Ajatuksia Euroviisuista ja Suomen menestymättömyydestä
Lordi voitti kerran, mutta ei taida Suomi toista kertaa edes pärjätä millään lailla, saati voittaa.
Viime vuonna oli Saara Aalto, joka on valovoimainen isojen estradien esiintyjä, mutta biisi Monsters oli ihan vääränlainen eikä siitä tykännyt kukaan.
Tänä vuonna yrittäjänä on Darude ja Sebastian Rejman. Jos Suomi tekee edellisvuosien virheen, valitaan ensimmäiseksi julkaistu biisi, joka ei kummoinen ole. Euroviisu-yleisö ihmettelee, miksei ole naislaulajaa ja miksi biisi on niin pliisu, ja jälleen viimeiset sijat on tosiasia (jos edes finaaliin pääsee).
No, millainen biisi sitten voittaa? Se voi olla ihan millainen tahansa, mutta Suomelle ei sitä kerrota. Viime vuonna voittaja oli koominen kummajainen, jonain toisena vuonna taas voittajan täytyy olla superkaunis slovari.
Mutta aina Suomella on ihan vääränlainen biisi verrattuna muihin. Jos kaikilla muilla on slovari, Suomella on koominen biisi (vaikkapa Krista Siegfiedsin Ding Dong). Tai jos voittajaksi haetaan koomista kappaletta, Suomella on tanssiryhmät ja korkealta laulava nainen (Saara Aallon Monsters).
Tulee mieleen, että ihan sama, millaisen biisin Suomi valitsee, se ei ole sinä vuonna lainkaan "muodissa" ja on ihan last season - ja jää viimeiseksi.
Mitä mieltä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomen pitäisi voittaa Euroviisut? Helpomalla pääsee kun joku muu järkkää (maksaa) ne kekkerit.
Ei tarvitsisi välttämättä voittaa. Voisi kuitenkin olla vaikka puolenvälin paremmalla puolella. Menestys on ollut viime vuosina erittäin heikkoa.
-ap
En halua, että Suomi voittaa euroviisut ja uskon, ettei Suomi niitä enää onneksi voitakaan. Tietysti joku kohtalaisen hyvä sijoitus olisi ihan kiva sinne lähetetyn artistin kannalta, niin ei typerä viisukansa teilaisi Suomen viisuedustajaa ihan kokonaan.
Lordin voitosta voisi päätellä, että Suomi pärjäisi ehkä esityksellä ja kappaleella, joka on todella erottuva ja rohkea. Silloin se ei haittaisi, että on täysin vääränlainen biisi verrattuna muihin. Euroviisujen karnevaalihenkisyys sallisi sellaiset repäisyt.
Osasyynä Suomen menestymättömyyteen on katsojaäänestys. Suomella ei ole kavereita tai ei ole niitä tarpeeksi. Tämähän on todettu moneen kertaan pisteidenannossa: esim. itäisen Euroopan kansat suosivat toisiaan, mutta Suomen esitys ei saa edes muilta pohjoismailta pisteitä.
Silloin kun pisteet jakeli vielä tuomaristo, Suomen esitykset pärjäsivät, jos olivat hyviä, esim. Anneli Saariston suomenkielinen La Dolce Vita tuli seitsemänneksi. Silloin ei tarvinnut räväyttää kummallisilla jutuilla pärjätäkseen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ei tämä mikään salaliitto Suomea vastaan ole. Kun biisi, esittäjä ja show kohtavat yleisön, niin siinä on voiton avaimet riippumatta mistä maasta tullaan.
Jos tilastoja katsoo niin on siellä muitakin maita, joilla on tyyliin yksi voitto ja siitäkin on vuosikausia aikaa. Ei tämä mikään suomi-ilmiö ole mitä pitäis taas hävetä.
Faith kirjoitti:
Lordin voitosta voisi päätellä, että Suomi pärjäisi ehkä esityksellä ja kappaleella, joka on todella erottuva ja rohkea. Silloin se ei haittaisi, että on täysin vääränlainen biisi verrattuna muihin. Euroviisujen karnevaalihenkisyys sallisi sellaiset repäisyt.
Osasyynä Suomen menestymättömyyteen on katsojaäänestys. Suomella ei ole kavereita tai ei ole niitä tarpeeksi. Tämähän on todettu moneen kertaan pisteidenannossa: esim. itäisen Euroopan kansat suosivat toisiaan, mutta Suomen esitys ei saa edes muilta pohjoismailta pisteitä.
