Eikö syöpä ole aina pahalaatuinen??

Käy kyllä niin paljon sääliksi tuota ihmistä.

Kasvain voi olla hyvän- tai pahanlaatuinen, ja jos se on pahanlaatuinen, se on syöpä. Syöpiä taas on sekä aggressiivisia että "kiltimpiä". 

Siinä olen samaa mieltä, että kyseinen ihminen on saanut oman määränsä ja aika paljon enemmänkin.

Syöpä on aina pahanlaatuinen, mutta onneksi niihin alkaa olla hyvänlaatuisia hoitoja. Kiitos meidän lääkäreilleja hoitajillemme.

Kyllä. Jos kasvain on pahanlaatuinen, kyseessä on syöpä. Jos on hyvänlaatuinen kasvain, kyseessä ei ole syöpä. Toki alunperin hyvänlaatuisesta kasvaimesta voi kehittyä pahanlaatuinen.

Lehtijutussa siis puhutaan hyvälaatuisesta syövästä eikö kasvaimesta, sen takia kysyin. Kauheaa joka tapauksessa ja voimia Heidille...siinä on yhden ihmisen kohdalle annettu liikaa 😞 ap

Käsittämätön taistelutahto ja vahvuus. Tulee mieleen eräs "lohtulause", jota en ole koskaan ymmärtänyt ja jota aina hoetaan kärsivälle; "Kenellekään ei anneta suurempaa taakkaa, kuin mitä hän jaksaa kantaa" mutta eiköhän tämän naisen taakka ole jo sen verran raskas, että voi kohta tulla maksimikuormituksen raja vastaan. Ei voi kuin ihailla. Ja tietenkin toivoa parempaa tulevaa.

On olemassa joitain verisyöpiä, jotka ovat niin lieväoireisia, ja etenevät hitaasti, että potilas ehtii kuolla johonkin toiseen sairauteen, ennen kuin se syöpä ehtii pahentua.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että kirjoitan nyt rumasti.. 

Tämä nainen on nyt sairastunut mediahuomioon. Ja huomiota hän saa kertomalla "taistelustaan" tutkimuksista ja leikkauksista. Hänet on hoidettu hyvin ja varmasti on ollut raskasta. Mutta huomiota hän saa - tsemppiviestejä, hymiöitä ja sääliä. Mitäs jos nämä jäävätkin pois? Huomiota voi sitten saada kyyneleen kuvalla "hyvänlaatuisesta syövästä". Leikkauksethan tehdään yleensäkin vain jos on pakko. Hän on tässä tapauksessa ihan kuin me muutkin. Mutta riittääkö se? Täytyykö vielä etsiä jotain korjattavaa, vikaa ja mahdollisia ennusteita - tyyliin " Nyt todettiin, että lannerankaan voi tulla kulumaa - 50 vuotiailla se on joka toisella - minulla siis se edessä "

Toivoisin naiselle rohkeutta välillä elää elämäänsä. Toivon, että saisi oikeaa terapiaa ilman tarvetta, että joka naskahdus täytyisi kaikelle kansalle raportoida. Siitä alkaa toipuminen - ihan hänen omansa ja omanlaisensa.

Voi olla mitä mediahakuisuutta tahansa, kuten olet mieltä, mutta miksi hänelle ei voisi suoda niitä tsemppiviestejä, joita hän tästä palautteena saa? Ja taatusti sitä kuraakin tulee niskaan, ja paljon! Voi kuule olla aika lohduttavaa lukea kannustavia terveisiä.

Ei mua ainakaan haittaa kuulla tietoja hänen voinnistaan silloin tällöin. Vammautui sentään poliisin tehtävissä, valmiina suojelemaan meitä kaikkia valittajia.

Mua taas ällöttää, kuinka tuo  Janita kuvaa itseään töröhuulin sairaalasängyssä ja ne jutut, voi voi. Ja sairas on vakavasti hänkin (ilmeisesti?) Tässä on aikamoinen ero kuitenkin, että miten nuo asiat tuo julkisuuteen. Ja aika erilaiset naiset tasoltaan muutenkin....

