Lue keskustelun säännöt.
Onko se niin, että jos toista rakastaa niin hänelle toivoo vain kaikkea hyvää?
31.10.2018 |
Jos ajatellaan eroa. Jos edelleen rakastaa, niin toivooko sille toiselle onnea vai epäonnea uuteen elämään?
Aina sanotaan, että jos oikein paljon toista rakastaa niin hänelle toivoo aina vain kaikkea hyvää. Pitääkö paikkaansa?
Mielestäni en rakasta enää puolisoani. Kun ajattelen, että jos erottaisiin niin se ero ei tuntuisi missään, mutta sitten taas kun ajattelen, että joku muu saisi noin hyvän miehen, niin tuntuu, etten ikinä haluaisi mieheni löytävän ketään uutta ja minua parempaa.
Kertooko tuo rakkaudesta vai rakkaudettomuudesta?
Kommentit (13)
Jos toinen on kohdellut sinua julmasti niin hän ei ansaitse rakkauttasi, silloin on luonnollista ettei toivo pelkkää hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään tarvitse raastaa eron jälkeen tai siitä hetkestä kun puoliso muuttuu inhaksi. Silloin voi vaihtaa rakkauden vihaan ja lähteä lätkimään + lopettaa puhumisen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään tarvitse raastaa eron jälkeen tai siitä hetkestä kun puoliso muuttuu inhaksi. Silloin voi vaihtaa rakkauden vihaan ja lähteä lätkimään + lopettaa puhumisen.
k
Ei. Rakkaus on pakkomielle ja kemiallinen reaktio aivoissa. Sadistikin voi rakastaa kohdettaan, kuten myös lemmikkiä tai esinettä voi rakastaa. Se on se asia, mistä saadaan mielihyvää itselle.
Pyyteetön epäitsekäs rakkaus on erittäin harvinaista ja suurin osa ihmisistä ei kykene siihen. Pitää olla korkealla tasolla henkisesti, että kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä omistushaluisuus ei ole rakkautta.
Useinhan mustasukkaisuuden väitetään olevan rakkautta ja sen varjolla sitten tehdään toiselle paljon pahaa. Mustasukkaisuus ei ole rakkautta. Voihan jotakin henkilöä kohtaan ehkä tuntea sekä rakkautta, että omistushaluisuutta tai mustasukkaisuutta, mutta ne ovat aivan eri asiat. Mustasukkaisuus voi estää ihmistä haluamasta toiselle pelkkää hyvää.
Eli olisiko minulla omistushaluisuutta eikä rakkautta...
En uskalla erota, kun pelkään, että jos jälkeenpäin huomaan, että sittenkin rakastan. Mistä sen tietää, ettei varmasti rakasta? Nyt kun hänen kanssaan olen ja elän, olen ihan varma etten rakasta. Entä jos vain olenkin kyllästynyt tms. ja huomaan eron jälkeen kuitenkin rakastavan?
Ap.
Kuolleen avioliiton myötä päätin erota, koska koin etten enää rakasta häntä. Rakkaudellisuutta oli tehdä ne kipeät päätökset ja muutokset ja siten päästää molemmat vapaaksi. Mahdollistamaan kummallekin kaikki sellainen hyvä, jota tulevaisuus toisi tullessaan. Ajattelin, että olisi äärimmäisen itsekästä sitoa toinen ihminen omaan onnettomuuteeni. Mitä kaikkea silloin veisin hänen mahdollisuuksista pois? Edelleen toivon hänelle kaikkea hyvää. Kannattaa tarkastella omia ajatuksia, miksi haluat sitoa sinulle aiemmin rakkaan ihmisen omaan onnettomuuteesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä sen joka solulla tietää, ettei rakasta. Pelot pitävät yhdessä, vaikka juuri kuvailemasi tunteet. Toisilla se voi olla periaatetta pitää perhe kasassa tai pelkoa miten pärjää taloudellisesti. Mutta jokatapauksessa, kyllä sen vaan tietää milloin paluuta ei enää ole
On ihan luonnollista, ettei eron jälkeen halua heti nähdä exää jonkun toisen kanssa.
Jos kuitenkin tunteet ovat kuolleet, on päästettävä toinen vapaaksi. Kuulostaa todella itsekkäältä ja omistushaluiselta ajatella, että vaikken minä tuota toista rakasta, ei sitä saa kukaan muukaan enää rakastaa tai saada omakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä omistushaluisuus ei ole rakkautta.
Useinhan mustasukkaisuuden väitetään olevan rakkautta ja sen varjolla sitten tehdään toiselle paljon pahaa. Mustasukkaisuus ei ole rakkautta. Voihan jotakin henkilöä kohtaan ehkä tuntea sekä rakkautta, että omistushaluisuutta tai mustasukkaisuutta, mutta ne ovat aivan eri asiat. Mustasukkaisuus voi estää ihmistä haluamasta toiselle pelkkää hyvää.
Eli olisiko minulla omistushaluisuutta eikä rakkautta...
En uskalla erota, kun pelkään, että jos jälkeenpäin huomaan, että sittenkin rakastan. Mistä sen tietää, ettei varmasti rakasta? Nyt kun hänen kanssaan olen ja elän, olen ihan varma etten rakasta. Entä jos vain olenkin kyllästynyt tms. ja huomaan eron jälkeen kuitenkin rakastavan?
Ap.
Oletko jutellut hänen kanssaan? Koetko, ettei hänkään rakasta vai onko se vain sinun tunteesi? Puhu hänelle. Sano, että olet onneton ja haluat aikalisän. Muuta pois vähäksi aikaa. Erillään ollessa (ei näkemistä, ei viestejä, ei puheluja) sinulle selviää, ikävöitkö häntä. Mikäli et, vaan koet olevasi vapaa ja helpottunut ilman häntä, olet valmis eroamaan. Jos taas selkeästi ikävöit häntä, tunteesi eivät ole kuolleet.
Ei se ihan yks yhteen mene. Voi rakastaa ja toivoa silti toiselle jotain ikävää. Riippuu henkilön omasta sisäisestä tilasta. Voi myös olla rakastamatta ja toivoa hyvää. Ei ole yksioikoista ihmisen elämässä mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse ainakin haluan ihan tosissaan vain kaikkea parasta puolisolleni, enemmän kuin itselleni. Hän kokee samoin joten olemme onnellisia ja onnekkaita että olemme toisemme löytäneet. kumpaakin yli-kilttiä ja ehdoitta rakastavaa olisi erilaisen puolison kyllä helppo käyttää hyväksi. tänään on 5 hääpäivämme ja yhdessä oltu yli 10 vuotta. toivon että ap löytää vastauksen tunteisiinsa ja saa tilanteen ratkaistua mahdollisimman hyvin!
Ehkä omistushaluisuus ei ole rakkautta.
Useinhan mustasukkaisuuden väitetään olevan rakkautta ja sen varjolla sitten tehdään toiselle paljon pahaa. Mustasukkaisuus ei ole rakkautta. Voihan jotakin henkilöä kohtaan ehkä tuntea sekä rakkautta, että omistushaluisuutta tai mustasukkaisuutta, mutta ne ovat aivan eri asiat. Mustasukkaisuus voi estää ihmistä haluamasta toiselle pelkkää hyvää.