Suru omasta elämästä

Voit vielä yrittää saada lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Voit vielä yrittää saada lapsen.

Meillä on miehen kanssa yritys päällä :) . Mutta tiedostamme kumpikin, että mahdollisuudet alkavat hiipua. Myöhäisestä aloituksesta en itseäni kyllä syytä, sillä tiedän etten olisi aiemmin kyennyt äitiyteen.

-AP

On todella vaikea tausta, mutta menin nuorena terapiaan ja olen tehnyt paljon töitä mielenterveyden eteen, kannabiksesta sain lopullisen avun. Nyt olen 32, en polttelee enää, naimisissa, hyvä työ, hyvät tulot ja raskaana.

Ei voi tehdä muuta kuin yrittää selvittää oma pää keinolla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikea tausta, mutta menin nuorena terapiaan ja olen tehnyt paljon töitä mielenterveyden eteen, kannabiksesta sain lopullisen avun. Nyt olen 32, en polttelee enää, naimisissa, hyvä työ, hyvät tulot ja raskaana.

Ei voi tehdä muuta kuin yrittää selvittää oma pää keinolla millä hyvänsä.

Onnea odotukseen! Myös minä olen käynyt terapian ja nyt olen tilanteessa, että elämä ei ole enää vain selviytymistä. Ehkä siksi on tullut se surukin kaikista menetyksistä eli juurikin siitä elämättömästä elämästä.

-AP

Miksi alapeukut?

-AP

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Suomessa halutaan vai pahaa toisilleen. Täällä ei siedetä mitään inhimillistä eikä ole empatia. Onneksi olen muuttamassa pois. Sydämeni ei kestä enää tätä julma kansa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Jos sinulla on rahaa ja ei lapsia, voit kai hyvin matkustella. Myös jos todistetusti et kärsi lapsettomuudesta niin voit koettaa saada vielä lapsen, jos haluat. En ymmärrä, että valitetaan siitä mitä ei saa, kun ei ole edes yrittänyt ja kaikki mahdollisuudet on käsillä. Se on tietenkin surullista, että lapsuus oli huono ja siitä on toki syytäkin tuntea surua.

Voi olla että ikäkriisi ja lapsen saamisen yrittäminen nostaa paljon tunteita pintaan. Olet ikäänkuin tienhaarassa monessakin mielessä. Mennyt on takanapäin, loppuelämästä on mahdollista yrittää tehdä mahdollisimman hyvä. Kaikkea hyvää ap:lle jatkossa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Jos sinulla on rahaa ja ei lapsia, voit kai hyvin matkustella. Myös jos todistetusti et kärsi lapsettomuudesta niin voit koettaa saada vielä lapsen, jos haluat. En ymmärrä, että valitetaan siitä mitä ei saa, kun ei ole edes yrittänyt ja kaikki mahdollisuudet on käsillä. Se on tietenkin surullista, että lapsuus oli huono ja siitä on toki syytäkin tuntea surua.

Tarkoitukseni ei ole valittaa. Tosiasia vain on, että vaikka kunka asiat ovat nyt hyvin, koen surua asioista jotka kuuluvat yleensä ihmisten elämään ja joista itse jäin vaille. Ja kysyin samaa kokeneiden ajatuksia, kokemuksia ja ehkä tukeakin. Kyllä, voin matkustaa ja aionkin niin tehdä, ja kyllä, kuten kirjoitinkin niin yritämme lastakin :) .

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että ikäkriisi ja lapsen saamisen yrittäminen nostaa paljon tunteita pintaan. Olet ikäänkuin tienhaarassa monessakin mielessä. Mennyt on takanapäin, loppuelämästä on mahdollista yrittää tehdä mahdollisimman hyvä. Kaikkea hyvää ap:lle jatkossa!

Juuri näin! Sait sanotuksi mitä yritin kirjoittaa. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Suomessa halutaan vai pahaa toisilleen. Täällä ei siedetä mitään inhimillistä eikä ole empatia. Onneksi olen muuttamassa pois. Sydämeni ei kestä enää tätä julma kansa.

