Avioliitto muuttunut kämppissuhteeksi, olen puutteessa!
Olen 27 vuotias nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä lähes 10 vuotta ja siitä naimisissa puolet. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta koen olevani turhautunut ja vähän eksyksissä. Suhteemme on muuttunut "Kämppis" suhteeksi. Seksiä ei ole ollut luoja ties milloin viimeeksi. Ongelmat alkoivat jo pari vuotta sitten, oli haluttomuutta vähän puolin ja toisin, ja miehelläni ei seisonut kunnolla. Syytin tästä itseäni ja yritin tehdä mieheni olon hyväksi, annoin hänelle suuseksiä ym. ja tilanne kääntyi niin, etten minä saanut itse enää mitään. Lopulta selvisi reilu vuosi sitten, että hän on koukussa nettipornoon ja on kuullemma "turtunut" eikä enää siksi kykene seksiin kanssani. Itsetuntoni romahti miljoonaksi muruksi. Olin valmis lopettamaan koko suhteen ja etsin jo kämppää itselleni. Kuitenkin saimme asiat selviämään ja päätimme jatkaa yhteiseloa. Edelleenkään seksiä ei ole, ja olen alkanut huomata himoitsevani about kaikkia ikäisiäni miehiä. Syrjähyppyyn en ole kuitenkaan lähtenyt, en halua tehdä sitä toiselle.
Kotona hän on myös aika laiska, ei tee kotitöitä ellen käske, ei lenkitä koiriamme eikä laita ruokaa. Hän pelaa paljon konsolipelejä ja liikkuu vähän.
Nyt on tilanne se, että meille tulisi muutto toiselle paikkakunnalle ja itse en haluaisi muuttaa. Minun lähes kaikki ystäväni ovat miehen puolelta ja suhde hänen vanhempiinsa on lämmin, ja koen olevani perhettä. Omiin vanhempiini suhde on vaikea. Tavallaan haluan jatkaa miehen kanssa eloa, viihdyn hänen kanssaan, ja välitän hänestä, hän on hauska ja lämmin. Pelkään myös yksin jäämistä. Toisaalta en ole tällä hetkelläkään niin onnellinen kuin voisin olla. Seksin puute ajaa minut hulluksi. Joskus koen olevani miehelleni enemmän äiti kuin puoliso.
Olen puhunut asiasta monta kertaa, muutosta ei tunnu tapahtuvan. En haluaisi hukata kuitenkaan 10 vuoden yhteiseloa. Pelkään myös, ettei kukaan halua minua ja jään ikisinkuksi ja lapsettomaksi. Koen myös miehelleni olevan "velkaa", sillä hän on auttanut minua opiskelujeni kanssa rahallisesti. TIlanne on tosi vaikea tällä hetkellä, enkä tiedä mitä tekisin. Mies ei halua erota missään tapauksessa. Pelkään että hän tekee itselleen jotain jos eroamme. Haluan hänellekin kaikkea hyvää, hän on hyvä ihminen. Ei meistä kukaan ole täydellinen, mutta en tiedä missä menee raja kuinka pitkään pitää asiat hyväksyä ja milloin voin alkaa vaatia itselleni parempaa, ja löydänkö edes parempaa? Avioero ottaisi myös luonnolleni, se olisi jotenkin "häpeä".
Kommentit (17)
Porno ja sooloseksi tosiaan pois. Konsolit pois. Kuntosali tilalle väh. 3x viikkoon, raskailla painoilla, ei pelkkää juoksumattoa. Terveellinen ruokavalio ja tarvittaessa sinkkiä + magnesiumia. Jos ei tilanne muutu kuukaudessa, testojen mittaus tk:ssa.
Seksi kuulostaa kuitenkin olevan nyt toissijainen ongelma. Ei toisen kanssa voi olla yhdessä sen vuoksi, että on sille velkaa tai ettei se tekisi itselleen mitään.
Miehesi tarvitsee elämäntaparemontin. Jos voitte jutella asiasta, sano että haluat katsoa pornoa yhdessä, ja että haluat häneltä seksiä.
Heti kun hän kiihottuu, pyydä nuolemaan pilluasi. Hän ei tiedä mistä nautit, ellet kerro ja opasta. Hommaa sauva ja liukkaria ja lita hänet käyttämään sauvaa.
