Olen hiljattain oikein havahtunut siihen, etten ole kiinnostunut muiden jutuista, vaikka haluaisin olla!

Ups

Ei sun tarvitse aina asettua kuuntelijan osaan, jos muutkaan ei sitä tee. Kerro vain omistakin asioista, ehkä muut jopa odottaa sitä!

Tuli vain mieleeni, että eilen junassa kuulin sivusta kun kaksi ystävää, hyvin sosiaalista elämää viettäviä molemmat, juttelivat. Heidän jutuissaan ei ollut niin mitään sisältöä! Mietin, että olikohan tuokin vaivan arvoista, kun lopputulema oli, että molemmat muistaisivat muutokset toistensa kalentereissa, joiden pohjalta suunniteltaisiin seuraava tyttöjen ilta. Luvattiin tavata. Kovin tiheällä temmolla heillä oli menoja! Tyttöjen illan sisältö kuullosti myös merkityksettömältä.

Juna saapui ja lähdin kävelemään väentungoksessa. Mietin siinä, että miten sujuvasti itsekin askellan ihmisjoukossa. On sentään mukavaa sopeuttaa askeleet toisten tahtiin, kulkusuuntien muutoksiin ja jatkaa itse virrassa sujuvasti, usein ilman pysähdyksiä ja epätasaisia yllättäviä askelluksia. Riittää, kun  säätelen askeleeni pituutta ja jos tahdon kiihdyttää, niin pääsen ohi pidentämällä askelta. Toiset kiinnittäisivät huomion, parvi häiiriintyisi, jos ottaisin nopeampia askelia, mutta nopeammin voi päästä niinkin, että pidentää askeltaan. .Ohi kannattaa mennä, jos sillä antaa tosille enemmän tilaa. Miten voin lukea niin hyvin sadan ihmisen liikkeitä?  Tämä oli hiljaista yhteisöllisyyttä! 

Vierailija kirjoitti:

Ei sun tarvitse aina asettua kuuntelijan osaan, jos muutkaan ei sitä tee. Kerro vain omistakin asioista, ehkä muut jopa odottaa sitä!

En tiedä odottavatko, mutta siltä se ei ainakaan tunnu. Eli kuten kerroin aloituksessa, ihmiset tuntuvat kuittaavan toisten (minunkin) sanomiset parilla sanalla ja alkavat samantien höpöttää taas omiaan. Ei siitä ainakaan sellaista kuvaa saa, että odottaisivat kuulevansa juttujani lisää.

Lähinnä tällöin ajattelen, että ei minunkaan juttuni kiinnosta heitä, kuten heidän juttunsa ei minua. Itse olen vaan liian kiltti/nössö/kohtelias/miellyttämisenhaluinen, että uskaltautuisin yhtä tylysti sivuuttaa heidän juttunsa ja siirtyä puhumaan omistani, kuten he tekevät. Sitten mielummin vain välttelen seuraa, jottei tarvitse kuunnella.

Ap

99% ihmisistä on itsekeskeisiä kumpa löytäisi sen prosentin.

Sussa ei ole mitään kilttiä/nössöä/kohteliasta. :D

Mäkään en jaksaisi kuunnella. Menen töihinkin rentoutumaan perkele! En kuuntelemaan paskulia..

Siskollani oli samanlainen huumorintaju ennen kuin eräs henkilö käytännössä katsoen pilasi koko ihmisen.

Mulla sama. Jouduin olosuhteiden pakosta raskaampaan elämäntilanteeseen, jonka aikana en jaksanut ottaa toisiin yhteyttä. Huomasin että olen aika yksin, ne joiden ajattelin olevan tukenani, jättivät ottamasta itse yhteyttä, vaikka tiesivät minulla olevan raskasta, ja olisin tarvinnut tukea. Noh, kun tilanne helpotti, niin huomasinkin että näiden ihmisten jutut olivat niin kuolettavan tylsiä, että nyt vaikka he minulle soittelevatkin, laittavat viestiä ja näen heitä säännöllisesti, niin yli tunnin menevä kahvittelu alkaa rasittamaan jo rankasti. En vain jaksa kuunnella heiltä muuta kuin sen normin, hei mitäs olet tehnyt viime aikoina, mitä kuuluu-setin. Tuo on selvitetty alle tunnissa, ja sen jälkeen alkaa jaakaaminen heidän asioistaan ja pohdinnoistaan, joihin en jaksa ottaa enää kantaa. Ei mua kiinnosta johonkin kouluun hakijan pisteytykset ja pohdinnat siitä miten he aikovat haastattelussa esiintyä. Ihan oikeasti hei, tuskin heitäkään minun jaakkaamiseni kiinnostaa. "Hei, miä tein viime viikolla terassin," ja sitten pitkä selvitys eri työvaiheista, materiaalipohdinnoista, miksi päädyin tähän ja tuohon puuhun, ja ruuviin. LAskelmien miettimistä, ja tämä kaikki sellaiselle joka asuu umpikeskustassa, eikä ole yhtään kiinnostunut terasseista. :D 

