Miksi nykyään "tuetaan lasten ystävyyssuhteita"?
Olen itse lapseton ja olen nyt törmännyt tähän otsikossa olevaan ajatukseen paljon. Kun itse olin lapsi, eivät ainakaan minun vanhempani tukeneet ystävyyssuhteitani mitenkään, vaan ne kaverit piti ihan itse hankkia. Mielipiteitä?
Kommentit (18)
Tuolla tarkoitetaan, että annetaan lapsille mahdollisuus olla kavereiden kanssa. Nykylapsilla on niin paljon kaikkea ohjelmaa vapaa-ajalleen, että kavereille ei ole oikein aikaa. Jotta lapsella olisi kavereitakin, vanhemmat järjestävät lapselleen vapaa-aikaa. Mikäli lapsen kaverit asuvat kauempana, vanhemmat mahdollistavat tuon matkan kulkemisen.
Koska nykyaikana lapsilla on vähemmän vapaa-aikaa ja tilaa, mahdollisuuksia tavata ystäviä spontaanisti ulkona.
Ehkä siksikin, että nykyään muutetaan mielestäni aika paljon pätkätöiden takia ja elämänpiiri ei pysy samana. Lapset myös on koneella enemmän, joten reaalimaailman ystävyyksiin pitää panostaa.
Kuulostaa jotenkin tosi rasittavalta tuo nykyajan lapsuus.
AP
Kyllä ainakin 90-luvulla tuettiin ystävyyssuhteita. Esim jos tarhassa muodostui erityisen hyviä kaverisuhteita niin vanhemmat sopi keskenään että aletaan vuoroin käydä kylässä ja välillä mielellään yökylässä toistemme luona ja mentiin yhdessä esim elokuviin. Nämä suhteet saattoi jatkua kauas kouluikään ja koulussa toki sitten tuli uusiakin kavereita. Voihan näissä toki olla jotain eroja eri ihmisryhmissä ollaanko kiinnostuneita lapsen sosiaalisten taitojen ja suhteiden kehityksestä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ainakin 90-luvulla tuettiin ystävyyssuhteita. Esim jos tarhassa muodostui erityisen hyviä kaverisuhteita niin vanhemmat sopi keskenään että aletaan vuoroin käydä kylässä ja välillä mielellään yökylässä toistemme luona ja mentiin yhdessä esim elokuviin. Nämä suhteet saattoi jatkua kauas kouluikään ja koulussa toki sitten tuli uusiakin kavereita. Voihan näissä toki olla jotain eroja eri ihmisryhmissä ollaanko kiinnostuneita lapsen sosiaalisten taitojen ja suhteiden kehityksestä vai ei.
Kyllä ja erityisen paljon asiaan vaikuttaa asuinpaikka. Jos lapselle on naapurustossa riittävästi kavereita, ei ole niin tarpeellista alkaa erityisesti järjestämään mitään "leikkitreffejä" vaan lapset osaavat ihan itsekin käydä pyytämässä kaveria ulos leikkimään.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lapseton ja olen nyt törmännyt tähän otsikossa olevaan ajatukseen paljon. Kun itse olin lapsi, eivät ainakaan minun vanhempani tukeneet ystävyyssuhteitani mitenkään, vaan ne kaverit piti ihan itse hankkia. Mielipiteitä?
Ap:n sosiaaliset taidot taitavat olla yhä heikot sen seurauksena, ettei ystävyyssuhteita lapsuudessa aikanaan tuettu. Siksi on ilmeisesti vaikea ymmärtää tällaisen toiminnan tärkeyttä lapsen vuorovaikutustaitojen kehityksen kannalta.
Samaa mieltä. Ja "tukeminen" varmistaa ettei ystävyyssuhteista tule aitoja ja pitkäikäisiä vaan teennäistä soppaa joksikin ajaksi.
No onpa hyvä tietää, että mun vanhemmat on tukenu mun ystävyys suhteita.
Kaveri nimittäi muutti 150kilometrin päähän ku olin ala-asteella nii siinä oli vanhemmilla kuskattavaa ja haettavaa ku veivät minut kerran kuukaudessa sinne viikolopuksi.
Kesälomilla oltiin sitten viikkoja yötä molemminpuolin.
Teini ikäisenä sain rahaa bussiin.
Nykylasten elämä on jo eskari-ikäisenä niin tiukkaan ohjelmoitu, ettei jää aikaa luoda spontaaneja ystävyyssuhteita. Lisäksi nykyvanhemmat tuntuvat olevan erittäin tarkkoja, kenen kanssa lapset kaveeraavat. Kaikki vähävaraiset, yksinhuoltajaperheet tai muuten "erilaiset" suljetaan pois. Lasten pitää hankkia ystävänsä omista piireistä tai mielellään himpun verran ylempää. Onhan siinä vissi ero, kertooko: "Meidän Yanessa oli tänään leikkimässä ministeri Möttösen Christinan kanssa" kuin ".... siivooja Mairen ja työttömän Kalevin Liisan kanssa".
