmetellään kun tiedätkin jotain asiasta X?

Eikö kukaan?

Jeps, vähän väliä joku hämmästyy kun tiedän jostain jotain.

Esim. siskoni, joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken, ei joskus tiedäkään jotain ja korjaan tai kerron miten asia oikeasti on, alkaa jäätävä googlaus ja hämmästely kun olinkin oikeassa.

Yleensä kun sitten seuraavan kerran nähdään, hän pätee minulle niistä samoista asioista kuin uutena tietona.

Ärsyttävää, mutta ilmeisesti jotkut tarvitsee sitä nostaakseen omaa egoaan.

Ei ole koskaan vähätelty vaan aina on kehuttu fiksuksi. 

Olen nainen it-alalla ja nuorena, sanotaanko alle 35-vuotiaana, kyllä vähäteltiin. Ei uskottu että olen ihan oikea tekninen asiantuntija, vaan jotenkin ajateltiin että jotkut mystiset "pojat" tekee ne oikeat koodaustyöt ja minä vaan tyttösenä koristan konttoria ja keittelen kahveja. Iän myötä tämä ongelma on onneksi poistunut.

Meille tuli uusi työntekijä, nuori ja nätti. Ja osaava! Mutta en tiedä mitä pitäisi sanoa, kun sen esimies ihastelee kaikille, miten Jonna (nimi muutettu) osaa käyttää taulukkolaskentaohjelmaa niin taitavasti.

Itse käytän ohjelmaa päivittäin, eikä kaavat ja asetukset tai tarrojen luominen listasta niin rakettitiedettä ole.

No arvatkaapa vaan, kun työskentelen siivoojana. Minunhan täytyy siis olla tyhmä ja tietämätön. Joillekin näyttää olevan mahdotonta ymmärtää että vaikka henkilö ei olisi kovin kunnianhimoinen työelämässä, voi kuitenkin olla hyvin tiedonhaluinen ja kiinnostunut oppimaan, lahjakaskin vapaa-ajallaan. 

Ei, en tiedä oikein mistään mitään.

Yleensä jos tiedän, on se jotain tuhannen turhaa, kuten siivous, ruoanlaitto tai lasten hoito, leivonta tai muu kotiin liittyvä asia. Ei noilla tee mitään.

Ei oikein muuten, mutta entinen esimieheni oli tällainen. Saattoi johtua siitäkin, että tiesin asioista paremmkn kuin hän ja sehän otti kovasti hänen luonnolleen. Hänellä ei esimerkiksi ollut mitään hajua, mikä ero on merkonomilla, tradenomilla ja ekonomilla. Kaupan alan esimies kuitenkin. Meille tuli kesätyöntekijäksi tradenomi ja se oli hänestä kovin hienoa ja ihmeellistä eikä oikein tiennyt, mistä sellaisia valmistuu. Itse aloitin kauppatieteen maisteriopinnot eikä hän mitenkään ymmärtänyt, että kauppatieteen kandi on samantasoinen kuin tradenomi ja ekonomi siitä ylempi.

Tämä sama esimies ei millän myöskään meinannut uskoa, että tiedän jotain työlainsäädännöstä vaikka en ole liittoon soittanutkaan. Puhelimessa kerran huusin hänelle, että voi ihan itse soittaa hr-puolelle tai ottaa googlen käteen, jos ei usko, että minä oikeasti tiedän asioista enkä vain heittele juttuja hatustani.

Se on vähän siitäkin kiinni, miten asiat esittää. Kuten jos T. Hakkarainen alkaisi selittää minulle jotain ilmastonmuutoksesta tai tasa-arvosta, niin kyllähän se huvittavaa olisi miehen henkiset kyvyt tuntien ja tietäen.

Aina.

