Muita jotka inhoaa kumppaninsa perhettä ja ystäviä?

Exäl ei ollut kavereita, mutta tosi ärsyttävät aikuiset lapset. Tärkeileviä kermaperseitä maalta sekä myöskin rumia ja likinäköisiä.

EXÄN mielestä kaikki mun kaverit oli perseestä, ei suostunut puhumaan niille jos mun kavereita tuli käymään linnoittautui sohvan nurkkaan eikä ollut huomaavinaankaan tai sitten lastenhuoneeseen.

Mun 40v synttäribileisiinkin kutsui omia sukulaisia ominluvin enemmän kuin minä kaikkia kavereita/sukulaisia ja olivat omassa porukassaan.

Sen 40v juhliin taas ei saanut tulla ketään minun kavereita.

Ilmottaudun mukaan.

Tosin, hänkään ei pidä mun sisaruksista.

Miehen kaverit on kyllä mukavia, mutta hänen perhe... Isänsä on järkityyppi, mutta äiti, sisko ja veli jotain ihan käsittämätöntä! Sellaista jatkuvaa ihmisistä juoruamista ja haukkumista ja vähättelyä. Tiedän, että minuakin siellä haukutaan rankalla kädellä. Ei vaan tulla toimeen, mutta eipä tarvitse usein nähdä :) ihmettelen appea miten hän sietää tuollaista... Mieheni on siis tullut isäänsä rauhallisella ja hyvin miellyttävällä olemuksellaan.

Exän perhe ja kaverit eivät olleet mitenkään erityisen hirveitä. Suurin osa ihan mukavia. En vain sopeutunut heidän joukkoonsa ja minun oma lähipiirini oli ja on erilaista väkeä kuin hänellä. Toisaalta olen muutenkin introvertti ja valikoiva ihmisten suhteen. Jokatapauksessa perhe ja ystäväasiat olivat meidän suhteessa enemmän rasite kuin ilonaihe, kun emme päässeet aina samalle aaltopituudelle niissä.

Pari kaveria joiden seuraa en välttämättä jaksaisi. Olen sanonut miesystävälle suoraan, että hän saa tavata heitä niin paljon, kun haluaa, mutta itse osallistun näihin tapaamisiin valikoidusti.

Vastaavasti hänellä on myös kavereita joiden kanssa vietän mielelläni aikaa, samoin hänen perheensä kanssa olen mielelläni.

Mieheni inhoaa ja välttelee perhettäni, mutta ihan syystä. Miljoonasta tekosyystä perheeni ei pidä häntä oikeana minulle ja on vuosien varrella tehnyt sen törkeän selväksi. (Miehessäni ei ole mitään vikaa, hän on minulle se oikea eikä varsinkaan moniongelmaisella perheelläni ole varaa arvosteluun). Mieheni suku taas on aika ihanaa vaikka isänsä on vähän rasittava. On ikävää, ettei perhe hyväksy miestäni, mutta ehkä jonain päivänä hekin aikaansaavat asialliset välit. Tärkeintä on pitää yhtä miehen kanssa ja jättää ulkopuolisten puuttumiset omaan arvoonsa.

Mä en ryhtyisi suhteeseen jonkun kanssa, jonka perhe/kaveripiiri on sellainen, että en kestä heitä/halveksun/inhoan tms. Haluan, että kumppanin kautta saan kivan perheyhteisön ja ystäväpiiein, omalta osaltanikin kun on vastaavasti sellainen.

Inhota on ehkä liian vahva sana, mutta sanoisin että kumppanin vanhemmat ja kaverit on ihmisiä, joiden kanssa en halua olla itse tekemissä kuin minimipakollisen.

Miehen vanhemmat on mt- ja alkoholiongelmaisia. Äiti pääosin mt-ongelmainen vaikka myös juokin, isä taas erityisen kova juoppo. Mies on tietysti tottunut kun ovat tuollaisia olleet aina, mutta kyllä itseäni inhottaa mennä sinne kylään, kun molemmat voi siellä olla umpijuovuksissa, alasti, on niin likaista kotona että haisee, isä saattaa olla niin soossissa ettei puhukaan mitään järkeviä. 