Hyvälaatuinen kasvain ei ole syöpä, joten hän nyt tuossa vähän sotkee jotain.

Kysta ei ole syöpä. Niitä on meillä useimmilla naisilla ei niille tarvitse tehdä mitään, mikäli eivät vaivaa. Kuten kys. jutussakin kuvataan, voivat ne myös painua itsekseen pois. Ovat nesteellä täyttyneitä rakkuloita.

Vierailija kirjoitti:

Hyvälaatuinen kasvain ei ole syöpä, joten hän nyt tuossa vähän sotkee jotain.

Jospa artikkelin kirjoittaja/toimittaja nyt sotkee jotakin?

Minäkin uskon, että toimittaja moka. Molemmissa iltalehdissä puhutaan usein pahanlaatuisista syövistä...asiaa korostaakseen vai ettei toimittaja tiedä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että kirjoitan nyt rumasti.. 

Tämä nainen on nyt sairastunut mediahuomioon. Ja huomiota hän saa kertomalla "taistelustaan" tutkimuksista ja leikkauksista. Hänet on hoidettu hyvin ja varmasti on ollut raskasta. Mutta huomiota hän saa - tsemppiviestejä, hymiöitä ja sääliä. Mitäs jos nämä jäävätkin pois? Huomiota voi sitten saada kyyneleen kuvalla "hyvänlaatuisesta syövästä". Leikkauksethan tehdään yleensäkin vain jos on pakko. Hän on tässä tapauksessa ihan kuin me muutkin. Mutta riittääkö se? Täytyykö vielä etsiä jotain korjattavaa, vikaa ja mahdollisia ennusteita - tyyliin " Nyt todettiin, että lannerankaan voi tulla kulumaa - 50 vuotiailla se on joka toisella - minulla siis se edessä "

Toivoisin naiselle rohkeutta välillä elää elämäänsä. Toivon, että saisi oikeaa terapiaa ilman tarvetta, että joka naskahdus täytyisi kaikelle kansalle raportoida. Siitä alkaa toipuminen - ihan hänen omansa ja omanlaisensa.

Voi olla mitä mediahakuisuutta tahansa, kuten olet mieltä, mutta miksi hänelle ei voisi suoda niitä tsemppiviestejä, joita hän tästä palautteena saa? Ja taatusti sitä kuraakin tulee niskaan, ja paljon! Voi kuule olla aika lohduttavaa lukea kannustavia terveisiä.

Ei mua ainakaan haittaa kuulla tietoja hänen voinnistaan silloin tällöin. Vammautui sentään poliisin tehtävissä, valmiina suojelemaan meitä kaikkia valittajia.

Mua taas ällöttää, kuinka tuo  Janita kuvaa itseään töröhuulin sairaalasängyssä ja ne jutut, voi voi. Ja sairas on vakavasti hänkin (ilmeisesti?) Tässä on aikamoinen ero kuitenkin, että miten nuo asiat tuo julkisuuteen. Ja aika erilaiset naiset tasoltaan muutenkin....

Voiko oman elämänsä rakentaa oletukseen, että minun täytyy nyt kertoa, koska heitä kiinnostaa?  Viekö se huomion oikealta elämältä, koska "täytyy antaa, mitä kansa haluaa"? Vai onko niin, ettei hän osaa enää etsiä lohtua muualta kuin läppärin ruudulla välkkyvistä hymiöistä? Janita myös on melko surullinen tapaus, joka on helposti median vietävissä. Eikä iltapäivälehdet asiaa helpota. Eikä nämä elossa24 tms dokkarit. Itseäni hirvittää, että jos ajan kolarin - kumpi on ensin paikalla tv-kamerat, ohikulkijoiden kännyt vai ambulanssi. "Olitko paikalla - lähetä kuva" kirkuisi IL...  Myötätuntoemojit perään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että kirjoitan nyt rumasti.. 

