Olenko vieläkin shokkivaiheessa, ja koska tämä loppuu? Sairastuminen

Mikä sairaus, mihin se johtaa?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sairaus, mihin se johtaa?

Sinänsä sillä ei ole väliä mikä sairaus, johtaa huonontuneeseen elämänlaatuun loppuelämäksi. Hankala ja rajoittunut arki, heikentynyt immuniteetti. Ap

Ja varmaan vanhenen pikavauhtia, koska elimistö on koko ajan epätasapainotilassa, tulehduksissa ja toksiineissa. Aina väsynyt. Ahdistaa lukea juttuja, että näin maksimoit terveytesi ja vartalosi pysyy kauniina ja nuorena... Kun itsellä ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia enää! Siis jotain voi tehdä ja yrittää parhaansa, mutta motivaatio on aika lopussa, kun terveillä ihmisillä speksit on ihan toisenlaiset. Mielialakin olisi hyvä pitää kohonneena, että terveys ei entisestään huononisi, mutta en tiedä, mistä niitä ilon aiheita nyt enää revin. Vielä terveydenhoitokulutkin ahdistaa, nekään ei lopu koskaan. Pitäisi alkaa oikein huijaamaan itseään, jos haluaisi olla positiivinen. Ap

Onko sairautesi säännöllisessä seurannassa? Saatko tukea hoitopaikastasi? Pystytkö puhumaan lääkärillesi, että tarvitsisit tukea? Jotkut pitkäaikaisia sairauksia hoitavat lääkärit ovat ihania ja osaavat kannustaa juuri oikeilla sanoilla. Mutta ei pidä lannistua, jos oma lääkärisi ei ole tällainen, sillä valitettavasti törppöjä lannistajia on ihan liikaan. Nimim. kokemusta on... Joka tapuksessa omasta hoitopaikasta voi saada lähetteen myös esim. psykologille, jonka kanssa voisi käydä läpi asioita. Jos sinulla ei ole vakituista hoitokontaktia, voit saada apua myös terveyskeskuksen psykiatriselta sairaanhoitajalta.

Potilasjärjestöt järjestävät monenlaista vertaistukitoimintaa. On mahtava, kun joku samaa tautia sairastava ymmärtää, miltä tuntuu. Ja muilta potilastovereilta saa usein paremmat vinkit käytännön elämään kuin lääkäreiltä. Lisäksi näkee, että moni sairas elää hyvää ja mielekästä elämää, vaikka tauti olisikin kova. Se tuo toivoa ja iloa!

Kela järjestäää sopeutumisvalmennuskursseja monille erilaisille potilasryhmille. Sopeutumisvalmennuskurssit ovat yleensä tosi kivoja ja niistä saa sekä vertaistukea että asiantuntevaa ohjausta sairauden hoitamisesta. Ne ovat myös ilmaisia, jos hoitopaikkasi kirjoittaa lähetteen.

Lisäksi, jos olet kaiken keskellä masentunut, siihenkin saa apua.

Loppuu, kun alat tekemään nyt ne asiat, mitä et voi sairautesi vuoksi enää 5 vuoden päästä tehdä. Tällä tavalla mä olen selvinnyt jo kohta neljännesvuosisadan.

AP: sulla on ihmisarvo vaikka sulla ei olisi terveyttä, kauneutta tai hyvinvointia.

Me eletään maailmassa jossa synti on korvattu noiden vastakohdilla ja kirkko kuntosaleilla.

Kuitenkin on mahdollista ihan vaan elää sitä omaa elämäänsä sellaisena kuin se eteen tulee.

Vierailija kirjoitti:

AP: sulla on ihmisarvo vaikka sulla ei olisi terveyttä, kauneutta tai hyvinvointia.

Me eletään maailmassa jossa synti on korvattu noiden vastakohdilla ja kirkko kuntosaleilla.

