Miten toimia kun lasten isä (ex-mies) ei halua olla lasten kanssa?
Olen eronnut vuosi sitten. Meillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Lapset asuvat luonani, tämä oli kaikkien yhteinen päätös. Aluksi sovimme, että lapset ovat isän luona joka toinen viikko pidennetyn viikonlopun ja joka toinen viikko kaksi arkipäivää. Ja tämä toimi siihen asti, että isä löysi ensimmäisen naisystävän. Tämän jälkeen hän ehdotteli kaikenlaisia muutoksia tapaamisiin, niin että saisi mahdollisimman paljon vapaata. Sitten tuli kesä, jolloin hän taas halusi vapaata, jottei loma mene lasten kanssa ollessa. Sitten tuli uusi naisystävä, joka tuntuu menevän kaiken edelle.
Meillä ei aluksi ollut mitään kirjallista sopimusta tapaamisista eikä elatuksesta. Kesän jälkeen soitin lastenvalvojalle, joka ehdotti sovittelua. Alusta asti oli selvää, ettei isä halua tehdä mitään sopimusta, koska ei näihin halua sitoutua. Hän ihan itse näin sanoi. Itse en aluksi mitään uskaltanut vaatiakaan, kun pelkäsin miestä. Taustalla oli henkistäväkivaltaa ja itsetuhouhkailuja.
Sovittelussa mies käyttäyty todella törkeästi. Toi selvästi esille, että lapset ja minä, emme saa hänen elämäänsä rajoittaa. Ja että uusi naisystävä ja hänen lapsensa ovat hänelle nyt ne tärkeimmät. Jos omat lapset eivät tule toimeen naisystävän kanssa, niin hän valitsee naisen, hän kertoi.
Luonnollisesti hän myös suuttui, kun minä painostin hänet maksamaan elatusmaksua uhkaamalla viedä asian oikeuteen. Hän ei ollut siis vuoteen maksanut mitään, koska epäili rahojen menevän "ex-vaimon humputteluihin".
Nyt mietin, että katkaisenko välit kokonaan lasten isään. Joka paikassa korostetaan, että pitäisi pitää yllä hyviä välejä, mutta en nyt enää tiedä, miksi pitäisi. Hän on selkeästi tuonut esille, ettei halua olla lastensa kanssa. Lähettää mm. heille viestejä, jossa ilmoittaa ettei halua olla lasten kanssa kun naisystävällä on lapsivapaaviikonloppu. Olen jutellut lasten kanssa asiasta. He sanovat, ettei asia haittaa, koska eivät muutenkaan ole tottuneet olemaan isän kanssa. Ovat kyllä myös todenneet, että isä on enemmän naisystävän lasten kanssa kuin heidän kanssaan ikinä.
Kommentit (18)
Lähes sama täällä. Mies ei ole suoraan sanonut ettei halua nähdä lapsia, mutta teot sanoo toista. Näkee lapsia n. parin kuukauden välein, mutta ei ota luokseen, vaan käy täällä tapaamassa päiväaikaan. Naisen takia muutti pois täältä.
Tapaamisista ei ole muuta sopimusta kuin, että siinä lukee, että vanhemmat sopii keskenään, mutta en halua osallistua tapaamisten suunnitteluun mitenkään, vaan se on lasten ja isän välinen asia. Maksaa minimi elatusmasista alle puolet ja kela maksaa loput.
En halua olla exän kanssa missään tekemisissä. On loukannut minua niin pahasti ja nyt lapset ei kiinnosta.
Jos ei halua, niin sitten ei ole. Kyllä lapsetkin tuon tajuaa, että mikä on isälle tärkeää elämässä ja mikä ei. Hae samalla yksinhuoltajuutta, niin ei tarvitse olla isään yhteyksissä.
Haet lapsille oikeudesta heille kuuluvat elarit ja keskityt olemaan itse paras äiti lapsillesi. Jos lapsesi saavat jo viestejä niin kyse ei varmaan ole ihan pikkuisista joten varmaan jaksatkin heidän kanssaan paremmin. Jos et niin lastensuojelusta saat apua. Tsemppiä <3
Lapset on tosiaan jo teinejä (15&17), joten viestivät itse isälle. Minuun isä ei ole missään yhteydessä ikinä, eikä kysy lasten asioista mitään.
Oikeuteen en viitsi enää tätä viedä, kun toinen ehtii jo täysi-ikäiseksi ennen sitä. Ja itselle se olisi liian rankkaa, kun isä tekee kaikkensa loukatakseen minua. Tuo sovittelukin oli aivan järkyttävää.
