Olen kauhean surullinen :(
Mies jota rakastan ei rakasta minua, minulla ei ole sukulaisia jotka vaivautuisivat edes vastaamaan soittoihini, ystäväni ovat kiireisiä eikä ole ketään jolle voisin sanoa olevani yksinäinen tai surullinen, pitää olla reipas ja esittää positiivista että saa edes jotain seuraa. Kukaan ei näe eikä hyväksy minua omana itsenäni, eikä kukaan auta minua missään asioissa, yksin saa kaiken hoitaa. Parisuhdetta en varmaan saa ikinä. En ole edes vuosiin suudellut kenenkään kanssa eli mitään läheisyyttä tai ihmiskosketusta ei koskaan ole. Kiitos kun sain kertoa teille, helpotti edes vähän t. Yksinäinen nainen
Kommentit (7)
Minkäikäsiä olette ja mistä paikakunnalta? Apua saa Ohjaamosta ja muista järjestöistä. Kannattaa googleta Kohtaus olohuone.
Oikeasti mua pelasti nämä! Se ettei tarvitse olla yksin omien ajatuksien kaa. Saa vaihtaa ajatuksia.
Kas, onko muitakin!
Tuohon voisi lisätä että yksin yksinäistä surkeampaa on olla parisuhteessa yksinäinen. Lapset jo lähteneet, vain minä jaksan enää rakastaa, vaimon ajatukset ja läheiset tunnesiteet ihan muualla, elämä ilman rakkautta ja luottamusta kumppaniin on täyttä tuskaa.
Kaikkea hyvää aloittajalle, et ole ajatuksinesi yksin.
Kurjaa, tiedän. Itse olen myös ihan maassa. Kovin moni asia ei elämässäni ole kunnossa. Äitini on vakavasti sairas ( kaksi eri syöpää), avioliitto käytännössä loppu, mutta ei voimia erota. Pienten lasten kanssa on rankkaa. En ole nukkunut kunnolla 7 vuoteen. Työssä olen täysin uupunut, koska työtäni ei arvosteta. Saan pelätä potkuja, ja jonkin tason työpaikkakiusaamistakin on. Yritin hakea muualle, mutta tuhlasin haastatteluihin viikkoja. Nyt neljännen vaiheen jälkeen ei kiitos. Ystäviä ei juuri enää ole, äitini lisäksi ei ole juuri sukulaisiakaan. Olen keski-ikäinen rupsahtanut nainen, jota kukaan ei halua. Voi kun joku tulisi, halaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy.
Hyvää elämässäni: nämä rakkaat lapset, vaikka rankkaa on. Se, että en ole kuolemansairas - kaikenlaista pienempää terveyshäikkää kyllä.
miesten vuoksi ei nyt ainakaan kannata olla suruissaan. jos näyttää nihkeältä täällä, niin on niitä miehiä myös rajojemme ulkopuolella. saksa, tanska, ruotsi, hollanti jne.
kirjoitti:
Kurjaa, tiedän. Itse olen myös ihan maassa. Kovin moni asia ei elämässäni ole kunnossa. Äitini on vakavasti sairas ( kaksi eri syöpää), avioliitto käytännössä loppu, mutta ei voimia erota. Pienten lasten kanssa on rankkaa. En ole nukkunut kunnolla 7 vuoteen. Työssä olen täysin uupunut, koska työtäni ei arvosteta. Saan pelätä potkuja, ja jonkin tason työpaikkakiusaamistakin on. Yritin hakea muualle, mutta tuhlasin haastatteluihin viikkoja. Nyt neljännen vaiheen jälkeen ei kiitos. Ystäviä ei juuri enää ole, äitini lisäksi ei ole juuri sukulaisiakaan. Olen keski-ikäinen rupsahtanut nainen, jota kukaan ei halua. Voi kun joku tulisi, halaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy.
Hyvää elämässäni: nämä rakkaat lapset, vaikka rankkaa on. Se, että en ole kuolemansairas - kaikenlaista pienempää terveyshäikkää kyllä.
Halaus sulle. Kaikki järjestyy.
Ikävää, mulla samoja tuntemuksia :(