Kuitenkin on mahdollista ihan vaan elää sitä omaa elämäänsä sellaisena kuin se eteen tulee.

En käsitä mitä teen elämälläni ilman kauneutta, terveyttä ja hyvinvointia. Lillua täällä sitten elämän loppuun saakka, ei tunnu mielekkäältä. Kai olen sitten aikani tuote. Olen koettanut uskoonkin tulla, mutta ei ole onnistunut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko sairautesi säännöllisessä seurannassa? Saatko tukea hoitopaikastasi? Pystytkö puhumaan lääkärillesi, että tarvitsisit tukea? Jotkut pitkäaikaisia sairauksia hoitavat lääkärit ovat ihania ja osaavat kannustaa juuri oikeilla sanoilla. Mutta ei pidä lannistua, jos oma lääkärisi ei ole tällainen, sillä valitettavasti törppöjä lannistajia on ihan liikaan. Nimim. kokemusta on... Joka tapuksessa omasta hoitopaikasta voi saada lähetteen myös esim. psykologille, jonka kanssa voisi käydä läpi asioita. Jos sinulla ei ole vakituista hoitokontaktia, voit saada apua myös terveyskeskuksen psykiatriselta sairaanhoitajalta.

Potilasjärjestöt järjestävät monenlaista vertaistukitoimintaa. On mahtava, kun joku samaa tautia sairastava ymmärtää, miltä tuntuu. Ja muilta potilastovereilta saa usein paremmat vinkit käytännön elämään kuin lääkäreiltä. Lisäksi näkee, että moni sairas elää hyvää ja mielekästä elämää, vaikka tauti olisikin kova. Se tuo toivoa ja iloa!

Kela järjestäää sopeutumisvalmennuskursseja monille erilaisille potilasryhmille. Sopeutumisvalmennuskurssit ovat yleensä tosi kivoja ja niistä saa sekä vertaistukea että asiantuntevaa ohjausta sairauden hoitamisesta. Ne ovat myös ilmaisia, jos hoitopaikkasi kirjoittaa lähetteen.

Lisäksi, jos olet kaiken keskellä masentunut, siihenkin saa apua.

Kävinkin tiiviissä terapiassa yhdessä vaiheessa enkä oikein kokenut mitään hyötyä. Myös sitä ennen psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta aikoja saa vain viiden viikon välein täällä. Sopeutumiskurssi on vielä kokeilematta ja masennuslääkkeitä en ole jaksanut aloittaa. Tuntuu, että haluan vaan olla normaali taas, eikä mikään lohduta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja varmaan vanhenen pikavauhtia, koska elimistö on koko ajan epätasapainotilassa, tulehduksissa ja toksiineissa. Aina väsynyt. Ahdistaa lukea juttuja, että näin maksimoit terveytesi ja vartalosi pysyy kauniina ja nuorena... Kun itsellä ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia enää! Siis jotain voi tehdä ja yrittää parhaansa, mutta motivaatio on aika lopussa, kun terveillä ihmisillä speksit on ihan toisenlaiset. Mielialakin olisi hyvä pitää kohonneena, että terveys ei entisestään huononisi, mutta en tiedä, mistä niitä ilon aiheita nyt enää revin. Vielä terveydenhoitokulutkin ahdistaa, nekään ei lopu koskaan. Pitäisi alkaa oikein huijaamaan itseään, jos haluaisi olla positiivinen. Ap