Eipä sinultakaan empatiaa herunut, vain haukkuja suomalaisia kohtaan. Et ole yhtään parempi. Itse asiassa pahempi, kun et tiedosta vikojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Jos sinulla on rahaa ja ei lapsia, voit kai hyvin matkustella. Myös jos todistetusti et kärsi lapsettomuudesta niin voit koettaa saada vielä lapsen, jos haluat. En ymmärrä, että valitetaan siitä mitä ei saa, kun ei ole edes yrittänyt ja kaikki mahdollisuudet on käsillä. Se on tietenkin surullista, että lapsuus oli huono ja siitä on toki syytäkin tuntea surua.

Tarkoitukseni ei ole valittaa. Tosiasia vain on, että vaikka kunka asiat ovat nyt hyvin, koen surua asioista jotka kuuluvat yleensä ihmisten elämään ja joista itse jäin vaille. Ja kysyin samaa kokeneiden ajatuksia, kokemuksia ja ehkä tukeakin. Kyllä, voin matkustaa ja aionkin niin tehdä, ja kyllä, kuten kirjoitinkin niin yritämme lastakin :) .

Juu, itsellä on tilanne toisinpäin eli lapsuus ja nuoruus oli aika hyvät, mutta 27-v. menetin mahdollisuuteni saada lapsia tai hyvää elämää, just esim. matkustella tai muutakaan hauskaa. Joten tavallaan olen tosi kateellinen jollekin jolla käy toisin päin ja loppuelämä on täynnä mahdollisuuksia. Sinänsä en ymmärrä tilannetta, kun itselläni oli hyvä alkutaival, varmasti tunteesi ovat luonnollisia ja hyviä.

Käyn läpi samaa ja olen 40 v. Lapsuus ja nuoruus hyvin stressaavat vanhempien takia. Lisäksi olen sairastellut lapsesta asti. Olen myös miettinyt, että miten aikuisuuteni olisi, jos minulla olisi ollut tasapainoinen lapsuus. Tämä läpikäyminen alkoi jo, kun täytin 36 v. Olen ajatellut, että ikäkriisi ja yleensä eletyn elämän läpikäyminen tässä iässä normaalia. Elämä minulla on ulkoisesti todella hyvin ja usein ihmettelen vieläkin, miten olen sen saanut näin hyvälle tolalle lähtökohdista huolimatta. Jonkin aikaa on tämä kriisi jo alkanut helpottamaan.

Kokemukset ovat aika samoja minullakin, mutta en osaa kyllä auttaa. Minulle ei jäänyt muistoksi suru vaan kiehuva raivo. Vihaaminen on todella kuluttavaa, mutta en pääse siitä eroon. Vihan tunne voimistuu sen sijaan että asiat alkaisivat unohtua. No, tuskin siitä tiedosta sinulle mitään apua on että sinulla voisi olla riesanasi vielä ikävämpi tunne.

Oletko ajatellut jatkaa terapiaa? Se voisi olla hyödyllistä vaikka pahin on jo ohi.

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 40 täyttävä nainen. Elän ulospäin hyvältä näyttävää elämää, eli on ammatti ja sitä vastaava työ josta myös pidän, hyvä avioliitto ja kaunis koti, hyviä ystäviä jne. Minulla on kuitenkin raskas historia, sillä kasvoin väkivaltaisessa ja ankarassa kodissa, ei ollut onnellista lapsuutta tai sitä elämän parhaaksi ajaksi kutsuttua nuoruutta. Oli vain pelkoa, masennusta ja ahdistusta ja traumoja. Olen tehnyt kovaa työtä itseni eteen ja niin kuin kuvasinkin, elämä on nykyisin tasapainossa. Mutta onko sitten ikäkriisi vai mikä, mutta viime aikoina olen surrut kaikkea sitä mitä en koskaan saanut. Millaista elämäni olisi voinut olla toisenlaisilla lähtökohdilla. Nyt tuntuu kuin elämäni olisi jäänyt elämättä, kun menneisyys rajoitti aiemmin niin hirveän paljon. En ole matkustellut, en koskaan saa omia lapsiakaan, ikä tulee vastaan.

