Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ilmastonuoret A-studiossa

17.02.2019 |

Katsoitteko muut keskiviikkona A-studion lähetystä ( https://areena.yle.fi/1-4584722 ), jossa puhuttiin kuinka Euroopassa kymmenettuhannet nuoret ovat olleet viikoittain koululakossa ilmaston vuoksi? Suomessakin on samaa liikehdintää ollut toistaiseksi pienimuotoisempana, ja studiossa olikin kaksi nuorta puhumassa.

En tiedä milloin olisin oikeasti viimeksi liikuttunut kyyneliin asti. On niin väärin, että lapset joutuvat lakkoilemaan saadakseen huomiota sille, ettemme me aikuiset ole kantaneet vastuutamme sen eteen, että lapsilla olisi tulevaisuus.

Tämä sai kyllä minutkin ihan tosissani pohtimaan, mitä sitä voisi ilmaston eteen tehdä. Tietysti ainakin äänestää niidenkin nuorten tulevaisuuden puolesta, joilla ei vielä edes ole äänioikeutta. Aikaisemmin tullut jotenkin sivuutettua koko ilmastonmuutos kun se on tuntunut liian suurelta palalta purtavaksi, mutta kai se on aloitettava jostain, vaikka sitten pienestäkin. Niin en joudu muutaman vuoden päästä selittelemään lapsilleni, miksi en edes yrittänyt.

Jotenkin oli nyt pakko päästä avautumaan tästä. Onko muilla samoja fiiliksiä?

Kommentit (33)

Vierailija
21/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole oikeasti valmis luopumaan mistään mistä ei olisi jo valmiiksi luopunut tai vähintään puoliksi luopunut jo vuosikymmeniä aiemmin.

Ihan ensimmäisenä pitäisi vaatia ammattiliittoja laskemaan meidän kaikkien palkkoja. Ostovoima muuntuu aina tavalla tai toisella päästöiksi. Jos ei primäärikuluttajan toimesta niin vähintään sekundäärisen tai sitä seuraavan jne.

Onnea matkaan itse kullekin.

Kerrotko miten mulla ja muilla ihmisillä on varaa vaihtaa öljylämmitys 20 000 euron maalämpöpumppuun, jos palkat laskevat? Tai miten se palkkojen lasku edistää sitä, että ostankin seuraavaksi autoksi 40 000 euron sähköauton sen sijaan, että ostaisin 25 000 euron polttomoottoriauton?

Ostovoima ei todellakaan muutu päästöiksi. Päästöt eivät johdu ostamisesta eivätkä kuluttamisesta, vaan fossiilisista polttoaineista. Ihmisethän sen päättävät, ostavatko ydinvoimalan vaiko hiilivoimalan.

Vierailija
22/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Karviainen kirjoitti:

Tämä sai kyllä minutkin ihan tosissani pohtimaan, mitä sitä voisi ilmaston eteen tehdä.

Ei tätä juurikaan tarvitse pohtia. Ratkaisu on, että vaihdetaan fossiiliset polttoaineet fossiilittomiin.

Kivihiili aiheuttaa 38 % hiilidioksidipäästöstä. Ratkaisu: Ydinvoimaa tilalle.

Maakaasu aiheuttaa 17 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Ydinvoimaa tilalle.

Öljy tieliikenteessä aiheuttaa 15 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Sähköautoja tilalle.

Öljy laiva- ja lentoliikenteessä aiheuttaa 4,5 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Biopolttoaineita tilalle.

Öljylämmitys aiheuttaa 7,5 % hiilidioksidipäästöistä. Ratkaisu: Lämpöpumppuja/ydinkaukolämpöä tilalle.

Siinä 82 % hiilidioksidipäästöistä.

Taviksen ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin käydä takomassa poliitikkojen kalloon nämä faktat, jotta verotus- ja lupakäytännöillä saataisiin tuotanto fossiilittomaksi.

Pekka Haavisto / Vihreät kielsi ydinkaukolämmön edes ideana Ilmastovaalit-keskustelussa tällä viikolla!

Yksi asia minkä jokainen voi tehdä on kieltäytyä muuttamasta Helsinkiin mikäli asuinkiinteistössä on hiililämmitys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri eilen hesarissakin EK:n hallituksen puheenjohtaja puhui siitä, kuinka yrityksetkin ovat jo valmiita siirtymään eteenpäin ja luopumaan fossiilisista. Fossiiliset ovat vanhaa aikaa, eikä niissä haluta enää roikkua! Yritykset toivoisivat vain poliitikoilta selkeitä linjauksia siitä, millaista toimintaa valtio jatkossa tukee.

Vierailija
24/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole oikeasti valmis luopumaan mistään mistä ei olisi jo valmiiksi luopunut tai vähintään puoliksi luopunut jo vuosikymmeniä aiemmin.

Ihan ensimmäisenä pitäisi vaatia ammattiliittoja laskemaan meidän kaikkien palkkoja. Ostovoima muuntuu aina tavalla tai toisella päästöiksi. Jos ei primäärikuluttajan toimesta niin vähintään sekundäärisen tai sitä seuraavan jne.

