Eläimet on ihan kivoja, mutta en näe lemmikeissä kyllä mitään järkeä

Ilman koiraa tuskin vaivaudut ulos kävelemään johonkin loskapaskaan

Ei niissä mitään järkeä olekaan. Koirat kaulasta kiinni narussa ja ollaan niiiiin eläinrakkaita. Puhumattakaan siitä, mitä vahinkoa ne aiheuttaa.

Lemmikkieläimiä on jalostettu vuosituhansien ajan miellyttämään sua. Jos ei kelpaa, niin ala jalostaa ite.

Koira on kiva kaveri, perheenjäsen. Tulee käveltyä, muuten loikoilisin sohvaperunana senkin ajan. Ei kai tähän asiaan tarvitse sen kummempaa analyysiä.

Vierailija kirjoitti:

Ilman koiraa tuskin vaivaudut ulos kävelemään johonkin loskapaskaan

Vaimon ulkoilutus riittää itselle. Suoritetaan myös loskapaskassa, ettei peppu leviä liikaa.

Simppelin tuntuinen aloitus, monta tapaa tulkita... =)

Kun työpaikan "toimistokoira" tulee moikkaamaan, piristyn selvästi. Paijaaminen vie alle minuutin, mutta positiivinen vaikutus kestää paljon pidempään. Se koira ei ole mikä tahansa karvaturri vaan jo elämää nähnyt rouva, joka ei kerjää halauksia ja paijaamista... se osaa ottaa ne "siinä sivussa". Se tulee viereesi ja jos et älyä heti rapsuttaa, se tönäisee kuonollaan kättäsi. Kun alat rapsuttaa, se kääntyilee niin että tärkeimmät kohdat tulee rapsutettua.

Toimistokoira on meidän toimiston inhimillisintä toimintaa osoittava otus.

Voin vain kuvitella millaista olisi saapua kotiin niin että lemmikkieläin odottaisi minua ja tervehtisi ilolla. Tosiasiassa tulen "kylmään ja pimeään" kotiin. Ei täällä kukaan minua odota.

Loppu.

Mä kyllä saan eläimiltä jotain sellaista, mitä en ihmisiltä saa. Ja etenkin hevosilta, vaikka meillä onkin koira. Hevosia ymmärrän eläimistä parhaiten, ehkä jopa paremmin kuin ihmisiäkin. En ole mitenkään kömpelö sosiaalisesti, mutta ehkäpä ihmisten kohdalla sekä omat tunnesolmut että ihmisten monimutkaisuus vaikuttavat. Hevoset on helpompi ottaa sellaisina kuin ne ovat. Ja hevoset ottavat myös ihmiset sellaisina kuin ihmiset ovat: hevonen ei välitä siitä, millainen ihmisen status on yhteiskunnassa, se ei katso ulkonäköä tai vaatteita ja muodosta mielipidettään niistä, vaan sen käytöksestä saa aika suoraa palautetta omasta luonteesta, puutteista ja hyvistä puolista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei niissä mitään järkeä olekaan. Koirat kaulasta kiinni narussa ja ollaan niiiiin eläinrakkaita. Puhumattakaan siitä, mitä vahinkoa ne aiheuttaa.

Sellaisilla on valjaat, jotka suostuu valjaissa kulkemaan. Minulla 2/3 ollut valjaissa ja yksi pannassa.

Minä ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ottavat lemmikin, koska oikeasti nauttivat eläimen seurasta ja ovat kykeneviä huolehtimaan lemmikistään. Itse en nauti eläinten seurasta, joten en lemmikkiä otakaan. Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat eläimen vain, "koska niin kuuluu tehdä" tai hetken mielijohteesta.

En minäkään. Meidän 18-vuotias kolli lopetettiin tänään. Kai tämä tuska joskus hellittää. Ikävä on järjetön. Ei enää lemmikkejä, en tajunnut luopumisen olevan näin kammottava kokemus.

