Ilmastonuoret A-studiossa
Katsoitteko muut keskiviikkona A-studion lähetystä ( https://areena.yle.fi/1-4584722 ), jossa puhuttiin kuinka Euroopassa kymmenettuhannet nuoret ovat olleet viikoittain koululakossa ilmaston vuoksi? Suomessakin on samaa liikehdintää ollut toistaiseksi pienimuotoisempana, ja studiossa olikin kaksi nuorta puhumassa.
En tiedä milloin olisin oikeasti viimeksi liikuttunut kyyneliin asti. On niin väärin, että lapset joutuvat lakkoilemaan saadakseen huomiota sille, ettemme me aikuiset ole kantaneet vastuutamme sen eteen, että lapsilla olisi tulevaisuus.
Tämä sai kyllä minutkin ihan tosissani pohtimaan, mitä sitä voisi ilmaston eteen tehdä. Tietysti ainakin äänestää niidenkin nuorten tulevaisuuden puolesta, joilla ei vielä edes ole äänioikeutta. Aikaisemmin tullut jotenkin sivuutettua koko ilmastonmuutos kun se on tuntunut liian suurelta palalta purtavaksi, mutta kai se on aloitettava jostain, vaikka sitten pienestäkin. Niin en joudu muutaman vuoden päästä selittelemään lapsilleni, miksi en edes yrittänyt.
Jotenkin oli nyt pakko päästä avautumaan tästä. Onko muilla samoja fiiliksiä?
Kommentit (33)
Oho en ollu ees huomannu tollasta ohjelmaa! Mäkin oon vähitellen yrittäny alkaa tehä ekovalintoja meiän perheessä. Eikä se loppulta oo ollukkaan niin hankalaa ku ois kuvitellu. Mut hyvänä motivaattorina just toi kans et en haluis joutuu parin vuoden pääst sanoo mun lapsille et äiti ei ees yrittäny.
Teki kyllä kipeetä kattoa tota ohjelmaa. Mutta anto myös hirveästi voimaa. Nuoret on tarttunu toimeen, nyt on meidän aikuisten vuoro!
Onpa helpottavaa lukea että muutkin painii näiden asioiden kanssa. Mulla on usein sellainen olo että meinaan pakahtua kun tuntuu että tässä on älyttömän iso asia kyseessä, mutta jotenkin tuntuu että tästä ei uskalla puhua ääneen ettei vaikuttaisi rasittavalta ihmiseltä tai jotain.
Nuoret ja naiset on masinoitu Ilmastovouhotukseen, joka muistuttaa stalinistihömppää 70-luvulla.
Puhuttais oikeista huolista, kuten läpsyistä.
Lapset ja nuoret kouluissa peloteltu kunnolla. Varmaan kiva lapsuus ja nuoruus, kun stressaa vaan ilmastosta.
Huh kirjoitti:
Onpa helpottavaa lukea että muutkin painii näiden asioiden kanssa. Mulla on usein sellainen olo että meinaan pakahtua kun tuntuu että tässä on älyttömän iso asia kyseessä, mutta jotenkin tuntuu että tästä ei uskalla puhua ääneen ettei vaikuttaisi rasittavalta ihmiseltä tai jotain.
Näinpä! Mutta pakko tästä on pikkuhiljaa alkaa puhua ääneen, silläkin uhalla, että on jonkun mielestä ikävä ihminen. Olemme sen velkaa lapsille!
Vierailija kirjoitti:
Lapset ja nuoret kouluissa peloteltu kunnolla. Varmaan kiva lapsuus ja nuoruus, kun stressaa vaan ilmastosta.
Mille ei voi tehdään oikeastaan mitään. Läpsyille voisi ja ne ovat oikea rotta ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ja nuoret kouluissa peloteltu kunnolla. Varmaan kiva lapsuus ja nuoruus, kun stressaa vaan ilmastosta.
Pelottavinta lienee katsella vierestä, kuinka aikuiset eivät kanna vastuutaan tässä asiassa. Pakkohan nuorille on kuitenkin tosiasiat kertoa: ilmasto muuttuu, mutta vielä voitaisiin välttää pahimmat katastrofit.
Ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että lasten pitäisi saada olla lapsia, ja haaveilla tulevasta sen sijaan että joutuvat pelkäämään, että aikuiset tuhoavat heiltä tulevaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Huh kirjoitti:
Onpa helpottavaa lukea että muutkin painii näiden asioiden kanssa. Mulla on usein sellainen olo että meinaan pakahtua kun tuntuu että tässä on älyttömän iso asia kyseessä, mutta jotenkin tuntuu että tästä ei uskalla puhua ääneen ettei vaikuttaisi rasittavalta ihmiseltä tai jotain.
Näinpä! Mutta pakko tästä on pikkuhiljaa alkaa puhua ääneen, silläkin uhalla, että on jonkun mielestä ikävä ihminen. Olemme sen velkaa lapsille!