Tämä nainen on nyt sairastunut mediahuomioon. Ja huomiota hän saa kertomalla "taistelustaan" tutkimuksista ja leikkauksista. Hänet on hoidettu hyvin ja varmasti on ollut raskasta. Mutta huomiota hän saa - tsemppiviestejä, hymiöitä ja sääliä. Mitäs jos nämä jäävätkin pois? Huomiota voi sitten saada kyyneleen kuvalla "hyvänlaatuisesta syövästä". Leikkauksethan tehdään yleensäkin vain jos on pakko. Hän on tässä tapauksessa ihan kuin me muutkin. Mutta riittääkö se? Täytyykö vielä etsiä jotain korjattavaa, vikaa ja mahdollisia ennusteita - tyyliin " Nyt todettiin, että lannerankaan voi tulla kulumaa - 50 vuotiailla se on joka toisella - minulla siis se edessä "

Toivoisin naiselle rohkeutta välillä elää elämäänsä. Toivon, että saisi oikeaa terapiaa ilman tarvetta, että joka naskahdus täytyisi kaikelle kansalle raportoida. Siitä alkaa toipuminen - ihan hänen omansa ja omanlaisensa.

Voi olla mitä mediahakuisuutta tahansa, kuten olet mieltä, mutta miksi hänelle ei voisi suoda niitä tsemppiviestejä, joita hän tästä palautteena saa? Ja taatusti sitä kuraakin tulee niskaan, ja paljon! Voi kuule olla aika lohduttavaa lukea kannustavia terveisiä.

Ei mua ainakaan haittaa kuulla tietoja hänen voinnistaan silloin tällöin. Vammautui sentään poliisin tehtävissä, valmiina suojelemaan meitä kaikkia valittajia.

Mua taas ällöttää, kuinka tuo  Janita kuvaa itseään töröhuulin sairaalasängyssä ja ne jutut, voi voi. Ja sairas on vakavasti hänkin (ilmeisesti?) Tässä on aikamoinen ero kuitenkin, että miten nuo asiat tuo julkisuuteen. Ja aika erilaiset naiset tasoltaan muutenkin....

Voiko oman elämänsä rakentaa oletukseen, että minun täytyy nyt kertoa, koska heitä kiinnostaa?  Viekö se huomion oikealta elämältä, koska "täytyy antaa, mitä kansa haluaa"? Vai onko niin, ettei hän osaa enää etsiä lohtua muualta kuin läppärin ruudulla välkkyvistä hymiöistä? Janita myös on melko surullinen tapaus, joka on helposti median vietävissä. Eikä iltapäivälehdet asiaa helpota. Eikä nämä elossa24 tms dokkarit. Itseäni hirvittää, että jos ajan kolarin - kumpi on ensin paikalla tv-kamerat, ohikulkijoiden kännyt vai ambulanssi. "Olitko paikalla - lähetä kuva" kirkuisi IL...  Myötätuntoemojit perään. 

Kai tässäkin asiassa voi ajatella eri näkökulmista. Olen ilmeisesti sen verran jopa yliempaattinen, että jotenkin  pystyn kuvittelemaan osittain, kuinka helvetillistä elämää hän elää ja mitä tuskaa tuntee. Kaikki on häneltä melkein viety.

Koskaan ei tule palaamaan entiseen elämäänsä.

Pieni lohtu tämä hänelle on, kun ei muuta pyydä. Hoitovirheen takia ei edes enää kävele. Töitä tuskin enää mitään tekee. Kuka haluaa avustettavan kanssa elää? Koira kaverina, ei tulevaisuutta, nuori nainen.

Jos "avautumisen huuto kansalle" auttaa, sen suon. En hänen suhteensa edes voisi vakavasti puhua mistään "somehuomiohakuisuudesta". Mä annan säälin ja myötätunnon voittaa tuomitsevaisuuden.

Muutama palstarivi näiden avioerojannojen ja fitnessmisujen seassa ei haittaa. Pitäisikö ärsyyntyä sellaisista todella oikeesti turhista sometyrkyistä?

Kerta kaikkiaan en voi ymmärtää ihmisiä jotka kadehtii vaikeasti sairailta ja kohtalon kolhimilta ihmisiltä näiden tsemppiviestejä. Jotain on silloin pahasti pielessä omassa päässä.