Vanhenet ja rupsahdat jokatapauksessa. Niin me kaikki tehdään, vaikka miten yritettäisiin pitää itsemme nuorina ja kauniina. Voit edelleenkin maksimoida omaa terveyttäsi ruokavaliolla, liikunnalla ja muilla terveellisillä elintavoilla. Pyörätuolissakin voi vielä harrastaa liikuntaa. Oikeastaan juuri nyt, kun sulla on etenevä sairaus, voit terveillä elintavoilla pyrkiä hidastamaan sairautesi etenemistä. Liity johonkin vertaistukiryhmään. Niissä voit jutella sairaudestasi ja sen aiheuttamista ongelmista sekä saada muilta vinkkejä, miten voisit koittaa hidastaa sairautesi etenemistä ja helpottaa oireita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja varmaan vanhenen pikavauhtia, koska elimistö on koko ajan epätasapainotilassa, tulehduksissa ja toksiineissa. Aina väsynyt. Ahdistaa lukea juttuja, että näin maksimoit terveytesi ja vartalosi pysyy kauniina ja nuorena... Kun itsellä ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia enää! Siis jotain voi tehdä ja yrittää parhaansa, mutta motivaatio on aika lopussa, kun terveillä ihmisillä speksit on ihan toisenlaiset. Mielialakin olisi hyvä pitää kohonneena, että terveys ei entisestään huononisi, mutta en tiedä, mistä niitä ilon aiheita nyt enää revin. Vielä terveydenhoitokulutkin ahdistaa, nekään ei lopu koskaan. Pitäisi alkaa oikein huijaamaan itseään, jos haluaisi olla positiivinen. Ap

Vanhenet ja rupsahdat jokatapauksessa. Niin me kaikki tehdään, vaikka miten yritettäisiin pitää itsemme nuorina ja kauniina. Voit edelleenkin maksimoida omaa terveyttäsi ruokavaliolla, liikunnalla ja muilla terveellisillä elintavoilla. Pyörätuolissakin voi vielä harrastaa liikuntaa. Oikeastaan juuri nyt, kun sulla on etenevä sairaus, voit terveillä elintavoilla pyrkiä hidastamaan sairautesi etenemistä. Liity johonkin vertaistukiryhmään. Niissä voit jutella sairaudestasi ja sen aiheuttamista ongelmista sekä saada muilta vinkkejä, miten voisit koittaa hidastaa sairautesi etenemistä ja helpottaa oireita. 

Joo, mutta jos elimistöni on nyt jo vaikka jotain 20 vuotta vanhempi biologisesti kuin kronologisesti, niin en tunne mitään motivaatiota yrittää hidastaa vanhenemista. Ehkä kovalla työllä saa hieman paremman tuloksen, mutta olen silti paljon ikäisiäni huonommassa tilanteessa. Miksi pelata, kun on jo hävinnyt? Liityin yhteen vertaistukiryhmään netissä, mutta koin että rasitin toisia, koska olen niin negatiivinen (ja tottahan se onkin). Oma oloni ei kohentunut, vaan sain muidenkin olon varmaan pahemmaksi. Ap

Haluan luovuttaa ja kuolla. Ei tästä mitään enää tule. Ei kukaan jaksa vastoinkäymisiä aina vaan ja jatkuvasti toisensa perään. On aika kovaa elää ilman toivoa, että asiat koskaan muuttuisi paremmaksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja varmaan vanhenen pikavauhtia, koska elimistö on koko ajan epätasapainotilassa, tulehduksissa ja toksiineissa. Aina väsynyt. Ahdistaa lukea juttuja, että näin maksimoit terveytesi ja vartalosi pysyy kauniina ja nuorena... Kun itsellä ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia enää! Siis jotain voi tehdä ja yrittää parhaansa, mutta motivaatio on aika lopussa, kun terveillä ihmisillä speksit on ihan toisenlaiset. Mielialakin olisi hyvä pitää kohonneena, että terveys ei entisestään huononisi, mutta en tiedä, mistä niitä ilon aiheita nyt enää revin. Vielä terveydenhoitokulutkin ahdistaa, nekään ei lopu koskaan. Pitäisi alkaa oikein huijaamaan itseään, jos haluaisi olla positiivinen. Ap

