Uusi ammatti väsyneelle opettajalle?
No joo, otsikossa asia jo tulikin. Tilanne on siis se, että rakastan työtäni ja tykkään toimia lasten kanssa. Ongelma on, että työ kuormittaa muilta osin niin paljon, etten vaan jaksa olla opettajana enää. Kaikki aika tuntuu menevän kotonakin sekalaisiin open paperihommiin (mm. oppimissuunnitelmien laatimiset, kokeet ja viestit). Huomaan ajattelevani yhä useammin, ettei tämä työ ole sellaista, jota jaksaisin tehdä lopun elämääni. Yksinkertaisesti tarvitsen joskus omaakin aikaa enkä halua, että joudun tekemään töitä aina vapaapäivinäkin. Monessa muussakin ammatissa joutuu miettimään työasioita vapaapäivinä ja se näkyy yleensä myös palkassa, opettajalla ei.
Joku kommentoi varmaan heti, että sullahan on ne lyhyet työpäivät ja pitkät lomat ja silti kehtaan valittaa. Joo, niin kehtaankin. Ja totuus on se, että vaihtaisin oikein mielelläni ne pitkät lomat siihen, että ehdin tehdä jotain omiakin juttuja vuoden aikana enkä vain kesä- tai heinäkuussa. Sitäpaitsi, lomieni ei tarvitse olla enää koulujen loma-aikoina. Omat lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät lomilla keskenäänkin.
Joten, mitähän tässä keksisi? Mihin töihin tuntemasi opekoulutuksen saaneet ovat siirtyneet?
Kommentit (122)
Sosiaalityöntekijä. Tietysti sun täytyy lukea vähän ensin, ei se opettajan koulutus kelpaa tuohon.
Johonkin makkaratehtaalle pakkaajaksi.
Mun tuttavani vaihtoi opetyöt musahommiin. Oli siis harrastanut musaa ja soitellut erilaisissa bändeissä vuosikausia jo muutenkin.
Perhetukihenkilö, sossupuolta opiskeleen siis!
Kaipaat varmaan pitempiä lomia?
Hanki yhdistelmäammatti: kesällä joulupukkina ja talvella höyrylaivan kapteenina.
Muita vaihtoehtoja: pullojen kerääjä, oloneuvos, bloggaaja
Sinuna en valittaisi yhtään. Ryhdy maatalon emännäksi. Meillä kun se työaika on 24h/7pv. Lomittaja saadaan tuuraamaan neljäksi viikoksi vuodessa ja isännän kanssa ei oikein yhtä aikaa voida lomille jäädä, kun tilaa ei voi ja uskalla jättää pelkästään maatalouslomittajan hoidettavaksi.
Ai niin ja numero 8 jatkaa, koska unohti vielä mainita, että koulutukseltani olen talousopettaja.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna en valittaisi yhtään. Ryhdy maatalon emännäksi. Meillä kun se työaika on 24h/7pv. Lomittaja saadaan tuuraamaan neljäksi viikoksi vuodessa ja isännän kanssa ei oikein yhtä aikaa voida lomille jäädä, kun tilaa ei voi ja uskalla jättää pelkästään maatalouslomittajan hoidettavaksi.
Jaaha, joku halusi aloittaa kisan siitä kenellä on vaativin työ.
Olet siis luokanopettaja ala-asteella? Riippuu siitä kuinka paljon jaksat opiskella. Nykyinen koulutus tuskin hyödyttää koulumaailman ulkopuolella. Eli mietit ihan puhtaalta pöydältä mikä kiinnostaisi.
Tähän aloittajan ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu:
Ole joka ikinen päivä työpaikallasi klo 7.45 - 16.15
(Niinkuin kaikki muutkin normaalia työtä tekevät ihmiset ovat.)
Ehdit hyvin tuona aikana tehdä kaikki tarvittavat työsi.
Älä ota kotiin mitään tehtäviä.
