Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen tyrinyt elämäni, joulu ahdistaa
20.12.2018 |
Olen melkein 30-vuotias nuori ihminen. Opinnot vielä kesken, ei vakituista työsuhdetta, toimeentulo tiukassa. Opiskelujen alkuaikoina olin ujo ja arka ja jättäydyin pois opiskelijariennoista, joten merkittäviä ystävyyssuhteita ei päässyt silloin syntymään. Muualta ystäviä ja kavereita on tullut, mutta jatkuvasti kalvaa tunne, ettei kukaan oikeasti välitä enkä kuulu mihinkään. En ole ollut parisuhteessa vuosiin ja taas edessä vanhanpiian joulu, kun matkustan vanhemmille joulua viettämään niin kuin aina ennenkin. Haluaisin kuulua johonkin ja että olisi jo oma kumppani ja aidosti oma, itsenäinen elämä, eikä tätä pitkittynyttä teini-ikää.
Välillä ahdistaa niin paljon, että tuntuu että olisi sama kuolla. Diagnosoitu masennus, johon saan hoitoa. Silti tuntuu ettei elämä ikinä muutu tästä onnelliseksi ja täyteläiseksi vaan olen aina sama yksinäinen luuseri. Kohtalontovereita?
Kommentit (37)
Sulla on opinnot, ystäviä ja kavereita ja perhe eli vanhemmat. Mitä sulta siis puuttuu? Oikeasti sulla on kaikki varsin hyvän ja onnellisen elämän edellytykset, kunhan katsot niitä kunnolla ja lakkaat haikailemasta ”jotain, ilmeissti mitä tahansa muuta”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiani. Itse olen jo yli kolmikymppinen ja joulu vanhempieni luona odottaa taas. Sisarukseni ovat vapaita viettämään joulun perheidensä ja kumppaniensa kanssa, kun minun odotetaan iloisesti menevän vanhempieni luokse jotta he eivät joudu viettämään joulua yksin.
Heti kun tokenet masennuksesta, hankkiudu vapaaehtoistyöhön yksinäisen vanhuksen ystäväksi. Kun omaan kurjuuteen tulee vähän toisenlainen näkemys, elämä alkaa kirkastua.
Täällä 30 v vanhapiika, yksin olen kotona koko joulun. Vanhemmat ulkomailla, ystäviä ei ole. Miestä ei ole ollut koskaan. Latasin tossa epätoivoissani tinderinkin eilen, yksi matchi tuli joka vaikutti ensin kiinnostuneelta mutta hylkäsi sitten kun kuuli painoni (62 kg), olen kuulemma liian lihava.
Odottakaahan, kun niistä vanhemmista aika jättää, niin sitten vasta ahdistaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odottakaahan, kun niistä vanhemmista aika jättää, niin sitten vasta ahdistaakin.
Sitähän tässä joskus kauhulla pohtiikin.
T. Eka vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Odottakaahan, kun niistä vanhemmista aika jättää, niin sitten vasta ahdistaakin.
Tiedän ja tietysti täytyy olla onnellinen, että vanhemmat ovat elossa. Silti olisi kiva joskus, edes muutaman vuoden välein saada viettää joulu vapaasti ilman että on pakko mennä porukoille tai vaihtoehtoisesti tuntea huonoa omatuntoa siitä että jätän heidät yksin jouluna. Sisaruksillani on omat kuvionsa ja heiltä ei odoteta samaa kuin vanhapiikalapselta, vaikka itsestäni olisi reiluinta jos meillä olisi vuorovuodet joulunvietolle. Koska jos kaikki menee hyvin ja vanhempani elävät yhtä pitkään kuin suvussa on tapana, edessäni on vielä ainakin kaksikymmentä vuotta näitä jouluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ykkösvastaajalle voimia! Onko tilanteesi ollut aina tuollainen, vai onko joskus ollut toisenlaisia aikoja?
Ymmärrän, että ihmisiä ihmetyttää, miten joku voi olla allapäin vaikka näennäisesti ihmisellä olisi kaikki. Sellainen kalvaava yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne voi kuitenkin niellä ihmisen, vaikka ulkoisesti kaikki olisi hyvin. Kyllä tässä iässä olisin jo mieluummin oman kumppanin kanssa joulun vietossa kuin vanhanapiikana äitin ja isin nurkissa.
