Lue keskustelun säännöt.
Olen täysin loppu taaperon suhteen eikä mieheni edes yritä ymmärtää
11.02.2019 |
Hänen mielestään minun pitäisi vain asennoitua paremmin lapsen uhmaan, vaikka asenteesta se tuskin enää on kiinni kun saan päivittäin pienistäkin vastoinkäymisistä romahduksia. Kyse ei ole varsinaisesti uhmasta, vaan omasta, jo vuosia horjuneesta mielenterveydestä, joka ei vain kestä tätä uhmaikää enää kaiken muun lisäksi. En jaksa enää edes yrittää hänen kanssaan ja näin ollen vain pahennan tilannetta. Oon yrittänyt tehdä hänen kanssaan kahdestaan kaikkea kivaa ja yrittänyt huomioida hänet aina kun vauvalta ehdin, mutta mikään ei riitä, joten en jaksa enää. Kaikki yritykseni menevät näköjään hukkaan. Vituttaa ja masentaa, kun en pysty edes yhtä vuorokautta oman lapseni kanssa olemaan ilman että huudan, raivoan, itken ja koen pilaavani lapseni elämän olemalla hänen äitinsä. Yhden todella hälyyttävän asian huomasin tänään. Nimittäin sen, että en ärsytykseltäni enää jaksa tai ehdi aina nähdä hänen ihania puoliaan enkä nauraa hänelle, kun tekee tarkoituksella jotain hauskuuttaakseen minua. Mieheni syyllistää tästä jatkuvasti ja sitten taas itken ja lapsi tuijottaa itkevää äitiä oudosti jostain kauempaa.
Soppaa sekoittaa pieni vauva ja väsymys. Tiedostan, ettei toinen lapsi tähän tilanteeseen ollut välttämättä se fiksuin vaihtoehto. Vauva kuitenkin on jo olemassa, joten sillä mennään mitä on annettu.
Mieheni sai aika kauan patistaa hakemaan apua ennen kuin sain neuvolassa suuni auki. Olen siis menossa neuvolapsykologin juttusille. Toivon, että sieltä saisin apua tai edes pienen ponnistuksen kohti parempaa oloa. En tiedä miksi edes kirjoitin tästä tänne. Olen vain niin loppu.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit tekemään lapsia vaikka mielenterveytesi on horjunut jo vuosia??? Voi hyvän tähden, että ehdoin tahdoin tehdään tuollaisessa tilanteessa jälkikasvua!!!
Just näin. Toinen vastaava ryhmä on päihdeongelmaiset. Miksi pitää niitä lapsia vääntää maailmaan kun ei ole itsestäkään huolehtiminen ihan varmoissa kantimissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Miksi ärsytti? Minusta taas ap yrittää kertoa jotain mitä ei osaa edes muotoilla, ja sinä yrität tukkia suun varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Uupunutta, ahdistunutta ihmistä työkseen syyllistävä puoliso ehkä nyt kuitenkin kaipaisi jotain tarkastelua tässä myös? Voipa olla, että neuvolapsykologi ja mahdollinen sen jälkeinen apu yrittää pönkittää aloittajaa kestämään parisuhdetta, joka ei ole tasapainossa eikä ole tasapainottumaan päinkään, vaan lastaa häntä lisää. Tehokkaampaa saattaisi olla mieheen suunnattu apu, jotta löytäisi toimivamman roolin tilanteessa.
Jotenkin vain arvaan, että sellainen vaihtoehto ei kiinnostaisi miestä.
Mies ku ei tässä nyt ole se ongelma, vaan se, että ei ap ei jaksa. Ja mies teki niin kuin parhaaksi näki eli sai ap:n varaamaan ajan psykologille.
Kyllä vaan mun mielestä mies tässä nimenomaan on ongelma. Patistaa johonkin neuvolapsykologille, jolta ei kuitenkaan saa muuta kuin kuunteluapua. Totuus on se, että tällä äidillä on kädet liian täynnä ja vaativa esikoinen lisää taakkaa.
