Mies synnytyksessä

Oli mukana ja hyvä että oli. Avautumisvaiheessa olisin joutunut olemaan pitkiä aikoja yksin, sillä samana yönä syntyi paljon lapsia. Olin kivusta sekaisin, joten mies selitti minulle uudestaan ja uudestaan kätilöiden ohjeet, kun puhe ei mennyt tajuntaan (tästä siis kuulin myöhemmin). Mies mietti mukaan tulemista pitkään, mutta pyysin, että jos avautumisvaiheeseen tulisi mukaan. Lopulta mies oli koko synnytyksen mukana.

Seuraava lapsi syntyi sektiolla ja mies pääsi sinnekin mukaan. Mies tosin väittää, että hän istui ihan rauhassa odotushuoneessa, mutta kaksi kätilöä raahasi hänet mukanaan. Minusta oli ihan kiva, että mies oli sielläkin mukana.

Mies ei olisi mistään hinnasta jäänyt pois.

En kestä kosketusta kipeänä, mutta miehestä oli apua mm. lämmittämässä kauratyynyä, lisäämässä lämmintä vettä ammeeseen ja ottamalla tyynesti vastaan haukkuni siitä kun on saattanut minut siihen tilaan.

Mukana oli enkä olisi toisenlaista miestä huolinutkaan.

Ollit molemmissa mukana. Käynnistys, hidas eteneminen, pysähtynyt synnytys ja kiireellinen sektio molemmilla kerroilla. En ois ilman miestä pärjänny. Ja bhän halusi tulla mukaan. Opetteli etukäteen keinoja lievittää kipua ja käytti niitä tarpeen mukaan.

Ei se ite synnytyksessä paljoo ehtiny tukea kun kävi niin nopeesti, sen sijaan tikkauksen aikana miehen tuki tuli tarpeeseen ku ei voinu puuduttaa kunnolla..

Oli tietysti. Ja synnytykset olleet helppoja.

Mies on ollut mukana jokaisessa synnytyksessä ja yhdessä myöhäisessä keskenmenossa. On ollut upeana henkisenä tukena ja suhteemme on kovasti syventynyt näiden hetkien ansiosta.

Kaikki miehet eivät kuitenkaan halua mukaan synnytykseen ja minusta heillä on siihen oikeus.

Ei ollut, molempien tahdosta. Miehellä on paniikkihäiriö ja hän on erittäin ahdistuvainen. Molemmat meistä tiesi, että jos mies on siellä mukana, häntä siellä täytyy hoitaa enemmän kuin todennäköisesti minua, kun saa paniikkikohtauksia, hössöttää jne. En kyllä muutenkaan olisi miestä siihen kaivannut ollenkaan, siis vaikka olisi sellainen mies josta olisi tukemaan, kyllä siinä niin siihen kipuun ja synnyttämisen prosessiin keskittyi ettei ulkomaailmaa edes oikein huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, molempien tahdosta. Miehellä on paniikkihäiriö ja hän on erittäin ahdistuvainen. Molemmat meistä tiesi, että jos mies on siellä mukana, häntä siellä täytyy hoitaa enemmän kuin todennäköisesti minua, kun saa paniikkikohtauksia, hössöttää jne. En kyllä muutenkaan olisi miestä siihen kaivannut ollenkaan, siis vaikka olisi sellainen mies josta olisi tukemaan, kyllä siinä niin siihen kipuun ja synnyttämisen prosessiin keskittyi ettei ulkomaailmaa edes oikein huomannut.

Olen ehkä vielä synnyttämättömänä jäävi kommentoimaan, mutta mun isällä on paniikkihäiriö ja oli mukana kun synnyin. Sanoi epäilleensä miten kestää, mutta Luonto otti vallan ja keskittyi äitini ja minun suojelemiseen. Ja miksi nyt muutenkaan isä saisi luistaa synnytyksestä ja lapsen hoivaamisesta kun äitikään ei voi (tämä siis isäni mielipide, eikä ehdoton fakta)

Mies on synnytyksessä parhaassa tapauksessa turha ja huonoimmassa tiellä tai hoidettavana. Synnytys on naisen show ja sillä selvä.

Vierailija kirjoitti:

Mies on synnytyksessä parhaassa tapauksessa turha ja huonoimmassa tiellä tai hoidettavana. Synnytys on naisen show ja sillä selvä.

Onpa kiva show, kun joutuu kivuissaan olemaan pitkiä aikoja yksin. Jos oma mies olisi kieltäytynyt tulemaan mukaan ilman mitään syytä perusteella "ei huvita", niin minuakaan ei olisi huvittanut ilmoittaa miehelle lapsen syntymästä. Olisi mennyt varmaan pari päivää ennen kuin olisin jaksanut soittaa.

Synnytys on naisten hommaa, miehille liian kova paikka.

Mies oli ekassa synnytyksessä mukana ja se taisi olla hyvin raskas kokemus hänelle. Eka synnytys oli hyvin vaikea. Tokassa synnytyksessä oli äitini mukana ja mies odotti ulkopuolella. Hän kävi pari kertaa katsomassa minua, mutta näytti aina lähinnä vain järkyttyneeltä. Hänelle kuulemma tuli aina hirveä ahdistus ja pahoinvointi, kun näki minut sellaisena. Hän kammosi veren näkemistä ja mun tuskia. Olisin kyllä halunnut hänen osallistuvan enemmän, mutta ymmärrän kyllä häntä ja en ole mitenkään pettynyt, vaikka hän ei voinutkaan aktiivisesti osallistui synnytyksiin.

Oli mukana. Kerran suutuin, kun puhui ja unohdin hengittää ajoissa ilokaasua. 

Kuinka nössö miehet pitää olla, jos ei uskalla osallistua synnytykseen. Naisellahan ne kivut on

Kyllä lasten isä halusi mukaan ja onneksi tulikin, muuten olisi mulla käynyt aika pitkäksi. Vaikka viihdynkin yksikseni, niin siellä en olisi yksin halunnut olla.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka nössö miehet pitää olla, jos ei uskalla osallistua synnytykseen. Naisellahan ne kivut on

Naisen ja miehen rooli on erilainen. Nainen keskittyy aktiivisesti synnyttämiseen ja hänellä on hormonit puolellaan. Nainen ikään kuin vaipuu synnytystranssiin. Miehellä tällaista vaipumista ei tapahdu ja mies näkee tapahtuman ihan eri tavalla. Toisen kivun näkeminen ja tunne siitä, ettei hallitse tilannetta voi olla liikaa. Sairaalapelkokin on sellainen juttu, johon ei järkiselitykset auta. Siihen vielä pelko vaimonsa/lapsensa menettämisestä. Miehellä on synnytyksen aikana aikaa miettiä kaikkia kauheuksia ja todella nähdä se tuska ja kipu ulkopuolisena. Ei ihme, että heikottaa kun rakastamansa ihminen kärsii eikä voi mitenkään auttaa.

Kaiken tämän takia miesten kannattaisi etukäteen tutustua synnytyksen kulkuun ja erilaisiin mahdollisiin toimenpiteisiin ja kivunlievitykseen. Kun tietää missä mennään ja miten voi osallistua, on helpompaa olla tukena ja elää sitä tilannetta yhdessä kumppanin kanssa.