-ap
blaa blaaa, mitä ihmettä te valitatte ?! Tehkää asialle jotain! On se kumma jos ei jostain jotain ukon kölvänää löydy. Nykyaikana on pilvin pimein netissä deitti palstoja, sinne vaan rohkeasti jos ei tykkää ulkona käydä. Tai sitten mars tanssi kursseille! Siellä saa seuraa ja oppii tanssimaan jos ei siis vielä sitä tärkeää taitoa löydy. Ja tanssimaan sitten vaan, sieltä löytyy varmasti ystäviä, jos nyt ei parisuhteeseen niin ainakin mukavia tanssikavereita ,tanssisylejä :D Ja ei siis minnekään kuppiloihin missä kännisiä örvelöitä, vaan kunnon tanssipaikkoihin, niitä on myös talvisin monilla paikkakunnilla. Ja kesälavat, ah, todella mahtavia paikkoja löytää mukavia raittiita miehiä, sekaan vaan. Ei kukaan kotoa tule hakemaan!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteessa on se positiivinen puoli, että tiedostat ongelman jo nyt. Itse tajusin hukanneeni elämäni vasta kun vanhemmat kuolivat, eli melkein eläkeiässä.
Lähde ulos, hankkiudu ihmisten seuraan, riko luutuneet tavat, hommaa uusi elämä.
Usko tai älä, mutta et ole ainoa. Älä ole turhan ankara itsellesi. Pidä päiväkirjaa, vaikka vain muutama rivi päivässä. Huomaat, etteivät kaikki päivät ole samanlaisia, vaikka siltä tuntuisi. Ota joulu etuoikeutena, kun sinulla on vielä vanhemmat, joiden luona käydä. Etkä sinä mikään vanhapiika ole vaan sinkku! Ala haaveilla suuria, ihan mahdottomuuksia! Hölmöile!
Katsele ihmisiä. Heitä on erilaisia, eri-ikäisiä ja -painoisia. Kuka tahansa heistä voi olla masentunut! Ei masennus näy päällepäin.
Minulta hävisi nauru melkein kahdeksi vuodeksi, mutta se on taas löytynyt. Välillä se häviää päiviksi, mutta kyllä se aina jostain löytyy uudelleen, kun vain osaa etsiä. Periksi antaminen on luusereita varten (joku Disneyn elokuva, en muista mikä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sympatiani. Itse olen jo yli kolmikymppinen ja joulu vanhempieni luona odottaa taas. Sisarukseni ovat vapaita viettämään joulun perheidensä ja kumppaniensa kanssa, kun minun odotetaan iloisesti menevän vanhempieni luokse jotta he eivät joudu viettämään joulua yksin.
Sanot sisaruksille, että nyt on teidän vuoro mennä.
Niin minunkin oletettiin olevan äidin kanssa, ja muut sisarukset pitivät itsestäänselvänä että saavat olla kumppaneineen/perheineen. Sulla kuitenkin molemmat vanhemmat, joten eivätköhän pärjää kaksistaankin!
Vierailija kirjoitti:
blaa blaaa, mitä ihmettä te valitatte ?! Tehkää asialle jotain! On se kumma jos ei jostain jotain ukon kölvänää löydy. Nykyaikana on pilvin pimein netissä deitti palstoja, sinne vaan rohkeasti jos ei tykkää ulkona käydä. Tai sitten mars tanssi kursseille! Siellä saa seuraa ja oppii tanssimaan jos ei siis vielä sitä tärkeää taitoa löydy. Ja tanssimaan sitten vaan, sieltä löytyy varmasti ystäviä, jos nyt ei parisuhteeseen niin ainakin mukavia tanssikavereita ,tanssisylejä :D Ja ei siis minnekään kuppiloihin missä kännisiä örvelöitä, vaan kunnon tanssipaikkoihin, niitä on myös talvisin monilla paikkakunnilla. Ja kesälavat, ah, todella mahtavia paikkoja löytää mukavia raittiita miehiä, sekaan vaan. Ei kukaan kotoa tule hakemaan!!!
Öh ketkä nykyajan nuoret miehet käy jossain tansseissa? Ei ainakaan mun tuntemista useista kymmenistä kukaan. Baareissakaan eivät suurin osa todellakaan tanssi paitsi ehkä joskus, jos ovat tosi humalassa. Ja ei varmaan joku pari-kolmekymppinen kuitenkaan ensimmäisenä etsi keski-ikäistä ja eläkeläistä, jotka ehkä tanssimassa saattavat käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanteessa on se positiivinen puoli, että tiedostat ongelman jo nyt. Itse tajusin hukanneeni elämäni vasta kun vanhemmat kuolivat, eli melkein eläkeiässä.
Lähde ulos, hankkiudu ihmisten seuraan, riko luutuneet tavat, hommaa uusi elämä.
Olen pahoillani 11. Onko elämäsi sittemmin mennyt parempaan suuntaan?