Miehen kaverit taas on pääosin himouskovaisia. Mies on helluntailainen, mutta sellainen ihan järkevä, ja hyväksyy minun agnostikkoutenikin täysin ilman käännytysyrityksiä. Mutta sen kavereissa on niitä joiden on ihan pakko aina huolestua minun sieluni iankaikkisuusosasta ja alkaa milloin (huonoilla) olevinaan tieteellisillä perusteilla perustella kreationismia, milloin suoraan saarnata miten minun pitää valita Jeesus vaikken oikein uskoisikaan koska jos olen uskonut ja Jumalaa ja Jeesusta ei ole olemassa, en ole menettämnyt mitään, mutta jos nyt sattuukin olemaan niin että ne on olemassa ja kristinusko on totta, pelastun helvetin tulilta.

Minä en tykkää omasta perheestäni, vaimon vanhemmat taas on kuolleet ja hänen aikuiset lapset on ihan ok. Minun perheestä saisi useamman tuotantokauden Dr.Philiä

Vierailija kirjoitti:

Mä en ryhtyisi suhteeseen jonkun kanssa, jonka perhe/kaveripiiri on sellainen, että en kestä heitä/halveksun/inhoan tms. Haluan, että kumppanin kautta saan kivan perheyhteisön ja ystäväpiiein, omalta osaltanikin kun on vastaavasti sellainen.

No noita ihmisiä ei välttämättä tapaa heti suhteen alussa. Osan kavereista tapasin vasta vuoden jälkeen (tapaavat muutenkin harvemmin etäisyydestä johtuen), he olivat kyllä mukavia. Noikin kenen seuraa en kaipaa asuvat hieman kauempana eli ei edes joka kuu tapaamisia. Jotenkin olisi pikkumaista jättää suhde sen takia. Ihan varmana mieskään ei tykkää kaikista lähipiirini ihmisistä.

En nyt sanoisi, että inhoan, mutta en vain välitä. Ainakaan miehen perheestä. Aivan liian jäykkiä, ilottomia, totisia ja epävarmoja minun makuuni. Asiat pyörivät rahan ympärillä, toisia arvostellaan jatkuvasti ja henkilökohtaisiin asioihin puututaan. En enää kolmen vuoden jälkeen jaksanut hirveästi viettää aikaa heidän kanssaan.

Miehen ystävät nyt on.. aika perustyyppejä joiden kanssa kyllä tulen hyvin juttuun.

Miehen perhe on muuten ok, mutta hänen äitinsä ahdistaa minua. Tyhmä kuin saapas, sekä todella ruma ihminen ulkoisesti (anteeksi nyt vain, tuntuu ikävältä sanoa näin enkä todellakaan yleensä välitä ihmisten ulkonäöstä). Ihme hössöttäjä, joka puhuu koko ajan pehmoisia ja on todella sivistymätön. Ahdistus siis johtuu siitä, että pelkään lasten saantia mieheni kanssa, koska olisi kamalaa jos ne perisivät mitään ulkoista tai henkistä piirrettä anopilta. Mies ja sisaruksensa ovat kyllä ihan älykkäitä eivätkä rumiakaan. Silti on ikävä ajatus, että ensimmäinen asia minkä omasta lapsestaan huomaisi olisi se, että sillä on anopin pottunenä, pallopää ja sinne uppoavat tihrusilmät :'D

En tykkää yhtään nykyisen miesystäväni perheestä. Asiaa pahentaa se, että hän on ärsyttävyyteen asti läheinen sukunsa kanssa. Ja on myös arvostellut minua siitä, etten lähenny heidän kanssaan toivomansa mukaisesti ja olen varautunut. Tämä on saanut aikaan vastareaktion ja tunnen nyt melkein vastenmielisyyttä koko asiaa kohtaan. Teennäistä poskipusuttelua ja halailua, en ole sen tyyppinen ihminen ollenkaan ja vika on sit tietysti mussa. Yhh.. Jos kertoisin ajatukseni miehelle, hän varmaan jättäisi. Niin tärkeitä vanhemmat yms on hänelle. Todella ärsyttävää