Miksei mies itse tee asialle jotain, käskee vain menemään psykologille, josta kai kuvittelee vaimon saavan ohjeita jaksamiseen? Sen jälkeen voi sitten vedota, että ei sitten kelvannut edes asiantuntijat ohjeet, kun et edelleenkään jaksa!
MIes ottakoon vastuun siitä vanhemmasta lapsesta ja sassiin! Ei mitään tietokoneen ääressä istumisia ja pelailemisia ja omia iltalenkkejä ja kaljalla käymisiä kavereitten kanssa ja muuta vastaavaa, vaan esim. ruokapöydässä mies huolehtii lapsen syömisestä sillä aikaa kun äiti huolehtii vauvasta. Sitten isä lapsen kanssa korjaa ruuat pois pöydästä ja siistii keittiön, siirtyy sen jälkeen touhuamaan lapsen kanssa, katsovat YHDESSÄ lasten ohjelmia tai menevät jopa ulos, käyvät jossakin, antavat äidin ja vauvan olla rauhassa. Illemmalla ISÄ huolehtii lapsen iltapalat, iltapesut ja nukkumaanmenot. Koska hän on lapsen isä ja äidin vastuulla on pieni vauva.
Lapset on joka tapauksessa tehty yhdessä ja yhteistuumin, on ap:n mielenterveystilanne sitten ihan mikä tahansa. Isän on otettava täysi vastuu tilanteesta eikä hänen kuulu syyllistää lasten äitiä, joka on liikaa kuormittunut. Ylipäänsä kaikenlainen syyllistäminen parisuhteessa on syövyttävää. On puhallettava yhteiseen hiileen. Kun isä kohdistaa huomionsa ja hoivansa tähän vanhempaan lapseen tässä tilanteessa, kun perheessä on vauva, lapsi saa tarvitsemansa turvan ja huomion.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit tekemään lapsia vaikka mielenterveytesi on horjunut jo vuosia??? Voi hyvän tähden, että ehdoin tahdoin tehdään tuollaisessa tilanteessa jälkikasvua!!!
Jep, ratkaisu tähän on kuin onkin jo maassa makaavan potkiminen. Kiitos panoksestasi. Asiallisemmin käyttäytyvät voivat jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Miksi ärsytti? Minusta taas ap yrittää kertoa jotain mitä ei osaa edes muotoilla, ja sinä yrität tukkia suun varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Uupunutta, ahdistunutta ihmistä työkseen syyllistävä puoliso ehkä nyt kuitenkin kaipaisi jotain tarkastelua tässä myös? Voipa olla, että neuvolapsykologi ja mahdollinen sen jälkeinen apu yrittää pönkittää aloittajaa kestämään parisuhdetta, joka ei ole tasapainossa eikä ole tasapainottumaan päinkään, vaan lastaa häntä lisää. Tehokkaampaa saattaisi olla mieheen suunnattu apu, jotta löytäisi toimivamman roolin tilanteessa.
Jotenkin vain arvaan, että sellainen vaihtoehto ei kiinnostaisi miestä.
Mies ku ei tässä nyt ole se ongelma, vaan se, että ei ap ei jaksa. Ja mies teki niin kuin parhaaksi näki eli sai ap:n varaamaan ajan psykologille.
Kyllä vaan mun mielestä mies tässä nimenomaan on ongelma. Patistaa johonkin neuvolapsykologille, jolta ei kuitenkaan saa muuta kuin kuunteluapua. Totuus on se, että tällä äidillä on kädet liian täynnä ja vaativa esikoinen lisää taakkaa.
Miksei mies itse tee asialle jotain, käskee vain menemään psykologille, josta kai kuvittelee vaimon saavan ohjeita jaksamiseen? Sen jälkeen voi sitten vedota, että ei sitten kelvannut edes asiantuntijat ohjeet, kun et edelleenkään jaksa!
