Lue keskustelun säännöt.
Kriisin keskellä elävät: miten pidätte päänne kasassa?
24.11.2018 |
Sen enempää omaa tilannetta avaamatta, minulle on ollut useamman vuoden todella isoja haasteita elämässä ja loppua ei näy.
Käyn psykoterapiassa viikon-kahden välein 45 min. Terapeutti sanoi, että minulla 4 isoa asiaa, joista monen ihmisen kaataa jo yksikin asia. Että ei ihme että ponnistelen jaksamiseni äärirajoilla.
Olen kokeillut erilaisia masennuslääkkeitä, mutta sopivaa ei ole vielä löynyt.
Terapautin lisäksi juttelen muutaman ystävän kanssa tilanteesta 1-3 kertaa kuukaudessa.
Tuntuu, että mikään apu ei riitä. Voisin puhua ja miettiä asioita monta päivää viikossa. En vaan pääse yli ja ratkaisuja ei ole näköpiirissä.
Onko muita samassa elämäntilanteessa? Tuntuu, että oma mielenterveys hajoaa pian ihan täysin. Tuska ja ahdistus on välillä ihan kamalaa.
Kommentit (9)
Olen monta kertaa käynyt syvällä, joten tuttua tuo. Kun paska maailma ahdistaa, menen sänkyyn peiton alle ja itken itseni uuvuksiin. Tavallaan tulee pohja vastaan. Sitten nukun muutaman tunnin ja olo on taas parempi.
Sitten saan taas elämän kasaan, kun alan hoitaa käytännön asioita kuin robotti. Siinä elämä on taas kasassa kutakuinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on sama tilanne ollut vuoden päällä. Elämäni kauheimmat asiat ovat tapahtuneet yksi toisensa jälkeen, siis kaikki työpaikan menettämisestä läheisimpien rakkaiden menettämiseen. Lisäksi olen taloudellisesti todella isossa pulassa. En tiedä miten olen yhä hengissä tämän kaiken keskellä. Välillä tuntuu, että selviäminen on minuutista toiseen. Ahdistus, masennus todella kovat. Aion kuitenkin hammasta purren selvitä tästä kaikesta!
Tavallaan kun kaikki hajoaa ympärillä ja on itkenyt niin paljon, ettei jaksa puhua mitään ja tuntee vain oman hengityksen. Laittaa silmät kiinni ja kaikki on sumuista, valkoista.
Se on kaunista ja melkein lähellä valaistumista. Pehmeä ja onnellinen olotila.
Tämä on syy, miksi jotkut hakevat kipua elämääsi tietentahtoen. Sitä tavallaan on tosi onnellinen, kun on päästänyt täysin irti kaikesta, kivustakin.
Hyvä kysymys.
Sama tilanne.
On uskottava ja luotettava itseensä.
Kaikilla ei ole läheisiä.
On tolkutettava itselleen päivittäin: olen arvokas.
Pitää huolta omasta kehosta ja mielestä.
❤
Olemalla rehellinen itselleni ja antamalla ajatuksille aikaa. Olen yrittänyt olla avoin ja pitää itseni avoimena niin töissä kuin vapaa-ajallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua lohduttaa ajatus, ettei tarvitse selvitä kuin yhdestä päivästä kerrallaan. Joskus voi olla niinkin, että yhdestä hetkestä vain. Myös helpottaa, kun hyväksyy, ettei voi kaikkeen vaikuttaa. Kun olen tehnyt ne asiat, jotka ovat hallinnassani, voin olla tietyllä tavalla tyytyväinen. Muu on niin sanotusti korkeammassa kädessä tai kohtaloa, miten sitten haluaakin ajatella.
Päivistä auttaa selviytymään rutiini ja siitä kiinni pitäminen.
Kun on täydellisesti päästänyt irti. Se hetki kun ei ole väliä, onko elävä vai kuollut. Molemmat on hyviä vaihtoehtoja.
Samalla oppii ymmärtämään elämää ja ihmisyyttä, uskaltaa olla onnellisempi, koska ei enää pelkää pohjalle tippumista.
Näiden kokemusta jälkeen on rohkeampi, viisaampi ja uskaltaa rakastaa syvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon pieniä hyviä asioita itselleni jostain onnistumisista. En enää kauheasti murskaannu uusista pettymyksistä enkä yritä hallita kaikkea.
No minulla on mennyt kaikki mahdollinen pieleen ja olen tällä hetkellä niin pohjalla kuin olla ja voi. Terveyskin on mennyttä ja tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Itse olen kokenut ihan lähiaikoina lievää henkistä kehitystä kun olen alkanut elämään hetki kerrallaan. Jos ajattelen ja vatvon näitä kaikkia ongelmia, niin vahvistan vain niiden aiheuttamaa tuskaa. Saatan esim käyttää tuntitolkulla aikaa haaveillen entisestä, terveestä ruumiistani, tai alan vertailemaan itseäni muihin. Luulen että terapiassa se vatvominen pahentaisi vain oloani. Voihan se sinua auttaa...
Kannattaa opetella rentoutumistekniikoita, niiden avulla saa katkaistua ne haitalliset ajatusketjut, jotka vain voimistavat tuskaa.
Kriisit on kyllä semmoisia että niitä ei itselleen toivo, mutta ne ovat siitä huolimatta jonkin uuden alku. Itse ajattelin ruveta harrastamaan maalausta. Juuri muuhun en nyt kykene.