Vanhenet ja rupsahdat jokatapauksessa. Niin me kaikki tehdään, vaikka miten yritettäisiin pitää itsemme nuorina ja kauniina. Voit edelleenkin maksimoida omaa terveyttäsi ruokavaliolla, liikunnalla ja muilla terveellisillä elintavoilla. Pyörätuolissakin voi vielä harrastaa liikuntaa. Oikeastaan juuri nyt, kun sulla on etenevä sairaus, voit terveillä elintavoilla pyrkiä hidastamaan sairautesi etenemistä. Liity johonkin vertaistukiryhmään. Niissä voit jutella sairaudestasi ja sen aiheuttamista ongelmista sekä saada muilta vinkkejä, miten voisit koittaa hidastaa sairautesi etenemistä ja helpottaa oireita. 

Joo, mutta jos elimistöni on nyt jo vaikka jotain 20 vuotta vanhempi biologisesti kuin kronologisesti, niin en tunne mitään motivaatiota yrittää hidastaa vanhenemista. Ehkä kovalla työllä saa hieman paremman tuloksen, mutta olen silti paljon ikäisiäni huonommassa tilanteessa. Miksi pelata, kun on jo hävinnyt? Liityin yhteen vertaistukiryhmään netissä, mutta koin että rasitin toisia, koska olen niin negatiivinen (ja tottahan se onkin). Oma oloni ei kohentunut, vaan sain muidenkin olon varmaan pahemmaksi. Ap

Jos olet nyt esim kolmekymppinen ja elimistösi viiskymppinen, niin elimistösi on silti 20 vuotta nuorempi kuin seitsemänkymppisillä (jotka edelleenkin tykkäävät harrastaa, matkustella jne) .

Musta sun kannattaisi kirjoittaa lista asioista, joihin sairautesi tulee edetessään vaikuttamaan. Ihan konkreettisia asioita, joita et voi tehdä enää sen jälkeen, kun sairautesi on edennyt tiettyihin pisteisiin asti. Sen jälkeen alat tekemään niitä asioita nyt, kun kerran vielä voit. Älä siis jää odottamaan sitä päivää, kun et enää jotain asiaa voikaan tehdä, vaan tee se asia silloin, kun on vielä mahdollista. Vertaistukiryhmistä on sellainenkin apu, että siellä konkretisoituu erilaiset yksilökohtaiset etenemisnopeudet. Voit kuulua niihin, joilla sairaus etenee nopeasti, niihin, joilla se etenee hitaasti tai niihin, joilla se etenee keskimääräistä vauhtia. Tästä pystyt arviomaan listallesi kirjoittamistasi asioista, minkä asioiden tekemisellä alkaa olla kiire ja mitkä voit jättää esim muutaman vuoden päähän. Ala myös pitämään päiväkirjaa, johon esim kerran viikossa kirjaat vointisi. Tällä tavalla hahmotat paremmin itse, mitä vauhtia vointisi huononee ja osaat arvioida, olisiko sittenkin syytä tehdä jokin asia jo muutaman kuukauden sisällä vai voitko jättää sen sittenkin parin vuoden päähän. 

Mielestäni et ole enää shokkivaiheessa vaan nk kieltämisvaiheessa. Sekin on osa sopeutumisprosessia. Kieltämisvaiheen jälkeen tulee hyväksymisvaihe ja sen jälkeen nk uudelleen suuntautumisen vaihe. 

Kun aikoinaan sain oman diagnoosini ja tiesin, että jossain vaiheessa en enää pysty tanssimaan, kävin tanssimassa tosi usein. Ajattelin, että nyt tanssin koko loppuelämäni edestä. Jos olisin lopettanut tanssimisen heti, olisin jälkeenpäin katunut, miksi en käynyt tanssimassa silloin, kun vielä pystyin. 

Hae masennuslääkkeet. Et ole shokissa, vaan olet masentunut sairautesi takia. Se on hyvin tavallista.

