Miten valmistautua äidin kuolemaan
Tällä viikolla tuli huonot uutiset, heikossa kunnossa ollut koko syksyn mutta oli kuntoutumassa ja pääsi takaisin kotiin.
Kasvaimia löytyi joka puolelta, mitään ei voi tehdä.
En ole vielä valmis, en halua luopua. Äitikään ei ole sinut asian kanssa, pelkää kipuja, kärsimystä.
Lapset (4 ja 6) tietävät, että mummu on tosi kipeä, sanovat että varmaan pian paranee kun lepää. En osaa sanoa mitään.
Itku ei tule, ahdistaa vaan. Ahdistaa olla töissäkin, istuisin mieluummin äidin vierellä, en haluaisi jättää yksin.
Kommentit (15)
Varmasti tämä juuri on jokaisella hyvin yksilöllistä. ja riippuu paljon myös siitä, kuinka kuoleva itse suhtautuu asiaan. Oma äitini ei ikinä tahtonut puhua minulle asiasta. Mutta sitten hän taas oli muutamaa päivää ennen kuolemaansa tehnyt " testamentin" ystävälleen, ja isälleni (vaikka olivatkin jo kauan sitten eronneet).
Mutta kävin tietenkin hänen luonaan niin paljon kuin mahdollista, ja vein lastanikin niin kauan kunnes hän itse kieltäytyi tulemasta. Ja se oli hyvä. kannattaa valmistautua myöt siihen, että kipujen ollessa kovimmat täytyy pyytää henkilökunnalta lisälääkitystä (joku syöpälääkäri onkin sanonut, että on vain toivonut jokaisella potilaalla olevan ihminen, joka vaatii lisälääkitystä). Toki olen myös tavannut ihmisiä jotka ovat melkein viime hetkeen olleet kykeneviä esim. kävelemään jne.
ja tärkeintä mielestäni on, että on joku kenelle voit kertoa siitä kuinka pahalta tuntuu. Ihminen, joka ei ala kertoa omista kokemuksistaan (kuten minä nyt anteeksi kovasti tein), vaan kuuntelee ja tukee. Ja tulee mukaan silloin kuin on vaikeinta. Olen pahoillani teidän puolesta, ilon säteitä toivon päiviinne. Ja täytyy sanoa, että harvoin reagoin mihinkään av.n tekstiin kuten nyt tähän.
Vierailija kirjoitti:
(joku syöpälääkäri onkin sanonut, että on vain toivonut jokaisella potilaalla olevan ihminen, joka vaatii lisälääkitystä).
Lääkärin toiveeksi tosi omituinen. Miksi se ei määrää potilaalle tarpeeksi lääkettä ilman vaativia sukulaisiakin?
Ota kuvia. Jos mahdollista videoita lasten kanssa. Kysele vaihdevuosi asiat.
Juhlimalla ja varaamalla riittävästi shampanjaa.
Itse olen halunnut olla omille lapsilleni mahdollusimman avoin; heille kerrottiin heti samantien ukin syövästä ja leikkauksista ja hoidoista. Lapset ymmärtävöt paljon ja minusta on reilumpaa kertoa missä mennään, miksi äiti on surullinen tai mistä aikuiset puhuvat. Omassa lapsuudessa kaikki salattiin mutta silti tiesin että jotain ikävää ja ahdistavaa oli tapahtumassa eikä mistään saanut kysyä mitään. Ja vannoin etten koskaan salaile omilta lapsiltani vakavia asioita.
Kestämistä ja kaikkea hyvää teille kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(joku syöpälääkäri onkin sanonut, että on vain toivonut jokaisella potilaalla olevan ihminen, joka vaatii lisälääkitystä).
Lääkärin toiveeksi tosi omituinen. Miksi se ei määrää potilaalle tarpeeksi lääkettä ilman vaativia sukulaisiakin?