Mä tykkään kyllä mieheni ystävistä (joistain heistä on tullut mullekin hyviä ystäviä, esim. yhden kanssa käydään kahdenkeskisillä reissuilla), mutta hänen perhettään en koe kauhean läheiseksi. En nyt mitenkään inhoa heitä, mutta he ovat vähän sellaista mitäänsanomatonta porukkaa, joiden kanssa on vaikea bondata. Mieheni isän puolen sukulaiset ovat kyllä kivaa porukkaa, mutta isä itse on todella rasittava. Hän on ollut aina lapsilleen etäinen, ja itse asiassa suurin osa lapsista ei ole häneen missään yhteydessä. 

Mutta siis ennen kun alettiin seurustelemaan, mieheni ei ollut juuri missään tekemisissä esim. äitinsä kanssa, ja näin oli ollut jo vuosia. Nykyään he ovat enemmän tekemisissä, ja olenpa minäkin tehnyt osani, että mieheni äidillä ja sisaruksilla olisi suhteet lapsiini. Eli vaikka en nyt mieheni perheen suurin fani olekaan, niin ollaan kyllä tekemisissä.

Miehen kaverit ja useimmat sukulaiset ovat ihan ok ja kivoja, osa vähän etäisiä.

Anoppi & käly ovat hirviöyhdistelmä, juoruavat kaikista, huomauttelevat miehelle ulkonäöstä, kodista, milloin mistäkin, kohtelevat miestä kuin lasta.

Yritin pitää lämpimiä välejä,mutta kun alkoivat kohdella meidän lapsia samalla tavalla, niin etäisyyttä otin ja mies ei itse jaksa pitää yhteyttä.

Jos et arvosta ja pidä kumppanisi perheestä ym. olet kai väärässä seurassa. Kannattaa tarkistaa mistä itse on lähtöisin ja minne haluaa mennä.

En välittänyt yhtään ex-mieheni perheestä.

Sen jälkeen kun aloittivat minusta selän takana paskan jauhamisen ja arvostelun, niin en vaan kyennyt enää olemaan tekemisissä heidän kanssaan. Ja koska mies hyväksyi tämän täysin ja kykeni tämän jälkeen olemaan heidän kans kuin ei mitään, niin vaikutti osaltaan meidän eroomme.

Enpä ole kaivannut siihen sukuun takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Jos et arvosta ja pidä kumppanisi perheestä ym. olet kai väärässä seurassa. Kannattaa tarkistaa mistä itse on lähtöisin ja minne haluaa mennä.

Ei sen suvun kanssa naimisiin mennä. Ja jos perheen perustaa, niin sitten mietitään yhdessä kuinka paljon molempien suku kuuluu yhteiseen elämään ja missä roolissa - luonnollisesti harvassa parisuhteessa suku on pääroolissa. Keskitytään enemmän toisiin, omiin lapsiin ja niihin ihmisiin jotka elämään on vapaaehtoisesti valittu. Tämän lisäksi molemmilla on omia ihmissuhteita ja ne ovat ok, kunhan eivät ole tärkeämpiä kuin oma perustettu perhe.

Aika vaikeaksi menisi parinvalinta, jos sen lisäksi että löytää vetovoimaisen ja arvoiltaan samanlaisen ihmisen, pitäisi myös kumppanin perheestä ja kavereistakikmn tykätä. Eiköhän lähes kaikilla ole kumppanin puolelta ihmisiä, joista ei erityisemmin välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et arvosta ja pidä kumppanisi perheestä ym. olet kai väärässä seurassa. Kannattaa tarkistaa mistä itse on lähtöisin ja minne haluaa mennä.

Ei sen suvun kanssa naimisiin mennä.

No yhden eron olen puolison suvun takia ottanut. Mitäs eivät pysyneet ulkopuolella. Ei ollut se tärkeysjärjestys ihan selvä puolisolle.