Elämä ilman miestä on stressittömämpää naiselle

Tadoulellisista syistä? Muuta en keksi.

No jos et halua pariutua niin älä pariudu.

Mun kokemukset parisuhteesta ovat lähinnä sitä, että mulla on omien sotkujen lisäksi siivottava miehenkin sotkut ja ruuanlaittoa on tuplasti sinkkuaikaan verrattuna. Tällä hetkellä työ vie mun elämästä niin paljon aikaa ja voimia, että musta ei kerta kaikkiaan ole mihinkään parisuhteisiin. Sori miehet.

Miten hoidat seksin?

Ei vittu sä jaksat tuota agendaasi suoltaa päivästä toiseen... ketään ei se vaan kiinnosta.

Katso peiliin ja tajua: olet sairas.

En muista naisista tiedä, mutta minulle kyllä!

Ei tietenkään ole mitään syytä pariutua ellei/ennen kuin kohtaa ihmisen, jota ilman ei halua olla ja elää.

nojaa. riippuu naisesta ittestään ja siitä miehestä myös. jos on sopiva parisuhde ja oikea mies niin eipä siinä paljon stressiä oo.  mutta jos on väärä ja huoni suhde niin sitten kyllä. eikä kaikille ulkonäkö ole niin merkityksellistä rakkaudessa.

Kyllä se elämä ilman miestä on myös täydellisen stressitöntä heteromiehelle.

Vierailija kirjoitti:

Miten hoidat seksin?

masturboin

Olen eri mieltä tuosta stressittömyydestä. Juuri eilen mies järjesti ihanan kolmen ruokalajin itsenäisyyspäivän illallisen. Makasin sohvalla ja katselin telkkaria koko päivän, koska minulla oli vähän kuumetta. Voin luottaa aina saavani mieheltä tukea, hoivaa ja apua, jos omat voimani ovat syystä tai toisesta vähissä. Minäkin toki olen mieheni tukipilari. Minusta yksin olisi rankempaa. Makuasioita nämä tietysti on, en minä tee aloituksia, joissa taivastelen sitä, miksi kaikki eivät halua miestä. Ihmiset ovat erilaisia.

Minulla on päinvastaisia kokemuksia ja epäilen että tämä on kääntymässä päälaelleen. Miehet tekevät kotitöitä enemmän kuin koskaan, enemmän töitä, ja pääsääntöisesti ne "miestentyöt". Monet isät hoitavat myös lapsia siinä missä nainenkin. Näin siis minäkin. Avioeron koittaessa minun työni jopa väheni ja ex-vaimo tuntuu pyytävän joka käänteessä apua. Kaiken lisäksi ero oli hänen ajatuksensa, koska en kuulemma osallistunut tarpeeksi. Voisiko tämä järjetön aivopesu jo loppua, tästä kärsii kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu sä jaksat tuota agendaasi suoltaa päivästä toiseen... ketään ei se vaan kiinnosta.

Katso peiliin ja tajua: olet sairas.

Kuvitteletko tosiaan että tuo on vain yhden suomalaisen naisen näkemys? Aika monet ovat kyllä samaa mieltä, minäkin. Todella harvoin tulee vastaan sellainen mies joka osaisi tukea ja jolla olisi henkisesti jotain annettavaa. Muuten homma onkin aika yhdentekevää yhdessä hengailua joka ei edes ole parempaa kuin yksinolo, lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään ole mitään syytä pariutua ellei/ennen kuin kohtaa ihmisen, jota ilman ei halua olla ja elää.

Näin juuri. Älkää missään tapauksessa pariutuko pariutumisen vuoksi, vaan vasta sitten, kun tapaatte ihmisen, jonka kanssa elämä on parempaa kuin yksin. Jokainen ansaitsee sen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään ole mitään syytä pariutua ellei/ennen kuin kohtaa ihmisen, jota ilman ei halua olla ja elää.

No jooei, minä kohtasin tälläisen ihmisen, mutta kun se pystyy vallan mainiosti olemaan ja elämään ilman mua...

Olisi kyllä stressittömämpää, ihan varmasti. Harmi vaan kun rakastan tuota kelvotonta ukkoa niin vietävästi etten viitsi pihallekaan heittää. 

Läheisyys ja seksi on kyllä tärkeitä. Mut muuten juu. Miehen mukana elämään tulee paljon hankaluuksia ja ristiriitoja. Ja lisää kotitöitä. Lapsetki menee aina helpommalla. Ne voi kasvattaa, toistaitoista aikuista miestä ei.

Vierailija kirjoitti:

Onko jotain syitä miksi pitäisi pariutua? Lapsia en halua. Rakkautta saan perheeltä ja ystäviltä. En usko miesten pinnalliseen rakkauteen joka perustuu pitkälti ulkonäköön.

Kun olin ollut pidempään sinkku, niin minulla pariutumisen syynä oli kyllä hyväksynnän hakeminen. Ajattelin, että minussa täytyy olla jotain vikaa, jos en kenellekään kelpaa. Lisäksi tuntui, että ympäristö painosti pariutumaan (tästä en tiedä, onko se omaa tulkintaani) Ja kyllä, koin olevani arjessa yksinäinen.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kyllä voinut käydä huonosti, mutta onneksi olen nyt varsin onnellisessa parisuhteessa ja kaksi lastamme ovat kasvaneet jo teini-ikään.

Nyt kun tiedän paremmin ja sille parikymppiselle itselleni sanoisin ohjeeksi, ettei sitä pidä missään nimessä pariutua pariutumisen vuoksi (tämän oikeastaan tiesin jo silloin, mutta se oli vain vaikea sisäistää)

Toisaalta, mitä tulee ympäristön paineeseen, arvelisin, että ap on kuitenkin hieman eri tilanteessa kuin minä aikoinaan. Yksinelävien naisten päätöstä kuitenkin lopulta kunnioitetaan, huolimatta kaikista uteluista. Ja ne utelutkin loppuvat kunhan pääsee tukevasti kolmenkympin yli. Yksinelävä mies on ympäristön silmissä joko friikki tai tai taltuttamaton poikamies. Jos kumpikaan näistä ei sovi, on kyseessä oltava kaappihomo (kuten minusta ajateltiin). Ja tämä asetelma säilyy, vaikka mies olisi viisikymppinen, kun sen "perheen voi perustaa kypsemmälläkin iällä, katsokaa vaikka presidenttiä".

Jos nyt päätyisin jostain syystä näin keski-iällä sinkuksi, en lähtisi aktiivisesti hakemaan parisuhdetta. Toisaalta, jos joku elämääni tupsahtaisi, en häntä ilman syytä hätistäisi pois.

Kökkö luonnehan se on, joka nämäkin ongelmat tekee. Mitenkäs sitä vois varmistella etukäteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu sä jaksat tuota agendaasi suoltaa päivästä toiseen... ketään ei se vaan kiinnosta.

Katso peiliin ja tajua: olet sairas.

Kuvitteletko tosiaan että tuo on vain yhden suomalaisen naisen näkemys? Aika monet ovat kyllä samaa mieltä, minäkin. Todella harvoin tulee vastaan sellainen mies joka osaisi tukea ja jolla olisi henkisesti jotain annettavaa. Muuten homma onkin aika yhdentekevää yhdessä hengailua joka ei edes ole parempaa kuin yksinolo, lopulta.

Samoin menee myös miehillä, ei ole vain naisten ongelma. Mutta ei siitä tarvitse sen isompaa numeroa tehdä. Tämä on sitäpaitsi avautumisenaihe, josta miehet leimataan poikkeuksetta uliksi ja vialliseksi