Vauvan ulkona nukuttaminen aiheuttaa kiintymyssuhdehäiriön lapselle?

Etelän "ihmisystävällisemmissä" maissahan vauvat saavat paljon sylittelyä useiltakin ihmisiltä ja kosketuksia ja vauvan kanssa "jutellaan" ja kommunikoidaan paljon. Suomessa on vuoskymmenet hoidettu aika muodollisesti ja nukutettu paljon ulkona juuri ensimmäiset kuukaudet. Se kiintymyssuhdehäiriö tuppaa jopa "periytymään", kun äiti jälleen kohtelee lastaan samaan tapaan kuin häntä on kohdeltu jne.

Kuulostaa äitiongelmaisen palstapersun mututuntumalla tehdyltä projektiolta. 0/5

En usko, että johtuu tuosta. Itse oon just tommonen sisäänpäinkääntynyt ihminen, joka yrittää pärjätä aina yksin, eikä haluis näyttää heikkouttaan. Se johtuu siitä, että kotona ei mitään huoltani tai murhettani otettu todesta. Ei isoja eikä pieniä. Käskettiin olemaan valittamatta ja ajattelemaan afrikan lapsia joilla ei ole mitään. N27

Nythän sä vaarallisia ajatuksia esität. Nyt katsotaan kauanko menee, kun sinut on kivitetty.

Minuat todella harva nukuttaa lapsiaan enää ulkona. Tuo on eräänlainen äitilegenda, jota toteutetaan korkeintaan bussista kauppakeskukseen mentäessä.

Vierailija kirjoitti:

Nythän sä vaarallisia ajatuksia esität. Nyt katsotaan kauanko menee, kun sinut on kivitetty.

Heitin ajatuksen vain ilmoille. Voisihan tuon tutkia tieteellisestikin. :)

T. Ap

Suomessa vallitseva kiintymyssuhdemalli on ns. välttelevä, ja se on ihan tutkittukin asia. Ei liity kylläkään ulkona nukuttamiseen millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Minuat todella harva nukuttaa lapsiaan enää ulkona. Tuo on eräänlainen äitilegenda, jota toteutetaan korkeintaan bussista kauppakeskukseen mentäessä.

Ilmeisesti kuitenkin aika moni ns. vastuullinen vanhempi nukuttaa ja lisäksi se on vielä neuvolan ohjeistuksissakin.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa vallitseva kiintymyssuhdemalli on ns. välttelevä, ja se on ihan tutkittukin asia. Ei liity kylläkään ulkona nukuttamiseen millään lailla.

Olisi kiinnostavaa tietää, voiko noiden välillä olla silti korrelaatiota ja kausaliteettia. Onkohan sitä tutkittu?

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nythän sä vaarallisia ajatuksia esität. Nyt katsotaan kauanko menee, kun sinut on kivitetty.

Heitin ajatuksen vain ilmoille. Voisihan tuon tutkia tieteellisestikin. :)

T. Ap

Sitä voisi hyvinkin tutkia. Tuo on (ainakin ollut) sellainen asia, jota ei juuri ole kyseenalaistettu tuolta kantilta. Koska ainakin yksi syy itselläni, että en ole nukuttanut vauvaa yksin pihalle on ollut, että murehtisin juurikin, että jos en huomaisikaan vauvan itkua tai muuta hänen tarvettaan ja toissijaisesti myös muut uhkat, kuten eläinten pääsy vaunuihin ja pahin skenaario, sieppaus, jota en pidä kovin todennäköisenä, mutta kaikkihan on periaatteessa mahdollista. Mukavaahan se oli, kun vauva nukkui päiväunia mun kainalossa ja sain itsekin samalla lepohetken. Vauva myös helposti jatkoi uniaan, jos antoi vähän tissiä, jos ja kun hän alkoi vähän heräillä. Vauva oli helposti valvottavissa ja hoidettavissa ja ennen kaikkea varmasti turvassa, kun nukkui sisällä lähellä äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa vallitseva kiintymyssuhdemalli on ns. välttelevä, ja se on ihan tutkittukin asia. Ei liity kylläkään ulkona nukuttamiseen millään lailla.

Ja sekin on mielenkiintoista, että Suomessa se vallitseva kiintymyssuhdemalli on tavallaan "häiriintynyt" -- ei siis se normaali, tasapainoinen, terve, luottavainen kiintymyssuhdemalli. Millainenkohan tilanne on esim. Espanjassa tai Tanskassa (molemmat maita, joissa ihmiset ovat hyvin iloisia ja "joviaaleja" ainakin Suomeen verrattuna; niissä on paljon vähemmän itsem*rhia)?