Kiitos tsemppauksesta!
ap
Haet sitä elatusapua, ja tuo 18 vuotias voi myös sitä saada vielä sen jälkeen jos opiskelee. 15 vuotias saa kuitenkin 3 vuotta, joten nyt vaan soittamaan oikeusaputoimistoon ja varamaan ajan.
Tapamisiin et voi pakottaa, ja anna nuorten hoitaa sen asian ihan itse. Mutta elatusapuun sinulla ja varsinkin sinun lapsilla on laillinen oikeus.
Tottakai haet elatusavun lapsillesi! Se kuuluu sinulle, että voit huolehtia lastesi hyvinvoinnista. Älä välitä siitä miehestä, et joudu hänen kanssaan mihinkään tekemisiin asian suhteen. Ilmoitat vaan lastenvalvojalle, että mies ei ole maksanut elatusta, ja he laittavat asian eteenpäin. Jonakin päivänä rahat kolahtavat tilillesi takautuvasti, vaikka vuodenkin takaa. Ole huoleti.
Ja mitä tapaamisiin tulee. Unohda koko äijä. Ei ole ansainnut tavata lapsiasi, eikä tuollaisen ihmisen lähellä lastesi olisi edes hyvä olla, joten unohda koko aihe.
Tsemppiä! Ja pää pystyyn nyt!
Niin tuttua! Meillä erosta on jo 5 vuotta ja isän aiheuttamat pettymykset on niin tuttuja lapsille, että... Meillä oli alkuun tarkoitus, että lapset on isällään joka toinen viikonloppu + arkisin yhden vuorokauden. Mutta sitä ei kestänyt kauan, kun vähän väliä miehelle ei sopinutkaan ottaa lapsia viikonlopuksi. Nyt jo kauan ovat käyneet isällään lähinnä kylässä (muutaman tunnin). Viimeksi ovat olleet yötä varmaan lähes kaksi vuotta sitten.
Ja noita lyhyitäkin tapaamisia isä peruu lyhyellä varoitusajalla ja mitä erikoisimmilla tekosyillä. Viimeksi viime viikonloppuna ilmoitti lapsille olevansa kovassa kuumeessa ja kaksi tuntia myöhemmin tyttö törmäsi häneen ostoskeskuksen kahvilassa jonkun naisen kanssa. Että se siitä kuumeesta...
Lapset (15 ja 12) kyllä jo hyvin tietävät, että isä pettää aina, mutta silti joka kerta odottavat tapaamista. Isänpäivänä minuakin itketti kun kuopus oli isolla vaivalla leiponut isälle kakun ja sitten isä peruutti tapaamisen puoli tuntia ennen kuin hänen piti hakea lapset.
Minä olen omalta osaltani yrittänyt parhaani paikata isän aiheuttamia pettymyksiä, mutta mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Minä olen kanssa miettinyt, että pitäisikö antaa lasten sopia tapaamisia isän kanssa emää ollenkaan, kun useimmiten ne vain päätyvät pettymykseen (tavalla tai toisella)
Mites oikeudessa katsotaan sitä, että nainen joka hakee elatusapua on vuosikaudet huijannut yh tuet valtiolta jo silloin kun vielä oli yhdessä miehensä kanssa?
Tai sitä, että on hankkiutunut raskaaksi valehtelemalla ehkäisystä?
Vierailija kirjoitti:

Mikä on yh-tuki? Kiinnostaisi tietää, näin 10 vuotta yksinhuoltajana olleena en ole kuullutkaan. Ehkä tarkoitat lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, mutta sitä ei saa jos taloudessa asuu toinen aikuinen.
Ehkäisystä valehteleminen (kuka muka tekee niin?) ei ole juridinen asia eikä rangaistava teko. Miehellä on aina vaihtoehtona pitää housut jalassa.

Veikkaanpa, että naiset jotka ankarasti aina rähisevät tuosta housujen jalassa pidosta ovat hankkiutuneet raskaaksi juurikin tuolla menetelmällä. Minusta naisena tuollaiset naiset ovat hirveitä.
Miehen on helpompi pitää ne housut jalassa tai keskeyttää yhdyntä, jos nainen kertoo ettei käytä ehkäisyä valehtelemisen sijaan. Valehtelu on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites oikeudessa katsotaan sitä, että nainen joka hakee elatusapua on vuosikaudet huijannut yh tuet valtiolta jo silloin kun vielä oli yhdessä miehensä kanssa?
Tai sitä, että on hankkiutunut raskaaksi valehtelemalla ehkäisystä?
Mikä on yh-tuki? Kiinnostaisi tietää, näin 10 vuotta yksinhuoltajana olleena en ole kuullutkaan. Ehkä tarkoitat lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, mutta sitä ei saa jos taloudessa asuu toinen aikuinen.