Siihen ne liikunnat päälle ja pelit vähemmälle. Pelaaminen ja porno ovat korviketoimintaa. Alle viikko ja hän on kulli timatinkovana kimpussasi.
Jos ei ole, voin olla avuksi ja tehdä nuo jutut hänen puolestaan. Nuolen mielelläni nuorta vaimoa. Ja teen vähän muutakin. M45
Miehelläsi on ongelma pornon kanssa.
Been there, vaikkakaan en niin syvällä ettenkö olisi halunnut naistani. Ongelmat alkoivat kun ei enää seissyt kunnolla hänen kanssaan ja lopulta ahdisti joka kerta miten tänään käy, ja aloin vältellä seksiä.
Netistä löytää parikin hyvää sivustoa josta saa tietoa pornoaddiktion haitoista ja käytännön neuvoja siitä eroon pääsemiseksi.
Hyvä on esimerkiksi yourbrainonp*rn. Voit tutustua yhdessä miehesi kanssa.
Voi viedä pitkäänkin ennen kuin homma alkaa taas kulkemaan. Itsellä vuosi takana "paranemista" ja viimein alkaa pysyä seisokki, mutta kestävyyden kanssa ongelmia. Onneksi nainen tykkää suuseksistä.
Mua ottaa päähän että olen pilannut niin monta vuotta parisuhde-elämästämme pornolle runkkaamisella. Ja aina kun jossain lehdissä tai telkkarissa näkee pornomyönteisiä juttuja niin alkaa ketuttaa miten vastuuttomasti asiaa tuputetaan.
Haluja voi parantaa että nai naistansa kovemmin kuin koskaan, kalu kovana. Mistä naisetkin tykkää.
En harrasta itsetyydytystä, ( todella harvoin) huomaan että nousee agressiivisuus selvästi kun mennyt viikko.
Käyn lenkillä kävelemässä ja lihaskuntoa yllä kotona, metsätyöt harrastuksena. Hyvä uni tärkeää ja positiivinen asenne, huumoria kanssa.
Hieman samanlainen tarina itselläkin. Vaimo oli haluton ja ymmärrykseni riitti kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa sitä alkoi miettimään että haluanko elää kämppissuhteessa loppuelämäni. En halunnut ja uusi sivu kääntyi elämässä 35 vuotiaana.
Meillä pihtaava puoliso lentäisi pihalle alta oomin.
Samaa mieltä. Valinnan paikka, porno vai oikea nainen. Muutos voi viedä aikaa mutta ilman päätöstä se ei ala.
Asia puheeksi rohkeasti. Ongelman tunnustamisesta se alkaa. Koita vaan olla loukkaamatta häntä. Jos haluat hänet takaisin itsellesi, parempi olla tukena kuin vastustajana.
Sinun ei ap tarvitse hyväksyä miehen pornoaddiktiota. Jos mies ei lopeta jatkuvaa pornon katsomista ja sinun laiminlyöntiä niin vaihda miestä.
9, ap ei vihaa miestään joten katkera jätä-se-sika -kommentti ei auta mitään. Kumpikaan ei halua erota koska pitävät toisistaan. Näin on useimmissa liitoissa. Pinnan alla on paljon luottamusta ja hyvien asioiden arvostamista.
Tuo on lopultakin vain vastamäki, jonka voi yhdessä selättää. On niitä ollut vaikeuksia muillakin. Ja on edelleenkin.
Käsittääkseni naisten haluja voidaan vähentää lääkkeillä. Eli lääkärille vaan.
tässä samoilla linjoilla, avokkini on alkanut harventaa yhdessäoloa, enää ei ota suihinkaan ja pillua ei anna kun ei kuulemma jaksa. Ajattelin kanssa panna koko karusellin kiertoon ja vaihtaa hiean aktiivisempaan ja nuorempaan versioon joka jaksaisi mutta koeajohan olisi tehtävä että onko seuraava kelvollinen ja täyttääkö sille asetetut vaatimukset
Voin tulla antaan sulle hetken lempeä...
Laita kuva niin katsotaan voidaanko auttaa?