Kuulostaa siltä, että sinulla on joku reuma tai psori tai lupus. Mulla on monta tuttavaa, ystävää ja oerheenjäsentä, joilla on joku noista. He kaikki elävät ihan hyvää ja kannattavaa elämää, vaikka eivät ole terveitä ja hyvinvoivia tai kaikki edes kauniita. He pystyvät tekemään kiinnostavia ja innostavia asioita (matkailevat, kokkaavat, lukevat, katselevat elokuvia, seurustelevat, moottoripyöräilevät, retkeilevät, rakentavat, soitta st bändeissä, köyvät konserteissa, jne) kivut pysyvät suurimman osan ajasta hallinnassa ja erilaisilla apuvälineillä voi helpottaa arkea niin, ettei elämä ole mahdottoman hankalaa edes silloin kun kivut ovat pahempia.

Aika moni heidtäkin on kyllä joutunut jossain vaiheessa käyttämään jotain masennuslääkettä, kun ensin pelkkä sopeutumisvalmennus ei oikein tunnu riittävän ja kaikki pelottaa ja tuntuu ettei mistään tule enää ikinä mitään. Vasta myöhemmin huomaa, että tulee sittenkin.

Pitäisi tietää mikä diagnoosi, jotta voisi oikeasti auttaa esim. antamalla vertaistukea ja vinkkejä esim. miten edistää hyvinvointia. Itselläni reuma ja alkuun auttoi vertaistuen hakeminen erilaisista keskusteluryhmistä.

Shokki ja kriisi menee jossakin vaiheessa ohi. Yksi päivä huomaat, että et ole ajatellut hetkeen koko asiaa ja että suurin murheesi onkin jokin aivan naurettavan pieni, kuten matto joka on ehkä sittenkin hieman väärää sävyä verrattuna sohvaan tai naapuri joka unohtanut kerätä koiransa läjän pihalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja varmaan vanhenen pikavauhtia, koska elimistö on koko ajan epätasapainotilassa, tulehduksissa ja toksiineissa. Aina väsynyt. Ahdistaa lukea juttuja, että näin maksimoit terveytesi ja vartalosi pysyy kauniina ja nuorena... Kun itsellä ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia enää! Siis jotain voi tehdä ja yrittää parhaansa, mutta motivaatio on aika lopussa, kun terveillä ihmisillä speksit on ihan toisenlaiset. Mielialakin olisi hyvä pitää kohonneena, että terveys ei entisestään huononisi, mutta en tiedä, mistä niitä ilon aiheita nyt enää revin. Vielä terveydenhoitokulutkin ahdistaa, nekään ei lopu koskaan. Pitäisi alkaa oikein huijaamaan itseään, jos haluaisi olla positiivinen. Ap

Vanhenet ja rupsahdat jokatapauksessa. Niin me kaikki tehdään, vaikka miten yritettäisiin pitää itsemme nuorina ja kauniina. Voit edelleenkin maksimoida omaa terveyttäsi ruokavaliolla, liikunnalla ja muilla terveellisillä elintavoilla. Pyörätuolissakin voi vielä harrastaa liikuntaa. Oikeastaan juuri nyt, kun sulla on etenevä sairaus, voit terveillä elintavoilla pyrkiä hidastamaan sairautesi etenemistä. Liity johonkin vertaistukiryhmään. Niissä voit jutella sairaudestasi ja sen aiheuttamista ongelmista sekä saada muilta vinkkejä, miten voisit koittaa hidastaa sairautesi etenemistä ja helpottaa oireita. 