On turha valittaa siitä, että joutuu viemään töitä kotiin,
jos on työpaikalla läsnä vain 5h päivässä.
(käytännössä 3-7h)
Opettajat ne jaksaa valittaa. En tajua, kun kyseessä sentään arvostettu sisätyö, et mikä ihme siinä on?
Opiskele lastentarhanopettajaksi. Lomat ovat lähes samat, mutta kotona tehtävän työn määrä on pienempi.
ope myös kirjoitti:
Tähän aloittajan ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu:
Ole joka ikinen päivä työpaikallasi klo 7.45 - 16.15
(Niinkuin kaikki muutkin normaalia työtä tekevät ihmiset ovat.)
Ehdit hyvin tuona aikana tehdä kaikki tarvittavat työsi.
Älä ota kotiin mitään tehtäviä.On turha valittaa siitä, että joutuu viemään töitä kotiin,
jos on työpaikalla läsnä vain 5h päivässä.
(käytännössä 3-7h)
Nuo ohjeet eivät ole mitenkään realistiset nykypäivän opettajille. Oma mieheni on opettaja ja riippumatta päivän tuntien määrästä, hän lähtee noin kahdeksaksi töihin. Kotiin hän tulee noin puoli viisi. Loppuillan hän tekee töitä koneella. Noin puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä kone menee kiinni ja hänellä alkaa vapaa-aika. Toisinaan suren yhteisen ajan puutetta, mutta eipä toisen työasioihin voi vaikuttaakaan, joten näin mennään ilmeisesti eläkeikään asti.
ope myös kirjoitti:
Tähän aloittajan ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu:
Ole joka ikinen päivä työpaikallasi klo 7.45 - 16.15
(Niinkuin kaikki muutkin normaalia työtä tekevät ihmiset ovat.)
Ehdit hyvin tuona aikana tehdä kaikki tarvittavat työsi.
Älä ota kotiin mitään tehtäviä.On turha valittaa siitä, että joutuu viemään töitä kotiin,
jos on työpaikalla läsnä vain 5h päivässä.
(käytännössä 3-7h)
Kenen työpäivä on 8,5h. Eikö yleisesti ottaen se ole 7,5h? Opella tämä olisi siis 8-15.30, koska meillä ei ole ruokataukoa. Tuossa ajassa nykyvaatimuksin tulee opettajalla oikeasti tuhannen kiire tehdä kunnolla.
Ap:lle en osaa neuvoa. Mihin ne kaikki yleistä kasvatustiedettä lukeneet päätyvät?
Itse ryhdyin yrittäjäksi. Palkkaa vähemmän, lomaa vähemmän, stressiä huomattavasti vähemmän, kuulovaurioita vähemmän, muiden ihmisten käsittämätöntä kateutta vähemmän. Vapautta ja hiljaisuutta paljon enemmän, tilaa omille ajatuksille ja omille päätöksille enemmän.
ope myös kirjoitti:
Tähän aloittajan ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu:
Ole joka ikinen päivä työpaikallasi klo 7.45 - 16.15
(Niinkuin kaikki muutkin normaalia työtä tekevät ihmiset ovat.)
Ehdit hyvin tuona aikana tehdä kaikki tarvittavat työsi.
Älä ota kotiin mitään tehtäviä.On turha valittaa siitä, että joutuu viemään töitä kotiin,
jos on työpaikalla läsnä vain 5h päivässä.
(käytännössä 3-7h)
Et ole tainnut koskaan olla opettaja, jos luulet että kaikki opetustyön lisäksi tehtävät työt ehtisi tehdä sillä että olisi joka päivä koulussa kahdeksan tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Opiskele lastentarhanopettajaksi. Lomat ovat lähes samat, mutta kotona tehtävän työn määrä on pienempi.
Oliko tänä vitsi? Lomaa 28 päivää + 5 ves, työpäivät 7h45min, iltatöitä jatkuvasti eikä aika todellakaan riitä mihinkään. Nettopalkka 1800€. T. Lto
Muukalaislegioona?