Hei eronnut, ethän pakota lapsiasi valitsemaan puolta?

Asia nousi taas mieleeni, kun olen pitämässä juhlia, johon olen luonnollisesti aikeissa kutsua noin 20 vuotta sitten eronneet vanhempani Hirvittävä pohdinta siinä, missä juhlat voidaan pitää (pakko olla ei-kenenkään-maalla), kuka saa istua missä, kuka pitää ehkä puheen, kenen kanssa pohditaan tarjoiluja ja pitopalvelua. Vanhemmat sinällään asiallisissa väleissä, eli tervehtivät toisiaan, eikä ole pelkoa, että alkaisivat toisilleen huutaa. Mutta siihen se sitten jääkin.

Tämä palautti mieleen lapsuuden. Ymmärrän, että eroon on syynsä, ja joskus se toinen osapuoli on oikeasti paska puoliso. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että hän olisi paska isä tai äiti. Minulla lapsena on oikeus rakastaa häntä ehdoitta, vaikka hän puolisona olisi laiska, valehteleva tai jopa pettävä. Ne asiat eivät kuuluneet minulle, eikä lapsen pitäisi syyllistyä siitä, että tykkää vanhemmastaan edelleen. Lapsen ei kuulu olla mikään viestinviejä ("sano sille isällesi/äidillesi, että..."), lapselta ei kuulu udella, että miten entisellä puolisolla menee uuden kanssa.

Joka hemmetin synttärijuhlissa piti miettiä, että kenen luona sitä olikaan viime vuonna. Ja silti se toinen osapuoli vähän loukkaantui, jos halusi tänä vuonna kutsua kaverit sen toisen vanhemman luo. Rippijuhlia kahdet - kumman luo mennään ensin, kummat sukulaiset saavat odotella. Siitäkin saatiin joskus riitaa aikaan, että kumman luo kummit tuovat jouluna lahjapaketit odottamaan. Vanhojen tansseissa kuka vie kampaajalle, kenen kanssa ostetaan mekkoa. Ja kun muutin opiskelemaan, niin piti tasan tarkkaan käydä tasaisesti kummankin vanhemman luona, kun kotikaupungissa vieraili.

Lapsi on useimmiten luonnostaan lojaali kummallekin vanhemmalle. Lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaa. Lapsen ei kuulu kuulla jatkuvaa valitusta toisen vanhemman vioista. Lapsi saa haluta tehdä jonkin asian sen toisen vanhemman luona ilman, että siitä aletaan itkeä ja marttyroida.

Aikuisen pitää olla tässä hereillä ja tarkka, koska lapsi itse ei sitä osaa pukea sanoiksi useinkaan. Yrittää vaan kovasti myötäillä ja miellyttää kumpaakin vanhempaa vuorotellen. Ja on ehkä tällä lailla 20 vuotta myöhemmin edelleen hemmetin kiukkuinen kummallekin vanhemmalleen.