Silloin kun pisteet jakeli vielä tuomaristo, Suomen esitykset pärjäsivät, jos olivat hyviä, esim. Anneli Saariston suomenkielinen La Dolce Vita tuli seitsemänneksi. Silloin ei tarvinnut räväyttää kummallisilla jutuilla pärjätäkseen.
Totta.
Lordin jälkeen voittajamaat ovat olleet: Serbia, Venäjä, Norja, Saksa, Azerbaidzan, Ruotsi, Tanska, Itävalta, Ruotsi, Ukraina, Portugali ja Israel.
Tuossa on kuitenkin aika monta muutakin kuin vain Itä-Euroopan maita, esim. kahteen kertaan Ruotsi, kerran Norja, kerran Tanska. Pohjoismaat eivät perinteisesti ole suosineet toisiaan mitenkään erityisesti. Naapurimaiden suosiminen ratkaisee joinain vuonna, mutta ei selitä kaikkea. Tyypillistä on, että Suomi antaa muille pohjoismaille pisteitä, mutta ei saa niitä itse. Suomi tuntuu olevan se pohjoismaiden "kiusattu", joka jätetään tylysti ulos leikeistä.
-ap
Suomella on aika tylsiä biisejä, lisäksi meillä ei ole mitään " omaa" tavaramerkkiä kuten esim. ruotsilla on taidokkaasti tehtyä poppia, slaavilasismusikkia/ alkuperäiskieltä osalla esityksissä, kuumia rytmejä Maltalta ym, ymmärrätte mitä tarkoitan. Suomi on vain joku pieni mauton, hajuton maa Pohjois- Euroopassa ettei muut maat edes muista meitä. Samaa kun joku Liettua, Latvia, Unkari. Emme jää mieleen millään tavalla
Suomen kilpailukappaleet ovat lähes aina huonoja. Ja niiden esittäjät ovat usein suorastaan luokattoman huonoja. Vaikea silloin on pärjätä kisassa.
Rakastan Euroviisuja, mutta kyllä siellä pääsee suhteilla pitkälle. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat erittäin sanotaanko verkostoituneita. Viime vuonna Ruotsi sai TOISEKSI ENITEN pisteitä tuomaristolta, mutta oli yleisöäänissä kaksi sijaa Suomen takana. Eurooppalaiset TV-katsojat antoivat vuonna 2018 Suomelle enemmän pisteitä kuin Ruotsille! Tästä huolimatta kokonaiskilpailussa Ruotsi oli 7. ja Suomi 25. - Ruotsi sai tuomaristolta 253 pistettä, yleisöltä 21. Suomi 23 pistettä sekä tuomaristolta että yleisöltä.
Jos viime vuonna olisi menty tuomariston mukaan, Itävalta olisi voittanut ja Ruotsi ollut toinen. Mutta kerrankin yleisö oli tuomareita voimakkaampi ja kärjessä olivat Israel ja Kypros. On lähes jokavuotista, että tuomariston ja yleisön mielipiteet poikkeavat radikaalisti, mutta tuomaristo keskittää pisteensä jollekin teleäänestyksessä ihan ok pärjänneelle joka sitten menee ja voittaa. Onneksi 2018 tuomarien suosikit olivat katsojien mielestä niin huonoja, ettei edes naurettavan suurella tuomariäänipotilla yltänyt voittoon. Yleensä tilanne on päinvastainen.
Ja keitä nämä "musiikkialan ammattilaiset", muutaman ihmisen ryhmä, joka antaa puolet maansa äänistä, oikein ovat? No niitä erittäin verkostoituneita kv-alalla työskenteleviä ihmisiä, joilla saattaa olla kaveri jos toinenkin kisassa mukana. Ja sitten jotain paikallisradiojuontajia ja vuonna miekka ja kirves kykykilpailuissa kolmanneksi tulleita. Kompetenssi ja puolueettomuus? Blokkiäänestys on edelleen voimissaan.
Power to the people ja tuomarit pois.
Suomi ei olisi päässyt viimeksi edes finaaliin ellei Islanti ja Viro olisi äänestäneet. Venäjä on ainoa, joka ei anna Suomelle naapuriapuja. Mitä Suomen menestykseen tulee - lähetetään roskaa ja tulos on roskaa. Kun viisi vuotta sitten oli edes jollain tavalla tarttuva biisi, sijoitus oli 11.
Suomen laulut ovat olleet liian mitäänsanomattomia viime vuosina. Yleensä voittajamaalla on hyvä kappale, ei aina, esim Rock me ja I wanna olivat huonoja voittajalauluja. Hard Rock Halleluja on hyvä laulu ja siksikin voitti.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Lordin voitosta voisi päätellä, että Suomi pärjäisi ehkä esityksellä ja kappaleella, joka on todella erottuva ja rohkea. Silloin se ei haittaisi, että on täysin vääränlainen biisi verrattuna muihin. Euroviisujen karnevaalihenkisyys sallisi sellaiset repäisyt.
