Aistisäätelyn ym. muuta ongelmaa lapsella?
Huolestuisitteko/ottaisitteko tässä tilanteessa yhteyttä neuvolaan vai jäisittekö vielä seuraamaan tilannetta? Lapsi siis eskari-ikäinen.
Itsellä siis aina ollu tunne että lapsen kans on keskimääräistä haastavampaa eikä se kyllä täysin tunnu helpottavankaan lapsen kasvaessa.
Eli: lapsi hakee koko ajan (kovia) aistimuksia, on joskus tahattomasti vähän kova-otteinen.
Pienenä painoi kynällä niin lujaa että tussit hajos ja paperi meni rikki.
Puhuu jatkuvasti ja melko kovalla äänellä. Jatkuvasti liikkeessä. Jatkuvasti jotain suussa.
Yks pakkaspäivä tuli sisälle pihalta leikkimästä housunlahkeet ja hanskat märkänä ja ihan hilkulla ettei ollu paleltunu, ei ollu tajunnu tulla sisälle sitä ennen. Ja me oltiin seurattu ikkunasta että kaikki ok.
Kestää häviämistä huonosti ja saa raivareita ja kiukkukohtauksia.
Ei tunnu osaavan leikkiä välillä ollenkaan, pienenä laittoi riviin lelut ja järjesteli niitä. Lelut tuntuu välillä pölyttyvän latikossa
Nykyään sujuu välillä leikit ja jos on seuraa tai sitten käy leikeissä läpi jotain tapahtunutta.
Tuntuu että pinnistelee eskarissa ollessa ja kotona kaikki purkautuu väsymyksenä.
Pienenä/vauvana nukku sekä yöt että päivät huonosti. Nukkuu vieläkin huonosti.
Levoton vauva ja jatkuvasti ois jotain viihdettä kaivannu. Otti ihan estoitta yhteyttä pienenä tuntemattomiinkin. Joskus ei tunnu ymmärtävän että aina ei voi vain mennä niin lähellä ketä tahansa.
Viihtyy hyvin eläimien seurassa.
Rutiinit tärkeitä.
Oppi aikaisin riisumaan ja kulki monesti puoli alasti kotona.
Päiväkodissa kaikki vaikutti ok:lta vaikkei hirveästi leikkiny muitten kans, vasta 5v alkoi pari kaveria olla jonka kans joskus leikki. Ainoa mitä siellä sanottiin oli just tuo että ei aina tajua että on liian raju leikeissään tai hahmota voimankäyttöä ym sellaista.
Eskarissakin vaikuttaa menevän ihan hyvin, ainoa mitä sanottu on tuo just ettei aina tunnista haluaako joku leikkiä rajusti vai rauhallisesti. Yks kaveri jota näkee vapaa ajalla niin tuntuu että saa melko lailla ohjailla ja auttaa lasta kun tuntuu välillä ettei aina osaa ottaa huomioon toista jos on kylässä...
Perheneuvolassa käyty joskus kun oli 3v mut niitten mielestä ei silloin ollut huolta, itse vain olin hyvin väsynyt...
Mietin tässä lähinnä tulevaa koulupolkua ja mahtaako vielä tarvita tukea tiettyjen asioitten suhteen... kun muualla ei huolta mutta äitivaisto sanoo muuta. Tuli nyt vähän pitkä mutta onko kellään ollu tällaista lapsen kans?...
Kommentit (3)
Kellään muulla ollu mitään tällaisia ongelmia?
Itse nepsy-lapsen äitinä tunnistan tekstistäsi paljon omaa poikaani. Kannattaa esim neuvolan kautta pyytää tutkimuksia. Ole tiukkana jos huoli on sillä avun saanti on välillä vaikeaa. Tsemppiä!
Varaa aika neuvolaan. Pyydä lähetettä psykologin tutkimuksiin.