Tänä päivänä kyllä on itkuhälyttimet ja muut, joten vauvan itkuun reagoidaan nukkui ulkona tai sisällä. Ainakin meillä oli 17 vuotta sitten, enkä usko että ne ovat ainakaan vähentyneet. Sisällä lapset eivät  vaan nukkuneet kovinkaan hyvin, ulkona sitten erinomaisesti. Kiukuttelevan, huonosti nukkuneen lapsen kanssa onkin sitten rentouttavaa olla kotona. 

Toki lapsia on erilaisia, on varmasti niitäkin jotka ei ulkona nuku. Anyway, en usko että kiintymyssuhteeseen asialla on mitään merkitystä, siinä lienee taustalla muutakin kuin missä nukutaan.

Suurin osa lapsista on päiväkodissa nukkumassa niitä päiväuniansa. Oliskohan kuitenkin vika siinä?

Vierailija kirjoitti:

Tänä päivänä kyllä on itkuhälyttimet ja muut, joten vauvan itkuun reagoidaan nukkui ulkona tai sisällä. Ainakin meillä oli 17 vuotta sitten, enkä usko että ne ovat ainakaan vähentyneet. Sisällä lapset eivät  vaan nukkuneet kovinkaan hyvin, ulkona sitten erinomaisesti. Kiukuttelevan, huonosti nukkuneen lapsen kanssa onkin sitten rentouttavaa olla kotona. 

Toki lapsia on erilaisia, on varmasti niitäkin jotka ei ulkona nuku. Anyway, en usko että kiintymyssuhteeseen asialla on mitään merkitystä, siinä lienee taustalla muutakin kuin missä nukutaan.

Sinänsä nykynuoret ovatkin hieman empaattisempia ja lämpimämpiä sekä heillä on aiempia sukupolvia parempi itsetunto. Jossain olikin heitetty arvio, että ne perhepedeissä nukkuneet, pidempään imetetyt, kiintymyssuhdevanhemmuusasioista tiedostavien vanhempien lapset ovat itsekin empaattisempia ja ihmisrakkaampia.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa lapsista on päiväkodissa nukkumassa niitä päiväuniansa. Oliskohan kuitenkin vika siinä?

Voi sekin vaikuttaa, mutta suomalaislapset menevät verrattain myöhään päiväkotiin. Monissa muissa maissa päiväkotiin tai kodin ulkopuolisille hoitajille mennään jo alle vuoden ikäisinä.

Täh? Ei kai se nukkumispaikka siihen reagointiin vaikuta? Lähes kaikilla on siellä vaunuissa itkari, johon voi reagoida tai jättää reagoimatta ihan samalla tavalla kuin sisälläkin. Meillä vauva nukkuu sisällä eikä mekään reagoida joka inahdukseen, itkuun tietysti kyllä. Ihan normaaleilta nuo toistaiseksi vaikuttaa.

Onkohan tämä trolli? No jokatapauksessa, minä nukutin omaani ulkona päiväunilla varsinkin 0,6-1,5-vuotiaana, pakkasella ja kesäsäällä. Yöt nukkui vieressä perhepedissä. Kiintymyssuhdetta arvioitiin lastenpsykiatrin toimesta noin 2,5-vuotiaana muista syistä, tuloksena turvallinen kiintymyssuhde molempiin vanhempiin. Ulkona nukuttamisesta ja todellisista traumaattisista kokemuksista huolimatta.

Koska tunsin lapseni unirytmin, hyvin harvoin lapsi ehti hermostua tai itkeä herätessään, useammin hän vain liikehti vaunuissaan ja uteliaana tapitti silmät auki siellä kun menin hakemaan. Ei sitä osannut olla katsomatta sinne koko ajan, varsinkaan kun ei ollut itkuhälytintä niin jatkuvastihan siellä ramppasi kurkkimassa. Sitä muka kuuli koko ajan että nyt se parkuu, ja kun meni katsomaan, ihan hiljaa nukkui. Ehkä tähän vaikutti myös että on nukkumistyypiltään hidas herääjä ja tyytyväinen vauva, ehkä oli sopivasti vaatetta ja vatsa tarpeeksi täynnä nukkumaan laittaessa?

Onko sinulla Ap joku esimerkki elämässäsi, että lapsi on kärsinyt ulkona nukuttamisesta?