Osasyynä Suomen menestymättömyyteen on katsojaäänestys. Suomella ei ole kavereita tai ei ole niitä tarpeeksi. Tämähän on todettu moneen kertaan pisteidenannossa: esim. itäisen Euroopan kansat suosivat toisiaan, mutta Suomen esitys ei saa edes muilta pohjoismailta pisteitä.
Silloin kun pisteet jakeli vielä tuomaristo, Suomen esitykset pärjäsivät, jos olivat hyviä, esim. Anneli Saariston suomenkielinen La Dolce Vita tuli seitsemänneksi. Silloin ei tarvinnut räväyttää kummallisilla jutuilla pärjätäkseen.
Totta.
Lordin jälkeen voittajamaat ovat olleet: Serbia, Venäjä, Norja, Saksa, Azerbaidzan, Ruotsi, Tanska, Itävalta, Ruotsi, Ukraina, Portugali ja Israel.
Tuossa on kuitenkin aika monta muutakin kuin vain Itä-Euroopan maita, esim. kahteen kertaan Ruotsi, kerran Norja, kerran Tanska. Pohjoismaat eivät perinteisesti ole suosineet toisiaan mitenkään erityisesti. Naapurimaiden suosiminen ratkaisee joinain vuonna, mutta ei selitä kaikkea. Tyypillistä on, että Suomi antaa muille pohjoismaille pisteitä, mutta ei saa niitä itse. Suomi tuntuu olevan se pohjoismaiden "kiusattu", joka jätetään tylysti ulos leikeistä.
-ap
Mitä oikein horiset ? Ruotsi Norja Tanska antaa aina toisilleen huippupisteet.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Euroviisuja, mutta kyllä siellä pääsee suhteilla pitkälle. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat erittäin sanotaanko verkostoituneita. Viime vuonna Ruotsi sai TOISEKSI ENITEN pisteitä tuomaristolta, mutta oli yleisöäänissä kaksi sijaa Suomen takana. Eurooppalaiset TV-katsojat antoivat vuonna 2018 Suomelle enemmän pisteitä kuin Ruotsille! Tästä huolimatta kokonaiskilpailussa Ruotsi oli 7. ja Suomi 25. - Ruotsi sai tuomaristolta 253 pistettä, yleisöltä 21. Suomi 23 pistettä sekä tuomaristolta että yleisöltä.
Jos viime vuonna olisi menty tuomariston mukaan, Itävalta olisi voittanut ja Ruotsi ollut toinen. Mutta kerrankin yleisö oli tuomareita voimakkaampi ja kärjessä olivat Israel ja Kypros. On lähes jokavuotista, että tuomariston ja yleisön mielipiteet poikkeavat radikaalisti, mutta tuomaristo keskittää pisteensä jollekin teleäänestyksessä ihan ok pärjänneelle joka sitten menee ja voittaa. Onneksi 2018 tuomarien suosikit olivat katsojien mielestä niin huonoja, ettei edes naurettavan suurella tuomariäänipotilla yltänyt voittoon. Yleensä tilanne on päinvastainen.
Ja keitä nämä "musiikkialan ammattilaiset", muutaman ihmisen ryhmä, joka antaa puolet maansa äänistä, oikein ovat? No niitä erittäin verkostoituneita kv-alalla työskenteleviä ihmisiä, joilla saattaa olla kaveri jos toinenkin kisassa mukana. Ja sitten jotain paikallisradiojuontajia ja vuonna miekka ja kirves kykykilpailuissa kolmanneksi tulleita. Kompetenssi ja puolueettomuus? Blokkiäänestys on edelleen voimissaan.
Power to the people ja tuomarit pois.
Erittäin hieno kirjoitus ! Olen itsekin kyllästynyt tähän raatien valtaan joka tarkoittaa Ruotsin suosimista.
Ja huomioitakoon myös Lordi voitti koska sinä vuonna yleisö sai päättää voittajan
Omasta mielestäni Suomen syyt menestymättömyyteen ovat:
- Huono stailaus
-Yliyrittäminen
- Kohun avulla yritetään saada pisteitä
-Huonot biisit
- Huonot lavashowt
- Ei erotuta joukosta positiivisesti
Euroviisuissa pitää kaikki osat toimia. Sävellys + lavashow + stailaus + livelaulu + hyvä esiintyjä = Euroviisumenestys. Silloin kun kaikki toimii tulee menestystä. Menestystä on tullut Lordilla, Softenginellä, Anneli Saaristollla, Marionilla.
