Lue keskustelun säännöt.
Olenko hullu vai /ja tossun alla?
29.10.2018 |
Ulkomainen vaimoni jälleen kerran uhkaa erolla tai sanoikin jo, että kiitos kaikesta, kun aiemman riidan yhteydessä olin heittänyt roskiin hänen antamansa kaulakorut ja sitten sellasen kolikkopussin, joka annettiin vihkimsen yhteydessä.
Tää siksi, koska se tuntui niin maailmanlopun riidalta, mut nyt sit jälkeenpäin kaduttaa, että ois voinut hillitä tunteensa sen kolikkopussin kanssa. Noista kaulakoruista hän flippas samalla tavalla jo muutama viikko sitten, mut muistin nyt viime vkl ton kolikkopussin ja tunsin häpeää ja syyllisyyttä siitä, että sitä ei enää ole, joten oli pakkoa sanoa se hänelle mahdollisimman kauniisti. Mut ei. Sama homma, nyt on mykkäkoulussa ja ilmeisesti taas haluaa erota.
Vaikka ihan hyvin mennyt tähän asti noista riidoista huolimatta, vaikka kuinka niistä suuttuukin, kun olen aina tehnyt millon mitäkin esim. meinasin nähdä yhtä vanhaa naispuolista ystävää, niin tuosta meinas jo ihan oikeesti kaatua homma ennen vihikimistä. Puhumattakaan kun, kun autoin hänen siskoaan työhakemuksessa hänen tietämättään.
Ite kuitenkin oon auttanut rahallisesti ja ollut rakastava mies, näistä mun "virheistä" huolimatta. niin tuntuu vaan jotenkin kohtuuttomalta saada tollasta käytöstä ja erouhkailut sun muut haukkumiset heti.
Koska kyseessä muutenkin oli erittäin surullinen reaktio riidoista sun muista, niin sen takia lens roskiin ne tavarat, ei minkään muun takia.
Ihan oikeestikko kulutan aikaani ja elämääni ja rahojani jonkun toisen ihmisen lepyttelyyn, kun tuntuu, että en kuitenkaan sit riitä. Vit*tu. Minkä takia edes lähdin koko hommaan.
Vai onko tää ihan normaalia parisuhde-elämää?
Kommentit (13)
Kauanko olette olleet yhdessä? Ettehän menneet naimisiin lyhyen tuttavuuden jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Etsi itsellesi normaalijärkinen vaimo.
Niin mä sanoinkin nyt, että alkaa tuntua ihan pikkasen turhauttavalta ja epäkunnioittavalta , kun kaikkeni teen hänen ja meidän eteen, niinkun usein mies haluaa tehdä, niin se hetki jos MINÄ olen surullinen ja vihainen ja heitän jonkun yhteisen jutun, vaikka olikin vihlilahja, roskiin pois mielenosoituksena ja pois siitä silmistä muistuttamasta, niin se liitto onkin sit siinä.
Ei auta anteeksipyyntö, vaan olen egoisitinen hirviö.
En mä tiedä onko hänellä loppupeleissä kykyä tai halua ymmärtää mua ja mun huonoja puolia ja surua.
Ei Jumali*te, että ottaa päähän taas. Toisaalta tässä varmaan on kunnon välien selvittelyjen paikka tiedossa, jos haluu homman jatkuvan, mut tuntuu siltä, että alkaa vaan omat lämpimät tunteet häntä kohtaan loppumaan.
Tänään oli tosi hyvä fiilis koko päivän aina siihen asti, kun piti alkaa selvittämään yhden ulkomaille lähtöä valmistavan kurssin ilmottautumista.
Aina tähän asti olen saanut käyttää hänen sähköpostiaan sinne sisään kirjautuen tällasissa häneen liittyvissä tapauksissa, jotta ois hommat helppoa. Mut sit yllättäen kuuluukin, että "miten ihmeessä muka? käytä omaas! ei tarvi tehä mitään ilmottautumista sit jos et omaas halua käyttää..."
Aiemmin tosin sanoi jo, että hällä alkoi menkat. Niin vähän alko itteä v*tuttaa, kun pitää vaan olla hankala varmaan ihan tahallaan, koska kuitenkin aina ennen käynyt toi juttu. Siitä sit argumentointia pari tuntia, kunnes sit sovittiin lyhyessä videopuhelussa, että puhutaan joskus parin tunnin päästä.
Sit olin just pelaamssa pleikkaria ja tyyliin 5 minuuttia hänen ois pitänyt oottaa, et oon valmis, kun hän soittiki jo videopuhelun ja vastasin.
Mut EI. Se oli sit vika tikki, sanoi että ei sitte pelaa sinä siellä ja täs vaiheessa yritin soittaa takas, mut ei tietenkää vastaa. Siitä sit riidoissa kummatkin mennään nukkumaan, mut mitä vitt*a tää oikeesti.
Ollaanko me kummatkin liian lapsellisia ja stressaantuneita välimatkasta ja kohta tulevasta muutosta tänne vai onko tää täysin epäterve suhde?
Sanoin, että en väittelyyn tuhlaa aikaa enää pätkääkään, huomenna puhutaan sit vakavasti.
Alkaa vähän mietityttämään, että mikä näitten parisuhteitten pointti oikein on ?
Kiitos, sain avautua.
Olette lapsellisia! Molemmat, VARSINKIN sinä!