Vastaavasti illanvietto meillä. Me miehen kanssa saunomme pitkän kaavan mukaan, kuuntelemme musaa, ja höpisemme. Ei siihen sovi kenenkään parisuhdeitkut, tai pohdinnat siitä mihin baariin lähtisi parin tunnin päästä, ja mitä laittaisi päälle, me kun emme ole lähdössä mihinkään.

Jotenkin huomasin että he eivät ole ollenkaan kiinnostavia, koska heidän elämänsä pyörii sen oman pienen persaukon ympärillä. Olen mieluummin itsekseni, ja etsin itse minua kiinnostavia asioita ja tietoa niistä, hommailen omia puuhiani, enkä siedä kuin yhden kaverin seuraa lähes rajattomasti kerrallaa, häntä näenkin vain pari kertaa vuodessa. Ja mieheni kassa meillä on myös hyvä svengi.

Vierailija kirjoitti:

Sussa ei ole mitään kilttiä/nössöä/kohteliasta. :D

No ei varmaan täällä kuulostakaan siltä, kun kerron rehellisesti, ettei höpinät kiinnosta. 😆 mutta livenä teen kuten kirjoitin avaukseen, kuuntelen, nyökyttelen, annan toiselle aikaa puhua, feikkaan kiinnostunutta (ja teen sen hyvin, ei se välity puhujalle), en keskeytä enkä vaihda puheenaihetta omiin asioihini. Moni on kiitellytkin, ihan hiljattainkin, kuinka hyvä kuuntelija olen...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sussa ei ole mitään kilttiä/nössöä/kohteliasta. :D

No ei varmaan täällä kuulostakaan siltä, kun kerron rehellisesti, ettei höpinät kiinnosta. 😆 mutta livenä teen kuten kirjoitin avaukseen, kuuntelen, nyökyttelen, annan toiselle aikaa puhua, feikkaan kiinnostunutta (ja teen sen hyvin, ei se välity puhujalle), en keskeytä enkä vaihda puheenaihetta omiin asioihini. Moni on kiitellytkin, ihan hiljattainkin, kuinka hyvä kuuntelija olen...

Ap

Tiedän mitä olet tehnyt elämäsi aikana. Se että nyökyttelet ei tee susta kilttiä.

Vierailija kirjoitti:

Välttelen sosiaalisia kontakteja (vapaa-ajallani) koska tuntuu että on niin hirveän kuluttavaa kuunnella ihmisiä ja teeskennellä olevansa kiinnostunut toisen jutuista (nyökkäillä, siirtää omat kiinnostavammat ajatuksensa syrjään ja yrittää keskittyä ja malttaa kuunnella, kysellä lisäkysymyksiä, reagoida sopivalla tavalla, kannustaa, myötäelää, lohduttaa...)

Välillä olen ihan kuin pistoksissa oleva kissa, kun on niin vaikeaa jaksaa keskittyä sen toisen juttuihin. Yleensä kaikkien jutut tuntuu niin tylsiltä ja kaikki vatvovat pikkutarkasti joka kantilta sitä omaa tiettyä asiaansa, joka heitä kaihertaa. Yksi vatvoo aina sitä parisuhdettaan, toinen työasioitaan, kolmas lastensa tekemisiä, neljäs harrastustaan johon on hurahtanut... tästä omasta asiasta jaksetaan vatvoa monisyisesti uskomattoman pitkään, useana tapaamiskertana.