Ilmeisesti tällainen babyface kuin minä, ei anna uskottavaa vaikutelmaa itsestään edes keski-iän lähestyessä 😆

On vähätelty koko elämä. Olen pieni, aiemmin sieväkin naisihminen, joten johtunee osittain siitäkin. Olin nuorempana myös ujo. Olen kuitenkin aina ollut äärettömän skarppi, käynyt laajan matematiikan kursseja, saanut korkeat pisteet älykkyystesteistä, mutta ei auta, useimmiten muhun suhtaudutaan silti hymähdellen ja sanomani sivuutetaan. Nyt kun tuo on alkanut välillä raivostuttamaan, naljaillaan siitä jos hermostuu eikä uskota senkään vertaa. Tuntuukin, että mä en vaan voi tätä koskaan voittaa, vaan mua tullaan aliarvioimaan aina kun ei ole aseman tuomaa turvaakaan. Siis tiettyä koulutustaustaa/työpaikkaa, joka melkein poikkeuksetta on ihmisten mielestä lähes ainoa todiste ihmisen kyvykkyydestä...

Olen ollut vakituisessa työssä jo yli 10 vuotta ja minulla on oma talo ja varallisuutta. En puhu ikinä työstä tai omaisuudesta. Vapaa-aika vapaa-aikana ja työ työnä. Moni luulee, että olen työtön ja asun jossain lähiössä. Ei kannata olettaa mitään jos ei tiedä.

Olen pieni ja söpö naisihminen (26v). Olen taitava argumentoija ja keskustelen mielelläni ja esitän pelotta ajatuksiani, joskus kai aika erikoisiakin. Tämä on miehille jokin punainen vaate, tai ottavat sen jonain henkilökohtaisena haasteena, joskus hyvässä joskus pahassa. 

Jos esim. porukassa keskustellaan niitä näitä ja esitän jonkin asian ja annan sille jonkin lyhyen perustelun, niin aina, aina, joku kiilusilmä tarttuu sanoihini ja alkaa haastaa ja heitellä jotain "entä jos, entä jos", kysymyksiä. Tämäkään ei haittaa, argumentoin mielelläni ja annan lisäperusteluita. Ongelma tulee vasta siinä, jos vastapuoli jostain syystä menee johonkin sukupuolirooliodotustilttiin ja hermostuu, kun en annakkaan heti periksi söpösti kiherrellen. Pahimmillaan joudun kuulemaan täysin epäjohdonmukaisia, vihaisia ja henkilöön käyviä "perusteluita" jostain varsin triviaalista asiasta. Naiset eivät tee tätä juuri koskaan, yleensä joko keskustelevat kanssani rauhallisesti pohdiskellen tai eivät lähde keskusteluun ollenkaan. Miehillä menee hermot heti ja osa ei vain kestä ajatusta, että voitan heidät väittelyssä, kuten yleensä teen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakituisessa työssä jo yli 10 vuotta ja minulla on oma talo ja varallisuutta. En puhu ikinä työstä tai omaisuudesta. Vapaa-aika vapaa-aikana ja työ työnä. Moni luulee, että olen työtön ja asun jossain lähiössä. Ei kannata olettaa mitään jos ei tiedä.

Tämä on muuten niin totta. Vähättelyn lisäksi itsestänikin on oletettu aivan ihmeellisiä asioita, vaikka kukaan muu kuin pieni lähisukuni ei tunne mua juuri lainkaan. On hämmentävää, miten pitkälle asiat voivatkaan joskus mennä. Kuinka raivostuttavaa. Ja vaikkei muiden mielipiteillä ole niin hirveästi väliä, niin ei sitä silti jaksa aina olla ylimielisen ja vähättelevän kohtelun kohteena.

Olen vieraassa seurassa hiljainen tyyppi, ja kun kerrankin avaan suuni, ihmiset kuuntelee ja sisäistävät puheeni. Toisin kuin tutussa seurassa jossa olen puheliaampi on reaktiot päinvastaisia, kaikesta pitää jäädä jankkaamaan että mistä muka tiedän tämän asian ja onko se muka oikeasti noin..