Olemme sen velkaa lapsille. Entä ahmed joka pa nee l asta. Sinusta se ei ole siis ongelma. Pää pois perse stä kaunosielu.
Minusta vaan tuntuu siltä, että nyt kun tämä ilmastonmuutos-asia on tullut muotiin on lapsiin ja nuoriin helpoin vaikuttaa. Olihan näistä asioista puhe jo n. 25 vuotta sitten omassa nuoruudessani. Paljon on tultu myös eteenpäin niistä ajoista. Tuntuu oudolta, että kaikki vuosien ponnistelu ympäristöasioiden vuoksi nyt nollataan täysin ja jankutetaan, että jotain pitää alkaa tekemään. Tietenkin on hyvä, että saataisiin nyt lisää volyymia oikeasti asioihin. Ei tämä silti ihan tavallisten ihmisten käsissä ole. Päättäjien pitäisi tehdä enemmän, kun vaan kieltää lapsilta liharuoat. Tuntuu, että asiat on tullut vähän takapakkia EU:n ja globalisoitumisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh kirjoitti:
Onpa helpottavaa lukea että muutkin painii näiden asioiden kanssa. Mulla on usein sellainen olo että meinaan pakahtua kun tuntuu että tässä on älyttömän iso asia kyseessä, mutta jotenkin tuntuu että tästä ei uskalla puhua ääneen ettei vaikuttaisi rasittavalta ihmiseltä tai jotain.
Näinpä! Mutta pakko tästä on pikkuhiljaa alkaa puhua ääneen, silläkin uhalla, että on jonkun mielestä ikävä ihminen. Olemme sen velkaa lapsille!
Olemme sen velkaa lapsille. Entä ahmed joka pa nee l asta. Sinusta se ei ole siis ongelma. Pää pois perse stä kaunosielu.
Ilmastonmuutos tulee lisäämään myös pakolaisuutta, tähän mennessä nähdyt pakolaisaallot eivät ole mitään verrattuna siihen, millaisia määriä ihmisiä lähtee liikkeelle ilmastonmuutoksen myötä.
Kannattaa pitää mielessä, että on iso ilmastoteko olla ottamatta tänne kylmään pohjolaan kymmeniä-satojatuhansia ihmisiä etelän lämmöstä. Lämmityskulut, etäisyydet, ruuan raahaaminen etelästä, kaikki osuu ilmastoon. Ilmastoteko on pitää pohjoisen ihmismäärä mahdollisimman pienenä.
Karviainen kirjoitti:
Tämä sai kyllä minutkin ihan tosissani pohtimaan, mitä sitä voisi ilmaston eteen tehdä.
Ei tätä juurikaan tarvitse pohtia. Ratkaisu on, että vaihdetaan fossiiliset polttoaineet fossiilittomiin.
Kivihiili aiheuttaa 38 % hiilidioksidipäästöstä. Ratkaisu: Ydinvoimaa tilalle.
Maakaasu aiheuttaa 17 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Ydinvoimaa tilalle.
Öljy tieliikenteessä aiheuttaa 15 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Sähköautoja tilalle.
Öljy laiva- ja lentoliikenteessä aiheuttaa 4,5 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Biopolttoaineita tilalle.
Öljylämmitys aiheuttaa 7,5 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Lämpöpumppuja/ydinkaukolämpöä tilalle.
Siinä 82 % hiilidioksidipäästöistä.
Taviksen ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin käydä takomassa poliitikkojen kalloon nämä faktat, jotta verotus- ja lupakäytännöillä saataisiin tuotanto fossiilittomaksi.
Paras tapa yksilön vaikuttaa tähän asiaan, on tekojen vaatiminen poliitikoilta! Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alla heinäkuussa, ja silloin Suomella on erinomainen paikka toimia suunnannäyttäjinä EU:ssa.
Kuinka moni noista lapsista oli perjantaina lentokentällä suuntaamassa hiihtolomalle jonnekin päin maailmaa?
Kukaan ei ole oikeasti valmis luopumaan mistään mistä ei olisi jo valmiiksi luopunut tai vähintään puoliksi luopunut jo vuosikymmeniä aiemmin.
Ihan ensimmäisenä pitäisi vaatia ammattiliittoja laskemaan meidän kaikkien palkkoja. Ostovoima muuntuu aina tavalla tai toisella päästöiksi. Jos ei primäärikuluttajan toimesta niin vähintään sekundäärisen tai sitä seuraavan jne.
Onnea matkaan itse kullekin.
Tärkeintä on vaatia poliitikoilta toimia. Se on jo itsessään tärkeä teko, joka kannattaa tehdä, vaikkei vielä yksilönä olisi ilmastoasioissa täydellinen.
Joku kehittelee tästä suurta bisnestä syyllistämällä ensin ihmiset.
Joo, katsoin ton. Oli kyllä rohkeita nuoria studiossa. Täytyy tosissaan miettiä uusiksi ketä äänestää näissä vaaleissa, jos mun vakkaripuolueeni ei nyt skarppaa ilmastoasioissa.