Pelisäännöt aikuisten ystävyyteen

Ei se varmaan haittaisikaan.

Mitä ajattelisit, jos ystäväsi sanoisi sinulle, että hän haluaisi puhua ystävyydestänne? Kokisitko sen olevan ok vai ärsyyntyisitkö?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajattelisit, jos ystäväsi sanoisi sinulle, että hän haluaisi puhua ystävyydestänne? Kokisitko sen olevan ok vai ärsyyntyisitkö?

Minulla on pari sellaista ystävää, jonka voisin kuvitella ottavan tuollaisen asian puheeksi ja kyllä minä katsoisin, että onhan minun kuunneltava mitä hänellä on sanottavaa. Tai oikeastaan, en oikein voi kuvitella, että he sanoisivat niin, mutta jos sanoisivat, niin kyllä kuuntelisin. Muilta vähän etäisemmiltä en välttämättä haluaisi mitään tilityksiä. 

Sun tuttava osaa elää vain sääntöjen avulla. Ihan sairasta puuhaa alkaa laatimaan sääntöjä ystävyydelle.

Itselle ainakin tulisi sellainen olo, että tuo ihminen on vaatimassa minulta jotain. Tyyliin nimi paperiin. En halua sitoutua, sorry! Minulle ystävät ovat vain kivaa ajanvietettä, ei muuta.

Todella tärkeät ihmiset ovat oma perhe ja parisuhde. Ei ystävä voi "vaatia" minulta mitään. Tai voi, mutta ei minulla ole mitään velvollisuutta tanssia kenenkään pillin mukaan. Jokainen valitkoon seuransa vapaasti.

Säännöt on sanana vähän ikävä - tulee sellainen olo, että niistä ei saa missään vaiheessa poiketa ja ystävyys on suorittamista. Mutta itse idea on hyvä. Voisi ehkä ennemmin sanoa, että ystävyyteen liittyvistä ODOTUKSISTA on hyvä puhua?

Täälläkin oikeastaan joka päivä joku harmittelee, kun ystävä ei haluakaan nähdä / haluaa nähdä liian usein, ei ole vastavuoroinen, ei lähde mukaan tapahtumiin jne. Selkeästi kirjoittajalla on tietty kuva siitä, millaisen ystävyyden haluaa. Sen sijaan, että tuohtuu siitä, ettei näitä lausumattomia odotuksia täytetä, voisi ne sanoa ihan ääneen.

Jokainen kun tuntuu pitävän sitä omaa käsitystään jotenkin yleismaailmallisena: kaikkihan tykkäävät viestitellä ystävilleen vs. eihän kukaan aikuisten ystävyydesdä jatkuvasti naputa viestiä. Molemmat uskovat, että edustavat enemmistön mielipidettä.

Jos ystävyyssuhde on pääasiassa hyvä ja toimiva, mutta jokin asia mättää, niin silloin lähtisin puhumaan siitä ja korjaamaan tilannetta.

Jos taas koko ihmissuhde on kieroutunut ja niin vaikea että ongelmia on enemmän kuin hyvää niin en näkisi vaivaa vääntää ja kääntää asioista, josta melkoisella varmuudella mitään yksimielisyyttä ei kuitenkaan tulisi. Tässä tapauksessa vaan toteaisin, että tuntemattomia on maailmassa miljoonittain, tuttuja sadoittain, kavereita kymmeniä ja tosiystäviä vain muutama. Me kaksi ollaan niin erilaisia/samanlaisia/erilaiset elämäntilanteet/ei saada kohdattua toisiamme sillä tavalla mitä kaivattaisiin tms. joten tosiystäviä meistä ei tule, mutta moikataan kun törmätään. Kaikkea hyvää sulle elämääsi.

