Lue keskustelun säännöt.
mies ei ymmärrä minua masennukseni kanssa
21.01.2019 |
Olen ollut toista kuukautta sairaslomalla. Arvaatte varmaan että koti ei ole niin siisti kuin toivoisimme ja lämmintä ruokaa ei aina pöydässä kun hän tulee töistä. Hän ei siitä minua soimaa mutta hänestä näkee pettymyksen, turhautumisen ja väsymyksen kun joutuu hoitamaan kotia. Päivät olen yksin enkä saa mitään aikaan. Iltaisin kaipaisin häneltä seuraa ja seksiä, ainoa asia mikä minua piristää, mutta hän jaksaa ehkä kerran ja nukahtaa pian siitä. Minä en sitten saa unta moneen tuntiin. Miten voin koskaan parantua tällaisissa oloissa?
Kommentit (4)
No voi hyvän tähen. Kuulosta siltä että hän kyllä tekee parhaansa arkenne sujumisen eteen ja se on paljon se. Ei ole helppoa hänelläkään, varmaan itsekin tajuat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valivali, kestäisitkö itse itseäsi, jaksaisitko päivästä toiseen itseäsi tietämättä koska tulee parempia aikoja? Vai tuleeko koskaan? Taidat vain feikata koko masennusta.
AP, kirjoitat olleesi sairaslomalla yli kuukauden. Onko sinulla lääkitys ja mahdolliset terapia-asiat kunnossa? Olen ollut liki 2 kk sairauslomalla masennuksen vuoksi. Ennen sairaslomaa yritin pärjätä työssä aloittamalla masennuslääkityksen, mutta lääkitys ei sopinut minulle ja vajosin syvemmälle. Jäin sairauslomalle ja lääkitys vaihdettiin. Uusi on sopinut ja mieliala on pikkuhiljaa kohonnut. Käyn myös kerran viikossa terapiassa.
Alussa en jaksanut tehdä mitään. Olin todella väsynyt, mutta kärsin unettomuudesta. Pikkuhiljaa pakotin itseni ulkoilemaan päivänvalossa. Kävelin hiljakseen, en kerännyt kilometrejä. Synkimmät ajatukset olen jättänyt terapiaan, puolison kanssa jutellaan niitä näitä ja annan hänelle myös omaa aikaa työpäivästä palautumiseen. Puoliso käy työpäivän aikana syömässä, joten kotona hänelle riittää leipä. Meillä on ollut aina perussiisti koti, ei mitään tavarakaaosta jne. Sairauslomani aikana villakoirapopulaatio on välillä vähän kasvanut, koska mieskään ei ole siivousfriikki.
Nyt alan vähitellen olla siinä kunnossa, että voin sanoa näkeväni valoa tunnelin päässä. Aloin tehdä helppoa ruokaa itselleni, käyn edelleen ulkoilemassa. Imuroin huoneen kerrallaan ja jatkan seuraavana päivänä toisesta. Pyrin nauttimaan pienistä asioista, kuten aamukahvista ja teen rentoutumisharjoituksia. Nukun kohtuullisesti, toisinaan käytän unilääkkeitä.
Kaikista pahinta masentuneena on se, että odottaa kaiken olevan ns. yhtä täydellistä kuin ennen sairastumista. Että koti olisi tiptop ja muutenkin tulisi suorittaa kaikkea 110% teholla. Jos koti on vähän hujan hajan, villakoiria on nurkissa - mitä sitten? Ei se maailma siihen kaadu. Parisuhde on onneksi hyvä ja käytän sitä voimavarana.
Jos jotain olen oppinut tässä, se on armollisuus. Pitää olla itselleen armollinen. Pahimpana hetkenä tuo armollisuuden toitottaminen tuntui lähinnä v*******lta, mutta alan päästä jyvälle siitä ajatuksesta.
Tsemppiä!
Masentunut puoliso on raskasta terveellekin. Hän ei sua asiasta kritisoi ja syyllistä, hän on selvästi hyvä ja ajatteleva mies.
Mies ei ole terapeutti ei eikä ole hänen velvollisuus parantaa sua, sun täytyy itse ottaa vastuu siitä.
Sanoit itsekin että mies ja seksi on ainoa mikä piristää. Miehesikin varmaan tuntee ahdistusta siitä että hänen pitäisi oman elämänsä lisäksi kantaa sun elämä. Pitkä työpäivä, kotona puoliso makaa koko päivän ja sitten pitää alkaa siivoamaan ja kokkaamaan kahdelle. Tottakai se on väsynyt ja turhautunut. Sä saat olla masentunut mutta jos aiot olla suhteessa niin sun täytyy kantaa osasi, suhde ei pitkälle kanna jos toinen yksin hoitaa kaiken.
Jos et saa nukuttua niin käy unilääkkeet. Jos mikään ei kiinnosta niin keksi jotain! Älä pikkuhiljaa ottamaan olostasi vastuu ja ala harrastamaan jotain mikä piristää. Lähde lenkille, käy kirjastossa tai vaikka tanssi.