"Oli sitä ennen vanhaankin hankalaa" -kertomuksia

Siis anteeksi typo, 20-vuotiaanahan se sinne Ruotsiin lähti, kun Suomen miehitystä pelättiin 1945.

Mummu oli kaksi kertaa naimisissa.

Ensimmäisen aviomiehen vei sota, liitosta jääneet kolme lasta lähetettiin sotalapsina Ruotsiin, josta he eivät koskaan palanneet. Pitivät kyllä suomalaiseen äitiinsä yhteyttä ja kylässäkin kävivät, vaikka eivät osanneet enää suomea eikä mummu puhunut ruotsia. 

Toinen aviomies kuoli tapaturmaisesti nuorena. Tästäkin liitosta jäi kolme lasta. Mummu otti aviomiehen paikan talonmiehenä ja teki mm. kaikki lumityöt käsin kolalla. Sen takia mummulta meni polvet huonoon kuntoon. Mutta pakko oli että sai lapset (aviomiehen kuollessa 7, 5 ja 4-vuotiaat) ruokittua. Aviomies nr 2 kuoli 50-luvun lopussa. 

Suvussani on periytyvää masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä (itse olen ensimmäinen hoidon piirissä). Lähinnä vituttaa miettiä miten tasapainottomat ihmiset ovat lapsia hankkineet ja siirtäneet ilman mitään tunnontuskia traumojaan eteenpäin.

Isoisä oli pieni kansalaissodan aikaan ja muisti, miten kylän miehiä oli ammuttu metsäkuopalla. Lähti metsätöihin jo 12-vuotiaana, meni sotaan ja kaikki muut veljet kaatui. Perusti perheen, kaksi lasta kuoli. Rankkaa fyysistä työtä, kunnes kuoli traktorin ääreen pellolle.

Mummoni menetti tasoristeysonnettomuudessa miehensä ja poikansa. Pienipalkkaisena yhden lapsen huoltajana hän tarjosi lapselleen mahdollisuuden opiskella akateeminen loppututkinto. Kovaa sen täytyi olla.

Ja pitää muistaa että ei ollut koneita ja laitteita pesemässä vaatteita ja tiskejä, ei kahvinkeittimiä eikä mikroja. Lämmityskään ei toiminut nappia painamalla eikä puut tulleet valmiiksi pilkottuina latoon. Oikein hävettää miten itse on laiska ja saamaton vätys näihin sota-ajan naisiin verrattuna (vaikka on 3 eri alan tutkinnot suoritettuna eikä vakipaikkaa saa vaikka polvillaan rukoilis).  Lapsiakin vain yksi itselläni. Paljon pienemmillä rahoilla on omat vanhemmat kasvatettu aikuisiksi. Eikä lapset saaneet syntyä sairaalassa. Kun tarpeeksi kauan miettii, ihmettelee miten ovat selvinneet. No eihän kaikki selvinneetkään. Ei silloin tainnut olla aikaa pysähtyä masentumaan eikä miettimään mitä elämältään haluaa, töitä oli enemmän kuin ehti ja jaksoi tehdä. Mietin omaa mummoani joka ei koskaan ollut koulussa eikä töissä, hoiti 4 lasta,  kaksi miestä joista toinen kuoli sodassa ja toinen sairauskohtaukseen keski-ikäisenä. Hyvät leskeneläkkeet mummu sai ja niillä eli. Äitini taas pääsi opiskelemaan ja sai ammatin alle 20v jolloin perusti yrityksen. Kilpailua oli tosi vähän silloin, vain yksi toinen samalla paikkakunnalla. Töitä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. Tänä päivänä saman alan yrittäjiä on paikkakunnalla tiettävästi yli 10 eli kaikille ei riitä maksavia asiakkaita.  Isäni myös ammattitaidoton ja aina oli töitä, lopulta pääsi eläkkeelle oltuaan yli 40v samassa tehtaassa töissä.

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on periytyvää masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä (itse olen ensimmäinen hoidon piirissä). Lähinnä vituttaa miettiä miten tasapainottomat ihmiset ovat lapsia hankkineet ja siirtäneet ilman mitään tunnontuskia traumojaan eteenpäin.