Hei

Eläimiltä saa paljon sellaista mitä ihmisiltä ei saa ; rehellisyyttä,uskollisuutta,luotettavuutta.Koira ei hylkää sua vaikka olisit ärtynyt,masentunut,itkuinen, lihonnut, tms

Vierailija kirjoitti:

En minäkään. Meidän 18-vuotias kolli lopetettiin tänään. Kai tämä tuska joskus hellittää. Ikävä on järjetön. Ei enää lemmikkejä, en tajunnut luopumisen olevan näin kammottava kokemus.

Ihan silläkin uhalla että tämä ärsyttää sinua:

Kissasi oli sinulle äärimmäisen tärkeä. Ja silti: sinä olit kissalle vieläkin tärkeämpi! Kissan näkökulmasta te elitte täydellisen onnellisen kokonaisen elämän sen loppuun saakka.

Sinä voit tarjota näin onnellisen elämän vielä toisellekin, ja ehkä kolmannelle, ja nauttia yhteisistä hetkistä.

Pyydän sinua pohtimaan: muistele yhteisiä hetkiä, niitä oli joka päivä! Vuosien yhteiselämä vs. menettämisen suru... Näihin asioihin tulee yleensä ajan myötä oma perspektiivinsä.

Toivotan voimia lemmikin menettämisen jälkeen, ja toivotan myös elämää, rakkautta ja läheisyyttä Sinulle tulevaisuudessa!

Kyllä mä näen, vaikkei itsellä olekaan koskaan ollut eläimiä. Onhan niistä seuraa ja touhuja usein kiva katsoa, moni harrastaakin lemmikin kanssa.

Kiva ottaa lemmikiksi possu vuoden alussa ja syödä se vuoden lopussa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään. Meidän 18-vuotias kolli lopetettiin tänään. Kai tämä tuska joskus hellittää. Ikävä on järjetön. Ei enää lemmikkejä, en tajunnut luopumisen olevan näin kammottava kokemus.

Ihan silläkin uhalla että tämä ärsyttää sinua:

Kissasi oli sinulle äärimmäisen tärkeä. Ja silti: sinä olit kissalle vieläkin tärkeämpi! Kissan näkökulmasta te elitte täydellisen onnellisen kokonaisen elämän sen loppuun saakka.

Sinä voit tarjota näin onnellisen elämän vielä toisellekin, ja ehkä kolmannelle, ja nauttia yhteisistä hetkistä.

Pyydän sinua pohtimaan: muistele yhteisiä hetkiä, niitä oli joka päivä! Vuosien yhteiselämä vs. menettämisen suru... Näihin asioihin tulee yleensä ajan myötä oma perspektiivinsä.

Toivotan voimia lemmikin menettämisen jälkeen, ja toivotan myös elämää, rakkautta ja läheisyyttä Sinulle tulevaisuudessa!

Ei ärsyttänyt, päinvastoin. Kiitos lohdutuksen sanoista.

Uskon kyllä että suru väistyy ja jäljelle jäävät mukavat muistot. Oli kyllä aivan legendaarinen kissa joka eli todellakin onnellisen elämän. Ehkä vielä joskus otan kissan joltain suojeluyhdistykseltä. Nyt vaan tuntuu siltä että se olisi itsensä kiduttamista kun siitäkin pitää joskus luopua.

Olisi kyllä elämä ollut tosi erilaista ilman edesmennyttä kissaherraa. Rakastin sitä oikeastaan enemmän kuin mitään. Olin 8 kun se muutti meille, nyt olen 26. Kävin silti vähintään kerran viikossa moikkaamassa vanhaa jörmyä.

Toista yhtä hienoa kissaa ei kyllä tule ikinä, mutta ei kai kuulukaan. Jos joskus otan kissan niin se on taas omalla tavallaan ainutlaatuinen ja korvaamaton.

Huh, menee vähän ohi aiheen mutta tuntuupa hyvältä kun sain kirjoittaa tästä.