Joo, mutta jos elimistöni on nyt jo vaikka jotain 20 vuotta vanhempi biologisesti kuin kronologisesti, niin en tunne mitään motivaatiota yrittää hidastaa vanhenemista. Ehkä kovalla työllä saa hieman paremman tuloksen, mutta olen silti paljon ikäisiäni huonommassa tilanteessa. Miksi pelata, kun on jo hävinnyt? Liityin yhteen vertaistukiryhmään netissä, mutta koin että rasitin toisia, koska olen niin negatiivinen (ja tottahan se onkin). Oma oloni ei kohentunut, vaan sain muidenkin olon varmaan pahemmaksi. Ap

Jos olet nyt esim kolmekymppinen ja elimistösi viiskymppinen, niin elimistösi on silti 20 vuotta nuorempi kuin seitsemänkymppisillä (jotka edelleenkin tykkäävät harrastaa, matkustella jne) .

Musta sun kannattaisi kirjoittaa lista asioista, joihin sairautesi tulee edetessään vaikuttamaan. Ihan konkreettisia asioita, joita et voi tehdä enää sen jälkeen, kun sairautesi on edennyt tiettyihin pisteisiin asti. Sen jälkeen alat tekemään niitä asioita nyt, kun kerran vielä voit. Älä siis jää odottamaan sitä päivää, kun et enää jotain asiaa voikaan tehdä, vaan tee se asia silloin, kun on vielä mahdollista. Vertaistukiryhmistä on sellainenkin apu, että siellä konkretisoituu erilaiset yksilökohtaiset etenemisnopeudet. Voit kuulua niihin, joilla sairaus etenee nopeasti, niihin, joilla se etenee hitaasti tai niihin, joilla se etenee keskimääräistä vauhtia. Tästä pystyt arviomaan listallesi kirjoittamistasi asioista, minkä asioiden tekemisellä alkaa olla kiire ja mitkä voit jättää esim muutaman vuoden päähän. Ala myös pitämään päiväkirjaa, johon esim kerran viikossa kirjaat vointisi. Tällä tavalla hahmotat paremmin itse, mitä vauhtia vointisi huononee ja osaat arvioida, olisiko sittenkin syytä tehdä jokin asia jo muutaman kuukauden sisällä vai voitko jättää sen sittenkin parin vuoden päähän. 

Mielestäni et ole enää shokkivaiheessa vaan nk kieltämisvaiheessa. Sekin on osa sopeutumisprosessia. Kieltämisvaiheen jälkeen tulee hyväksymisvaihe ja sen jälkeen nk uudelleen suuntautumisen vaihe. 

Kun aikoinaan sain oman diagnoosini ja tiesin, että jossain vaiheessa en enää pysty tanssimaan, kävin tanssimassa tosi usein. Ajattelin, että nyt tanssin koko loppuelämäni edestä. Jos olisin lopettanut tanssimisen heti, olisin jälkeenpäin katunut, miksi en käynyt tanssimassa silloin, kun vielä pystyin. 

Taidan pysyä tässä kieltämisvaiheessa. _En_ halunnut enkä halua elää tällä tavalla. En ole koskaan "haaveillut" siitä että saisipa pitkän iän ja mahdollisimman pitkään tehdä edes jotain, vaan silloin kun olin terve, niin ajattelin, että eiköhän se elämä ala riittää sitten kun alkaa olla raihnainen eikä nauti. No nyt olen saanut ne raihnaiset päivät etuajassa, mutta en mitään hyvää siitä välistä. Siis että olisin ennättänyt seikkailla, pitää hauskaa ja etsiä pysyvän kumppanin. V--tu ei ole kyllä juuri minkään arvoinen ollut tämä elämä. Ei edes hyvä vitsi, ehkä keskinkertainen kun en tiedä pitäiskö tässä itkeä vai nauraa. Ap

MItä jos koetat lopettaa vertaamisen muihin. Kaikilla meillä on karmeita juttuja elämässä, niitä vain ei mainosteta, kun on jännempää ylläpitää jotain perkeleellistä ihannekuvaa.

Ja sen julkisivun pitäminen tekee meidät sairaiksi ja vie voimat.