MIes ottakoon vastuun siitä vanhemmasta lapsesta ja sassiin! Ei mitään tietokoneen ääressä istumisia ja pelailemisia ja omia iltalenkkejä ja kaljalla käymisiä kavereitten kanssa ja muuta vastaavaa, vaan esim. ruokapöydässä mies huolehtii lapsen syömisestä sillä aikaa kun äiti huolehtii vauvasta. Sitten isä lapsen kanssa korjaa ruuat pois pöydästä ja siistii keittiön, siirtyy sen jälkeen touhuamaan lapsen kanssa, katsovat YHDESSÄ lasten ohjelmia tai menevät jopa ulos, käyvät jossakin, antavat äidin ja vauvan olla rauhassa. Illemmalla ISÄ huolehtii lapsen iltapalat, iltapesut ja nukkumaanmenot. Koska hän on lapsen isä ja äidin vastuulla on pieni vauva.
Lapset on joka tapauksessa tehty yhdessä ja yhteistuumin, on ap:n mielenterveystilanne sitten ihan mikä tahansa. Isän on otettava täysi vastuu tilanteesta eikä hänen kuulu syyllistää lasten äitiä, joka on liikaa kuormittunut. Ylipäänsä kaikenlainen syyllistäminen parisuhteessa on syövyttävää. On puhallettava yhteiseen hiileen. Kun isä kohdistaa huomionsa ja hoivansa tähän vanhempaan lapseen tässä tilanteessa, kun perheessä on vauva, lapsi saa tarvitsemansa turvan ja huomion.
Taidat olla joku hullu miestenvihaaja.
Minkä verran resursseja ja apuvoimia sulla on käytössäsi? Miten mies osallistuu? Älä piittaa jonneista ja muista ilkeistä, jotka oksentavat täällä pahaa oloaan pidäkkeettä tuntemattomien niskaan, vaikka omakaan mielenterveytensä ei ole häävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdin täysin kirjoittaa aloitukseen, että esikoinen on hoidossa kolmena päivänä viikossa. Luulisi, että se auttaisi jaksamaan paremmin ja saakin sen hoitopäivän ajan kun saan olla rauhassa kotona vauvan kanssa. Mutta kun lapsi tulee taas kotiin, niin sota syttyy. Mies on myöskin viettänyt nyt paljon aikaa taaperon kanssa kodin ulkopuolella, mutta tuntuu, että työnnän lastani aina vain kauemmas kun hän on poissa.
Joku otti herneen nenäänsä otsikosta. Miehen takia hain apua, mutta kotona koen kokoajan pelkkää syyllistämistä siitä miten "hoidan" tämän äitiyden tällä hetkellä. Mies on myös melko väsynyt tilanteeseen, mutta kestää huomattavasti paremmin tällaista kuormittavaa elämänvaihetta kuin minä. Hän ehkä saattaa hermostuksissaan sanoa asioita, joita ei tarkoita, mutta kyllä minua loukkaa kommentit siitä miten huonosti taas suoriudun.
Ja syy miksi olen alunperinkään tehnyt lapsia... En tiedä, en rehellisesti sanottuna tiedä. Tai en ainakaan muista.
Ap
Meillä on hyvät tukiverkostot, molemmat isovanhemmat. Silti tuntuu, että lapsen hoitopaikka ja isovanhempien tarjoama tuki ja apu ei riitä. Kotona saan romahduksia kaikesta huolimatta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että olet hakenut apua 💚
Varmasti on raskasta.
Mies pitäisi saada ymmärtämään tilanteesi ja väsymyksesi vakavuus. Toivottavasti ymmäärtää.
Jos ei ymmärrä jätä lapset 2-3 vrk isän hoiviin ja ilmoita lähteväsi vaikka hotelliin lepäämään.
Et kerro tarkalleen missä hotellissa olet, että mies joutuu todella kokeilemaan sitä "eihän tuossa ole mitään 24/7 -lastenhoitoa" eikä pääse tykkäämään lapsia sun hotellihuoneeseen.