Mitenhän nuo ovat ilmenneet kymmeniä tai vaikka sata vuotta sitten? Mitenhän niihin on suhtauduttu? Ennenhän monesti jos ei pystynyt työtä tekemään, sai nähdä nälkää ja joutua taivasalle. Onko silloin masentuneet ja ahdistuneena pystyneet tarttumaan työhön, kun on vain pakko? Onkohan ollut paljon niin masentuneita, että ovat jääneet paikoilleen tekemättä mitään ja yksinkertaisesti kuolleet siihen? Huom. Tämä ei ole millään tavalla mitään arvostelua entis- tai nykypäivän masentuneita kohtaan, kiinnostaa vain millaista se on oikeasti käytännössä ollut.

Tämmöistä se elämä oli suurimmalla osalla väestöstä, mutta silti heidän eläkkeistään täällä on satojen kommenttien muodostamia kateusketjuja.

Edesmennyt äitini s. 1913 kävi 2 vuotta kiertokoulua ja sitten piiaksi.

Lapsia perheessä oli 9, ruokaa ei riittänyt kaikille, pettuleipää syötiin, jos pienen muonamiehen maatilkusta ei kunnon satoa tullut.

Isä kuoli, kun nuorin lapsi oli vauva. Äiti ei ikinä puhunut, mitä kaikkea oli tapahtunut. Jokainen kynnelle kykenevä joutui töihin.Romaanin voisi kirjoittaa äitini myöhemmistä vaiheista. Oli alamäkeä ja ylämäkeä.

Päivääkään ei saanut työeläkettä, pieni kansaneläke ja pieni lesken eläke muutaman vuoden ajan.

Silti hän ei koskaan köyhyyttä valittanu, vaan pienistä rahoistaan lahjoitti kaiken säästämänsä meille lapsille, vaikka emme olisi halunneet.

Hän tunsi suurta iloa siitä, että sai auttaa, vaikka väkisin.

En ymmärrä miksi ihmiset ovat lisääntyneet varsinkaan huonoina aikoina. Sama meno nykyään jossain päin Afrikkaa, mistä luin jonkun jutun, jossa köyhät ja huonoissa oloissa elävät naiset kertoivat että lapsia vain tulee, koska miehemme eivät halua käyttää kondomia.

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on periytyvää masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä (itse olen ensimmäinen hoidon piirissä). Lähinnä vituttaa miettiä miten tasapainottomat ihmiset ovat lapsia hankkineet ja siirtäneet ilman mitään tunnontuskia traumojaan eteenpäin.

Kamala kommentti ja muut peukuttavat. Mistä sinä tiedät toisten omantunnon tuskat? Mitä edes olisit tarjonnut näille ihmisille vaihtoehdoksi? It$emur haako? Ethän ole itsekään sitä tehnyt. 

Monet mielisa1raatkin haluavat puolison ja entisinä aikoina ei kunnon ehkäisyä ollut. Lapsia siis vain tuli. Tai ajatellaan jotain masentunutta tai heikkoa lasta, jonka vanhemmat lähettävät piiaksi naapuripitäjään. Ei siinä kyselty haluaako vai ei. Siellä ehkä tavattiin toinen yhtä kurja, joka sanoi, että jos minut huolit, niin yhdessä laitetaan pieni talo pystyy ja pihalle kasvimaa. Pääsipä piikomisesta ainakin omaa kotia laittamaan. Ja kuten sanottua, sitten lapsia alkoi tulla. Ei heillä ollut aikaa miettiä, että kolmen neljän sukupolven päästä joku heitä vihaa netin keskustelupalstalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on periytyvää masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä (itse olen ensimmäinen hoidon piirissä). Lähinnä vituttaa miettiä miten tasapainottomat ihmiset ovat lapsia hankkineet ja siirtäneet ilman mitään tunnontuskia traumojaan eteenpäin.

Kamala kommentti ja muut peukuttavat. Mistä sinä tiedät toisten omantunnon tuskat? Mitä edes olisit tarjonnut näille ihmisille vaihtoehdoksi? It$emur haako? Ethän ole itsekään sitä tehnyt. 