Nyt tulee pitkästi:
Millainen oli seksielämänne ennen kun mies alkoi harventaa tahtia ja siirtyi pornon puolelle? Oliko se tyydyttävää sinulle/ hänelle? Miksi itse menit haluttomasti? Pystytkö muistamaan jotain yksittäistä tapahtumaa, joka olisi seksisuhteessanne siinä ajanjaksosta sattunut? Pystyittekö "hoitamaan"toisenne = tuottamaan orgasmin puolin toisin saamatta itse tai ilman yhdyntää? Tiedätkö millaista seksiä/ pornoa miehesi katsoo fantasiatasolla? Voitko kuvailla, että millaisesta seksistä sinä fantasioit?
Teillä on yhteinen klikki, ei vain miehelläsi, vaan myös sinulla. Muutokseen vaaditaan molempien käyttäytymisen muutos ja avarakatseisuutta. Jos tuomitset miehen seksuaalisuuden tai sen puuttumisen, niin suhde ei ala uudelleen. Toki kannattaa varmistaa, ettei miehesi ole yleisesti melankolinen ja masentunutkin? Kaikki on yhteydessä toiseen. Toki muutos voi olla myös hormonaalisilla tasolla. Jos miehesi alkaa voimakkaasti keski-ikäistymään, hänen ulkoinen habituksensa muuttuu ja itsestään huolehtiminen heikkenee. Sitten kaikki kielteiset vaikutukset seuraavat ketjureaktiota. Hän ei koe itse olevansa seksuaalisesti haluttava ja ei kohta seksikykyinenkään. Runkkaa voimakkaasti tyydyttääkseen halunsa ja todistaakseen itselleen kyvykkyytensä. Olet kenties oman haluttomuutesi aikana osoittanutkin hänelle, ettei hän ruoki sinun käsitystäsi seksuaaalisesti haluttavasta miehestä? Monta monessa, siis aloittakaa jostakin.
Menkää yhdessä lomalle tai aloittakaa yhteinen liikunnallinen harrastus. Mikä tahansa, jota yhdessä voisitte tehdä, jossa tulee hiki ja täytyy ponnistella. Tehkää suunnitelma, puhukaa. Sano miehellesi, että nyt lähdetään uudelleen sinne, missä meillä oli kivaa yhdessä. Miten sinne löydämme ja mitä opettelemme lisää, että olisi vielä kivempaa? Tehkää yhdessä jotain, mitä ette ole ennen tehneet. Paetaan tylsyyttä hetkeksi. Älä aseta tavoitetta hänen suhteen. Ole valmis etenemään hänen ehdoillaan. Hänessä muutos on tapahduttava ensin ja sitten sinussa. Lohdutukseksi voin sanoa, että jos kipinä on joskus ollut, niin se on aina löydettävissä uudestaan. Jos olette joskus rakastaneet ja himoinneet toisianne, niin se on löydettävissä yhdessä. Yksin sitä mennyttä kumpikaan ei voi löytää.
Kuinka paljon olet valmis laittamaan peliin? Kuinka paljon olet valmis kokeilemaan ja saamaan hänet mukaan? Kun kirjoitat ja kerrot ongelmastasi on se on hyvä alku.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on ongelma pornon kanssa.
Been there, vaikkakaan en niin syvällä ettenkö olisi halunnut naistani. Ongelmat alkoivat kun ei enää seissyt kunnolla hänen kanssaan ja lopulta ahdisti joka kerta miten tänään käy, ja aloin vältellä seksiä.
En ymmärrä, miten pornon katsominen aiheuttaa erektio-ongelmia naisen kanssa. Ehkä se sitten joillakin aiheuttaa. Itse katson paljon pornoa eli joka päivä, mutta tarvittaessa pystyn milloin tahansa jyystämään tuntikausia niin omaa kuin muitakin naisia. Ehkä olen epänormaali, en tiedä:)
No mutta ap:lle tsemppiä. Toivottavasti homma alkaa teillä toimia. Velvollisuudesta sun ei kuitenkaan kannata eikä pidä olla miehesi kanssa.
Avioero ei ole mikään häpeä. Jos ette saa muutettua suhdetta sellaiseksi että se tuntuu sinusta hyvältä niin sitten vaan eroat. Kyllähän asiat voi kuntoonkin saada, jos molemmilla on valmius ryhtyä parantamaan suhdetta.
Nettiporno ja käteenveto pois.
On kumma jos nainen ei ala kiinnostamaan kun riittävän kauan on.
Viikossa on normaalilla miehellä kassit täynnä ja kova halu naistansa.