Miten jotkut jaksaa aina olla VAIN puolison kanssa?
Kaikki tehdään yhdessä, ja siksi kummallakaan ei ole muita kavereita, ainakaan juurikaan.
Läheisriippuvuutta vai mitä tuo on?
Kommentit (39)
Kun löytää sellaisen kumppanin joka on samalla kumppani ja paras kaveri niin on helppo tehdä kaikki asiat kumppanin kanssa. Fiksuahan se olisi tehdä välillä muidenkin kanssa asioita, mutta mitä turhaa tehdä 10 eri ihmisen kanssa asioita kun voisi tehdä vain muutamankin kanssa.
Mä en oikeastaan ole nykyään enää kuin joko mieheni seurassa, lasteni seurassa, tai yksin.
Tämä on toivottu tilanne, johon olenkavereitani totuttanut jo vuosia. Että en halua tavata heitä kuin ehkä muutamien kuukausien välein. Yhteyttä voidaan muuten pitää whatsapp-viestein.
Ai miksi? Tykkään puuhastella asioita yksin, omaan tahtiin, omissa mietteissäni, siis ilman että tarvitsee kuunnella toista ja miettiä aktiivisesti tämän asiaa ja olla hyvää, kohteliasta ja auttavaista seuraa, vaikkei oikeasti kiinnostaisi yhtään. Töissä joudun kuitenkin päivittäin tekemään näin, ehkä siksi vapaa-ajalla en jaksa.
Ja tietty ehkä siksi, että monet ystävistäni ovat niitä, jotka ovat 80% äänessä, ja minä kilttinä ja kohteliaana ihmisenä kuuntelen keskeyttämättä ja annan toiselle tilaa puhua, ehkä liikaakin. Omaa vuoroa ei tunnu saavan ikinä, ellei ala puhua päälle ja väkisin pidä aihetta omassa asiassaan, enkä tätä oikein osaa/viitsi. Siksi siis vaan vähennän kavereiden tapaamista, niin ei tarvitse niin kuunnellakaan. Aktiivinen kuuntelu on rankkaa. Se joka muuta väittää, ei oikeasti osaa kuunnella.
Mieheni on ainoa, jonka kanssa luontevaa olla. Hän ei puhu jatkuvasti, ja kuuntelee myös minua. Ja seurassaan voi olla myös luontevasti ihan hiljaa. Se on tosi mukavaa ja nautin siitä.
Rakkautta ja toveruutta samassa paketissa. Paras tapa itselle elää jo 43v.
Vietiin muutama päivä sitten kirpputorille tavaraa. Olimme juuri asettelemassa miehen kanssa tavaroita paikoilleen, kun vanhempi mies pysähtyi pöytämme luo ja sanoi:
- Mahtavaa, että teette tällaista yhdessä. Harvemmin täällä miehiä näkee.
Olen onnellinen miehestäni, jonka kanssa voimme tehdä mitä vaan yhdessä.
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
No tuohon ei ehkä kannata tuudittautua. Ja kuolema voi tulla yllättäen, kyllä sitten on todella, todella YKSIN.
On meillä muitakin kavereita, mutta molemmat ollaan kotihiiriä.
Puolisoni on mielenkiintoinen henkilö, jonka kanssa viihdyn ja tahtoisin viettää enemmänkin yhteistä aikaa, ilman lapsia. Toivottavasti hän on minusta samaa mieltä :D.
Ollaan oltu tosin vasta 6 vuotta yhdessä, johtuisiko siitä...
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
Enemmän olen nähnyt eroja niillä pareilla, jotka viettävät aikansa ystävien, eikä kumppaninsa kanssa. Lomamatkat ja synttärijuhlansa, ystävien kanssa nekin. Kumppanin kanssa jaetaan vaan osoite ja kotityöt, ehkä asuntolaina mutta ei kuitenkaan rahoja ja yhteistä tiliä. Kas kummaa, sitten sitä ollaankin kasvettu erilleen ja romanttinen rakkaus on muuttunut väljäksi kumppanuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
No tuohon ei ehkä kannata tuudittautua. Ja kuolema voi tulla yllättäen, kyllä sitten on todella, todella YKSIN.
Miksi pitäisi "varmuuden vuosi" roikkua huonossa seurassa?
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
En itke. Ennen kuin tapasin mieheni, olin 11 vuotta sinkku. En silloinkaan mitään ystäviä kaivannut ollenkaan. Itse asiassa olin varma etten tule koskaan haluamaan puolisoakaan, en vaan kaivannut ketään siihen rinnalle. Kuitenkin kun löytyi toinen erakkoluonne, joka monella tapaa oli sielunkumppani niin tuli kuitenkin pariuduttua.
- 1
Olen mm. hyvin introvertti ja joudun pinnistämään sosiaalisissa tilanteissa niin että se on uuvuttavaa. Puolisoni on ainoa, jonka seurasta en rasitu, kulu ja väsy. Siksi varmaan viihdynkin hänen kanssaan (sen lisäksi siis että tykkään hänestä).
Muiden ihmisten jälkeen tarvitsen aina useita päiviä palautumiseen yksikseni (kotona). Minulla on yksi kaveri, jota tapaan noin 3-4 kuukauden välein, ei yhtään liian harvoin.
Miten niin vain? En jaksa olla aina EDES puolison kanssa. Välillä on kiva olla ihan yksikseen.
En kaipaa vapaa-ajalla sosiaalisia kontakteja, työ tyydyttää tämän tarpeen liiankin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
No tuohon ei ehkä kannata tuudittautua. Ja kuolema voi tulla yllättäen, kyllä sitten on todella, todella YKSIN.
Yksinkin on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
Yritä itse olla parkumatta, kun puoliso jättää sinut siksi, että kaverit ovat sinulle tärkeämpiä kuin puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
LOL. Toivotaan että meneekin noin!
Minä taas olen ihminen, joka jakaa puolison kanssa kodin, lapset ja arjen, mutta harrastukset ja muut menot mieluiten ystävien kanssa. Kuolisin tylsyyteen vain oman miehen seurassa, intressit erilaiset, ja olen eläväinen ja sosiaalinen. Voi olla, että muuta elämää omaavat eroaa sitten helpommin, mutta en minä sellaisesta stressaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
LOL. Eihän sitä eroa tule kun molempien halusta eletään symbioosissa. Kuolema sitten jossain vaiheessa erottaa.
No tuohon ei ehkä kannata tuudittautua. Ja kuolema voi tulla yllättäen, kyllä sitten on todella, todella YKSIN.
Kaveririippuvaisen on näköjään vaikea ymmärtää että kaikille ne kaverit eivät ole yhtä koukuttavia ja osaavat olla yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää sitten eron tullen itkekö, jos ystävät eivät ole enää saatavilla.
Yritä itse olla parkumatta, kun puoliso jättää sinut siksi, että kaverit ovat sinulle tärkeämpiä kuin puoliso.
En minä sellaista paru. Ei mun mielestä olemassaolevia ystäviä hylätä parisuhteen takia. Mun pisimmät ystävyyssuhteet on pitkältä lapsuudesta, ne on kuin siskoja jotka pysyvät elämässä läsnä, tapahtui mitä tahansa. En kenenkään miehen takia luopuisi heistä!
Aika usein vaan hyvin introvertti luonne, niin että ei kaipaa mitään kavereita tai enempää ihmisiä. Itselleni joskus vaikea jaksaa sitä puolisoakin ja tuntuu että olisin onnellisin yksin. Mutta siis puolisoon olen sopeutunut, enempää sosiaalisia kontakteja en kuitenkaan jaksa.