Missä vaiheessa lapsille kerrotaan vanhemman itsemurhasta?

Nosto

Kun lapsi kysyy. Eli leikki-ikää veikkaisin. Tietysti iänmukaisestu sanansa asetellen.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi kysyy. Eli leikki-ikää veikkaisin. Tietysti iänmukaisestu sanansa asetellen.

Niin aikaisin? Mietin lähinnä teini-iästä nuoreen aikuisuuteen tai jopa vasta kun nekin iät on ohi. En halua lasten syyttelevän itseään, ja nuori aikuinenkin voi olla vielä aika hakusessa...

Lapset ovat nyt ikähaitarilla taaperosta alakoululaiseen, enkä kyllä toivoisi kenenkään heistä kuulevan tekotapaa. Onnettomuustarina tulee ensimmäisenä mieleen... mikä onnettomuus olisi ”helpoin” kuulla?

ap

yli 4-vuotiaalle kertosin

Miksi noin järkyttävä asia pitäisi pienelle lapselle kertoa?!

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Tämä juuri, valehdella ei saa. Kuolinsyytä ei tarvitse kertoa, ellei lapsi sitä kysy. Kun kysyy, totuus kerrotaan lapsen ikätason mukaan.

Missään nimessä lapselle ei saa valehdella! Viimeistään kun lapsi kysyy, pitää kertoa. Yksityiskohdat voi jättää sanomatta ja voi myös vastata, ettei tiedä, miksi näin kävi, jos ei kerran tiedä.

Paljon suuremmat vauriot tulee siitä, että suvussa haudotaan salaisuutta, jonka lapsi kyllä vaistoaa. Luottamus menee, kun lopulta kaikki paljastuu valheeksi.

Valehtelevat aikuiset eivät suojele lasta vaan itseään!

Kannattaa miettiä myös sitä, että joku ulkopuolinen saattaa paljastaa, tahtomattaan tai tahallaan, vanhemman todellisen kuolinsyyn. Monet aikuiset ovat katkeria myöhemmin näistä tilanteista, joissa esim. lähisukulaiset ovat kertoneet jonkun tiedon, jonka lähipiiri on salannut. (Esim. että on lapsena adoptoitu, biologinen vanhempi onkin ottovanhempi tms.) Asian voi kertoa, kun miettii, miten sen muotoilee. "Väsyi elämään" tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi kysyy. Eli leikki-ikää veikkaisin. Tietysti iänmukaisestu sanansa asetellen.

Niin aikaisin? Mietin lähinnä teini-iästä nuoreen aikuisuuteen tai jopa vasta kun nekin iät on ohi. En halua lasten syyttelevän itseään, ja nuori aikuinenkin voi olla vielä aika hakusessa...

Oletko aivan hullu? Salaisit asian jopa aikuiselta ihmiseltä? Mikä sinua vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä myös sitä, että joku ulkopuolinen saattaa paljastaa, tahtomattaan tai tahallaan, vanhemman todellisen kuolinsyyn. Monet aikuiset ovat katkeria myöhemmin näistä tilanteista, joissa esim. lähisukulaiset ovat kertoneet jonkun tiedon, jonka lähipiiri on salannut. (Esim. että on lapsena adoptoitu, biologinen vanhempi onkin ottovanhempi tms.) Asian voi kertoa, kun miettii, miten sen muotoilee. "Väsyi elämään" tms. 

Väsyi elämään. Voi luoja. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Olisikohan syytä kysyä vaikka ammattilaiselta miten tuon asian esittää lapsilleen eikä tältä idioottien palstalta. Tarvitseeko sitä lasta tappaa henkisesti ennen kuin on edes päässyt kiinni elämään?

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Omastani, en vain tiedä miten pystyn toteuttamaan sen, jos tiedän pienten lasteni kuulevan tekotavan. Pelkään, että niin pieni lapsi kuvittelisi olevansa syyllinen tai edes osasyyllinen itsemurhaan. Olenhan ollutkin väsynyt, ja lapset varmasti luulisivat, että jos he olisivat olleet kiltimpiä tai muuta hölynpölyä... Muutenkin he ovat ainoa syy miksi olen sinnitellyt ja odotellut parantumista, alan vaan olemaan niin loppu, ettei edes heidän tuska saa jäämään henkiin. Haluaisin silti tehdä valmisteluita sen varalle, että teostani aiheutuisi mahdollisimman vähän tuskaa kenellekään. En tiedä kirjoitatko kirjeen heille vai en, mutta ainakin muistikortin täyteen laitoin yhteisiä kuviamme ja varsinkin pienintä ajatellen niin, että kun hän joskus äidistä kyselee, niin onpahan paljon kuvia. Ei tule muistamaan minua, koska on vain kaksivuotias.