Onnea matkaan itse kullekin.

Kerrotko miten mulla ja muilla ihmisillä on varaa vaihtaa öljylämmitys 20 000 euron maalämpöpumppuun, jos palkat laskevat? Tai miten se palkkojen lasku edistää sitä, että ostankin seuraavaksi autoksi 40 000 euron sähköauton sen sijaan, että ostaisin 25 000 euron polttomoottoriauton?

Ostovoima ei todellakaan muutu päästöiksi. Päästöt eivät johdu ostamisesta eivätkä kuluttamisesta, vaan fossiilisista polttoaineista. Ihmisethän sen päättävät, ostavatko ydinvoimalan vaiko hiilivoimalan.

40 000 eurolla ostat lähinnä itsellesi hyvän omantunnon.

Tuo 40000 euroa kansantaloudessa kiertäessään aiheuttaa moninkertaiset päästöt 25000 euroon verrattuna. Asia ei ole monimutkainen.

Sanoinhan että oikeasti kukaan ei tahdo luopua mistään vaan haluaa vain lisää.

Vierailija
25/33 |

40 000 eurolla kylläkin ostaa kirjaimellisesti vähäisemmät päästöt. Tieliikenne on vastuussa 15 % hiilidioksidipäästöjä, joten sille olisi oikein hyvä tehdä jotain.

Ei kenenkään tarvitse mistään luopuakaan, vaan tuo on pelkästään oma kuvitelmasi, että asia ratkeaisi luopumisella. Ei se ratkea. Et sä pysty luopumaan esimerkiksi asuntosi lämmityksestä. Sen takia se pitääkin muuttaa mahdollisimman vähäpäästöiseksi. Sama pätee aivan kaikkeen muuhunkin.

Päästöt eivät synny siitä, että raha kiertää taloudessa, vaan siitä, että hiilikiertoon tuodaan hiiltä sen ulkopuolelta.

Vierailija
26/33 |

Hahaa. Olet väärässä. Nämäkin on jo tehty.

Olen vaihtanut kokopäivätyöstä ihan vapaaehtoisesti osa-aikaiseen. Nyt ei ole varaa lomailla lainkaan ulkomailla, käyn kävelemässä lähimetsissä. Ei ole varaa ostaa ketjuliikkeiden uusimpia muotivaatteita, täytyy tehdä retki omaan vaatekomeroon tai paikata vanhaa vaatetta. Kampaajalla käymisestäkin luovuin. Kaikki palkka menee pakollisiin menoihin: sähköön, bensaan, vakuutuksiin, ruokaan, terveyteen jne. Ei ole varaa kuluttaa yhtään ylimääräistä. Huvit on keksittävä itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapset ja nuoret kouluissa peloteltu kunnolla. Varmaan kiva lapsuus ja nuoruus, kun stressaa vaan ilmastosta.

Muistan omasta lapsuudesta, kun eräässä lastenohjelmassa neuvottiin säästämään vettä, koska jossain muuallapäin maailmassa järvi kutistuu sen takia ja kalat jää haukkomaan henkeään. Minähän sitten ihan tosissani otin tuon homman vaikka ihan täyttä valetta ja aivopesua olikin, eikä täällä meidän vedenkulutukset vaikuta mihinkään koska vesi kiertää.

Vierailija
28/33 |

Argumentoit itseäsi vastaan. Noiden 40 000 euron hankkiminen tuottaa päästöjä vaikket itse niitä ensisijaisesti tuottaisikaan. Hyväksytkö ajatuksen että juuri nyt ja tällä hetkellä Suomessa(kin) kaikki taloudellinen toimeliaisuus tuottaa päästöjä?

On olemassa pelinmuuttaja joka muuttaakin tilanteen ja kääntää asetelman ylösalaisin. Ja se on ydinvoima.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/33 |

Ja minkälaiseksi arvioit mahdollisuutesi tulla ns. mielipidevaikuttajaksi? Etenkin nuorten keskuudessa? Koetko, että ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun vuoksi yhteiskunnallinen asemasi on nyt voimakkaasti kasvanut ja kaikki haluavat olla kuin sinä ja kysyvät sinulta mielipidettä ja neuvoa.

En kiistänyt sitä, että asia on ihmisyhteisölle kivulias. Niin paljon pitäisi muuttua arvoissa ja arvostuksissa. Kukkulan kunkku tulisi olla se joka tienaa vähiten. Lähes kirjaimellisesti, toki poikkeuksia voisi olla.

Vierailija
30/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karviainen kirjoitti:

Katsoitteko muut keskiviikkona A-studion lähetystä ( https://areena.yle.fi/1-4584722 ), jossa puhuttiin kuinka Euroopassa kymmenettuhannet nuoret ovat olleet viikoittain koululakossa ilmaston vuoksi? Suomessakin on samaa liikehdintää ollut toistaiseksi pienimuotoisempana, ja studiossa olikin kaksi nuorta puhumassa.

En tiedä milloin olisin oikeasti viimeksi liikuttunut kyyneliin asti. On niin väärin, että lapset joutuvat lakkoilemaan saadakseen huomiota sille, ettemme me aikuiset ole kantaneet vastuutamme sen eteen, että lapsilla olisi tulevaisuus.

