Huudetaanko teidän perheessä? Vai pysyttekö aina tyynen hillittyinä lasten temppuillessa?

Huutaminen on kyllä älytöntä, asian voisi sanoa tavallisella äänelläkin.

pakko myöntää, että ääni kyllä kovenee kun hermo menee... : ( en mä nyt ihan kurkku suorana huuda, mutta sen verran, että välillä tulee mieleen että mahtaako seinänaapuri kuulla..! ; )

Ei ole kivaa kenestäkään, mutta sellasta se ny vaan on joskus ja uhmiksen kanssa aika useinkin...

Poika on sikäli rauhallista sorttia, että uskoo vähemmälläkin. Ja pelästyy huutoa ihan selkeästi, en halua pelottaa lastani. Meillä on pärjätty johdonmukaisuudella ja selkeillä säännöillä.

Haluaisin pysyä tyynen zeniläisenä, mutta en pysy. Huutaminen on typerää, ei auta ja kuulostaa kamalalta. Mutta silti tulee kyllä " korotettua" ääntään...

Hermostun kyllä ja sanon äkäisesti asioista, mutta en huuda. Huutaminen saa vain lapset hermostumaan ja käyttäytymään entistä huonommin.

Tai joo, huusin viime viikolla, kun uhmis vetäisi auton oven auki keskellä vilkasliikenteistä katua raivareissaan. Onneksi ei osunut toiseen autoon... Ja kyllä, laitoimme lapsilukon nyt.

Meidän talossa on neljä jääräpäätä, joista vain aikuiset keskenään pystyy yleensä keskustelemaan asiat halki normaaliäänellä. Eikä silloinkaan aina päästä puusta pitkään.



Tottakai huutaminen on tyhmää, ja usein sitä tekee ihan omaa kärsimättömyyttään, mutta usein taas ei saa mitään vastakaikua ilman napakkaa karjaisua. Meno muuttunee kyllä rauhallisemmaksi kunhan lapset vähän kasvavat. Sitten siirrytään kait sarkasmin ihanaan maailmaan, johon esikoinen kolmevee (!) on jo kovasti matkalla...

Väsyneenä saatan sanoa asiani todella kyllästyneesti ja ikävällä äänensävyllä, mutta en yleensä korota ääntäni. Tyttö on rauhallisen puoleinen, joka uskoo vähemmälläkin ja suoraan sanottuna on sitä " ihmislajia" joka haluaa tekemisillään miellyttää, eli ei paljon hermoja koettele. Ikää nyt 8v.

Miehen kohdalla taas korotan ääntäni kuin automaatista painaen - en ymmärrä miten miehen kanssa riitely saa minut sellaiseen raivon tilaan, että volyymi nousee huomaamatta. *nolostuu*

Tiedän kyllä äitejä, jotka eivät huudä ja paheksuvat sitä. Heidän mielestään tukistaminen on hyvä tapa saada viesti perille...

Haluaisin päästä tästä onnettomasta tavasta eroon.. Vinkkejä otetaan vastaan teiltä, jotka olette viilipyttyjä..

Itsehillintää voi oppia

Mutta kyllä tuolle ekaluokkalaiselle (poika) huudettua vielä kun ei usko muuten. Ja entäs tuo vajaa kolmevuotias uhmis... Mutta kyllä meillä sitten vastapainoksi sylitellään, suukitaan ja halitaankin paljon.

Räjähdän, karjun ja sitten kadun ja pyydän anteeksi (siis en sitä että suutuin tai lapsi tekemisien ojentamista mutta huutamista pyydän kyllä anteeksi).

kun hihat palaa, ne palaa. Lapset onneksi tietävät, ettei se ole vaarallista. Eihän siinä järkeä ole, myönnetään. Syytän kasvatusta: meillä kotona huudettiin kun siltä tuntui, eikä sitä pidetty erityisen pahana. Kielenkäytön maltan sentään pitää asiallisena myös nähdessäni punaista (no joku kirosana voi joskus lipsahtaa).

Yritän lasten kanssa keskustella mutta kyllä yleensä väsyneenä tulee tiuskittua tahtomattaan ja varsinkin kun vanhempi neiti on koko ajan jotain pyytämässä. Silloin ääni kovenee kun vanhempi neiti kielloista huolimatta kantaa / tekee pientä kiusaa pikkusiskolle.

kurkku suorana huudan harvemmin mutta kyllä sitäkin tulee välillä tehtyä.. ääntä täytyy korottaa ihan joka päivä, joskus useamminkin kerran.