Lue keskustelun säännöt.
Olen täysin loppu taaperon suhteen eikä mieheni edes yritä ymmärtää
11.02.2019 |
Hänen mielestään minun pitäisi vain asennoitua paremmin lapsen uhmaan, vaikka asenteesta se tuskin enää on kiinni kun saan päivittäin pienistäkin vastoinkäymisistä romahduksia. Kyse ei ole varsinaisesti uhmasta, vaan omasta, jo vuosia horjuneesta mielenterveydestä, joka ei vain kestä tätä uhmaikää enää kaiken muun lisäksi. En jaksa enää edes yrittää hänen kanssaan ja näin ollen vain pahennan tilannetta. Oon yrittänyt tehdä hänen kanssaan kahdestaan kaikkea kivaa ja yrittänyt huomioida hänet aina kun vauvalta ehdin, mutta mikään ei riitä, joten en jaksa enää. Kaikki yritykseni menevät näköjään hukkaan. Vituttaa ja masentaa, kun en pysty edes yhtä vuorokautta oman lapseni kanssa olemaan ilman että huudan, raivoan, itken ja koen pilaavani lapseni elämän olemalla hänen äitinsä. Yhden todella hälyyttävän asian huomasin tänään. Nimittäin sen, että en ärsytykseltäni enää jaksa tai ehdi aina nähdä hänen ihania puoliaan enkä nauraa hänelle, kun tekee tarkoituksella jotain hauskuuttaakseen minua. Mieheni syyllistää tästä jatkuvasti ja sitten taas itken ja lapsi tuijottaa itkevää äitiä oudosti jostain kauempaa.
Soppaa sekoittaa pieni vauva ja väsymys. Tiedostan, ettei toinen lapsi tähän tilanteeseen ollut välttämättä se fiksuin vaihtoehto. Vauva kuitenkin on jo olemassa, joten sillä mennään mitä on annettu.
Mieheni sai aika kauan patistaa hakemaan apua ennen kuin sain neuvolassa suuni auki. Olen siis menossa neuvolapsykologin juttusille. Toivon, että sieltä saisin apua tai edes pienen ponnistuksen kohti parempaa oloa. En tiedä miksi edes kirjoitin tästä tänne. Olen vain niin loppu.
Kommentit (50)
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä taaperossa nyt ottaa siis aivoon? Ottiko se sua aivoon jo ennen kun tää vauva syntyi?
Saisiko taaperon hoitoon? Päiväkotiin, sukulaisille? Saisit vähän happea ja etäisyyttä asiaan.
Just. Tehkää vielä kolmas pentu samaan syssyyn.
Olisit miettiny kolmesti enneku halusit saattaa lapsen maailmaan, jota et halunnutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas kerran: äly hoi, älä jätä!
Itse teet kaiken vaikeaksi ja sitten vielä ihmettelet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Miksi ärsytti? Minusta taas ap yrittää kertoa jotain mitä ei osaa edes muotoilla, ja sinä yrität tukkia suun varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Uupunutta, ahdistunutta ihmistä työkseen syyllistävä puoliso ehkä nyt kuitenkin kaipaisi jotain tarkastelua tässä myös? Voipa olla, että neuvolapsykologi ja mahdollinen sen jälkeinen apu yrittää pönkittää aloittajaa kestämään parisuhdetta, joka ei ole tasapainossa eikä ole tasapainottumaan päinkään, vaan lastaa häntä lisää. Tehokkaampaa saattaisi olla mieheen suunnattu apu, jotta löytäisi toimivamman roolin tilanteessa.
Jotenkin vain arvaan, että sellainen vaihtoehto ei kiinnostaisi miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Miksi ärsytti? Minusta taas ap yrittää kertoa jotain mitä ei osaa edes muotoilla, ja sinä yrität tukkia suun varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Uupunutta, ahdistunutta ihmistä työkseen syyllistävä puoliso ehkä nyt kuitenkin kaipaisi jotain tarkastelua tässä myös? Voipa olla, että neuvolapsykologi ja mahdollinen sen jälkeinen apu yrittää pönkittää aloittajaa kestämään parisuhdetta, joka ei ole tasapainossa eikä ole tasapainottumaan päinkään, vaan lastaa häntä lisää. Tehokkaampaa saattaisi olla mieheen suunnattu apu, jotta löytäisi toimivamman roolin tilanteessa.
Jotenkin vain arvaan, että sellainen vaihtoehto ei kiinnostaisi miestä.
Mies ku ei tässä nyt ole se ongelma, vaan se, että ei ap ei jaksa. Ja mies teki niin kuin parhaaksi näki eli sai ap:n varaamaan ajan psykologille.
Vierailija kirjoitti:
Olisit miettiny kolmesti enneku halusit saattaa lapsen maailmaan, jota et halunnutkaan.
