Koskettaako sinua eläimen kuolema?

ei koska kuolema on pelastus

Ei pätkääkään.

Jos on söpö eläin muuten ei

Omani pitkään.Kyllä uutisetkin joskus.

Riippuu joudunko ampumaan kahdesti.

Kyllä. En ole psykopaatti niin kuin näköjään monet täällä.

Kyllä koskettaa. En voi luonto-ohjelmiakaan katsoa sen takia, kun niissä kuolee aina eläimiä. Maanteillä tulee kauhea olo, kun näen eläinten ruumiita. Olen jo pitkään pelännyt, että romahdan täysin, kun meidän kissa poistuu keskuudestamme. Ihmisten kohtalot eivät ole mulle niin merkityksellisiä, paitsi tietysti ihan lähiomaisten.

Kyllä, esimerkiksi auton alle jääneet kissat tai puput. Minuakin surettaa eläimen kuolema enemmän kuin joku naapurin jonnen poismeno. Söpömpiä nuo eläimet olivat.

Olen joutunut viemään nukkumaan kaksi kissaani, olen nähnyt äitini surun, kun hänen rakas koiransa oli pakko laittaa pois 17-vuotiaana ja tyttäreni tallissa on vanhoja, monivaivaisia hevosia nukutettu ikiuneen.

Olen itkenyt.

Olen surrut omistajien tuskaa, koska se, että hoidat eläintä vuosia, jopa vuosikymmeniä, on miltei ja jopa sama kuin oma lapsi kuolisi.

Sitä kautta, että ymmärrän kumppanini tuskan, kun pitkäaikainen koira kuolee. En itse osaa muuten sanoa, kun en ole koskaan omistanut lemmikkiä.

Koskettaa enemmän kuin ihmisen kuolema. Ihmisiä kohtaan en tunne mitään.

kyllä. Ihmisessä on jotain vikaa ellei vaikka lemmikin kuolema kosketa

Eläimet ovat vilpittömiä ja viattomia, aitoja sellaisenaan. En ole koskaan tavannut yhtään täysin aitoa ihmistä.

Kyllä. Surin kissani kuolemaa enemmän kuin olen kenenkään ihmisen kuolemaa surrut vaikka on ollut ihan lähiomaisia. Kaikkein eniten suren tuotantoeläinten ja viihdemetsästyksessä kuolleiden eläinten kohtaloa. En ole syönyt lihaa yli vuosikymmeneen.

Koskettaa. Muistan kun lapsena maalla itkin kuolevaa vasikkaa.

Eilen tuli joku dokumentti jossa näytettin villieläinten lasten elämän taistelua. Jouduin kääntämään kanavaa kun en kestanyt katsoa kohtausta jossa norsun poikanen jäi virran viemäksi. Tänä aamuna satuin avaamaan telkkarin ja tuli uusinta jossa näin että poikanen pelastuikin. Olin onnellinen.

Suren mutta jos esim lemmikkini sairastuisi vakavasti tai joutuisi onnettomuuteen niin mieluummin annan kuolla kuin jatkan sen kärsimystä vaikeila hoidoilla. Se on eläimen etu minusta ettei tarvi kärsiä. Itse voin surra mieluummin.

Kyllä se sattuu. Tänään koin elämäni järkytyksen kun omistajaltaan karannut pieni villakoira syöksyi suoraan autotielle liikenteen sekaan. Jouduin ihan paniikkiin ja yritin kaikin voimin huudella ja houkutella koiraa takaisin kun autot pysähtelivät ja ohittelivat pientä typertynyttä eläintä. Onneksi raukka ei jäänyt alle vaan jatkoi juoksuaan tien toiselle puolelle hetken seisoskelun jälkeen. Minulle on sattunut elämässä kaikenlaista kurjaa ja surullista, mutta villakoiran kuoleman näkeminen olisi kyllä kiilannut ykköseksi. Kuulun juuri niihin ihmisiin jotka eivät kestä katsoa luontodokkareita eläinten kärsimyksen takia.

Enemmän kuin ihmisen. Mulla ei ole elämässä yhtään ihmistä kenen kuolema satuttaisi/surettaisi mua paitsi veljeni. En tunne ihmisiä kohtaan mitään. Eläimet sen sijaan todella lähellä sydäntä enkä esim voi katsoa elokuvia joissa eläin kuolee.

Oman lemmikin kuolema koskettaa.

En kuitenkaan ymmärrä näitä, jotka ottavat muistotatuointeja kuolleelle lemmikille. Tai jakavat Facebookissa jonkun pitkän kirjoituksen, kuinka on sydän nyt palasina ja masentaa, kun rakas kääpiöhamsteri kuoli. Sitten porukka vielä toivottelee "jaxuhaleja" ja voimia. Tulee vähän sellainen kuva, että eivät ole joutuneet oikeasti rankkoja menetyksiä kokemaan.

Vanhempieni vanhin kissa kun kuoli, olin käymässä heillä juuri silloin. Olihan se jo 16-vuotias, tavallaan vanhus ja tehnyt lähtöä jo vähän aikaan. Mutta kyllähän se pisti vähän miehen silmäkulman kosteaksi, kun kissa vaivalloisesti käveli olohuoneen lattian poikki, katsoi anovasti "ota syliin" kun ei jaksanut hypätä, yritti "leipoa" sylissä mutta raukka ei jaksanut , laskeutui kehräten kerälle, laski käpälän mun toisen käden päälle, katsoi vielä kerran että olen varmasti siinä. 

Kehräys vaimeni silitysteni myötä, en varsinaisesti kiinnittänyt huomiota siihen mutta yht'äkkiä havahduin siihen ettei kissa enää hengittänyt - kuoli syliini! Vaikka siihen oli valmistautunut tavallaan, miksi valitsi juuri minut eikä vieressä istuvia vanhempiani?