Asiallinen synnytys(pelko)ketju

Voin aloittaa. Eli itselläni synnytykset sujuivat hyvin eikä kipukaan ollut kohdallani niin pahaa kuin olin pelännyt. Sain ensimmäisessä synnytyksessä epiduraalin, toissessa spinaalin, tuntia ennen ponnistusvaihetta ja molemmat kokemukset olivat hyviä lukuunottamatta esikoisen joutumista tehohoitoon ensimmäisiksi päiviksi pienikokoisuuden vuoksi.

Hän tarvitsi mm. tukea hengitykseen ja lääkkitystä matalan verenpaineen vuoksi. Keltaisuutta oli myös molemmilla, mutta terveitä lapsi heistä on kasvanut. Omat kokemukseni olivat siis positiivisia, joskin imetyksessä oli sitten riittävästi ongelmia. Nyt luettuani toista ketjua, on synnytys alkanut jännittää hieman enemmän, mm. hätäsektiota en aiemmin osannut juuri pelätä. Omalla kohdalla kipu siis on ollut todellakin vaivan arvoista eikä pahempia ongelmia tullut saati pysyviä haittoja. Toivottavasti sama myös tulevaisuudessa.

Minä olisin halunnut toisenkin lapsen, mutta esikoisen synnytys oli sen verran kauhea, etten uskalla. Synnytyksessä kätilö oli oikein mukava, mutta hänen vuoronsa vaihtui juuri ennen kuin aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Sanoin uudelle kätilölle tästä, mutta hän ei suostunut tutkimaan, kun "Et kuitenkaan oo tarpeeks auki", "Kyllä mä tiiän, oon niin monesti nähnyt tän saman". Kun mieheni pyysi häntä tutkimaan, kun minun oli vaikea pidätellä, koska kätilö käski pidätellä, kätilö sanoi miehelle "Ooks sä lääkäri vai? Ehkä mä kuitenkin tiiän paremmin".

Kun hän lopulta suostui tekemään tutkimuksen, tietysti olin 10cm auki, tunsin sen kyllä. Synnytyksessä jouduttiin leikkaamaan väliliha ja vauva syntyi nyrkki poskella, joten sen takia repesin sisältäkin hyvän matkaa. Minut tikattiin leikkaussalissa, siellä oli oikein mukava henkilökunta.

Olin tottakai kipeä tuon jälkeen, enkä voinut istua lainkaan 3kk aikana. Sen jälkeen pystyin varovasti "istumaan" niin, etten istunut emättimen päällä. Jos istuin, tuntui kuin olisi sähköiskuja mennyt ympäri kehoa. 

Kun aikaa oli mennyt n. 6kk, pystyin istumaan jo suht normaalisti, mutta oli pakko kelvittää koko ajan, kun muuten tuntui kiristystä ja kipu alkoi hetken päästä. Lisäksi sisältäni piti tikata haava/repeämä, jonka vauva aiheutti nyrkillään. Tunsin sen haavan vielä yli vuosi synnytyksestä, se sattui, muttei kuitenkaan sattunut. Todella hankala selittää.

Kun synnytyksestä oli yli vuosi, en voinut istua pitkiä aikoja, kun sain kipukohtauksia jos istuin yli 10min. Kävin omnesti lääkärissä, hoitajalla ja gynekologilla. Kukaan ei löytänyt minusta mitään vikaa ja ainoa mitä sanottiin, oli "Synnytys nyt jättää jälkensä kaikkiin, ei sille mitään voi". Onhan se niin, mutta todella kurjaa se silti on. 

Synnytyksestä oli hiukan reilu 1,5v kun eräiden kuukautisten aikana tunsin alapäässä sisällä "repäisyn". Ihmettelin sitä hetken ja kipu alkoi yltymään, kehoni läpi meni taas sähköiskuja, kävely oli miltei mahdotonta. Kävin vessassa ja pyyhkiessäni paperiin jäi kolme sulamatonta tikkiä. Koko loppupäivän tuntui, kuin minulla olisi haava jossain sisälläni, sellainen tykyttävä tunne kun tulee syvään haavaan ja pieni kuumotus.

Tuon jälkeen nämä kipukohtaukset loppuivat hiljalleen kokonaan ja voin istua taas normaalisti. En tiedä, miksei niitä nähty gynekologilla, ehkä ne jäivät jotenkin piiloon. Tuon repäisyn tunteen takia uskon, että sisälleni oli jäänyt tikit jostain syystä sulamatta ja irtosivat kuukautisten aiheuttaman supistelun takia. En usko niiden vaellelleen 1,5v sisässäni tulematta ulos ja jääneen huomaamatta. Tämän jälkeen en myöskään ole enää tuntenut sisälläni olevaa haavaa ollenkaan, myös siksi uskon niiden olleen haavassa. Olen käynyt tämän jälkeen gynekologilla ja puhunut tuosta, muttei hän ole nähnyt mitään ihmeellistä jälkeä tmv. Vain sen arven.