Itsestä myös tuntuu välillä kurjalta, että minä tunnun aina olevan se, joka näkee vaivaa toisten kuuntelemisen suhteen. Yleensä muut ihmiset kuittaavat toisten jutut lyhyellä kommentilla ja alkavat sanantien kertoa omasta asiastaan, vaihtavat puheenaiheen siihen itseä kiinnostavaan (eli itseen).

Ehkä munkin pitäisi tehdä niin, olisi vähemmän raskasta se sosiaaliseeraaminen?

Jotenkin se on mulle vaan hirveen vaikeeta. Mut on opetettu lapsesta asti siihen, et toisia pitää kuunnella, ei saa keskeyttää, eikä alkaa heti vaan puhua itsestään.

Ja oikeasti toisaalta haluaisinkin olla ihan oikeasti kiinnostunut ihmisistä ja haluaisin jaksaa kuunnella, koska tiedän että moni kaipaa kuuntelijaa, ja olisi hienoa jaksaa olla se aidosti kuunteleva, "hieno, sympaattinen ihminen".

Ja toisaalta taas mietin, että ajaudunko vaan näin suht hyvänä kuuntelijana juurikin niiden omista asioista ja navanympäryksiään märehtivien ihmisten vyöhykkeelle, ehkä käytökseni houkuttelee juuri näitä märehtijöitä? Eli onko vika sinänsä minussa, ehkä onkin olemassa ihmisiä, joiden jutut ovat oikeasti mielenkiintoisia tai jopa HAUSKOJA, että niitä kuuntelisi mielellään.. Ehkä en vaan ole törmännyt heihin?

Mitä ajatuksia herättää?

Onko teillä sellaisia ihmisiä lähipiireissä, joilla on oikeasti hauskat, mielenkiintoiset jutut? Kuunteletko aidolla mielenkiinnolla muita, vai oletko se joka puhuu? Pysähdytkö miettimään koskaan, ovatko omat juttusi toisen mielestä kuinka mielenkiintoista/mukavaa kuultavaa?

Kuulostaa niin järkyttävän tutulta, oisin ite voinut kirjottaa tän ihan sanasta sanaan.

Mietin myös välillä että mikä mussa on "vikana".

ihan peruskohteliaisuutta nuo kuuntelemisen myötäilyt, ja hyvin kirjoitettu aloitus - ajatuksia herättelevä. Kirjoitan lisää ketjuun, kunhan saan vähän miettiä ensin :-).

Mitä jos ihan kommunikoisitte siitä, mistä olette kiinnostuneita? Esimerkiksi mua kiinnostaa auttaa jotakuta valitsemaan vaatteet baariin, mutta terassin rakennus tai jääkiekko-ottelu herättää hyvin vähän ajatuksia. Toivon myös, että mulle sanotaan eikä väkisin yritetä keskittyä aiheeseeni.

Mulle on tehty kaikki fyysisestä koskemattomuudesta lähtien. Se on ylikiltteyttä. Miksi ne teki niin? Koska ne voi. Ei enää.

Kännykkömaailma on vallannut sinut.

On helppo roikkua netissä. Ei muuta tarvitsekaan. Siellä kaikki on täydellistä ja saatavilla, kun haluaa ja voi laittaa kiinni, kun haluaa.

Voithan yrittää kiinnostus. Se vaatii uskallusta.

Voi olla myös, että olet niin täynnä muuta, niin et vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sun tarvitse aina asettua kuuntelijan osaan, jos muutkaan ei sitä tee. Kerro vain omistakin asioista, ehkä muut jopa odottaa sitä!

En tiedä odottavatko, mutta siltä se ei ainakaan tunnu. Eli kuten kerroin aloituksessa, ihmiset tuntuvat kuittaavan toisten (minunkin) sanomiset parilla sanalla ja alkavat samantien höpöttää taas omiaan. Ei siitä ainakaan sellaista kuvaa saa, että odottaisivat kuulevansa juttujani lisää.

Lähinnä tällöin ajattelen, että ei minunkaan juttuni kiinnosta heitä, kuten heidän juttunsa ei minua. Itse olen vaan liian kiltti/nössö/kohtelias/miellyttämisenhaluinen, että uskaltautuisin yhtä tylysti sivuuttaa heidän juttunsa ja siirtyä puhumaan omistani, kuten he tekevät. Sitten mielummin vain välttelen seuraa, jottei tarvitse kuunnella.