Täytyy myöntää että tämä kieltämisvaihe kyllä pysyy tosi sitkeässä jos se traumaattinen kokemus on ollut odottamaton ja/tai sellainen joka vaikuttaa, tai todennäköisesti vaikuttaa, loppuelämään jotenkin. Eikä niitä korjaavia kokemuksia saa. Itselläni siis on trauma takana, en enempää asiaa avaa, ja olen vieläkin tuossa kieltämisvaiheessa 6 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Hae masennuslääkkeet. Et ole shokissa, vaan olet masentunut sairautesi takia. Se on hyvin tavallista.

Kuulostaa siltä, että sinulla on joku reuma tai psori tai lupus. Mulla on monta tuttavaa, ystävää ja oerheenjäsentä, joilla on joku noista. He kaikki elävät ihan hyvää ja kannattavaa elämää, vaikka eivät ole terveitä ja hyvinvoivia tai kaikki edes kauniita. He pystyvät tekemään kiinnostavia ja innostavia asioita (matkailevat, kokkaavat, lukevat, katselevat elokuvia, seurustelevat, moottoripyöräilevät, retkeilevät, rakentavat, soitta st bändeissä, köyvät konserteissa, jne) kivut pysyvät suurimman osan ajasta hallinnassa ja erilaisilla apuvälineillä voi helpottaa arkea niin, ettei elämä ole mahdottoman hankalaa edes silloin kun kivut ovat pahempia.

Aika moni heidtäkin on kyllä joutunut jossain vaiheessa käyttämään jotain masennuslääkettä, kun ensin pelkkä sopeutumisvalmennus ei oikein tunnu riittävän ja kaikki pelottaa ja tuntuu ettei mistään tule enää ikinä mitään. Vasta myöhemmin huomaa, että tulee sittenkin.

Ihan kiva, kun joku kerrankin sanoo että olet masentunut sairauden _takia_. Mun mielestä mua ei niinkään vaivaa masennus, vaan huono elämä, koska ennen olin kyllä onnellinen/tyytyväinen. En sitten tiedä, auttaako masennushoito mielialaan joka tapauksessa, vaikka olisi ihan syytäkin olla allapäin. Olen sitäkin miettinyt, että kun tulehduksellisuus elimistössä lisää/aiheuttaa masennusta, niin jos on fyysisistä syistä masentunut, niin eihän se ikinä mene ohi. Oireita lääkitys voi kai peittää. On satuttavaa nähdä muiden elävän eteenpäin sellaista, mitä itsekin haluaisi. Joka päivä opiskelua, töitä, lastensaamista ja muuta kivaa ja tavallista. Jotkut ei ole edes flunssassa lähes koskaan!! Tunnen itseni kaikin puolin surkeaksi epämenestyjäksi. Fantasioin kadehtien siitä mielettömästä potentiaalista ja elämänenergiasta joka on niillä, joiden immuniteetti on niinkin luja että ei edes flunssataudit iske. Ap

Itse sairastuin kivuliaaseen sairauteen 6 vuotta sitten. Kyse on "vain" tuki-ja liikuntaelinsairaudesta mutta etenevä kuitenkin. Sairaus vaikeuttaa elämääni huomattavasti ja voi johtaa apuvälineiden tarpeeseen myöhemmin. Välillä tuntuu että olen hyväksynyt paskan tuurini. Toisinaan kipujen ollessa kovimmillaan iskee epätoivo ja ajatus että elämäni meni pilalle vain 22-vuotiaana. En ole päässyt työelämään sairauteni takia, sairaseläkkeestä turha haaveilla. Olen rahaton luuseri. Kaikki aika menee kivun kanssa taistelemiseen. Vielä vuosia sitten jaksoin taistella epätoivoa vastaan ja luottaa tulevaisuuteen. Toivottavasti sä löytäisit tavan jolla käsitellä sairauttasi jotenkin paremmin. Älä anna ihmisten vähätellä sua sairautesi takia. Minua on haukuttu loiseksi kun en ole pystynyt työllistymään. Ei kohottanut mielialaa.