Joten te muut mahdollisesti samaa kokeneet, oletteko olleet tässä tilanteessa? Kertokaa ajatuksianne, kokemuksianne ja tapaa, jolla elämänne järjestitte.

Ei kenenkään kannata surra mennyttä sille ei voi mitään.Ajattele tulevaa ja muuta se mieleiseksesi jos voit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukut?

-AP

Jos sinulla on rahaa ja ei lapsia, voit kai hyvin matkustella. Myös jos todistetusti et kärsi lapsettomuudesta niin voit koettaa saada vielä lapsen, jos haluat. En ymmärrä, että valitetaan siitä mitä ei saa, kun ei ole edes yrittänyt ja kaikki mahdollisuudet on käsillä. Se on tietenkin surullista, että lapsuus oli huono ja siitä on toki syytäkin tuntea surua.

Tarkoitukseni ei ole valittaa. Tosiasia vain on, että vaikka kunka asiat ovat nyt hyvin, koen surua asioista jotka kuuluvat yleensä ihmisten elämään ja joista itse jäin vaille. Ja kysyin samaa kokeneiden ajatuksia, kokemuksia ja ehkä tukeakin. Kyllä, voin matkustaa ja aionkin niin tehdä, ja kyllä, kuten kirjoitinkin niin yritämme lastakin :) .

Juu, itsellä on tilanne toisinpäin eli lapsuus ja nuoruus oli aika hyvät, mutta 27-v. menetin mahdollisuuteni saada lapsia tai hyvää elämää, just esim. matkustella tai muutakaan hauskaa. Joten tavallaan olen tosi kateellinen jollekin jolla käy toisin päin ja loppuelämä on täynnä mahdollisuuksia. Sinänsä en ymmärrä tilannetta, kun itselläni oli hyvä alkutaival, varmasti tunteesi ovat luonnollisia ja hyviä.

Kiitos kun kerroit, ymmärrän kommenttisi nyt paremmin. Ja varmasti herättää tunteita, kun joku ”valittaa” tilanteesta, joka taas sinulle olisi tosi toivottu (eli mahdollisuudet asioihin eri tavalla olemassa). Tavallaan myös koen, että olemme samassa tilanteessa sen erilaisuudesta huolimatta. Suremme. Sinulla suru kohdistuu tulevaan, minulla menneeseen. Huomaan myös ajattelevani, että voi kun olisin voinut kokea sen mitä sinulla on ollut. Hyvän lapsuuden ja nuoruuden. Sitä ei kaikilla ole ja sitä ei kukaan myöskään voi ottaa sinulta pois, tuli elämässä vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Käyn läpi samaa ja olen 40 v. Lapsuus ja nuoruus hyvin stressaavat vanhempien takia. Lisäksi olen sairastellut lapsesta asti. Olen myös miettinyt, että miten aikuisuuteni olisi, jos minulla olisi ollut tasapainoinen lapsuus. Tämä läpikäyminen alkoi jo, kun täytin 36 v. Olen ajatellut, että ikäkriisi ja yleensä eletyn elämän läpikäyminen tässä iässä normaalia. Elämä minulla on ulkoisesti todella hyvin ja usein ihmettelen vieläkin, miten olen sen saanut näin hyvälle tolalle lähtökohdista huolimatta. Jonkin aikaa on tämä kriisi jo alkanut helpottamaan.

Ihana kuulla että helpottaa. Ja se on kyllä saavutus saada elämä hyvälle tolalle kaikesta huolimatta, siitä voi olla hyvällä syyllä ylpeä.

Vierailija kirjoitti:

Kokemukset ovat aika samoja minullakin, mutta en osaa kyllä auttaa. Minulle ei jäänyt muistoksi suru vaan kiehuva raivo. Vihaaminen on todella kuluttavaa, mutta en pääse siitä eroon. Vihan tunne voimistuu sen sijaan että asiat alkaisivat unohtua. No, tuskin siitä tiedosta sinulle mitään apua on että sinulla voisi olla riesanasi vielä ikävämpi tunne.