En tarvitse mitään sääli- viha- tai piristyskommentteja, haluan neuvoja vain kysymistäni asioista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat nyt ikähaitarilla taaperosta alakoululaiseen, enkä kyllä toivoisi kenenkään heistä kuulevan tekotapaa. Onnettomuustarina tulee ensimmäisenä mieleen... mikä onnettomuus olisi ”helpoin” kuulla?

ap

Tarkoittanet, että mikä tarina sinun olisi helpointa kertoa?

Totuus on aina paras vaihtoehto. Onko todella parempi, että valhe paljastuu myöhemmin jopa niin, että joku muu sattumalta sen möläyttää?

Lapsi kyllä ymmärtää, että ihminen voi sairastua mieleltään ja että itsemurha on sairauden oire.

Paljon helpompaa on teille kaikille, että kohtaatte totuuden heti ja yhdessä. Et kuitenkaan voi säästää lapsia surulta etkä totuudelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat nyt ikähaitarilla taaperosta alakoululaiseen, enkä kyllä toivoisi kenenkään heistä kuulevan tekotapaa. Onnettomuustarina tulee ensimmäisenä mieleen... mikä onnettomuus olisi ”helpoin” kuulla?

ap

Tarkoittanet, että mikä tarina sinun olisi helpointa kertoa?

Totuus on aina paras vaihtoehto. Onko todella parempi, että valhe paljastuu myöhemmin jopa niin, että joku muu sattumalta sen möläyttää?

Lapsi kyllä ymmärtää, että ihminen voi sairastua mieleltään ja että itsemurha on sairauden oire.

Paljon helpompaa on teille kaikille, että kohtaatte totuuden heti ja yhdessä. Et kuitenkaan voi säästää lapsia surulta etkä totuudelta.

Tuo, että joku sitten möläyttää, onkin iso riski.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Omastani, en vain tiedä miten pystyn toteuttamaan sen, jos tiedän pienten lasteni kuulevan tekotavan. Pelkään, että niin pieni lapsi kuvittelisi olevansa syyllinen tai edes osasyyllinen itsemurhaan. Olenhan ollutkin väsynyt, ja lapset varmasti luulisivat, että jos he olisivat olleet kiltimpiä tai muuta hölynpölyä... Muutenkin he ovat ainoa syy miksi olen sinnitellyt ja odotellut parantumista, alan vaan olemaan niin loppu, ettei edes heidän tuska saa jäämään henkiin. Haluaisin silti tehdä valmisteluita sen varalle, että teostani aiheutuisi mahdollisimman vähän tuskaa kenellekään. En tiedä kirjoitatko kirjeen heille vai en, mutta ainakin muistikortin täyteen laitoin yhteisiä kuviamme ja varsinkin pienintä ajatellen niin, että kun hän joskus äidistä kyselee, niin onpahan paljon kuvia. Ei tule muistamaan minua, koska on vain kaksivuotias.

En tarvitse mitään sääli- viha- tai piristyskommentteja, haluan neuvoja vain kysymistäni asioista.

ap

Tottakai se aiheuttaisi valtavasti tuskaa ja syyllisyyttä lapsillesi. Ainoa tapa suojella lapsiasi on jättää itsemurha tekemättä. Oikesti.

Mene sairaalan ensiapuun. Kerro, miltä tuntuu, ja pääset osastolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Tämä juuri, valehdella ei saa. Kuolinsyytä ei tarvitse kertoa, ellei lapsi sitä kysy. Kun kysyy, totuus kerrotaan lapsen ikätason mukaan.

Näin. Ei kerrota 4-vuotiaalle että vanhempi kuoli verenhukkaan kun viilsi ranteensa keittiöveitsellä auki. Vaan kerrotaan esim. että isällä/äidillä oli sellainen sairaus, että eläminen oli hänelle liian raskasta ja hän ei enää jaksanut. Äiti/isi rakasti sinua ihan tosi tosi paljon ja olisi halunnut olla sun luona aina, mutta ei voinut. Sen sairauden takia äiti/isi päätti, että ettei jaksa enää elää.