Monet mielisa1raatkin haluavat puolison ja entisinä aikoina ei kunnon ehkäisyä ollut. Lapsia siis vain tuli. Tai ajatellaan jotain masentunutta tai heikkoa lasta, jonka vanhemmat lähettävät piiaksi naapuripitäjään. Ei siinä kyselty haluaako vai ei. Siellä ehkä tavattiin toinen yhtä kurja, joka sanoi, että jos minut huolit, niin yhdessä laitetaan pieni talo pystyy ja pihalle kasvimaa. Pääsipä piikomisesta ainakin omaa kotia laittamaan. Ja kuten sanottua, sitten lapsia alkoi tulla. Ei heillä ollut aikaa miettiä, että kolmen neljän sukupolven päästä joku heitä vihaa netin keskustelupalstalla. 

Oliko kyseessä jotain eläimiä jotka eivät pystyneet hallitsemaan halujaan? Olisivat vaikka vetäneet toistensa käteen.

Mummo on synnyttänyt 9 lasta joista 5 on kuollut lapsena/nuorena. Kaksi heistä on hukkunut ja 3 kuoli sairauksiin.

Up

Masentava ketju. Kyseenalaistan vanhojen ihmisten kilpailun siitä kenellä on kirkkain kärsimyksen kruunu. Vanhat myös suhtautuvat elämään masentavasti. Heidän mielestään asiat eivät saisi olla helppoja ja elämä mukavaa, kun ei heilläkään ollut.

Tulisipa tästä pitkä ketju. Saisivat palstamammatkin vähän perspektiiviä tyhjästä kitisemiselleen

Vierailija kirjoitti:

Ja pitää muistaa että ei ollut koneita ja laitteita pesemässä vaatteita ja tiskejä, ei kahvinkeittimiä eikä mikroja. Lämmityskään ei toiminut nappia painamalla eikä puut tulleet valmiiksi pilkottuina latoon. Oikein hävettää miten itse on laiska ja saamaton vätys näihin sota-ajan naisiin verrattuna (vaikka on 3 eri alan tutkinnot suoritettuna eikä vakipaikkaa saa vaikka polvillaan rukoilis).  Lapsiakin vain yksi itselläni. Paljon pienemmillä rahoilla on omat vanhemmat kasvatettu aikuisiksi. Eikä lapset saaneet syntyä sairaalassa. Kun tarpeeksi kauan miettii, ihmettelee miten ovat selvinneet. No eihän kaikki selvinneetkään. Ei silloin tainnut olla aikaa pysähtyä masentumaan eikä miettimään mitä elämältään haluaa, töitä oli enemmän kuin ehti ja jaksoi tehdä. Mietin omaa mummoani joka ei koskaan ollut koulussa eikä töissä, hoiti 4 lasta,  kaksi miestä joista toinen kuoli sodassa ja toinen sairauskohtaukseen keski-ikäisenä. Hyvät leskeneläkkeet mummu sai ja niillä eli. Äitini taas pääsi opiskelemaan ja sai ammatin alle 20v jolloin perusti yrityksen. Kilpailua oli tosi vähän silloin, vain yksi toinen samalla paikkakunnalla. Töitä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. Tänä päivänä saman alan yrittäjiä on paikkakunnalla tiettävästi yli 10 eli kaikille ei riitä maksavia asiakkaita.  Isäni myös ammattitaidoton ja aina oli töitä, lopulta pääsi eläkkeelle oltuaan yli 40v samassa tehtaassa töissä.[/quote