Ei se Lordikaan olisi voittanut, jos olisi ollut joku huonompi biisi kuin HRH.
Ja täytyy muistaa, että on siellä viisuissa muitakin maita jotka eivät menesty. San Marino on päässyt vain kerran finaaliin ja sielläkin häntäpäähän ym. Macedoniat ja Montenegrot ja Sloveniat ja ISlannit ovat maita jotka eivät menesty juuri koskaan. Suomi on sentään voittanut joskus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Euroviisuja, mutta kyllä siellä pääsee suhteilla pitkälle. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat erittäin sanotaanko verkostoituneita. Viime vuonna Ruotsi sai TOISEKSI ENITEN pisteitä tuomaristolta, mutta oli yleisöäänissä kaksi sijaa Suomen takana. Eurooppalaiset TV-katsojat antoivat vuonna 2018 Suomelle enemmän pisteitä kuin Ruotsille! Tästä huolimatta kokonaiskilpailussa Ruotsi oli 7. ja Suomi 25. - Ruotsi sai tuomaristolta 253 pistettä, yleisöltä 21. Suomi 23 pistettä sekä tuomaristolta että yleisöltä.
Jos viime vuonna olisi menty tuomariston mukaan, Itävalta olisi voittanut ja Ruotsi ollut toinen. Mutta kerrankin yleisö oli tuomareita voimakkaampi ja kärjessä olivat Israel ja Kypros. On lähes jokavuotista, että tuomariston ja yleisön mielipiteet poikkeavat radikaalisti, mutta tuomaristo keskittää pisteensä jollekin teleäänestyksessä ihan ok pärjänneelle joka sitten menee ja voittaa. Onneksi 2018 tuomarien suosikit olivat katsojien mielestä niin huonoja, ettei edes naurettavan suurella tuomariäänipotilla yltänyt voittoon. Yleensä tilanne on päinvastainen.
Ja keitä nämä "musiikkialan ammattilaiset", muutaman ihmisen ryhmä, joka antaa puolet maansa äänistä, oikein ovat? No niitä erittäin verkostoituneita kv-alalla työskenteleviä ihmisiä, joilla saattaa olla kaveri jos toinenkin kisassa mukana. Ja sitten jotain paikallisradiojuontajia ja vuonna miekka ja kirves kykykilpailuissa kolmanneksi tulleita. Kompetenssi ja puolueettomuus? Blokkiäänestys on edelleen voimissaan.
Power to the people ja tuomarit pois.
Erittäin hieno kirjoitus ! Olen itsekin kyllästynyt tähän raatien valtaan joka tarkoittaa Ruotsin suosimista.
Ja huomioitakoon myös Lordi voitti koska sinä vuonna yleisö sai päättää voittajan
Samat sanat, hyvin kirjoitettu!
-ap
Suomen menestymättömyyteen on vain yksi syy: Muut maat ovat parempia!
Siis kyllähän se pitää paikkaansa, että euroviisuissa annetaan naapuriääniä. Ja jotkut maat menestyvät helpommin sen takia. Mutta ei mikään maa ole voittanut euroviisuja vain sen takia, että on paljon naapurimaita. Silloinhan Venäjä voittaisi joka vuosi. Voittaja saa aina pisteitä ympäri Eurooppaa.
Ei se Venäjäkään joka vuosi menesty. Viime vuonna tippuivat ensimmäistä kertaa finaalista. Niin kuin Azerbaijankin. Tai Ruotsikaaan ei menesty joka vuosi. Vuonna 2010 eivät päässet edes finaaliin.
Kyllä Suomikin menestyy Euroviisuissa. Mutta pitää olla parempi kuin muut maat. Tai paras! Silloin tulee voitto. Vai kuvitteliko joku oikeasti, että Suomi voittaa Pertti Kurikan Nimipäivillä Euroviisut 2015.
Nyt sitten Darudelta se huippubiisi ja huippuesitys sinne viisuihin!
Tuomaristot on lahjottu joka vuosi.
(Woooow, mikä yllätys!!!)
Lordin jäsenillehän ykkösvaihtoehto edustusbiisiksi olisi ollut Bringing Back the Balls to Rock, parempi biisi kyllä varmasti muusikon näkökulmasta muttei popyleisön mielestä.
Euroviisuissa ei valita parasta musiikkikappaletta/esitystä tai musiikillisesti taidokkainta teosta, vaan voittaja valitaan poliittisin ja suhdeperustein.
Kaverit äänestää kavereita, sitten sovitaan pisteiden jaosta, että antakaa te meille 10, niin me annamme teille 10 jne.