Voimia 🌞
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikoit, että mies ei edes yritä ymmärtää, vaikka hän on juuri se, kuka sinut patisti hakemaan apua? Sori, mutta tämä ärsytti suunnaatomasti minua. Toivottavasti kuitenkin saat apua.
Miksi ärsytti? Minusta taas ap yrittää kertoa jotain mitä ei osaa edes muotoilla, ja sinä yrität tukkia suun varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Uupunutta, ahdistunutta ihmistä työkseen syyllistävä puoliso ehkä nyt kuitenkin kaipaisi jotain tarkastelua tässä myös? Voipa olla, että neuvolapsykologi ja mahdollinen sen jälkeinen apu yrittää pönkittää aloittajaa kestämään parisuhdetta, joka ei ole tasapainossa eikä ole tasapainottumaan päinkään, vaan lastaa häntä lisää. Tehokkaampaa saattaisi olla mieheen suunnattu apu, jotta löytäisi toimivamman roolin tilanteessa.
Jotenkin vain arvaan, että sellainen vaihtoehto ei kiinnostaisi miestä.
Mies ku ei tässä nyt ole se ongelma, vaan se, että ei ap ei jaksa. Ja mies teki niin kuin parhaaksi näki eli sai ap:n varaamaan ajan psykologille.
Kyllä vaan mun mielestä mies tässä nimenomaan on ongelma. Patistaa johonkin neuvolapsykologille, jolta ei kuitenkaan saa muuta kuin kuunteluapua. Totuus on se, että tällä äidillä on kädet liian täynnä ja vaativa esikoinen lisää taakkaa.
Miksei mies itse tee asialle jotain, käskee vain menemään psykologille, josta kai kuvittelee vaimon saavan ohjeita jaksamiseen? Sen jälkeen voi sitten vedota, että ei sitten kelvannut edes asiantuntijat ohjeet, kun et edelleenkään jaksa!
MIes ottakoon vastuun siitä vanhemmasta lapsesta ja sassiin! Ei mitään tietokoneen ääressä istumisia ja pelailemisia ja omia iltalenkkejä ja kaljalla käymisiä kavereitten kanssa ja muuta vastaavaa, vaan esim. ruokapöydässä mies huolehtii lapsen syömisestä sillä aikaa kun äiti huolehtii vauvasta. Sitten isä lapsen kanssa korjaa ruuat pois pöydästä ja siistii keittiön, siirtyy sen jälkeen touhuamaan lapsen kanssa, katsovat YHDESSÄ lasten ohjelmia tai menevät jopa ulos, käyvät jossakin, antavat äidin ja vauvan olla rauhassa. Illemmalla ISÄ huolehtii lapsen iltapalat, iltapesut ja nukkumaanmenot. Koska hän on lapsen isä ja äidin vastuulla on pieni vauva.
Lapset on joka tapauksessa tehty yhdessä ja yhteistuumin, on ap:n mielenterveystilanne sitten ihan mikä tahansa. Isän on otettava täysi vastuu tilanteesta eikä hänen kuulu syyllistää lasten äitiä, joka on liikaa kuormittunut. Ylipäänsä kaikenlainen syyllistäminen parisuhteessa on syövyttävää. On puhallettava yhteiseen hiileen. Kun isä kohdistaa huomionsa ja hoivansa tähän vanhempaan lapseen tässä tilanteessa, kun perheessä on vauva, lapsi saa tarvitsemansa turvan ja huomion.
Taidat olla joku hullu miestenvihaaja.
Sano se vaimollesi jos sellaista koskaan uskaltaudut hankkimaan. Tai no, älä sano, koska et kuitenkaan uskalla sitä seuraavaa enää yrittää kun ensimmäisen karkoitat. Oletko ajatellut mitä teet jos sadomasokistiset taipumuksesi eivät päätykään murrosiän myötä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain kaksi lasta ja on niin mahdottoman raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit tekemään lapsia vaikka mielenterveytesi on horjunut jo vuosia??? Voi hyvän tähden, että ehdoin tahdoin tehdään tuollaisessa tilanteessa jälkikasvua!!!