Ei ollut aikaa masentua tms. Aamulla kun lähti sängystä, niin seuraavan kerran pysähtyi illalla sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pitää muistaa että ei ollut koneita ja laitteita pesemässä vaatteita ja tiskejä, ei kahvinkeittimiä eikä mikroja. Lämmityskään ei toiminut nappia painamalla eikä puut tulleet valmiiksi pilkottuina latoon. Oikein hävettää miten itse on laiska ja saamaton vätys näihin sota-ajan naisiin verrattuna (vaikka on 3 eri alan tutkinnot suoritettuna eikä vakipaikkaa saa vaikka polvillaan rukoilis).  Lapsiakin vain yksi itselläni. Paljon pienemmillä rahoilla on omat vanhemmat kasvatettu aikuisiksi. Eikä lapset saaneet syntyä sairaalassa. Kun tarpeeksi kauan miettii, ihmettelee miten ovat selvinneet. No eihän kaikki selvinneetkään. Ei silloin tainnut olla aikaa pysähtyä masentumaan eikä miettimään mitä elämältään haluaa, töitä oli enemmän kuin ehti ja jaksoi tehdä. Mietin omaa mummoani joka ei koskaan ollut koulussa eikä töissä, hoiti 4 lasta,  kaksi miestä joista toinen kuoli sodassa ja toinen sairauskohtaukseen keski-ikäisenä. Hyvät leskeneläkkeet mummu sai ja niillä eli. Äitini taas pääsi opiskelemaan ja sai ammatin alle 20v jolloin perusti yrityksen. Kilpailua oli tosi vähän silloin, vain yksi toinen samalla paikkakunnalla. Töitä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. Tänä päivänä saman alan yrittäjiä on paikkakunnalla tiettävästi yli 10 eli kaikille ei riitä maksavia asiakkaita.  Isäni myös ammattitaidoton ja aina oli töitä, lopulta pääsi eläkkeelle oltuaan yli 40v samassa tehtaassa töissä.[/quote

Ei ollut aikaa masentua tms. Aamulla kun lähti sängystä, niin seuraavan kerran pysähtyi illalla sänkyyn.

No jaa. Isoisäni kyllä ehti useampaan otteeseen yllättämään isoäidin yrittämällä kotona hirttäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Masentava ketju. Kyseenalaistan vanhojen ihmisten kilpailun siitä kenellä on kirkkain kärsimyksen kruunu. Vanhat myös suhtautuvat elämään masentavasti. Heidän mielestään asiat eivät saisi olla helppoja ja elämä mukavaa, kun ei heilläkään ollut.

Ei pidä paikkaansa. Tuossa aikaisemmin kirjoitin äidistäni, joka ei koskaan ollut katkera vaan nimenomaan halusi, että hänen lapsillaan asiat olisi paremmin kuin hänellä.

Kannattaa lukea krjoitukset ennenkuin kommentoi.

Yhtään kärsimyskruunua en ole ketjussa huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentava ketju. Kyseenalaistan vanhojen ihmisten kilpailun siitä kenellä on kirkkain kärsimyksen kruunu. Vanhat myös suhtautuvat elämään masentavasti. Heidän mielestään asiat eivät saisi olla helppoja ja elämä mukavaa, kun ei heilläkään ollut.

Ei pidä paikkaansa. Tuossa aikaisemmin kirjoitin äidistäni, joka ei koskaan ollut katkera vaan nimenomaan halusi, että hänen lapsillaan asiat olisi paremmin kuin hänellä.

Kannattaa lukea krjoitukset ennenkuin kommentoi.

Yhtään kärsimyskruunua en ole ketjussa huomannut.

Eiköhän tuossa ole aika isoja persoonakohtaisia eroja ollut aina. Ikäviä ihmisiä on ollut kaikkina aikoina.

Voi voi,onhan se niin kamalaa.Isä kuoli auto-onnettomuudessa.Vaimo jäi puille paljaille usean sadantuhannen velkojen kanssa,toisesta lapsesta tuli narkkari ja toisella mielenterveysongelmia.Veljen vaimo teki itsarin ,lapset ovat 2 ja 5 vuotiaat.sisaren peheessä molemmat vanhemmat jäi työttömäkisi tuotannollisista syistä ja lapsia 4.,sossun varassa elävät.

Miehen äiti ja veli kuolivat syöpään ja isoveli sydäriin.

Suurin osa ystäväpareista ovat eronneet ja lapset kärsii rampaten kahden huushollin väiä viikko/viikko.Kovasti oireilevat päiväkodissa ja koulussa.

Väittääkäkö joku muka ,ettei nykyään ole elämä sitä ja tätä.

Tuo ei ole minulle totta ,mutta monelle on .

Revi siitä ja ihmettele sitten.