Autoa huoltoon viedessä ne tyypit siellä on selkeästi valmistautunut semmoiseen "ihihihii en minä tiedä mikä sille tuli, ihihii se meni rikki". Mutta kun suunnilleen tiedän missä vika, tai se on ilmiselvä ja sanon sen, siellä ollaan haavi auki . Yksi paikka kohtelee ihan normaalisti kuin ihmistä ja siellä käyn nykyään aina jos mahdollista.

Paras, vai pahin, kommentti tuli kerran kun asensivat jakohihnan väärin ja auto ei käynnistynyt. Menin hakemaan sijaisautoa ja kyselemään korjauksesta niin se korjaaja minulle alkoi lässyttämään kuin lapselle että "autot nyt vaan menee joskus rikki. Minulla on Harley Davidson ja sekin yhtäkkiä vaan meni rikki. "

Joutuivat omaan laskuun viemään auton muualle ja siellä korjasivat auton kuntoon ja asennekin oli parempi.

Toinen mikä ärsyttää on se kun töihin tulee uusia tyyppejä. Miesvaltainen ala ja näillä uusilla on jostain kumman syystä aina oletus että minäkin olen uusi työntekijä. Eivät alkuun kysy ikinä minulta mitään ja kun viimein uskaltavat kysyä kauanko olen ollut siellä töissä, voi sen jälkeen minultakin apua kysyä. Sitten kun tulee eteen joku harvinaisempi asia ne on ihan ihmeissään että minä sen tiedän. Menee onneksi ohi tämä vaihe melko pian mutta kyllä se otti päähän kun viimeksi vaihtui porukkaa paljon ja uutta tuli koko ajan työparini ollessa pitkällä lomalla. Vakituisen työparini kanssa asiasta keskustelin ja hän ei ole koskaan vastaavaa kokenut, hän on siis mies.

Toisin päin sitten mieheni kokee vähättelyä neuvolassa kun käy nuorimmaisen kanssa. Kun hän tietää sanoa ihan samat asiat kuin minäkin ne on siellä ihan ihmeissään.

Ihan tuttua on. Sinussa ei ole muuta vikaa kuin osaaminen, joka harmittaa osaa porukasta kuin pientä oravaa jäätyneellä käpykätköllä. Kannattaa hakeutua seuraan ja työhön, jossa sinulla on mukava olla. On sitä arvostustakin tässä maailmassa, vaikkakin harvassa. Itseäni ei kiinnosta vääntää joka asiasta ja aina tulee niitä, jotka ihan vaan periaatteesta tai huviksi ei voi myöntää omaa tietämättömyyttään ja vänkäävät ja vänkäävät.

Ei muualla kuin av:lla.

Taijio, eksäni vähätteli.

Eksä oli sellainen, että jos minä kommentoin tai kerroin jotain varsinkaan hänen kiinnostuksenkohteisiinsa liittyvää, san ivallisen tuhahduksen tai huomautuksen siitä etten tiedä yhtään mistään mitään. Vaikka olisin just lukenut asian lehdestä.

Sitten taas, jos joku muu ihminen sanoi sen saman asian, asennoituminen oli ihan toinen.

Noh, ei se suhde ollut oikein hyvä muutenkaan.

Vähän vieraampien ihmisten kanssa on joskus käynyt noin. Ehkä joitain ihmisiä yllättää, että hiljaisempi saattaa mielessään ajatella asioita ja hänellä saattaa olla tietoa ja näkemystä, jota hän vain ei ole ilmaissut.

Myös se, ettei suhtaudu näkyvän kriittisesti ja epäileväisesti muihin ihmisiin, vaan esim. hymyilee paljon ilman erityistä syytä ja on sopuisa, saattaa ehkä antaa yksinkertaisen vaikutelman, vaikka olisi älykäs ja kriittinen ajattelultaan.