Omalla kohdallani en koe tarvitsevani perlisääntöjä. Ystävystyn helposti, mutta en nopeasti. Tuttavuus- ja kaveruusvaiheissa selviää keskusteluista sekä käyttäytymistavoista, vastaako toinen mun käsitystäni ystävästä/ystävyydestä ja vastaanko minä hänen käsitystään ystävästä/ystävyydestä. Ystävyyttä ei synny, jos käsitykset ovat kovin erilaisia. Tuttavat ja kaveritkin ovat ihan kivoja, ei kaikista tarvitsekaan tulla ystäviä. 

Kyllä mun mielestä noista asioista jonkin verran jutellaankin ystävien kanssa.  Esim."Mä en jaksa sellaista kovin tiivistä ystävyyttä, kaipaan paljon omaa aikaa", "Mä inhoan töksäytteleviä liian suoria ihmisiä", "Tykkään siitä, että asiat sanotaan suoraan. Jos tulee jotain niin sopiihan että sanot ihan suoraan?", "Mä oon nykyään koko ajan väsynyt työn ja noiden tenavieni takia, en vaan jaksa nähdä kavereita kovin usein", "Tykkäätkö sä vielä nykyään käydä baareissa?", "Onko sulle ok jos otan oluen?", "Anteeks, mutta mitä sä oikein tarkoitit sillä kun sanoit..." jne.

Kaffepulla kirjoitti:

Itselle ainakin tulisi sellainen olo, että tuo ihminen on vaatimassa minulta jotain. Tyyliin nimi paperiin. En halua sitoutua, sorry! Minulle ystävät ovat vain kivaa ajanvietettä, ei muuta.

Todella tärkeät ihmiset ovat oma perhe ja parisuhde. Ei ystävä voi "vaatia" minulta mitään. Tai voi, mutta ei minulla ole mitään velvollisuutta tanssia kenenkään pillin mukaan. Jokainen valitkoon seuransa vapaasti.

Ei kai tuossa kukaan mitään vaadikaan, vaan keskustella siitä miltä osin ajatukset ystävyyden suhteen kohtaavat ja miltä osin eivät. Elleivät ne kohtaa missään määrin, niin kumpi hyvänsähän voi silloin päättää ystävyyden ilman sen suurempia kommervenkkeja. Mutta ei kai tämä se ensimmäinen vaihtoehto yleensä ole silloin, jos ei mitään suuria ristiriitoja vielä ole, hiukan vain ärtymystä puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Säännöt on sanana vähän ikävä - tulee sellainen olo, että niistä ei saa missään vaiheessa poiketa ja ystävyys on suorittamista. Mutta itse idea on hyvä. Voisi ehkä ennemmin sanoa, että ystävyyteen liittyvistä ODOTUKSISTA on hyvä puhua?

Täälläkin oikeastaan joka päivä joku harmittelee, kun ystävä ei haluakaan nähdä / haluaa nähdä liian usein, ei ole vastavuoroinen, ei lähde mukaan tapahtumiin jne. Selkeästi kirjoittajalla on tietty kuva siitä, millaisen ystävyyden haluaa. Sen sijaan, että tuohtuu siitä, ettei näitä lausumattomia odotuksia täytetä, voisi ne sanoa ihan ääneen.

Jokainen kun tuntuu pitävän sitä omaa käsitystään jotenkin yleismaailmallisena: kaikkihan tykkäävät viestitellä ystävilleen vs. eihän kukaan aikuisten ystävyydesdä jatkuvasti naputa viestiä. Molemmat uskovat, että edustavat enemmistön mielipidettä.

Näin. Kun ristiriidoista ei puhuta ääneen, niin sitten vain kumpikin jää itsekseen ärtyneenä ihmettelemään mikä meni pieleen. Eikä jatkoa varten edes välttämättä opi kokemuksesta yhtään mitään, kun siitä ei ole keskusteltu.

Miks pitää tehdä asioista vaikeita ylianalysoimalla ja märehtimällä? Antaa asioiden mennä painollaan. Ei ystävyyden kuulu olla mikään suoritus, se vaan on.

Ei kaikkia maailman asioita tarvitse säännellä eikä keskustella puhki. Hyvä ystävyys on ja pysyy, ilman mitään analysointeja.