Ap

Pari ajatusta kirjoituksesi minussa herätti:

- Kaikki ihmiset eivät ole niin hyviä keskustelijoita. Jotkut yrittävät keksiä jotain hauskaa kerrottavaa ja puhua kiinnostavista asioista; toisille keskustelemiseen riittää että avaa suunsa ja suoltaa ulos päivän tapahtumia. Kannattaa itse pyrkiä opettelemaan kiinnostavampi ja muita huomioonottavampi keskustelutyyli, ja tavata ihmisiä jotka ovat hyviä keskustelijoita.

- Jos ihminen on loppuunpalanut tai masentunut (en tiedä sinusta, Ap), voi ihan normaali kanssakäyminenkin tuntua harvinaisen rankalta. Tällaisessa tilanteessa voi toisen kuunteleminenkin olla rankempaa kuin normaalisti. Itse olen ollut tällaisessa tilanteessa, jossa keskittymiskyky oli selkeästi heikompi ja väsytti kuunnella muitten juttuja.

- Ihmiset tulevat erilaisista taustoista, erilaisine keskustelukulttuureineen. Itse olen perheestä jossa kaikki ovat kovaäänisiä ja suurisuisia. Jotta pääsee keskusteluun edes mukaan, pitää keskeyttää muita ja puhua äänekkäämmin kuin muut. Tämä toimii hyvin perheemme sisällä (ja muutaman kovaäänisen ystäväni kanssa) mutta jotkut tähän tottumattomat eivät oikein uskalla hypätä tyyliin mukaan, ja keskeyttää muita (kuten kuuluisi). Tämä keskustelutyyli ei ole niin kohtelias mutta toimii hyvin meidän ympäristössämme ja tiettyjen kulttuurien parissa (italialainen kaverini tajusi homman juonen heti). Mikäli kaverisi on tottunut vastaavaan, niin vastaa samalla tavalla  - joskus on hyvä olla itsekäs :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välttelen sosiaalisia kontakteja (vapaa-ajallani) koska tuntuu että on niin hirveän kuluttavaa kuunnella ihmisiä ja teeskennellä olevansa kiinnostunut toisen jutuista (nyökkäillä, siirtää omat kiinnostavammat ajatuksensa syrjään ja yrittää keskittyä ja malttaa kuunnella, kysellä lisäkysymyksiä, reagoida sopivalla tavalla, kannustaa, myötäelää, lohduttaa...)

Välillä olen ihan kuin pistoksissa oleva kissa, kun on niin vaikeaa jaksaa keskittyä sen toisen juttuihin. Yleensä kaikkien jutut tuntuu niin tylsiltä ja kaikki vatvovat pikkutarkasti joka kantilta sitä omaa tiettyä asiaansa, joka heitä kaihertaa. Yksi vatvoo aina sitä parisuhdettaan, toinen työasioitaan, kolmas lastensa tekemisiä, neljäs harrastustaan johon on hurahtanut... tästä omasta asiasta jaksetaan vatvoa monisyisesti uskomattoman pitkään, useana tapaamiskertana.

Itsestä myös tuntuu välillä kurjalta, että minä tunnun aina olevan se, joka näkee vaivaa toisten kuuntelemisen suhteen. Yleensä muut ihmiset kuittaavat toisten jutut lyhyellä kommentilla ja alkavat sanantien kertoa omasta asiastaan, vaihtavat puheenaiheen siihen itseä kiinnostavaan (eli itseen).

Ehkä munkin pitäisi tehdä niin, olisi vähemmän raskasta se sosiaaliseeraaminen?

Jotenkin se on mulle vaan hirveen vaikeeta. Mut on opetettu lapsesta asti siihen, et toisia pitää kuunnella, ei saa keskeyttää, eikä alkaa heti vaan puhua itsestään.

Ja oikeasti toisaalta haluaisinkin olla ihan oikeasti kiinnostunut ihmisistä ja haluaisin jaksaa kuunnella, koska tiedän että moni kaipaa kuuntelijaa, ja olisi hienoa jaksaa olla se aidosti kuunteleva, "hieno, sympaattinen ihminen".

