Mt-ongelmainen naisystävä..Olen uupunut..
Olen seurustellut naisystävän kanssa kolme vuotta. Suhteemme alkuaikoina kaikki oli hyvin, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut miettiä, että tuo nainen kärsii mt -ongelmista. Tässä muutama esimerkkitapaus: Käyn salilla, josta hän on mustasukkainen, koska en saisi käydä paikassa, jossa on hyväkroppaisia naisia.
Eilen, hän sai päähänsä, että petän häntä, jonkin salinaisen kanssa, suuttui ja heitti uuden 30v lahjaksi saadun kellon kylpyhuoneen lattialle ( kelloon tuli naarmuja) en ole pettänyt enkä tiedä, mistä hän sai sellaista päähänsä
Viime kuussa , kun hänellä oli menkat, niin hän oli aivan sekaisin.. Hän oli lähettänyt naispuoliselle työkaverilleni viestin , että ” Pekka (nimi muutettu) ei tule työpaikan pikkujouluihin” . Kun sain asian selville ja kysyin, miksi hän on laittanut viestin, niin huusi ja sylki lautaselleni ( olin juuri syömässä)
Hän haukkuu minua päivittäin huonoksi mieheksi ja syyttää minua , että olisi parempi ihminen, jos ei eläisi minun kanssani suhteessa.
En oikein tiedä, mitä tekisin. Sen kyllä tiedän, että naisella on mt-ongelmia. Yritin kyllä ottaa asian puheeksi, mutta hän huusi ja raivosi, että haukun häntä kamalaksi yksilöksi vain.
Hänen käytöksessään ei ole mitään tolkkua kertakaikkiaan. Hän repii tyhjästä aivan päättömiä asioita. Eikai tässä auta muu kuin jättää nainen.
Kommentit (8)
Oletko kirjoittanut aiemminkin? Ohjaa hoitoon.
Jätä se. Parempia löytyy varmasti. Jos hän käyttäytyy vieläkin noin voi olla että vuoden päästä hän on vieläkin hankalempi ihminen.
Vierailija kirjoitti:
0/5
Jep. Aika kapea ja lyhyt otanta täysin uupuneelta.
0/5