Porvoossa ei kannata pelata pleikkarilla, muuten kylläkin 4/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette lapsellisia! Molemmat, VARSINKIN sinä!
Niin, no toisaalta vähän hankalia juttuja nää kun ei kuukausiin voi edes nähdä tai tuntea oikeasti toista. Syntyy pikkujutuista chattaillessa ihme riitoja, kun ei pysty edes toisen ääntä kuulemaan, miten joku lause on tarkoitettu sanottavan ja sit omassa päässä kumpikin tulkitsee omiaan.
Hitto, kun niin mukavaa meillä sit yhessä aina on ja paljon ollaan nähty vaivaa kaiken eteen puolin ja toisin, niin nää ihme riidat ei tee hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko provo vai alkoholisti?
Vähän niinkuin sinäkin; sekä että.
No aika pienet on murheet, kun jostain pleikan pelaamisestakin puhutaan. Entäs sitten, jos tulevaisuudessa menetätte vaikka lapsen, jompikumpi sairastuu vakavasti tai vammautuu onnettomuudessa? Heikoilla on teidän suhde, ei tule kantamaan. Ihme sähläystä ja lapsellista touhua. Lähtekää eri suuntiin kypsymään puolin ja toisin, eivät aikuiset ihmiset heittele mitään kolikkopusseja tai koruja pitkin seiniä tai roskikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No aika pienet on murheet, kun jostain pleikan pelaamisestakin puhutaan. Entäs sitten, jos tulevaisuudessa menetätte vaikka lapsen, jompikumpi sairastuu vakavasti tai vammautuu onnettomuudessa? Heikoilla on teidän suhde, ei tule kantamaan. Ihme sähläystä ja lapsellista touhua. Lähtekää eri suuntiin kypsymään puolin ja toisin, eivät aikuiset ihmiset heittele mitään kolikkopusseja tai koruja pitkin seiniä tai roskikseen.
No eipä oo juu kummoset murheet, mut aika nuoria me ollaankin.
Ja kai se kehittyminen parhaiten tapahtuu juuri tällasissa tilanteissa, missä ne omat lapsellisuudet tulee ilmi, hölmöhän se ois sit kaikki vaan sen takia lopettaa, että kummastakin putsataan ne turhat jutut pois.
Läpi koko elämän se kehitys ja oivallus jatkuukin, jos niin haluaa, et on tässä oltava armollinenkin, sillä on meissä ne hyvät ja rakastavatkin puolet !!
Ja mitä lapselliseen käytökseen tulee, niin kyllä sitä näkee IHAN kaikenikäisillä, töissä lentelee tavarat ihan 50-60 v aikuisilta miehiltäkin välillä, että samassa veneessä tässä kaikki ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No aika pienet on murheet, kun jostain pleikan pelaamisestakin puhutaan. Entäs sitten, jos tulevaisuudessa menetätte vaikka lapsen, jompikumpi sairastuu vakavasti tai vammautuu onnettomuudessa? Heikoilla on teidän suhde, ei tule kantamaan. Ihme sähläystä ja lapsellista touhua. Lähtekää eri suuntiin kypsymään puolin ja toisin, eivät aikuiset ihmiset heittele mitään kolikkopusseja tai koruja pitkin seiniä tai roskikseen.
No eipä oo juu kummoset murheet, mut aika nuoria me ollaankin.
Ja kai se kehittyminen parhaiten tapahtuu juuri tällasissa tilanteissa, missä ne omat lapsellisuudet tulee ilmi, hölmöhän se ois sit kaikki vaan sen takia lopettaa, että kummastakin putsataan ne turhat jutut pois.
Läpi koko elämän se kehitys ja oivallus jatkuukin, jos niin haluaa, et on tässä oltava armollinenkin, sillä on meissä ne hyvät ja rakastavatkin puolet !!
No aika kivuliasta kehittymistä tuo touhu on. Riidellään koko ajan ja jostain typeristä asioista. Kannattaisko kuitenkin itse kunkin kehittyä ensin ihan itsekseen ja oman päänsä sisällä, eikä alkaa tuollaiseen kypsymättömään ja hermoja raastavaan kotileikkiin, kun molemmat voisivat, kun kerran nuoria olette, asustella itsenäisesti ja seurustella, jolloin ne särmät hioutuisivat kehittymällä mukavimmissa puitteissa? Oliko pakko syöksyä saman katon alle ja täräyttää naimisiin? Ja vielä kumppanikin eri kulttuurista ilmeisesti, jolloin ihan varmasti tuplaten vaikeuksia saattaa olla tiedossa.
Tuollainen ahdistava ja kypsymätön toiminta syö ihmistä ja ennen kuin huomaattekaan, ette olekaan kehittyneet pariskunnaksi, vaan riidat vain kovenevat ja kyllästytte toisiinne lopullisesti. Arki tulee jokaiseen suhteeseen, mutta ei tämä nyt sitä ole, vaan ihan jotain muuta. Tuntuu, etteivät luonteennekaan sovi yhteen. Ja aika nuori ja tuorekin taitaa tuo suhde olla, jolloin kaiken pitäisi olla vielä hyvinkin ruusunpunaista hattaraa. Mua ainakin ahdisti lukemani. Ei vaikuta mitenkään lämpimältä tai turvalliselta yhteiselolta.
Ei ole normaalia. Etsi itsellesi normaalijärkinen vaimo.