Pelisäännöthän rakentuvat kokemuksen kautta. Jos tarjoan kaverille kaljan, mutta kaveri ei tee samaa, niin en minäkään tarjoa toiste.

Jos asioista puhutaan ja sovitaan, niin mikään ei takaa, että sovitut asiat pätevät. Tämänkin oppii tietämään vain kokemuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Säännöt on sanana vähän ikävä - tulee sellainen olo, että niistä ei saa missään vaiheessa poiketa ja ystävyys on suorittamista. Mutta itse idea on hyvä. Voisi ehkä ennemmin sanoa, että ystävyyteen liittyvistä ODOTUKSISTA on hyvä puhua?

Täälläkin oikeastaan joka päivä joku harmittelee, kun ystävä ei haluakaan nähdä / haluaa nähdä liian usein, ei ole vastavuoroinen, ei lähde mukaan tapahtumiin jne. Selkeästi kirjoittajalla on tietty kuva siitä, millaisen ystävyyden haluaa. Sen sijaan, että tuohtuu siitä, ettei näitä lausumattomia odotuksia täytetä, voisi ne sanoa ihan ääneen.

Jokainen kun tuntuu pitävän sitä omaa käsitystään jotenkin yleismaailmallisena: kaikkihan tykkäävät viestitellä ystävilleen vs. eihän kukaan aikuisten ystävyydesdä jatkuvasti naputa viestiä. Molemmat uskovat, että edustavat enemmistön mielipidettä.

Ajattelen samoin. Jos jatkuvien ristiriitojen ja pettymysten takia herää epäilys, että toisella on erilaiset odotukset, on parempi ottaa asia puheeksi.

Joskus tuollaisten asioiden puheeksi ottaminen on vaikeaa. Siitä saattaa seurata energiaa vievää vänkäämistä, väärin ymmärtämistä, lisää konfliktia. Ihmiset saattavat pitää omia odotuksiaan oikeina ja perusteltuina ja toisen odotuksia väärinä ja perustelemattomina.

Aapeen terapeuttikaveri on katsellut liikaa rillit huurussa sarjaa ja kuvittelee että sheldon on oikeasti jotenkin ihailtava ihminen.

Hui. Ahdistuisin ja hakisin katseellani lähintä ovea.

Näistäkin asioista voi puhua normaalisti ja luonnollisesti muun elämän ohessa, muttei mitään "pelisääntö"-keskusteluja, kiitos.

Jaa. Minä olen valinnut ystävikseni sellaisia ihmisiä joiden kanssa odotukset kohtaa ihan luonnostaan. Jos joku ystävä haluaisi keskustella ystävyytemme tilasta, se olisi entinen ystävä.

Kaffepulla kirjoitti:

Itselle ainakin tulisi sellainen olo, että tuo ihminen on vaatimassa minulta jotain. Tyyliin nimi paperiin. En halua sitoutua, sorry! Minulle ystävät ovat vain kivaa ajanvietettä, ei muuta.

Todella tärkeät ihmiset ovat oma perhe ja parisuhde. Ei ystävä voi "vaatia" minulta mitään. Tai voi, mutta ei minulla ole mitään velvollisuutta tanssia kenenkään pillin mukaan. Jokainen valitkoon seuransa vapaasti.

Täytyy sanoa, että tässä oli kovin erilainen käsitys ystävyydestä, kuin itselläni. Toki on kaikenlaisia ajanviettokavereita, mutta todellinen ystävä on niin paljon muutakin, kuin kivaa ajanvietettä. Hyvä ystävä ei "vaadi" mitään, mutta itselleni on luonnollista myös elää mukana ystävän elämän kuvioissa, iloissa ja suruissa. Lohdutetaan jos on murhetta, pistetään omat asiat sivuun, jos toinen tarvitsee tukea. Sama tietysti vastavuoroisesti. Jotenkin surullinen ajatus, että kelpaa ystäväksi vain niin kauan kun on hyvää ajanvietettä.