Lue keskustelun säännöt.
Mikä on mielestäsi parhain tapa ollut unohtaa mies johon on tunteita ja on jatkuvasti mielessä?
25.12.2018 |
Ahdistaa kun en saa häntä mielestäni.
Hän on roikottanut minua pitkään ja lupaillut asioita, joita ei toteuta. Kertonut välittävän minusta jne. Meillä oli pitkään (melkein vuoden) juttua ja koin meillä olevan hyvä yhteys ja samankaltaisia tulevaisuuden haaveita.
Kuitenkin lähinnä tuntui, että kertoi tulevaisuudesta ja minun haaveistani vain koska tiesi kertomani perusteella mitä haluan ja piti minut otteessaan esittämällä ne haaveet omikseen. Tuntui, että lopulta kaikki oli typerää näytelmää.
Olen vihainen ja tunnen jopa raivoa toisinaan kun mietin kaikkea mitä selitteli ja minä odotin kun antoi ymmärtää, että haluaa olla kanssani ja on tosissaan.
Toisinaan haluaisin vain laittaa viestiä ja kysellä mitä kuuluu. Se tuntuu kuitenkin väärältä.
Tiedän, että kaikista parasta on, että ingooraan kokonaan ihmisen vaikka hän minulle varmaan vielä viestiä laittaa kun aikaa kuluu muutamia päiviä.
Joskus mieleni uppoutuu siihen haaveeseen, että hän kertoisi olevan pahoillaan ja haluavansa korvata kaiken ja todistavan sen, että olen hänelle todella tärkeä ja välittää oikeasti ja on aina välittänyt.
Niin ei kuitenkaan tapahdu.
Haluan vain päästä eteenpäin ja lopettaa miettimisen, aivan kuin olisin menettänyt jotain elämässäni. Aikaa kylläkin ja itsearvostusta. Tuntuu tyhmältä ja siltä, että olen ollut naurettava. Hän on nauranut minulle vaikka minä oikeasti välitin ja yritin ymmärtää häntä.
Oli vain pakko kirjoittaa. Kokemuksia kuuntelisin mielelläni unohtamisesta ja itsearvostuksen palauttamisesta.
Hävettää, olen ollut huonoissa suhteissa aikaisemmin. Kun sitten ajattelin löytäväni aarteen ( fiksu ja tasapainoinen, kannustava sekä määrätietoinen ihminen) niin yhtäkkiä minua vietiin toisen ehdoilla ja kadotin sen itsevarmuuden ja päättäväisyyden itsessäni. Rakastuminen tekee minusta liian ymmärtäväisen ja sokean vaikka muuten ihan fiksu mielestäni olen.
Kommentit (12)
Oon tajunnut itse vasta nyt, että haluan vain miehiä, jotka eivät ole musta liian kiinnostuneita. Jopa muuten hyvä ja luotettava puolisoni on emotionaalisesti usein etäinen ja torjuu kosketuksen. Aivan perverssi pyrkimys mukautua toiseen ja valloittaa (nämä eivät kuitenkaan ole mitään pahoja poikia vaan vetäytyviä oman tien menijöitä).
Jos joku on heti alusta saakka täysin varauksetta halunnut mut, oon pinkonut karkuun. En tiedä, missä vika, ehkä en vaan uskalla luottaa.
Sanoisin, et keskity tunnustelemaan omia ajatuksiasi. Jos se mies niissä viipyykin, mieti vaan, miksi. Mieti, miten voit olla itsellesi hyvä. Turha rankaista itseään tottelemattomista tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvon, että ei kannata alkaa pelleillä vararun kanssa. Etsi vapaa mies.
Vierailija kirjoitti:
Neuvon, että ei kannata alkaa pelleillä vararun kanssa. Etsi vapaa mies.
Kyseessä ei ollut varattu. Ainakaan omien sanojensa mukaan.
Jälkeenpäin olen kyllä miettinyt tätäkin vaihtoehtoa. Kun ei ollut muutenkaan sanojensa mittainen.
Ap
N35 kirjoitti:
Oon tajunnut itse vasta nyt, että haluan vain miehiä, jotka eivät ole musta liian kiinnostuneita. Jopa muuten hyvä ja luotettava puolisoni on emotionaalisesti usein etäinen ja torjuu kosketuksen. Aivan perverssi pyrkimys mukautua toiseen ja valloittaa (nämä eivät kuitenkaan ole mitään pahoja poikia vaan vetäytyviä oman tien menijöitä).
Jos joku on heti alusta saakka täysin varauksetta halunnut mut, oon pinkonut karkuun. En tiedä, missä vika, ehkä en vaan uskalla luottaa.
Sanoisin, et keskity tunnustelemaan omia ajatuksiasi. Jos se mies niissä viipyykin, mieti vaan, miksi. Mieti, miten voit olla itsellesi hyvä. Turha rankaista itseään tottelemattomista tunteista.
Onko sulla ollut etäinen isä ja millainen on oma luonteesi?
