Äitinsä luona asuva aikuinen mies

Tarina alkoi siis tyypillisellä selityksellä äkillisestä erosta ja äidin samanaikaisesta sairaudesta. Äiti tarvitsi apua kotona ja mikäs siinä juuri eronneella miehellä muutakaan, kuin väliaikaisesti äidilleen asumaan. Väliaikaista vain. Vielä jollain tavoin ymmärrettävä tilanne. Kyseessä yli 3-kymppinen mies.

Jotenkin siinä sitten vierähti vuosi ja vähän päällekin ja aloin varovasti udella tästä väliaikaisuudesta. Näytti nimittäin siltä, että mies oli kovaa vauhtia siirtämässä tavaroita luokseni. Eikä tuo äitikään enää niin sairaalta vaikuttanut. Sitten alkoi itkuvirret siitä, ettei ole varaa asua yksin. Kävi myös ilmi, ettei osallistu mihinkään kuluihin äitinsä luona(!!!!). Tässä kohtaa päätin, että luokseni en missään nimessä asumaan päästä, ennen kuin on osottanut kykynsä elättää itsensä.

Nyt tässä sitten olen odotellut, älkää kysykö miksi, jo muutaman vuoden, että asialle jotain tapahtuisi. Mitään ei näytä tapahtuvan. Onko jo aika luovuttaa ja siirtyä etsimään aikuisempaa seuraa? Mies elää muuten ihan normaalia elämää. Käy töissä ja osaa myös kotihommia. Mitään ei tosin patistamatta tee, koska tottunut, että äiti siivoaa ja niin edelleen. Mutta osaa kyllä. Luultavasti kuitenkin saisi hänen jälkiään olla koko ajan siivoamassa ja siksi mulle on ehdottoman tärkeää, että hän asuisi omillaan tovin. On siis aiemmin asunut vain exänsä kanssa ja luultavasti ollut passattu siinäkin suhteessa. Yksin asunut koko elämässään vain muutaman hassun kuukauden eron jälkeen.

Ja ei, tää ei oo provo. En itsekään ymmärrä, miten helv*tissä ajauduin suhteeseen peräkammarin pojan kanssa. Olin kai liian sinisilmäinen ja ihastunut. Vielä vähemmän ymmärrän, mitä ihmettä tässä suhteessa edelleen teen... Aiemmin löysin jotain toivoa siitä, että mies jokaisen riidan jälkeen alkoi katsella asuntoja ja väitti muuttavansa omilleen. Menin siis lankaan ja uskoin miehen esitystä ja tuskailuja siitä, ettei sopivaa asuntoa löydy. Enää en ole hetkeen jaksanut tuohon ihmeeseen uskoa ja olen myös tajunnut, ettei miehellä puheista huolimatta ole pienintäkään aikomusta asuntoa löytää.

Kertokaa nyt hyvät naiset, onko tälläisiä aikuisia pikkupoikia paljonkin olemassa vai olenko löytänyt oikean harvinaisuuden? Onko oikeasti mitään järkeä olla suhteessa tällaisen miehen kanssa? Mitään pakottavaa tarvetta ei ole ikinä miehen kanssa yhteen muuttaa, joten se ei asiaan vaikuta. Hävettää vaan suunnattomasti, että aikuinen mies elää köyhän äitinsä siivellä, eikä edes ymmärrä asian olevan väärin. Tai haukkukaa mut edes pystyyn, että ymmärrän vihdoin lähteä kälppimään tästä suhteesta. Uutta äitiä toi mies varmaan hakee, mutta mä en enää halua lisää lapsia.