Uskotko kohtaloon?

Haluaisin jakaa tarinani..
Vuosi sitten tapasin ihmisen, joka muutti elämääni. Tarina on pitkä ja monimutkainen, mutta taisin löytää sielunkumppanini. Miehen kanssa oli niin helppo ja hyvä olla, ihan kuin olisin tullut kotiin. Ensimmäisenä yönä kun makasimme vierekkäin, mies sanoi juuri noin, ihan kuin olisi lukenut ajatuksiani. Rakastuimme todella pahasti.
Kun myöhemmin tapasin hänen äitinsä, muistimme molemmat toisemme. Olimme käyneet samalla kurssilla yhtä aikaa muutama vuosi sitten. Myös samanlaisia muita yhteensattumia on tapahtunut.
Kuitenkin... Miehellä on todella paha adhd, hän on välillä melkein mielisairauden rajamailla. Itselläni on add. Ymmärrän miestä, mutta elämä on tällä hetkellä täysin mahdotonta. Mies menetti työpaikkansa, on masentunut. En pysty katsomaan vierestä miehen hermoromahduksia ja raivareita (spouse breakdown with adhd/add, kokeneet ymmärtävät) joten parisuhteemme on kaiketi päättynyt, mies häpeää itseään, ei päästä lähelle.
Tänään mulle tuli outo tunne ystäväni luona, kun ystävä pyysi tupakalle mukaan (en itse polta) mutta ulkona oli kaunis ilma ja jotenkin halusin vain mennä. Kun astuin ovesta ulos, katsoin oikealle ja siinä, siinä mun rakas mies käveli.
Olen toivoton. Siksi ehkä tein tämän. En haluaisi menettää ihmistä jota niin paljon rakastan. Mies puhui usein kuinka haluaa mennä joskus naimisiin kanssani, ei ole kuulemma koskaan kokenut vastaavaa. En minäkään.. Nyt välimme ovat todella tulehtuneet lukuisista riidoista ja lähinnä miehen ongelmista johtuen. Sanoin hänelle suutuspäissään että jättää mut rauhaan. Olemme molemmat impulsiivisia.
Ehkä kuulostan hullulta. Tuntuu vain siltä, että olen kohdannut sen oikean ja sielunkumppanin. Rakastan häntä älyttömän paljon ja pelkään ettemme näe enää.