Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveysongelmat ja parisuhde
Naukka
06.02.2019 |
Miksi mielenterveysongelmaiset tuntuvat suhtautuvan niin, että parisuhde heidän kanssaan on kansalaisvelvollisuus? Pahaltahan se varmasti tuntuu kuulla, että muut eivät pidä jo valmiiksi mielenterveysongelmaista kumppanina jota haluaisi, mutta eikö se vain ole hyvä jos ihmiset tiedostavat sen ettei heistä sellaiseen suhteeseen ole?
Kommentit (21)
En tunne ainuttakaan mt-ongelmaista joka suhtautuisi asiaan kuten ap väittää. Ja parisuhteita on kyllä myös varsin suurella osalla diagnosoiduista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma taitaa olla nämä diagnosoimattomat ja hoidon ulkopuolella olevat, jotka eivät millään ymmärrä, että suhdetta ei tule tai suhde loppui jo.
Eiköhän suurempi osa noista ole niitä jotka eivät uskalla seurustella, vaikka oikeasti olisivat ihan hyvin kumppaneita
Vierailija kirjoitti:
No jos minkäänlaista mielen häiriötä ei saa ollaa, niin melkoisen kapeaksi jää se potentiaalinen kumppani -segmentti.
Aina sanotaan näin, mutta eihän niitä oikeita mielenhäiriöitä nyt ihan joka toisella vastaantulijalla ole. Ei ne oikeat mt-ongelmat sillä kuittaannu, että "kaikki me ollaan sairaita".
565436 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos minkäänlaista mielen häiriötä ei saa ollaa, niin melkoisen kapeaksi jää se potentiaalinen kumppani -segmentti.
Aina sanotaan näin, mutta eihän niitä oikeita mielenhäiriöitä nyt ihan joka toisella vastaantulijalla ole. Ei ne oikeat mt-ongelmat sillä kuittaannu, että "kaikki me ollaan sairaita".
Kaikkein psyykkisesti sairaimpia ovat yleensä ne, jolta sairauden tunto puuttuu. Hoidon pariin hakeutuneet ovat toipumisen suhteen paljon paremmassa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Itse olin yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ollut mitään diagnooseja. Hän teki suhteen aikana itsemurhan. En koe, että mt-diagnoosien puuttuminen on tae yhtään mistään. Se kertoo vain sen, että ainakaan tämä ihminen ei ole hakenut mahdollisiin ongelmiinsa ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Mistä tunnistat nämä ongelmat? Millainen oma mielenterveytesi on?
Minulla on pitkä historia sekä masennuksen että syömishäiriön kanssa, silti olen avoliitossa ja mies tiesi ongelmistani jo ennen kuin aloimme seurustella. Ei ne mt-ongelmat tee ihmisestä automaattisesti kelvotonta kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Miksi et?
mielestäni ratkaisevaa on enemmänkin se, millaisesta mt-ongelmasta on kyse. jos on jokin psykoosi jolloin ihminen käyttäytyy holtittomasti tai tuo mt ongelma vaikeuttaa jatkuvasti normaalia elämistä niin sen ymmärrän että seurustelu voi olla uuvuttavaa ja/tai mahdotonta siinä tilassa. mutta usein esim. masennus tai vaikka paniikki- tai ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät saavat avun terapiasta ja lääkkeistä jolloin he pystyvät elämään pääsääntöisesti ihan normaalia elämää. joskus tulee ehkä huonoja hetkiä ja rankempia vaiheita mutta mielestäni se on osa elämää muutenkin, ja jos kumppani ei hyväksy mitään ongelmia niin jaa, mitäs jos itse sairastut vaikka masennukseen tai vastaavaan, mutta olet sen verran järjissäsi kuitenkin, että parisuhde on mahdollinen. mutta sitten kumppanisi heti hylkäisi sinut? oisko kivaa? ei varmaan. ja useinmiten noistakin paranee jos on tahtoa ja oikea apu. ja hakeutuu avun piiriin. Myös puolison tai seurustelukumppanin tuki on usein tärkeetä paranemisen kannalta. Mt-ongelmat on tosi yleisiä, mutta niistä ei vaan puhuta. Itelläni alkanut sykyllä varsinaiset oireet, johon hakeuduin heti avunpiiriin ja kun sain apua mm. terapiasta niin on tullut nyt jo paljon parempi fiilis. uskon myös että parisuhde paranee kun saan työstettyä omat traumat ja mielen kuntoon, jolloin myös elämänhallinta ja kommunikointi toisen kanssa paranee. lisäksi tietysti huomioin avopuolisoani ja olen kiitollinen hänen tuesta. Olisi kuitenkin todella lapsellista ja itsekkästä, jos hän nyt tämän takia minut jättäisi ykskaks kun mitään muita ongelmia tai riitoja ei ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Niin paitsi jos kumppaniehdokkaana olisi annika ollila. Tuo muidu saa miehen kun miehen vaikka on miten masentunut tahansa. Kyllä olen niin katkera kauniille ihmisille. Ihan kaikki annetaan anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Mistä tunnistat nämä ongelmat? Millainen oma mielenterveytesi on?