Neuvosi on kyllä ihan paikoillaan, kiitos siitä! Olen itse asiassa aika sosiaalinen ihminen ja käyn paljon ulkona, usein se on vain kovin pinnallista ryypiskelyä. Erikseen on sitten tietysti ne illat, kun ahdistaa liikaa ja on pakko jäädä kotiin.
- ap
Olisitte lähteneet vanhempiesi kanssa vaikka laivalle tai kylpylään joulua viettämään, siellä olisi nähnyt muitakin ihmisiä ja ollut eläväisempää. Tai vanhemmat tulleet vaikka sun tykö, jos asut isommassa kaupungissa, vähän erlainen joulu. Perinteet on ihania, mutta niitäkin on hyvä joskus rikkoa. Ja kyllä ne vanhempasi jonkun joulun keskenäänkin pärjäävät tai kysyt siskoiltasi voisivatko he mennä heille.
Meillä taas minä ainoa siskoistani, jolla lapsia ja meiltä nimenomaan odotetaan sukujoulua, lapsettomat tekevät mitä lystäävät. Mutta toisaalta niin kauan kun meidän läsnäolo ilahduttaa muita, niin olen tyytyväinen. Sillä siinähän joulussa on kyse, toisten ilahduttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Usko tai älä, mutta et ole ainoa. Älä ole turhan ankara itsellesi. Pidä päiväkirjaa, vaikka vain muutama rivi päivässä. Huomaat, etteivät kaikki päivät ole samanlaisia, vaikka siltä tuntuisi. Ota joulu etuoikeutena, kun sinulla on vielä vanhemmat, joiden luona käydä. Etkä sinä mikään vanhapiika ole vaan sinkku! Ala haaveilla suuria, ihan mahdottomuuksia! Hölmöile!
Katsele ihmisiä. Heitä on erilaisia, eri-ikäisiä ja -painoisia. Kuka tahansa heistä voi olla masentunut! Ei masennus näy päällepäin.
Minulta hävisi nauru melkein kahdeksi vuodeksi, mutta se on taas löytynyt. Välillä se häviää päiviksi, mutta kyllä se aina jostain löytyy uudelleen, kun vain osaa etsiä. Periksi antaminen on luusereita varten (joku Disneyn elokuva, en muista mikä).
Voi kun tulikin hyvä mieli tästä kommentista, kiitos sinulle! Et tiedäkään, kuinka paljon piristi päivää, melkein tirahti kyyneleet silmiin. Yritän itsekin opetella tällaista valoisaa asennetta :) Ehkä se ajan kanssa tulee.
-ap
Hyvin on onneksi teillä monilla vielä asiat.👍
Miettikää jos menettäisitte tuon kaiken mitä teillä jo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteessa on se positiivinen puoli, että tiedostat ongelman jo nyt. Itse tajusin hukanneeni elämäni vasta kun vanhemmat kuolivat, eli melkein eläkeiässä.
Lähde ulos, hankkiudu ihmisten seuraan, riko luutuneet tavat, hommaa uusi elämä.
Olen pahoillani 11. Onko elämäsi sittemmin mennyt parempaan suuntaan?
Neuvosi on kyllä ihan paikoillaan, kiitos siitä! Olen itse asiassa aika sosiaalinen ihminen ja käyn paljon ulkona, usein se on vain kovin pinnallista ryypiskelyä. Erikseen on sitten tietysti ne illat, kun ahdistaa liikaa ja on pakko jäädä kotiin.
- ap
Ihmisillä on tapana jumiutua johonkin tyyliin elää, ja minulla se oli huolehtiminen vanhemmista. Nyt olen vähän kuin tuuliajolla.
Hyvä että käyt ulkona. Jatka samaa, ja anna elämälle mahdollisuus.
Ahdistaa kovasti, mutta 25.12. alkaa joulu helpottaa, toivottavasti. Ahdistaa omasta takaa. Lisäksi ahdistaa kun äitiä ahdistaa, ja erillämme olemme tänäkin jouluna, kun ei ole vaihtoehtoa. Vaikka on parisuhde, ei se poista pahaa oloa. Ikinä ei ole ollut omien vanhempien kanssa saatikka suvun kesken kunnon joulua, eikä fiilistä. Päivä muiden joukossa. Tulee kuitenkin lähetettyä joulukortteja, joissa toivottaa muille hyvää tms. joulua. Kun itse tuskailee, tuskailevatko muut (kuten korttini saajat), vai olenko ainoa.
Alue: Aihe vapaa
Sama tilanne minulla. 33 vuotta, ei parisuhdetta, pari kaveria, ei juuri tulevaisuuden näkymiä, äidin luona joulu. Olen jo tottunut, vaikka alakulo tahtoo vaivata.