Sanohan tämä äidillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niitä kakaroita pitää tehdä monta putkeen? Eikö kannatttaisi ensin tunnustella, selviääkö sen ensimmäisenkin kanssa kaikki uhmaiät ja kiukuttelut läpi ennenkuin aletaan tekemään toista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miljoonas kerta missä todistetaan että kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ei ole hyvä idea kenenkään osapuolen suhteen. Älkää ihmiset tehkö toista heti kun esikoisen ollessa vuoden tulee se "vauvakuume". Lähes kaikki joita tunnen on tehneet sen virheen että esikoisen jälkeen heti perään toinen, ja aina on huonosti käynyt, se nuoremman vauva-aika on kaikilla ollut todella raskasta. Eniten ihmiset eroaa silloin kun on se toinen tehty, sekin kertoo paljon siitä että se on iso virhe.
Ja toinen juttu on tuo väsymys, syötkö e-pillereitä? Mulla tuli niistä kiukkua ja itkua, ja kuvittelin vuosia että minusta on tullut vain hermoheikko ihminen, mutta kun lopetin pillerit muutuin kuin taikaiskusta takaisin omaksi rauhalliseksi itsekseni.
Ja kolmas tärkeä asia, oletko mittauttanut ferritiiniarvosi? Entä muut esim. D-vitamiini? Kaksi raskautta peräkkäin, jälkivuotoineen ja imetyksineen imee sut kirjaimellisesti kuiviin.
Hei, hyvä että hait apua! Kuulostaa siltä, että olet aivan lopussa. Voisiko sinulla ehkä olla myös synnytyksen jälkeistä masennusta?
Miehesi selvästi kuitenkin yrittää auttaa sinua, vaikka ei ymmärrä mitä tarvitset. Voisiko hän ehkä ottaa isomman vastuun taaperosta? Vauva tarvitsee sinua paljon, varsinkin jos imetät, ja taapero voi olla tästä mustasukkainen. Olisi hyvä, jos isä voisi siitä syystä antaa taaperolle reilusti yhteistä aikaa.
Tsemppiä! Tämä on kurja vaihe, mutta ohimenevä. Pikkuhiljaa helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aloit tekemään lapsia vaikka mielenterveytesi on horjunut jo vuosia??? Voi hyvän tähden, että ehdoin tahdoin tehdään tuollaisessa tilanteessa jälkikasvua!!!
Ihan kuin olisin lukenut omasta elämästäni ap. Ajattelin omalla kohdallani että PMS pahentaa uupumustani joten aloitin Triptyl 25 Mg lääkityksen. Olin siis niin poikki että itkin neuvolassa. Lääke ei ole auttanut siihen uupumukseen mutta se hillitsee mun kiukkuisuuttani ja auttaa mua nukkumaan syvempää unta yöheräilyjen välissä. PMS:n loputtua olen energinen oma itseni kun ennen olin väsynyt ja kiukkuinen koko ajan. Meillä on taapero joka herättää välillä jopa 2 krt tunnissa eli voin hyvin kuvitella miltä susta tuntuu vauvan äitinä.
2 kk lääkitystä takana ja pystyn taas näkemään kuinka ihana se meidän uhmaikäinenkin on.
Meillä mies ei olisi halunnut että mitään lääkkeitä syön mutta olin jo kokeillut kaikkia vaihtoehtoisia keinoja eikä mikään auttanut. Nyt tällä viikolla menen vielä verikokeisiin ja katsotaan kilpirauhasarvot ja katsotaan rautatilanne.
Miehet ei ymmärrä täysin, koska eivät ole kokeneet sitä että pitää olla kokoajan kahdelle lapselle saatavilla yhtä aikaa. Katsovat vain etäämmältä, että mikä tuossa on nyt niin vaikeaa. Hyvinhän tämä menee illan ajan kun minä hoidan esikoista ja vaimo vauvaa...
Joku kirjoitti, että tuo vaihe puskee omat traumat, ja totta se on. Niitä kyllä meillä suomalaisilla riittää, varsinkin mitä tulee 2-3v uhmaikään. Kyllä sillä miehelläkin puskisi omansa, jos joutuisi samaan tilanteeseen.
Muistan tuon ajan, oli raskainta aikaa elämässäni kun esikoinen oli 2 ja kuopus vauva. 3-ja 5-vuotiaiden kanssa on jo kivaa. Tuossa vaiheessa omien tunteiden vastaus löytyy siitä ajasta kun sinä olit parivuotias. Ja mikäpä ironia, sillä tuota aikaa et muista etkä varmasti tule todenmukaisia vastauksia saamaan omilta vanhemmiltasi.
Hienoa että menet neuvolapsykologille! Miten olisi esikoiselle avoin varhaiskasvatuskerho? Ja olisi varmaan hyvä, että mies hoitaisi välillä vauvaa ja sinä menisit tekemään jotain oikeasti kivaa taaperon kanssa, koska teidän suhdettakin pitäisi elvyttää. Samoin sinä tarvitset ihan omaa aikaa ja tarvittaessa miehen täytyisi jopa luopua nyt hetkeksi täysin omista menoista. Tsemppiä!