Oletko ajatellut jatkaa terapiaa? Se voisi olla hyödyllistä vaikka pahin on jo ohi.

Terapian jatkaminen voisi olla yksi vaihtoehto. Itse opin aikanaan terapiassa sen, että viha peittää monesti alleen muita ja tosi tärkeitä tunteita. Eli jos voisi ikään kuin katsoa sen vihan alle, mitä sieltä löytyisi? Ja silloin kysymys ei enää ole miten pärjätä vihan kanssa vaan miten kohdata ne muut tunteet ja mitä niiden laantumiseksi tarvitaan. Esim. jos on pelkoa, tarvitaan turvaa, jos surua, tarvitaan lohtua jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 40 täyttävä nainen. Elän ulospäin hyvältä näyttävää elämää, eli on ammatti ja sitä vastaava työ josta myös pidän, hyvä avioliitto ja kaunis koti, hyviä ystäviä jne. Minulla on kuitenkin raskas historia, sillä kasvoin väkivaltaisessa ja ankarassa kodissa, ei ollut onnellista lapsuutta tai sitä elämän parhaaksi ajaksi kutsuttua nuoruutta. Oli vain pelkoa, masennusta ja ahdistusta ja traumoja. Olen tehnyt kovaa työtä itseni eteen ja niin kuin kuvasinkin, elämä on nykyisin tasapainossa. Mutta onko sitten ikäkriisi vai mikä, mutta viime aikoina olen surrut kaikkea sitä mitä en koskaan saanut. Millaista elämäni olisi voinut olla toisenlaisilla lähtökohdilla. Nyt tuntuu kuin elämäni olisi jäänyt elämättä, kun menneisyys rajoitti aiemmin niin hirveän paljon. En ole matkustellut, en koskaan saa omia lapsiakaan, ikä tulee vastaan.

Joten te muut mahdollisesti samaa kokeneet, oletteko olleet tässä tilanteessa? Kertokaa ajatuksianne, kokemuksianne ja tapaa, jolla elämänne järjestitte.

Ei kenenkään kannata surra mennyttä sille ei voi mitään.Ajattele tulevaa ja muuta se mieleiseksesi jos voit.

Ei kannattaisi enkä haluaisikaan. Mutta pois työntäminen tuo yleensä myös ongelmia ja kasaantuvaa pahaa olia. Mutta yritän olla jäämättä menneeseen kiinni, surusta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemukset ovat aika samoja minullakin, mutta en osaa kyllä auttaa. Minulle ei jäänyt muistoksi suru vaan kiehuva raivo. Vihaaminen on todella kuluttavaa, mutta en pääse siitä eroon. Vihan tunne voimistuu sen sijaan että asiat alkaisivat unohtua. No, tuskin siitä tiedosta sinulle mitään apua on että sinulla voisi olla riesanasi vielä ikävämpi tunne.

Oletko ajatellut jatkaa terapiaa? Se voisi olla hyödyllistä vaikka pahin on jo ohi.

Terapian jatkaminen voisi olla yksi vaihtoehto. Itse opin aikanaan terapiassa sen, että viha peittää monesti alleen muita ja tosi tärkeitä tunteita. Eli jos voisi ikään kuin katsoa sen vihan alle, mitä sieltä löytyisi? Ja silloin kysymys ei enää ole miten pärjätä vihan kanssa vaan miten kohdata ne muut tunteet ja mitä niiden laantumiseksi tarvitaan. Esim. jos on pelkoa, tarvitaan turvaa, jos surua, tarvitaan lohtua jne.

Luultavasti minunkin pitäisi jatkaa terapiaa että pääsisi vihasta yli. Suurin este on se, että en halua vihan loppuvan vaan haluan purkaa sitä vanhempiini. Huutaa, kirota ja syyttää. Tiedän että siinä ei ole edes järkeä, mutta ei tässä järki auta.