Mistä keskustalla riittää osaavia valtio- ja talousmiehiä?

Puhumattakaan Esko Ahosta, joka pääministerinä pelasti Suomen historiansa pahimmasta talouskriisistä 90-luvun lamassa ja on sen jälkeen mm. luennoinut huippuyliopistoissa ja toiminut johto- ja asiantuntijatehtävissä suurissa pankeissa jne. 

Ehkä se tulee sieltä maalaisjärjestä. Maatilanpito ja muut maaseudun yrittäjävetoiset elinkeinot edellyttää laaja-alaista ja vahvaa, hyvin konkreettista talousymmärrystä ja on Keskustan porukoissa siksi vahvasti edustettuna. Muissa puolueissa, joiden peruskannattajakunta muodostuu eri alojen duunareista tai toimihenkilöistä tai asiantuntijoista, porukoilla on yleensä aina hyvin kapea-alainen erikoisosaaminen omalla ammattialueellaan ja yksinkertaisetkin talousasiat on ulkoistettu tai niihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Poislukien tietenkin yrittäjät ja sitten ne nimenomaan talouden erikoisasiantuntijat joita nyt ainakin Kokoomuksessa on jonkin verran poliisien, pappien ja hoitsujen ohella. 

Muiden puolueiden aktiivisista poliitikoista kuten kannattajakunnastakin yleensä perusasetelma on sellainen, että kerran kuussa tulee palkka tai tuet tilille ja kaikki menee, jos ei jotain jää säästöön. Tämä jälkimmäinen ehto erottaa vasemmiston ja oikeiston. Kummassakin tapauksessa tulot ovat annettu ja joku muu ne on päättänyt. Suurimmat talouspäätökset ovat asuntolainan ottaminen ja siinäkin pankin palvelutäti tekee laskelmat valmiiksi ja itselle jää lähinnä todettavaksi kuukausierän suuruus. 

On sitten hippasen eri luokan asia ostaa maapala ja alkaa hoitaa metsää tai viljellä maata. Yhtäkkiä puhutaankin vuosikymmenien mittaisista sijoituksista, joissa on runsaasti sekä muuttuvia että kiinteitä kuluja ja tuottoja ja lukematon määrä riskejä analysoitavaksi ja erilaisia strategisia valintoja ja monia vaihtoehtoisia ansaintalogiikoita. Sellainen pakottaa monipuoliseen kokonaisuuksia hahmottavaan talousajatteluun. Siihen, että raha ei tule sen enempää taikaseinästä kuin TES-pykälistäkään.