Tämä sai kyllä minutkin ihan tosissani pohtimaan, mitä sitä voisi ilmaston eteen tehdä. Tietysti ainakin äänestää niidenkin nuorten tulevaisuuden puolesta, joilla ei vielä edes ole äänioikeutta. Aikaisemmin tullut jotenkin sivuutettua koko ilmastonmuutos kun se on tuntunut liian suurelta palalta purtavaksi, mutta kai se on aloitettava jostain, vaikka sitten pienestäkin. Niin en joudu muutaman vuoden päästä selittelemään lapsilleni, miksi en edes yrittänyt.

Jotenkin oli nyt pakko päästä avautumaan tästä. Onko muilla samoja fiiliksiä?

Haehan apua itsellesi joltakin psykiatrilta joka osaa kertoa sinulle ymmärrettävästi kyseessä olevan valtava ilmastokusetus, eikä suinkaan ihmisen aiheuttama muutos.

Paranemisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ja nuoret kouluissa peloteltu kunnolla. Varmaan kiva lapsuus ja nuoruus, kun stressaa vaan ilmastosta.

Muistan omasta lapsuudesta, kun eräässä lastenohjelmassa neuvottiin säästämään vettä, koska jossain muuallapäin maailmassa järvi kutistuu sen takia ja kalat jää haukkomaan henkeään. Minähän sitten ihan tosissani otin tuon homman vaikka ihan täyttä valetta ja aivopesua olikin, eikä täällä meidän vedenkulutukset vaikuta mihinkään koska vesi kiertää.

Eipä tuo ole hirveesti muuttunut nykypäivänäkään. Meneppä sanomaan työpaikan kahvipöydässä että Suomessa ei sitten muuten tarvitse säästää vettä. Opettele heimlichin otteen suoritustapa etukäteen.

Vierailija
32/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole oikeasti valmis luopumaan mistään mistä ei olisi jo valmiiksi luopunut tai vähintään puoliksi luopunut jo vuosikymmeniä aiemmin.

Ihan ensimmäisenä pitäisi vaatia ammattiliittoja laskemaan meidän kaikkien palkkoja. Ostovoima muuntuu aina tavalla tai toisella päästöiksi. Jos ei primäärikuluttajan toimesta niin vähintään sekundäärisen tai sitä seuraavan jne.

Onnea matkaan itse kullekin.

Kerrotko miten mulla ja muilla ihmisillä on varaa vaihtaa öljylämmitys 20 000 euron maalämpöpumppuun, jos palkat laskevat? Tai miten se palkkojen lasku edistää sitä, että ostankin seuraavaksi autoksi 40 000 euron sähköauton sen sijaan, että ostaisin 25 000 euron polttomoottoriauton?

Ostovoima ei todellakaan muutu päästöiksi. Päästöt eivät johdu ostamisesta eivätkä kuluttamisesta, vaan fossiilisista polttoaineista. Ihmisethän sen päättävät, ostavatko ydinvoimalan vaiko hiilivoimalan.

40 000 eurolla ostat lähinnä itsellesi hyvän omantunnon.

Tuo 40000 euroa kansantaloudessa kiertäessään aiheuttaa moninkertaiset päästöt 25000 euroon verrattuna. Asia ei ole monimutkainen.

Sanoinhan että oikeasti kukaan ei tahdo luopua mistään vaan haluaa vain lisää.

40 000 eurolla kylläkin ostaa kirjaimellisesti vähäisemmät päästöt. Tieliikenne on vastuussa 15 % hiilidioksidipäästöjä, joten sille olisi oikein hyvä tehdä jotain.

Ei kenenkään tarvitse mistään luopuakaan, vaan tuo on pelkästään oma kuvitelmasi, että asia ratkeaisi luopumisella. Ei se ratkea. Et sä pysty luopumaan esimerkiksi asuntosi lämmityksestä. Sen takia se pitääkin muuttaa mahdollisimman vähäpäästöiseksi. Sama pätee aivan kaikkeen muuhunkin.

Päästöt eivät synny siitä, että raha kiertää taloudessa, vaan siitä, että hiilikiertoon tuodaan hiiltä sen ulkopuolelta.

Argumentoit itseäsi vastaan. Noiden 40 000 euron hankkiminen tuottaa päästöjä vaikket itse niitä ensisijaisesti tuottaisikaan. Hyväksytkö ajatuksen että juuri nyt ja tällä hetkellä Suomessa(kin) kaikki taloudellinen toimeliaisuus tuottaa päästöjä?

On olemassa pelinmuuttaja joka muuttaakin tilanteen ja kääntää asetelman ylösalaisin. Ja se on ydinvoima.

Millä ihmeen tavalla 40 000 euron hankkiminen tuottaa päästöjä? Raha on vähimmillään numeroita tilillä, eikä sen lisääminen aiheuta päästöjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/33 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noin lapset aivopestään huolehtimaan tyhjästä, etteivät vain huomaisi mikä on se oikea uhka, eivät edes vaikka he ovat syrjittyjä omassa maassaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yhdeksän