Mitä kyseenalaista olet tehnyt töissä?
Siis oletko esimerkiksi kaivanut nenää salaa ja kätellyt samalla kädellä asiakasta? Aivastanut juuri täyttämääsi suolakurkkuastiaan? Seisottanut taaperoa kakkavaipassa päiväkodin pihassa ja kertonut vanhemmille, että et ehtinyt huomata?
Tunnusta tekosi täällä.
Kommentit (5)
Kun työsuhteeni oli eräässä paikassa päättymässä, vaihdoin uudet työkumpparit vanhoihin omiin. Olivat samanlaiset 😁
Ja pikkutarvikkeita olen nyysinyt. En tosin koe sitä kovinkaan pahana, kun olen vastaavasti käyttänyt työhön omaa tietokonetta, printteriä, mustetta ja paperia. Ja omaa aikaa.
Olen printannut graduni työpaikallani kolmena versiona ja työajalla. Meitä on varmasti monta.
Olen riisunut kaikki vaatteeni toimistossa. Piti sekin kokeilla, kun olin yhden keskikesän viikon yksin paikalla päivystämässä. En toki koko viikkoa nakuna ollut, mutta kokeilla tosiaan piti.
ottanut itselleni vain hieman vioittuneita tuotteita jotka muuten olisivat lentäneet roskiin kuin leppäkeihäs.
En minä, vaan kaveri, suutari. Asiakas oli tuonut kantalappujen vaihtoon kengät, joilla oli astuttu koiranp*skaan ja sitä sontaa oli mennyt koron sisäänkin, koska laput olivat puhki.
Kaveri oli vaihtanut laput ja jättänyt ne koiranp*skat sinne koron sisään.