Mua on alkanut ahdistaa nuo heti-sitoutujat jo alussa ja aina siitä suhteesta on seurannut pahaa: aletaan valittaa että minä olen liian etäinen ja minä en sitä ja tätä. Niillä jotka on kovalla tunteella lähdössä peliin, on korkeat odotukset myös ja pettyvät, jos ei pysty vastaamaan. Jos on itsekin tilaa kaipaava on ihan luonnollista karttaa sellaista.
ei siihen auta kuin aika. olet nyt täynnä ihastumista, ihan fyysisestikin, sillä aivoaineenvaihduntasi on sekaisin. Siellä porraa oksitosiinia ja dopamiinia ja endorfiinia ja vaikka ja mitä. tätä liemisotkua sanotaan rakkaudeksi. Fysikaaliselta kannalta se on noiden välittäjäaineiden ym. vaikutusta kehossasi. Ne vellovat niin kauan kuin vellovat. Samalla tavalla kun vihaisena ollessa ihminen on täynnä adrenaliinia eikä sekään poistu kehosta nappia painamalla vaan pikkuhiljaa. Et voi asialle mitään. Rakkauden tunne ja kaipuu voi kestää järkyttävän pitkään. Sanoisin, että joudut kitumaan n. 8 kk, ehkä pitempäänkin. Laastarisuhde auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N35 kirjoitti:
Oon tajunnut itse vasta nyt, että haluan vain miehiä, jotka eivät ole musta liian kiinnostuneita. Jopa muuten hyvä ja luotettava puolisoni on emotionaalisesti usein etäinen ja torjuu kosketuksen. Aivan perverssi pyrkimys mukautua toiseen ja valloittaa (nämä eivät kuitenkaan ole mitään pahoja poikia vaan vetäytyviä oman tien menijöitä).
Jos joku on heti alusta saakka täysin varauksetta halunnut mut, oon pinkonut karkuun. En tiedä, missä vika, ehkä en vaan uskalla luottaa.
Sanoisin, et keskity tunnustelemaan omia ajatuksiasi. Jos se mies niissä viipyykin, mieti vaan, miksi. Mieti, miten voit olla itsellesi hyvä. Turha rankaista itseään tottelemattomista tunteista.
Onko sulla ollut etäinen isä ja millainen on oma luonteesi?
Mua on alkanut ahdistaa nuo heti-sitoutujat jo alussa ja aina siitä suhteesta on seurannut pahaa: aletaan valittaa että minä olen liian etäinen ja minä en sitä ja tätä. Niillä jotka on kovalla tunteella lähdössä peliin, on korkeat odotukset myös ja pettyvät, jos ei pysty vastaamaan. Jos on itsekin tilaa kaipaava on ihan luonnollista karttaa sellaista.
Isäsuhde on nykyään hyvä, mutta lapsena oli etäisempi. Vaikutan varmaan ekstrovertimmalta ja luottavaisemmalta kuin olen. En tykkää olla tarvitseva, se on hirveä tunne. En kyllä jaksa perässävedettävääkään enkä ottaisi aikuislasta mieheksi.
Oon samaa mieltä kanssasi isolta osin.
Mulla auttanut vain aika, vasta nyt 4 v jälkeen huomaan etten enää ajattele häntä 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne. En pääse eroon kun näemme viikottain töiden puolesta. En osaa edes neuvoa :( parasta olisi vaihtaa maisemaa ja lopettaa seuraaminen somessa.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. En pääse eroon kun näemme viikottain töiden puolesta. En osaa edes neuvoa :( parasta olisi vaihtaa maisemaa ja lopettaa seuraaminen somessa.
Mullakin tuo ongelma, että nähdään liikaa. Jos pystyisi hankkiutumaan toisesta kokonaan eroon, niin voisi olla jotain mahdollisuuksia unohtaa. Mutta kun toinen pyörii koko ajan maisemissa muistuttamassa itsestään, niin tuntuu ihan mahdottomalta tilanteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Prosessesoin lähes koko ajan asiaa mielessäni. Parempi oikeastaan vain kohdata koko pettymys kun yrittää väkisin unohtaa.
Siksi kai kirjoitankin, yritän katsoa asiaa eri näkökulmista ja surra pettymystä päästäkseni siitä.
Mies ei ehkä olisi sopinut minulle vaikka hän olisi halunnut sitoutua minun kanssani vaikka mielestäni meillä oli paljon yhteisiä asioita ja minä nautin hänestä kyllä monin eri tavoin. Ehkä mies ei vain tiedä kuka hän itsekään vielä on.
Pystyn kyllä hyväksymään sen, etten ollut miehelle sitä mitä kaipaisi eniten, en ollut hänelle tarpeeksi joissakin asioissa mutta miksi valehteli. Mikä antoi ymmärtää...
Miksi kierteli eikä puhunut suoraan kun kysyin. Lupaili mutta ei kuitenkaan ollut aikeissa toteuttaa mitään ja minä odotin koska hänellä oli jo niin vaikeaa muutenkin, etten halunnut olla vaivaksi painostamalla.
Lopulta kuitenkin oli pakko hyväksyä, että mies vedättää. Ei hän odota mitään eikä hän minulta mitään halua. Ehkä itsetunnon nostatusta korkeintaan.
Ehkä kaikista päällimmäisin tunne on pettymys joka välillä kuvottaa.
Ap
^