Marialla on neljä lasta ja himo lastenvaunuihin: ”Minulla on ollut 110 rattaat - monet kysyvät, onko tuossa mitään järkeä”

Harrastuksensa kullakin. En nää tuossa mitään järkeä, mutta oma asiansa.

No, kai se myy ne eteenpäin. Kunhan ei kaatopaikalle heitä.

Riippuvuuksia on monenlaisia.

Tämä todistaa vain taas,että ihminen voi koukuttua mitä ihmeellisimpiin asioihin. Mekanismi on sama riippumatta asiasta.

Ajattelen että päänsisäinen ongelma tuo,hyvä että aikoi pitää taukoa ja "yrittää olla tyytyväinen siihen mitä on" edes pari kuukautta.

No on siinä mielenkiinnonkohde. Puhuukohan hän harrastuksestaan yhtän paljon kuin esim. juoksijat tai autojen tuunaajaat.

Marian (kuten muidenkin monilapsisten perheiden vanhempien) olisi terveellistä päästä kokeilemaan murrosikäisen ja harrastavan lapsilauman kanssa elämistä. Meillä onneksi vain kaksi lasta.

Kuka nämä kärryt rahoittaa?

Vaikuttaa omaan silmään naurettavalta mutta ei kai siinä mitään jos perheellä on tuohon rahaa. En usko hetkeäkään että ”samoja rahoja tässä vaan pyöritellään”. Jokaiset uudet vaunut menettävät hinnastaan x-kymmentä prosenttia sillä hetkellä kun ne vie myymälästä ulos. Käytetyistä ei saa koskaan samaa myydessä kun millä on ostanut (vaikka ostaessa saisikin alea). Nyt mennään vaan mutulla että no eihän tässä nyt ole mennyt enempää kun joskus voittaa joskus häviää käytettyjä ostettaessa/myydessä.

Vaan eipä siinä mitään. Jos rahaa riittää niin siitä vaan. Minulle tuo kuulostaa äärimmäisen stressaavalta vaihdella vaunuja/rattaita kokoajan mutta meitä nyt on vaan erilaisia selkeästi.

Tulee vaan mieleen se ilmiö, mikä näkyy vähän kaikissa kotiäideissä, eli hurahdus johonkin. Pienten lasten kanssa kotona oleminenhan on aika yksitoikkoista, ja melkein kaikki tuntuvat täyttävän sitä jollain omalla harrastuksella. Monelle se on esim. lastenvaatteet. Kaikilla se ei edes liity lapsiin, esim. itse hurahdin sisustukseen ja erityisesti huonekasveihin, kun kotona tuli vietettyä niin paljon aikaa. Tosilla se on lenkkeily, käsityöt, opiskelu, tv-sarjat... sitä tulee intohimoisesti paneuduttua johonkin, kun kerrankin on aikaa. Eipä siinä mitään.