Ehkäisystä valehteleminen (kuka muka tekee niin?) ei ole juridinen asia eikä rangaistava teko. Miehellä on aina vaihtoehtona pitää housut jalassa.Veikkaanpa, että naiset jotka ankarasti aina rähisevät tuosta housujen jalassa pidosta ovat hankkiutuneet raskaaksi juurikin tuolla menetelmällä. Minusta naisena tuollaiset naiset ovat hirveitä.
Miehen on helpompi pitää ne housut jalassa tai keskeyttää yhdyntä, jos nainen kertoo ettei käytä ehkäisyä valehtelemisen sijaan. Valehtelu on väärin.
Valehtelijat siellä miinustelevat!
Vierailija kirjoitti:
Haet kunnon elarit lapsille oikeudesta ja annat äijän muuten olla. Lasten on parempi olla tapaamatta tuollaista vanhempaa.
En lukenut vastauksia pidemmälle, koska tähän oli tasan kiteytettynä se, mitä ajattelin. Ihan kamalaa ajatellakin, että lasten pitäisi "isyyden tukemiseksi" pyöriä isän ja tämän uuden perheen jaloissa, täysin ei-toivottuina! Todennäköisesti isä viisastuu jossain vaiheessa, monen vuoden kuluttua, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä. En muuta sano kuin että loistavaa sinulle ja lapsille, että pääsitte eroon koko äijästä! Kaikkea hyvää teille!
En ikinä tule ymmärtämään näitä jotka väen vängällä yrittävät tukkia lasta/lapsia vanhemmalle, jota ei kiinnosta tapaamiset. Itse olen tyytyväinen että saan viettää lapseni kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Tottakai lapsen takia olisin halunnut että isä on osallistuva ja yritin sen mukaan isän lapselleni valita. Pettymykseksi sekin osottautui ja minulle riittää neutraalit välit hänen kanssaan. Enkä tuputa tai kysele milloin meinaavat nähdä.
mulla sama juttu,mutta aika aikaansa kutakin. Myöhemmin kun lapsi meni kouluihin ja opiskelemaan niin rahantarpeeseen sanoin aina että kysy isältäs. En kertonut elaritappeluista ym,mutta kyllä hän jälkikäteen kustansi lukio-opintoja,ajokortin ,muuttoautolainan ja astioita sun muuta. Eikä yhtään kysynyt uudelta emännältä,siltä salaa antoi rahaa. Kun lapsi oli pieni,ei kiinnostanut tavata,sitten kun oli jo toisella kymmenellä niin sitten. Joo ja ihan itse lähti,omasta tahdostaan. Ei vaan halunnut maksaa "ruokkoja" vaikka oltiin oltu naimisissa ym.
ja joo,kyllä joutuu maksamaan opiskeluja vaikka olisi 18v. Laitan linkkiä kunhan ehdin etsimään!
Meillä meni juuri ap:n kuvailemalla tavalla. Elarit kyllä maksoi ex. Erottu v 2003. Kaksi kertaa olivat lapset yökylässä hänellä. Sitten parin kolmen kuukauden välein pari tuntia kerrallaan. Nyt ensimmäistä kertaa eivät käyneet jouluna isäänsä moikkaamassa. Ei tullut kutsua eikä itsekkään kysyneet. Molemmat toki jo aikuisia, mutta hiukan harmittaa. Ennen yritin puolin ja toisin hätistellä, mutta en enää ole jaksanut.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä tule ymmärtämään näitä jotka väen vängällä yrittävät tukkia lasta/lapsia vanhemmalle, jota ei kiinnosta tapaamiset. Itse olen tyytyväinen että saan viettää lapseni kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Tottakai lapsen takia olisin halunnut että isä on osallistuva ja yritin sen mukaan isän lapselleni valita. Pettymykseksi sekin osottautui ja minulle riittää neutraalit välit hänen kanssaan. Enkä tuputa tai kysele milloin meinaavat nähdä.
En ole itse eronnut, mutta voisin kuvitella, että tuossa kuviossa yrittää kaikin voimin tukea sitä lapsen ja etävanhemman sidettä.
Jossain kohtaa vaan on osattava luovuttaa. Alkaa tehdä lapsellekin huonoa, jos kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään etävanhemman feidattua hänet.
Höpön pöppö, ja 0/5 :D
Kuka näitä trolleja jaksaa kirjoitella?
Jostain syystä sait alapeukkua noihin tällä hetkellä pinnalla oleviin ketjuihin, ja keksit sitten tämmöisen, missä kaikki sympatia olisi puolellasi :D
Haet kunnon elarit lapsille oikeudesta ja annat äijän muuten olla. Lasten on parempi olla tapaamatta tuollaista vanhempaa.