Tässä on tyyppi esimerkki hölmöstä kommentista. Lapset on jo tehty. Mitä siinä auttaa sanoa, että.ei olisi niitä pitänyt tehdä? Rakentavaa on tsempata ja etsiä.ratkaisuja. Oikeita, toimivia ja henkisesti kestäviä ratkaisuja.
Arvaa, että kirjoittaja tulee sanomaan jotain lasten pois antamisesta.
Sorry vaan, mutta pikkuisen alkoi ärsyttämään tuollainen kommentti, jolla saadaan vaan lisää pahaa aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miljoonas kerta missä todistetaan että kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ei ole hyvä idea kenenkään osapuolen suhteen. Älkää ihmiset tehkö toista heti kun esikoisen ollessa vuoden tulee se "vauvakuume". Lähes kaikki joita tunnen on tehneet sen virheen että esikoisen jälkeen heti perään toinen, ja aina on huonosti käynyt, se nuoremman vauva-aika on kaikilla ollut todella raskasta. Eniten ihmiset eroaa silloin kun on se toinen tehty, sekin kertoo paljon siitä että se on iso virhe.
Ja toinen juttu on tuo väsymys, syötkö e-pillereitä? Mulla tuli niistä kiukkua ja itkua, ja kuvittelin vuosia että minusta on tullut vain hermoheikko ihminen, mutta kun lopetin pillerit muutuin kuin taikaiskusta takaisin omaksi rauhalliseksi itsekseni.
Ja kolmas tärkeä asia, oletko mittauttanut ferritiiniarvosi? Entä muut esim. D-vitamiini? Kaksi raskautta peräkkäin, jälkivuotoineen ja imetyksineen imee sut kirjaimellisesti kuiviin.
Älähän nyt yleistä. Meillä on reilun vuoden ikäerolla kaksi ja hyvin on sujunut, eikä olla edes erottu. En minä aina usko, että sekään on ruusuilla tanssimista, jos lapset on viiden vuoden ikäerolla. Mutta palataan ap viestiin. Voisiko taapero rueta käymään päiväkodissa, vaikka muutamana päivänä viikossa? Hienoa, että olet apua hakenut! Tämä ei varmaan nyt helpota yhtään, mutta tilanne helpottaa, kun lapset kasvaa. Oletteko miettinyt, jos miehesi jäisi vuorostaan kotiin? Hän ei välttämättä ymmärrä, kuinka raskasta sinulla on. Paljon voimia sinulle ja älä välitä noista irvailu viesteistä.
Mitä irvailua on siinä, että on tutkittu että on huono idea tehdä kaksi lasta putkeen ja että avioero on todennäköisintä juuri toisen ollessa vauva ja toisen taapero? Jos sinulla on ollut gelppoa, niin älä yleistä että muillakin on.
Juuri näin. Yleistää voi silloin kun se asia on oikeasti yleistä. Se että on tosi helppoa kun on kaksi vaippapyllyä eri kehitysvaiheissa on harvinaista eli poikkeus sääntöön. Tutkitusti naisen kropalle parasta on vähintään kolmen vuoden välit lapsilla, niin se kroppa ja varmasti myös mieli on luonnon suunnittelema, myös lapselle on parasta se että saa edes sen kolme vuotta olla perheen vauva eikä omaa paikkaa vie heti joku uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit miettiny kolmesti enneku halusit saattaa lapsen maailmaan, jota et halunnutkaan.
Sanohan tämä äidillesi.
Sinähän tässä ongelma olet.
Vastaa nyt miksi pitää tehdä niitä lapsia kun mielenterveys on mitä on?
Ajattele vähän millaisen lapsuuden annat lapsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ole ollut kolmen pienen lapsen yksinhuoltajan vailla minkäänlaista tuki verkostoa. Mies häipyi, eikä pitänyt minkäänlaista yhteyttä. Ei siinä ole valitukset auttaneet. Nuorena jaksaa.
