Onko oikeastaan ihan vastuutonta tehdä lapsi lisää?

että maailma on täynnä kotia tarvitsevia lapsia?

Meilläkin kaksi lasta (tyttö ja poika), kaikki hyvin, elämä täydellistä.

Miehen mielestä tähän maailmaan ei tarvitse enää lapsia tehdä, väestöä on muutenkin ja tulevaisuuden näkymät maapallolla ei ole kummoiset.



Mutta mutta, nyt mua on alkanut polttelemaan ajatus uudesta tulokkaasta, ihanasta vauvasta. Paitsi että entä jos se vauva tuokin meidän elämään vaikeuksia esim. parisuhde ei kestäkään tätä uutta vauva-aikaa. Entäpä jos vauva on vakavasti sairas? Entäpä jos se tulee olemaan käytöshäiriöinen? Nyt meillä on kaksi aivan ihanaa lasta ja jos ahnehdin liikaa (kun on jo kaikki mitä oikeastaan haluan), niin saanko taakakseni lapsen, joka laittaa miettimään, että olisin pärjännyt elämässäni ilman tätä taakkaa. Kamalia ajatuksia, mutta en voi niille mitään.

Meillä on nyt 4- ja 2-vuotiaat lapset. Vielä ei olisikaan kolmannen aika, mutta jotenkin minusta tuntuu, että jossain vaiheessa haluaisin vielä sen numero kolmosenkin. Mutta näitä samoja asioita pähkäilen. En ole mikään " viherpiipertäjä" , mutta viimeisen vuoden sisällä tämän maapallon tila on todella alkanut huolestuttaa ja ahdistaakin. Toisaalta ajattelen sitä, miten paljon yksi lisäsuu kuluttaa luonnonvaroja ja toisaalta taas sitä, että jos planeetta on menossa kohti loppuaan, niin onko oikein tehdä tänne lisää ihmisiä kärsimään.

tai et hanki lasta, hetkauttaa heitä? En tajua logiikkaasi. Miten he liittyvät koko asiaan?

lapsiin jne. Taidan kyllä miettiä liikaa kaikkea...ap

tai hankkikaa jotain muuta ajateltavaa....

vauvakuumeiset naiset on kyllä tosi rasittavia, onneksi olen jo päässyt tuon vaiheen ohi

Mistä tiedät että edes kelpaisit jonoon? Kahden biolapsen kanssa on vain muutama potentiaalinen kohdemaa ja niistä Kiinassa on noin 10 vuoden jono tällä hetkellä.



Suomesta tietty saa sijoituslapsia, mutta oletko sitten valmis siihen rumbaan?

Ei täälläkään ole pakko jauhaa puhkikuluneita latteuksia.

Mä pelkään, että meille tulisi kamala lapsityranni ja se sotkisi meidän perheen balanssin täydellisesti. Pelkään, että joskus ajattelisin, että miksi en vaan antanut olla ja miksi en ollut onnellinen kun kaikki oli hyvin? Kun periaatteessa meiltä ei kuitenkaan puutu mitään, lapsilla on sisarus etc.

mutta kun se lapsen " haluaminen" ja maailmatila on vähän eriluokan asioita. Toisessa on kyse tunteista ja hormonitoiminnasta, toisessa faktasta että lähitulevaisuudessa tämä pallo ei elätä kuin murto-osan meistä.

Erottakaa omat tunteenne ja faktat niin " pohtiminen" on paljon paljon helpompaa...................................



t.11

noita maailman orpoja! Tosiasia on, että adoptio onnistuu vain harvoilla ja jonot ovat joka käänteessä hervottomat.

" monimutkaisesti" miettivä. Kaksi lasta on jo, mutta " vielä joskus se kolmas" pyörii ajatuksissa. Toisaalta ahdistaa ja pelottaa planeettamme tulevaisuus. Jo omilla lapsenlapsilla voivat elinolosuhteet olla hyvin erilaiset (vaikeammat) kuin tällä hetkellä. Kannattaako tänne sukua pykätä kärsimään...

Ja mietin sitäkin, miten omille lapsille - kun alkavat ymmärtää - selitän ihmisen ahneuden ja itsekkyyden. Miten on tähän tilaan ajauduttu, että ekosysteemi on romahtamassa, ihmislaji tuhoamassa omat ja muiden lajien edellytykset elää alunperin niin suunnattoman kauniilla ja " hyvin toimivalla" planeetallamme. Ja miksi on ökyrikkaita ja valtavat määrät hyvin hyvin köyhiä ihmisiä. Miksi lasten annetaan kärsiä... :((