Tuo on erittäin rankka vaihe, ihan kenelle tahansa. Hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua! Joka päivä lapset ovat vähän vanhempia ja pikkuhiljaa asiat helpottuvat sitäkin kautta. Yksi keino selviytyä on ottaa etäisyyttä ja aikalisää niihin tilanteisiin, kun sulla meinaa hermo palaa. Mene vaikka toiseen huoneeseen hengittelemään. Älä pyri kovin ihmeelliseen äitiyteen, vaan mene ihan rehdisti siitä, mistä aita on matalin: käytä valmisruokia, jätä siivous vähemmälle jne. Ota omaa aikaa aivan minimissään kerran viikossa! Huolehdi, että syöt säännöllisesti ja terveellisesti. Jo se, että saat väsymyskuormaa kevennettyä etkä ole nälissäsi helpottaa sun omaa tunteidensäätelyä.
Vierailija kirjoitti:
Miljoonas kerta missä todistetaan että kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ei ole hyvä idea kenenkään osapuolen suhteen. Älkää ihmiset tehkö toista heti kun esikoisen ollessa vuoden tulee se "vauvakuume". Lähes kaikki joita tunnen on tehneet sen virheen että esikoisen jälkeen heti perään toinen, ja aina on huonosti käynyt, se nuoremman vauva-aika on kaikilla ollut todella raskasta. Eniten ihmiset eroaa silloin kun on se toinen tehty, sekin kertoo paljon siitä että se on iso virhe.
Ja toinen juttu on tuo väsymys, syötkö e-pillereitä? Mulla tuli niistä kiukkua ja itkua, ja kuvittelin vuosia että minusta on tullut vain hermoheikko ihminen, mutta kun lopetin pillerit muutuin kuin taikaiskusta takaisin omaksi rauhalliseksi itsekseni.
Ja kolmas tärkeä asia, oletko mittauttanut ferritiiniarvosi? Entä muut esim. D-vitamiini? Kaksi raskautta peräkkäin, jälkivuotoineen ja imetyksineen imee sut kirjaimellisesti kuiviin.
Älähän nyt yleistä. Meillä on reilun vuoden ikäerolla kaksi ja hyvin on sujunut, eikä olla edes erottu. En minä aina usko, että sekään on ruusuilla tanssimista, jos lapset on viiden vuoden ikäerolla. Mutta palataan ap viestiin. Voisiko taapero rueta käymään päiväkodissa, vaikka muutamana päivänä viikossa? Hienoa, että olet apua hakenut! Tämä ei varmaan nyt helpota yhtään, mutta tilanne helpottaa, kun lapset kasvaa. Oletteko miettinyt, jos miehesi jäisi vuorostaan kotiin? Hän ei välttämättä ymmärrä, kuinka raskasta sinulla on. Paljon voimia sinulle ja älä välitä noista irvailu viesteistä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei ymmärrä täysin, koska eivät ole kokeneet sitä että pitää olla kokoajan kahdelle lapselle saatavilla yhtä aikaa. Katsovat vain etäämmältä, että mikä tuossa on nyt niin vaikeaa. Hyvinhän tämä menee illan ajan kun minä hoidan esikoista ja vaimo vauvaa...
Joku kirjoitti, että tuo vaihe puskee omat traumat, ja totta se on. Niitä kyllä meillä suomalaisilla riittää, varsinkin mitä tulee 2-3v uhmaikään. Kyllä sillä miehelläkin puskisi omansa, jos joutuisi samaan tilanteeseen.
Muistan tuon ajan, oli raskainta aikaa elämässäni kun esikoinen oli 2 ja kuopus vauva. 3-ja 5-vuotiaiden kanssa on jo kivaa. Tuossa vaiheessa omien tunteiden vastaus löytyy siitä ajasta kun sinä olit parivuotias. Ja mikäpä ironia, sillä tuota aikaa et muista etkä varmasti tule todenmukaisia vastauksia saamaan omilta vanhemmiltasi.
Hienoa että menet neuvolapsykologille! Miten olisi esikoiselle avoin varhaiskasvatuskerho? Ja olisi varmaan hyvä, että mies hoitaisi välillä vauvaa ja sinä menisit tekemään jotain oikeasti kivaa taaperon kanssa, koska teidän suhdettakin pitäisi elvyttää. Samoin sinä tarvitset ihan omaa aikaa ja tarvittaessa miehen täytyisi jopa luopua nyt hetkeksi täysin omista menoista. Tsemppiä!
Onko mahdoton ajatus, että molemmat lapset olisivat isän hoivissa vähän aikaa ja äiti saisi joskus vähän OMAA aikaa, ei vain aikaa pelkästään toisen lapsen kanssa? Oma aika on kullanarvoista toipumista ajatellen.
Hyvä, että lähdit hakemaan apua! Pienen lapsen vanhemmuus tuo todella pintaan kaikki omat traumat ja ongelmat. Ja varsinkin jos on vauva ja taapero. Itse uskalsin tehdä lapsia vain isoilla ikäeroilla juuri siksi, että olen erittäin hyvä äiti kun saan olla yhden lapsen kanssa rauhassa, mutta en jos pitää koko ajan jakaa huomiota (toki näinkin sitä joutuu tekemään, mutta ei samalla lailla kahdelle tarvitsevalle).
Olet ilmeisesti kotona lasten kanssa. Voisitko palata töihin kun vauva on isompi ja miehesi vuorostaan jäädä kotiin?