Kokemuksia lapsen kasvattamisesta, kun toinen vanhemmista uskonnollinen, toinen ei?!

taikauskoisia sääntöjä, jotka rajoittavat elämää. Näin ei tietenkään saisi ääneen sanoa, enkä lapsille sanokaan. Opetan tietysti, että on olemassa monenlaisia uskontoja ja kaikkia tulee kunnioittaa (vastoin omaa tämän hetkistä asennettani siis ;). Itse en yhtään tippaa ole uskonnollinen, mielestäni eettisesti hyvää elämää voi viettää myös ilman mitään tuonpuoleisuus -höpinöitä.

Luulen, että minun tulee tässä asiassa antaa enemmän periksi, sillä miehelle uskonto on kuitenkin sen verran tärkeä asia. Minua ei lainkaan haittaa, jos lapset omaksuvat uskonnollisen elämänkatsomuksen, mutta siltikin askarruttaa moni asia.

Onko lasten kasvatus ollut haasteellista juuri sen takia?

toki eroon vaikutti erilainen uskontokäsityskin, mutta moni muukin asia. Kyllähän sen uskonnon ja kulttuurin kanssa voisi EHKÄ elää jotenkuten, jos rakkaus olisi riittänyt. Hankaloittaa kyllä lasten kasvatusta hieman, kun lasten pitäisi elää muslimioppien mukaan, eikä itseä huvittais yhtään valvoa sen perään. Makkarakin maistuu...

En oikein usko että parisuhde toimii pidemmän päälle.

ihan hyvä jos molemmat kertoo näkemyksistään, lapsi sitten osaa itse isompana valita kummalle tielle lähtee....en usko että sekaisin menee jos ei kuitenkaan kovin tule vanhemmille riitaa että mitä saa tehdä mitä ei tms...

Ei kumpikaan voi tuputtaa omaansa oikeana, vaan kertoa molemmista.

Ainakaan vielä lapsi ei ole mennyt sekaisin. Tosin meillä " opetetaan" , että joku uskoo ja ajattelee näin ja joku toinen toisella tavalla ja kaikkia tapoja on kunnioitettava, koska kukaan ei oikeasti voi tietää, mitä on tapahtunut tuhansia vuosia sitten. Ihmiset uskovat erilailla ja eri asioihin.

Minä uskon ev. lut oppeihin, mies ateisti, jossain määrin satanistikin kai. Kumpikaan ei lapselle uskomuksia tuputa, srk:n kerhossa on tyttö käynyt. Suhdekin toimii, saadaan aikaan oikein hyviä keskusteluja.

10 vuotta yhteistä elämää takana ja 4-vuotias lapsi. Ei meillä ole ainakaan mitä kriisiä ollut aiheesta, vaikka mies on " ateisti" ja itse olen enemmän kuin tapauskovainen.



t. 6

Lapselle on hirveä tilanne (mihin tahansa asiaan liittyen), jos hän joutuu valitsemaan, kumman vanhemman " puolelle" asettuu.



Eli päätätte mitä opetatte lapselle, tai sitten tuotte vahvasti esille sen, että asioista voi ajatella eri tavalla. Siinä tapauksessa nämä kysymykset eivät voi kyllä olla kovin keskeisesti esillä perheessänne.



Olen todella eri mieltä kakkosen kanssa: minusta lapsi nimenomaan tarvitsee kotoaan arvopohjan, josta ponnistaa. Se ei todellakaan sulje pois myöhempää valinnanvapautta, mutta kyllä lapsen täytyy saada olla jostain henkisesti/moraalisesti/uskonnollisesti " kotoisin" .

eihän kaikki vanhemmat edes asu yhdessä. Meillä ex on muslimi, joten kokemusta aiheesta kyllä löytyy vähän liikaakin...

Parisuhteemme toimii hyvin ja mielestäni arvomaailmamme on pitkälti samanlainen, lukuunottamatta tätä uskontoasiaa. Minä haluaisinkin opettaa, että tapoja ja uskontoja on erilaisia ja että kaikkea pitää kunnioittaa. Mieheni myös, mutta luonnollisesti hän kokee " velvollisuudekseen" opastaa lastaan uskomaan, sillä vain sitä kautta pääsee taivaaseen.



Meillä ei siis vielä ole lapsia, mutta asian astuessa ajankohtaisemmaksi molemmat olemme ruvenneet pohtimaan kovasti kuinka kasvatus onnistuu.



ap

:D