Nainen, voisitko olla todella kauniin naisen ystävä?

Tottakai, jos hän olisi myös mukava ja tulisimme juttuun.

Olen jo, useammankin. Mitä se toisen ulkonäkö muhun vaikuttaa?

Voisin, ja olenkin. Miksi en voisi?

Olen jo. En nyt ymmärrä miten tän pitäs olla mikään ongelma. Avaisitko?

Tein vuosia duunia muotibisneksessä ja suurin osa naispuolisia ystäviäni oli malleja (nykyään suureksi osin jo ex-malleja kun ollaan jo reippaasti yli nelikymppisiä), itse en todellakaan ole mallinmitoissa. Tykkään katsella kauniita ihmisiä, olen esteetikko, siksi mä sinne muotimaailmaankin päädyin. 

Ja mulle ystävyydessä merkkaa sielujen sympatia, ei toisen ulkomuoto. 

Olen ollut nuoresta asti, ja olen edelleen. Luulen myöskin, että käsitykseni miehistä olisi erilainen, jos en olisi päässyt tilanteita aitiopaikalta seuraamaan.

Onhan tällekkin kysymylselle perusteet, koska moni nainen myöntää olevansa kateellinen kauniille ystävälleen.

Voisin ja olenkin.

Olen itse se todella kaunis.

Totta kai. Ei ulkonäöllä ole mitään tekemistä ystävyyden kanssa.

Kaikki ystäväni ovat kauniita. Kaikki rakkaani ovat kauniita. Rakkaus tekee kauniiksi.

Kaikki ilkeät ihmiset ja pahantahtoiset ovat rumia. Jokin tökkii.

Minulla ei toisaalta ole hyvä kasvomuisti. Muistan enimmiltään sen miltä ihmisten seurassa tuntuu ja se on läheisten kanssa kaunista.

Kyllä, ellei koko elämä pyöri ulkonäön ympärillä

Olenkin. Parikymmpisenä olin kyllä salaa kateellinen huomiosta, mutta toisaalta sitten hyväksyin oman osani aika nopeasti enkä sitten enempiä pohtinut. Ystävät ovat ennen kaikkea ystäviä, eivät kilpakumppaneita, eikä sitä toisen ulkonäköä sitten enää miettinyt. Oli  myös selviö, että olen seinäruusu kauniin seurassa, oli myös aika vapauttavaa kun siihen tottui. Kaunis ystäväparka ei saanut hetken rauhaa - ja ei - huomio ei ole mitenkään miellyttävää suurimman osan mielestä siinä mittakaavassa. 

Nyt olemme jo keski-ikäisiä, baareissa käyminen on niin harvinaista että en ole edes päässyt testaamaan, aktivoituisiko kateuden pisto. :D