Minä lähtisin etsimään syitä kiintymyssuhdehäiriöille ennemminkin vanhempien omista kiintymyssuhdeongelmista, en ulkona nukuttamisesta. Minunkin anoppini yritti sanoa että lapsen keuhkot eivät tule vahvoiksi kun heti menen paapomaan, kun alkaa itkeä. Ja hyvin pienen vauvan itkuun appiukko kommentoi sen olevan tekoitkua. Eli ihan toisaalla on ollut niitä malleja lapsen tunteiden mitätöintiin, kuin ulkona nukuttamisessa. Appivanhempien mielestä minä taas olin paapomisellani tyyppiesimerkki hysteerisestä äidistä. Ei ole vaikeaa nähdä, mistä lapsen isän tunnekylmyys on lähtöisin. Onneksi kaikkia neuvoja ei tarvitse ottaa vastaan.

Hyvin hanakasti nekin vanhemmat, joita itse pidän huonoina esimerkkeinä, yrittävät neuvoa jälkikasvuaan lapsenhoidossa, tai kuten omalla kohdallani, lapsen toisen vanhemman vanhemmat. Onneksi en ollut kovin nuori saadessani ensimmäisen lapsen ja luin paljon raskausaikana, niin osasin ajatella itsekin miten kannattaa toimia.

Voin hyvin kuvitella, että anoppini on antanut lastensa parkua kurkkusuorana, ennen kuin on hakenut sisään, joten ehkä hänen tekemänään ulkona nukuttaminen on voinutkin olla turvallisuudentunnetta vahingoittavaa.

Jaa, kyllä täällä maalla kaikki lapset on nukkunu pihalla ja nukkuu edelleen :D

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä trolli? No jokatapauksessa, minä nukutin omaani ulkona päiväunilla varsinkin 0,6-1,5-vuotiaana, pakkasella ja kesäsäällä. Yöt nukkui vieressä perhepedissä. Kiintymyssuhdetta arvioitiin lastenpsykiatrin toimesta noin 2,5-vuotiaana muista syistä, tuloksena turvallinen kiintymyssuhde molempiin vanhempiin. Ulkona nukuttamisesta ja todellisista traumaattisista kokemuksista huolimatta.

Koska tunsin lapseni unirytmin, hyvin harvoin lapsi ehti hermostua tai itkeä herätessään, useammin hän vain liikehti vaunuissaan ja uteliaana tapitti silmät auki siellä kun menin hakemaan. Ei sitä osannut olla katsomatta sinne koko ajan, varsinkaan kun ei ollut itkuhälytintä niin jatkuvastihan siellä ramppasi kurkkimassa. Sitä muka kuuli koko ajan että nyt se parkuu, ja kun meni katsomaan, ihan hiljaa nukkui. Ehkä tähän vaikutti myös että on nukkumistyypiltään hidas herääjä ja tyytyväinen vauva, ehkä oli sopivasti vaatetta ja vatsa tarpeeksi täynnä nukkumaan laittaessa?

Onko sinulla Ap joku esimerkki elämässäsi, että lapsi on kärsinyt ulkona nukuttamisesta?

Minä lähtisin etsimään syitä kiintymyssuhdehäiriöille ennemminkin vanhempien omista kiintymyssuhdeongelmista, en ulkona nukuttamisesta. Minunkin anoppini yritti sanoa että lapsen keuhkot eivät tule vahvoiksi kun heti menen paapomaan, kun alkaa itkeä. Ja hyvin pienen vauvan itkuun appiukko kommentoi sen olevan tekoitkua. Eli ihan toisaalla on ollut niitä malleja lapsen tunteiden mitätöintiin, kuin ulkona nukuttamisessa. Appivanhempien mielestä minä taas olin paapomisellani tyyppiesimerkki hysteerisestä äidistä. Ei ole vaikeaa nähdä, mistä lapsen isän tunnekylmyys on lähtöisin. Onneksi kaikkia neuvoja ei tarvitse ottaa vastaan.

Hyvin hanakasti nekin vanhemmat, joita itse pidän huonoina esimerkkeinä, yrittävät neuvoa jälkikasvuaan lapsenhoidossa, tai kuten omalla kohdallani, lapsen toisen vanhemman vanhemmat. Onneksi en ollut kovin nuori saadessani ensimmäisen lapsen ja luin paljon raskausaikana, niin osasin ajatella itsekin miten kannattaa toimia.

Voin hyvin kuvitella, että anoppini on antanut lastensa parkua kurkkusuorana, ennen kuin on hakenut sisään, joten ehkä hänen tekemänään ulkona nukuttaminen on voinutkin olla turvallisuudentunnetta vahingoittavaa.