Sepä se hullua onkin. Meillä sanottiin, että morfiinia ei saa antaa enempää ellei omainen pyydä, koska sydän ei kestä, Sanoimme, että haluamme sitä kuitenkin annettavan, koska olivat sanoneet, että ei voi kuitenkaan enää olla kuin muutamia elinpäiviä jäljellä.
Ja tässä vaiheesa siis ihminen piehtaroi ja valitti karmeista kivuista tietoisuuden ulkopuolella. En ikinä unohda tuota kammottavaa tilannetta. Kamalaa nähdä rakkaan ihmisen kärsivän noin.
Vierailija kirjoitti:
Olen vain äitisi lähellä.
Siis ole ja olkaa.
Luulin, että olin jo jotenkin valmistautunut kun syksyllä oli niin huonossa kunnossa, mutta sitten toipuikin ja tämä lopullinen tuomio iski nyt todella kovasti.
Äiti onneksi haluaa puhua, koskaan ennen en ole vain istunut vieressä, aina jotain. Harmittaa kaikki asiat mistä ei ole ikinä tullut puhuttua, äidin lapsuus jne.
Mies yrittää parhaansa, muttei oikein ymmärrä. Enkä oikein edes osaa kotona puhua, tuntuu pahalta edes puhua, kun se tekee asian todemmaksi.
Lapsia kannattaa valmistaa tulevaan kuolemaan kertomalla, että mummi ei enää parane. Lasten ei tarvitse nähdä mummia kuitenkaan enää siinä vaiheessa, kun hän on jo tosi huonona, sitten kun mummi ei enää kykene tavalliseen vuorovaikutukseen.
Sinulle ja äidillesi jaksamista raskaina aikoina. Tärkeintä on, että vietätte aikaa yhdessä.
Hirveää ja raskasta aikaa mutta sekun loppuu aikanaan. Yritä jaksaa olla kiitollinen kaikista hyvistä keskusteluista ja päivistä joita vielä on jäljellä.
Ja juttele miehellesi miltä sinusta tuntuu niillä sanoilla joita sinulla on. Jos menet ihan umpisolmuun myös sairaalapastori tms saattaa antaa keskusteluapua (ilman mitään vakaumusta jos niin haluat)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(joku syöpälääkäri onkin sanonut, että on vain toivonut jokaisella potilaalla olevan ihminen, joka vaatii lisälääkitystä).
Lääkärin toiveeksi tosi omituinen. Miksi se ei määrää potilaalle tarpeeksi lääkettä ilman vaativia sukulaisiakin?
Kokonaiskuva tällainen:
Niin, ehkä tämä lääkäri ei kerkeä olla kaikkien potulaiden lääkäri. Toivoo kaikille potilaille sellaista lääkäriä...itse varmaankin määrää.
Niin minäkin toivon.
Mulla on omakohtainen kokemus, kun isovanhempani kuoli syöpään. Yhdessä vietettiin paljon aikaa ja asiat hoidettiin kaikki etukäteen. Jäi hyvä muisto, kaikki oli valmista kun lähtö tuli.
Vietä niin paljon aikaa äitisi kanssa kuin pystyt ja jaksat. Katsokaa elokuvia, kuunnelkaa musiikkia, jutelkaa, katselkaa vanhoja valokuvia, kysy suvun historiasta jne. Tai vaan istu vieressä ja silitä kädestä. Käykää läpi hautajaistoiveet ja muut kuolemanjälkeiset käytännön asiat ja toiveet. Aloita perunkirjoitusprosessi keräämällä kaikki paperit ja kysy missä mitäkin on. Käykää läpi millaista hoitoa haluaa loppupäiviksi. Ota kaikki apu vastaan omaan eläämääsi (siivous, ladtenhoitoapu jne.) ja samoin kaikki palvelut ja helpotukset äidillesi. Hae vertaistukea niin itsellesi kuin äidillesi.
Loppu voi tulla nopeasti tai sitten teillä on vielä yhteisiä hetkiä viikoiksi tai kuukauksiksi.