Äitini yhdeksän lapsen äitinä ei valittanut koskaan. Oli kantovedet ja aina ruokaa laittaessaan hellaan oli sytytettävä tuli. En ymmärrä miksi nuoret äidit valittaa joka pikkujutusta.
No, sanontahan on, Ennen oli miehet rautaa.
Aplla varmasti on raskasta mutta ei se silti ole mikään luonnonlaki että KAIKILLA on raskasta. Mulla eka sarja lapsia tuli niin että kolme lasta neljässä vuodessa, kaikkien ikäero toisiinsa alle 2v. Olemme totaalitukiverkottomia, koskaan ei apua mistään.
Toinen sarja tuli sitten 7 v päästä eli 2 lasta alke 2v ikäerolla. Yhteensä lapsia 5. Edelleen totaalitukiverkottomia ollaan, en ole kertaakaan saanut lastenhoitoapua. Silti pärjätään.
Tarkoitus ei ole nyt kehua vaan korostaa että on MAHDOLLISTA pärjätä ilman uupumista ja pään räjähdystä.
"... oman lapseni kanssa olemaan ilman että huudan, raivoan, itken"
"Mieheni syyllistää... ja sitten taas itken ja lapsi tuijottaa itkevää äitiä oudosti jostain kauempaa."
Huono homma lapsille. Tilanteenne täytyy muuttua ja pian. Varmasti on parempi ettei enää tee lapsia kun se vain pahentaa tilannetta. Olet varmasti ollut lirissä jo ensimmäisen kanssa ja nyt toisen, et kykyne tasapainoiseen äitiyteen. Se on fakta ja se pitää hyväksyä. Olisiko jokin muu paikka LAPSILLE parempi, he ovat kuitenkin tärkeisjärjestyksessä nro 1.
Tarvitset nyt unta, omaa aikaa ja esikoisen kanssa kahdenkeskistä aikaa! Keskusteluavusta on varmasti apua myös. Oletko kuinka paljon viettänyt esikoisen kanssa ihan kahdestaan aikaa?
Ja kun otat omaa aikaa, niin mieluiten niin että mies on molempien lasten kanssa, eikä aina niin että esikoinen on hoidossa. Vähentää oireilua huomattavasti, kun esikoinen ei ole kokoajan viety mummolaan/päiväkotiin tms. Vaikka varmasti esikoisen päiväkotipäivät ovat sinulle tärkeitä, tarkoitain vain että jos sen lisäksi esikoinen lähtee viikonloppuisin mummolaan, niin kyllä varmasti hän oireilee sinua kohtaan paljon, kun on muutenkin mustasukkainen olo.
Sinä olet varmasti hyvä äiti ja teet parhaasi. Älä anna miehen lannistaa sinua.
Miten pieni se vauva on? Mietin sitä, saattaisiko hermostumisessasi olla ihan biologiakin takana, vieroitat isompaa, kun on seuraavan vuoro.
Miten on uniesi laita? Entä lasten nukkuminen, ovatko väsyneitä?
Kertoisitko jotain siitä, minkälaiset tilanteet räjäyttävät sinut? Tai onko se täysin satunnaista.
Onko laajempiakin asioita, jotka saavat sinut kokemaan ettei mies ymmärrä?
Miksi hän syyllistää - onko se hänen väsymysreaktionsa vai eikö taito riitä muuhun? Osaako hän tukea sinua muissa asioissa? Onko jännitteitä ihmissuhteissa tai muita pettymyksenaiheita?
Tee itsestäsi ilmoitus sossuun. Sieltä pitäisi tulla apua. Kerrot rehellisesti tilanteista.
Mitä irvailua on siinä, että on tutkittu että on huono idea tehdä kaksi lasta putkeen ja että avioero on todennäköisintä juuri toisen ollessa vauva ja toisen taapero? Jos sinulla on ollut gelppoa, niin älä yleistä että muillakin on.