Ei se varmasti kaikkiin siten vaikutakaan, mutta mietin vaikutusta suurempien massojen/väkimäärien kohdalla, ts. voisiko olla tilastollista yhteyttä. Näissä asioissa vaikuttavat useat seikat päällekkäin ja pitäisikin tutkia sitä tarkan tieteellisesti (sulkea mm. muut vaikuttavat tekijät pois).

Sorry, mulla on tylsää, eikä mulla ole tänään oikein juttuseuraa, joten siksi mietin "ääneen" ajatuksiani täällä. :) Muutenkaan mulla ei oikein ole aikuista keskusteluseuraa. :/ En ole trolli.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä trolli? No jokatapauksessa, minä nukutin omaani ulkona päiväunilla varsinkin 0,6-1,5-vuotiaana, pakkasella ja kesäsäällä. Yöt nukkui vieressä perhepedissä. Kiintymyssuhdetta arvioitiin lastenpsykiatrin toimesta noin 2,5-vuotiaana muista syistä, tuloksena turvallinen kiintymyssuhde molempiin vanhempiin. Ulkona nukuttamisesta ja todellisista traumaattisista kokemuksista huolimatta.

Koska tunsin lapseni unirytmin, hyvin harvoin lapsi ehti hermostua tai itkeä herätessään, useammin hän vain liikehti vaunuissaan ja uteliaana tapitti silmät auki siellä kun menin hakemaan. Ei sitä osannut olla katsomatta sinne koko ajan, varsinkaan kun ei ollut itkuhälytintä niin jatkuvastihan siellä ramppasi kurkkimassa. Sitä muka kuuli koko ajan että nyt se parkuu, ja kun meni katsomaan, ihan hiljaa nukkui. Ehkä tähän vaikutti myös että on nukkumistyypiltään hidas herääjä ja tyytyväinen vauva, ehkä oli sopivasti vaatetta ja vatsa tarpeeksi täynnä nukkumaan laittaessa?

Onko sinulla Ap joku esimerkki elämässäsi, että lapsi on kärsinyt ulkona nukuttamisesta?

Minä lähtisin etsimään syitä kiintymyssuhdehäiriöille ennemminkin vanhempien omista kiintymyssuhdeongelmista, en ulkona nukuttamisesta. Minunkin anoppini yritti sanoa että lapsen keuhkot eivät tule vahvoiksi kun heti menen paapomaan, kun alkaa itkeä. Ja hyvin pienen vauvan itkuun appiukko kommentoi sen olevan tekoitkua. Eli ihan toisaalla on ollut niitä malleja lapsen tunteiden mitätöintiin, kuin ulkona nukuttamisessa. Appivanhempien mielestä minä taas olin paapomisellani tyyppiesimerkki hysteerisestä äidistä. Ei ole vaikeaa nähdä, mistä lapsen isän tunnekylmyys on lähtöisin. Onneksi kaikkia neuvoja ei tarvitse ottaa vastaan.

Hyvin hanakasti nekin vanhemmat, joita itse pidän huonoina esimerkkeinä, yrittävät neuvoa jälkikasvuaan lapsenhoidossa, tai kuten omalla kohdallani, lapsen toisen vanhemman vanhemmat. Onneksi en ollut kovin nuori saadessani ensimmäisen lapsen ja luin paljon raskausaikana, niin osasin ajatella itsekin miten kannattaa toimia.

Voin hyvin kuvitella, että anoppini on antanut lastensa parkua kurkkusuorana, ennen kuin on hakenut sisään, joten ehkä hänen tekemänään ulkona nukuttaminen on voinutkin olla turvallisuudentunnetta vahingoittavaa.

Ei se varmasti kaikkiin siten vaikutakaan, mutta mietin vaikutusta suurempien massojen/väkimäärien kohdalla, ts. voisiko olla tilastollista yhteyttä. Näissä asioissa vaikuttavat useat seikat päällekkäin ja pitäisikin tutkia sitä tarkan tieteellisesti (sulkea mm. muut vaikuttavat tekijät pois).

Sorry, mulla on tylsää, eikä mulla ole tänään oikein juttuseuraa, joten siksi mietin "ääneen" ajatuksiani täällä. :) Muutenkaan mulla ei oikein ole aikuista keskusteluseuraa. :/ En ole trolli.

T. Ap

Siis luuletko sä että se vauva laitetaan nukkumaan sinne ulos ilman itkuhälytintä ja sitten annetaan sen huutaa siellä? Ehkä jos selvittäisit miten ne lapset siellä ulkona nukkuvat ja miten vanhemmat varmistavat että lapsen hätä kuuluu niin ei tarvitsisi tehdä tällaisi typeriä aloituksia.