En usko tunnistavani kaikkia mt-ongelmia! Ymmärsin ap:n tarkoittavan jo tiedossa olevia ongelmia.
Oman mielenterveyteni luulen olevan raja-arvojen välissä. Onhan sitä useasti arvioitu haastatteluin ja kirjallisin tehtävin, työtehtävien muutosten yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa.
Miksi et?
Varovaisuuden!
Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja olen hirvittävä kumppani. En oikein tiedä, miten olen onnistunut pysymään parisuhteissa aivan täysijärkisten miesten kanssa. Kaikissa pitkissä suhteissani olen pettänyt, koska olen halunnut erota enkä ole keksinyt muuta ulospääsyä. En osaa jättää ihmisiä rehellisesti ja se on säälittävää. Konfliktitilanteissa olen itse p.erkele. Välillä etsin keinoja tuhota minua satuttanut ihminen nolaamalla hänet julkisesti, tai tuomalla esiin asioita, jotka vaikuttaisivat epäsuotuisasti esimerkiksi urakehitykseen. Toisaalta olen myös erittäin empaattinen ja kannustava.
Tällä hetkellä olen sinkku, ja ahdistaa jo valmiiksi rakastuminen. Olen tässä syksyn mittaan deittaillut ja ihastunut ilman vastakaikua, ja se syöveri, mihin torjutuksi tuleminen minut heittää on kammottavaa. Yhden, josta en meinannut päästä yli, manipuloin kanssani seksisuhteeseen vain dumpatakseni hänet kostona pakeista. Saadessani vastakaikua olen lähestulkoon yhtä hirveä, yritän ikäänkuin niellä sen ihmisen elävänä.
Tunne-elämääni lukuunottamatta olen melko normaali: Olen kohtuullisesti koulutettu (MA-tason opintoja, joskaan en ole valmistunut vielä), oman alan töissä, fyysiseltä olemukseltani terveellinen, pyrin kehittämään itseäni opettelemalla uusia taitoja (tähän tosin liittyy pohjaton huonommuuden tunne ja pakkomielle olla parempi) harrastamalla ja lukemalla. Teen myös vapaaehtoistyötä. Olen ystäviäni ja perhettäni kohtaan auttavainen ja lojaali, mutta selvää on, ettei minua kumppanina moni kestä.
Muistan lapsuudestani perhetutun, joka aina halveksui ”hulluja” ja piti mm. Masennusta ym. lievempiä mielenterveysongelmia tyyliin luulotautina. Niinpä vain sairastui itse psykoosiin päälle viisikymppisenä.
Kummasti esim Cheekillä riittää naisia vaikka on kauhea maanisdepressiivinen hylkiö....
Minulla on paljon vähemmän kavereita vakaana ja diagnosoituna, kuin epävakaana ja ajoittain ilmeisen viihdyttävänä. F31.8 on niin pelottava.
Kertoo ihmisistä paljon.
Miksi niitä diagnooseja pitää levitellä?
No jos minkäänlaista mielen häiriötä ei saa ollaa, niin melkoisen kapeaksi jää se potentiaalinen kumppani -segmentti.