Sitten vastataan jatkokysymyksiin lapsen turvallisuuden tunnetta vahvistaen. Onko äidillä/isillä vielä raskasta? Ei ole, nyt ei ole enää yhtään raskasta. Tuleeko se takaisin? Ei tule, mutta me ei unohdeta sitä koskaan ja voidaan jutella siitä aina kun haluat. Minkälainen sairaus se oli? Se oli sellainen että kaikki tuntui pahalta eikä mistään enää osannut olla yhtään iloinen. Voiko mulle tulla se sairaus? Sinä olet muruseni ihan terve. Entä voiko sinulle tulla? Kyllähän ihmisille voi tulla monenlaisia sairauksia, mutta melkein aina ne on hoidettavissa, ja tämä on sellainen asia mistä sinun ei tarvitse olla huolissaan. Minä en ole menossa yhtään mihinkään. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Omastani, en vain tiedä miten pystyn toteuttamaan sen, jos tiedän pienten lasteni kuulevan tekotavan. Pelkään, että niin pieni lapsi kuvittelisi olevansa syyllinen tai edes osasyyllinen itsemurhaan. Olenhan ollutkin väsynyt, ja lapset varmasti luulisivat, että jos he olisivat olleet kiltimpiä tai muuta hölynpölyä... Muutenkin he ovat ainoa syy miksi olen sinnitellyt ja odotellut parantumista, alan vaan olemaan niin loppu, ettei edes heidän tuska saa jäämään henkiin. Haluaisin silti tehdä valmisteluita sen varalle, että teostani aiheutuisi mahdollisimman vähän tuskaa kenellekään. En tiedä kirjoitatko kirjeen heille vai en, mutta ainakin muistikortin täyteen laitoin yhteisiä kuviamme ja varsinkin pienintä ajatellen niin, että kun hän joskus äidistä kyselee, niin onpahan paljon kuvia. Ei tule muistamaan minua, koska on vain kaksivuotias.

En tarvitse mitään sääli- viha- tai piristyskommentteja, haluan neuvoja vain kysymistäni asioista.

ap

Kun olet kuollut, sinulla ei ole mitään valtaa jälkeesi jääneiden elämään. Minua ei ainakaan kiinnostaisi p*skan v*ttua, mitä ohjeita joku itsemurhaaja olisi jättänyt vaan tekisin, kuten parhaaksi näen. Eli tässä tapauksessa sanoisin, että äiti sairasti masennusta, joka aiheuttaa mielen kipua, joka oli niin kovaa, että äiti siksi halusi kuolla.

Btw, lapset syyttävät itseään joka tapauksessa.

En olisi vastannut ketjuun jos olisin arvannut että tässä on omasta kyse. HAE APUA! Mikään selitys ei oikeasti poista sitä tuskaa eikä mikään tekotapa ole lapsellesi siedettävämpi, eikä asiaa muuta miksikään se milloin hän asiasta kuulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ei saa valehdella kuolinsyytä, siitä tulee perhesalaisuus ja se on vahingollista. Epämääräisesti voi toki puhua kunnes lapsi kysyy.

Kenen kuolemasta on kyse, ap?

Omastani, en vain tiedä miten pystyn toteuttamaan sen, jos tiedän pienten lasteni kuulevan tekotavan. Pelkään, että niin pieni lapsi kuvittelisi olevansa syyllinen tai edes osasyyllinen itsemurhaan. Olenhan ollutkin väsynyt, ja lapset varmasti luulisivat, että jos he olisivat olleet kiltimpiä tai muuta hölynpölyä... Muutenkin he ovat ainoa syy miksi olen sinnitellyt ja odotellut parantumista, alan vaan olemaan niin loppu, ettei edes heidän tuska saa jäämään henkiin. Haluaisin silti tehdä valmisteluita sen varalle, että teostani aiheutuisi mahdollisimman vähän tuskaa kenellekään. En tiedä kirjoitatko kirjeen heille vai en, mutta ainakin muistikortin täyteen laitoin yhteisiä kuviamme ja varsinkin pienintä ajatellen niin, että kun hän joskus äidistä kyselee, niin onpahan paljon kuvia. Ei tule muistamaan minua, koska on vain kaksivuotias.

En tarvitse mitään sääli- viha- tai piristyskommentteja, haluan neuvoja vain kysymistäni asioista.

ap

Kun olet kuollut, sinulla ei ole mitään valtaa jälkeesi jääneiden elämään. Minua ei ainakaan kiinnostaisi p*skan v*ttua, mitä ohjeita joku itsemurhaaja olisi jättänyt vaan tekisin, kuten parhaaksi näen. Eli tässä tapauksessa sanoisin, että äiti sairasti masennusta, joka aiheuttaa mielen kipua, joka oli niin kovaa, että äiti siksi halusi kuolla.

Btw, lapset syyttävät itseään joka tapauksessa.

Tämä on totta, ja pakko se on luottaa omaisten harkintakykyyn.

ap