Ja toisaalta taas mietin, että ajaudunko vaan näin suht hyvänä kuuntelijana juurikin niiden omista asioista ja navanympäryksiään märehtivien ihmisten vyöhykkeelle, ehkä käytökseni houkuttelee juuri näitä märehtijöitä? Eli onko vika sinänsä minussa, ehkä onkin olemassa ihmisiä, joiden jutut ovat oikeasti mielenkiintoisia tai jopa HAUSKOJA, että niitä kuuntelisi mielellään.. Ehkä en vaan ole törmännyt heihin?

Mitä ajatuksia herättää?

Onko teillä sellaisia ihmisiä lähipiireissä, joilla on oikeasti hauskat, mielenkiintoiset jutut? Kuunteletko aidolla mielenkiinnolla muita, vai oletko se joka puhuu? Pysähdytkö miettimään koskaan, ovatko omat juttusi toisen mielestä kuinka mielenkiintoista/mukavaa kuultavaa?

Kuulostaa niin järkyttävän tutulta, oisin ite voinut kirjottaa tän ihan sanasta sanaan.

Mietin myös välillä että mikä mussa on

Ihanaa että jotkut ajattelee niinkuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Jouduin olosuhteiden pakosta raskaampaan elämäntilanteeseen, jonka aikana en jaksanut ottaa toisiin yhteyttä. Huomasin että olen aika yksin, ne joiden ajattelin olevan tukenani, jättivät ottamasta itse yhteyttä, vaikka tiesivät minulla olevan raskasta, ja olisin tarvinnut tukea. Noh, kun tilanne helpotti, niin huomasinkin että näiden ihmisten jutut olivat niin kuolettavan tylsiä, että nyt vaikka he minulle soittelevatkin, laittavat viestiä ja näen heitä säännöllisesti, niin yli tunnin menevä kahvittelu alkaa rasittamaan jo rankasti. En vain jaksa kuunnella heiltä muuta kuin sen normin, hei mitäs olet tehnyt viime aikoina, mitä kuuluu-setin. Tuo on selvitetty alle tunnissa, ja sen jälkeen alkaa jaakaaminen heidän asioistaan ja pohdinnoistaan, joihin en jaksa ottaa enää kantaa. Ei mua kiinnosta johonkin kouluun hakijan pisteytykset ja pohdinnat siitä miten he aikovat haastattelussa esiintyä. Ihan oikeasti hei, tuskin heitäkään minun jaakkaamiseni kiinnostaa. "Hei, miä tein viime viikolla terassin," ja sitten pitkä selvitys eri työvaiheista, materiaalipohdinnoista, miksi päädyin tähän ja tuohon puuhun, ja ruuviin. LAskelmien miettimistä, ja tämä kaikki sellaiselle joka asuu umpikeskustassa, eikä ole yhtään kiinnostunut terasseista. :D 

Vastaavasti illanvietto meillä. Me miehen kanssa saunomme pitkän kaavan mukaan, kuuntelemme musaa, ja höpisemme. Ei siihen sovi kenenkään parisuhdeitkut, tai pohdinnat siitä mihin baariin lähtisi parin tunnin päästä, ja mitä laittaisi päälle, me kun emme ole lähdössä mihinkään.

Jotenkin huomasin että he eivät ole ollenkaan kiinnostavia, koska heidän elämänsä pyörii sen oman pienen persaukon ympärillä. Olen mieluummin itsekseni, ja etsin itse minua kiinnostavia asioita ja tietoa niistä, hommailen omia puuhiani, enkä siedä kuin yhden kaverin seuraa lähes rajattomasti kerrallaa, häntä näenkin vain pari kertaa vuodessa. Ja mieheni kassa meillä on myös hyvä svengi.

Mikäli olet loppuunpalanut tai väsynyt, on ihan ymmärrettävää että sosiaalista jaksamista ole yhtä paljon kuin ennen. Silti satunnainen pieni höpöttely voi tehdä hyvää joskus, mutta älä kuluta itseäsi liikaa.

Voit toki myös yrittää keksiä etukäteen puheenaiheita jotka olisivat (molemmista) kiinnostavampia ja mukaansatempaavampia.

Oletko muissakin asioissa tunnollinen ja suorittaja tyyppi, joka ajattelee itsestään kriittisesti ja ei osaa juurikaan sanoa EI?