Vierailija kirjoitti:
Nykylasten elämä on jo eskari-ikäisenä niin tiukkaan ohjelmoitu, ettei jää aikaa luoda spontaaneja ystävyyssuhteita. Lisäksi nykyvanhemmat tuntuvat olevan erittäin tarkkoja, kenen kanssa lapset kaveeraavat. Kaikki vähävaraiset, yksinhuoltajaperheet tai muuten "erilaiset" suljetaan pois. Lasten pitää hankkia ystävänsä omista piireistä tai mielellään himpun verran ylempää. Onhan siinä vissi ero, kertooko: "Meidän Yanessa oli tänään leikkimässä ministeri Möttösen Christinan kanssa" kuin ".... siivooja Mairen ja työttömän Kalevin Liisan kanssa".
Totta. Ja varmistetaan etteivät ymmärrä oman kuplansa ulkopuolelta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lapseton ja olen nyt törmännyt tähän otsikossa olevaan ajatukseen paljon. Kun itse olin lapsi, eivät ainakaan minun vanhempani tukeneet ystävyyssuhteitani mitenkään, vaan ne kaverit piti ihan itse hankkia. Mielipiteitä?
Ap:n sosiaaliset taidot taitavat olla yhä heikot sen seurauksena, ettei ystävyyssuhteita lapsuudessa aikanaan tuettu. Siksi on ilmeisesti vaikea ymmärtää tällaisen toiminnan tärkeyttä lapsen vuorovaikutustaitojen kehityksen kannalta.
Varmasti ihan totta. :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylasten elämä on jo eskari-ikäisenä niin tiukkaan ohjelmoitu, ettei jää aikaa luoda spontaaneja ystävyyssuhteita. Lisäksi nykyvanhemmat tuntuvat olevan erittäin tarkkoja, kenen kanssa lapset kaveeraavat. Kaikki vähävaraiset, yksinhuoltajaperheet tai muuten "erilaiset" suljetaan pois. Lasten pitää hankkia ystävänsä omista piireistä tai mielellään himpun verran ylempää. Onhan siinä vissi ero, kertooko: "Meidän Yanessa oli tänään leikkimässä ministeri Möttösen Christinan kanssa" kuin ".... siivooja Mairen ja työttömän Kalevin Liisan kanssa".
Totta. Ja varmistetaan etteivät ymmärrä oman kuplansa ulkopuolelta mitään.
Eiköhän se asuntoalue luo sen kuplan
Ja lähikoulun erikoistumisluokat esim. Musiikki, matematiikka tai kielipainotus luovat sen seuraavan kuplan.
Itse näen jo lasten harrastukset ja harrastusryhmät sosiaalistamisena ja ystävyyssuhteiden tyyssijana.
Kun lapsi kokee olevansa hyvä jossakin, se tuo itsevarmuutta ja itsevarmuus mahdollistaa ryhmässä (päiväkoti, koulu, harrastus) toimimisen. Positiivinen kierre.
Koulut ovat nykyään isoja, joten luokkakaverit voivat olla asua melko kaukanakin. Pienet koululaiset tarvitsevat silloin vanhempien apua, jotta pääsevät kaverilleen kylään.
Kun minä olin lapsi, melkein kaikki koulussa asuivat 2 km säteellä, vaikka oli aika iso koulu. Mulla oli luokalla monta samalla tai naapurikadulla asuvaa.
Isommissa kaupungeissa läheskään kaikki eivät käy lähikoulussa, joka vielä lisää haasteita kaverille kulkemiselle.
Meillä on pahimmillaan kavereita asunut tunnin päässä. Kyllä se vaatii vanhempia, että sitä ystävyyttä vaalitaan.
Ikätovereilla on iso merkitys lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle. Mun lapsella oli muuton jälkeen hankaluuksia luoda uusia kaverisuhteita, joten toki tuin ja autoin. Siihen kuuluu keskustelu, kannustaminen, tilaisuuden luominen ja mahdollistaminen. Toiselle lapselle kaverisuhteet on olleet helpompia, joten vähempi on riittänyt. Mä sanoisin, et tää on osa normaalia kasvatustehtävää ja jokaiselle tarpeidensa mukaan.
Mutta tavoitan ajatuksen siitä, että nykyään kasvatuksesta on tehty (mediassa?) liiankin moniulotteista ja tavoitteellista. Joskus vähemmän on enemmän.
Koska on ymmärretty niiden merkitys.
On varmasti paljon asioita, joita sinä et vaan lapsettomana tajua. Kyllä sinä sitten ymmärrät, kun saat lapsia.