Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan uhmakohtaukset - kamalaa väkivaltaa :-(
15.11.2007 |
Poikamme on aina ollut todella tempperamenttinen ihan vauvasta asti, mutta nyt hänen uhmakohtauksistaa on tullut aivan raivokkaita. Eilen hän suuttui minulle autossa verrattain pienestä asiasta, ja kirkuen potki penkkiä koko matkan (10 min.) kotiin.
Sain hänet kannettua (löi pihalla liinat kiinni) eteiseen asti, jossa hän ensin potki ovea, sitten yritti purra, potkia, lyödä, kunnes pidin häntä holding-otteessa. Naama punaisena rimpuili siinäkin, kunnes sitten edes vähän rauhoittui ja saimme haalarin riisuttua...
Yritin koko ajan puhua " ymmärrän, että olet vihainen äidille ja saatkin olla, mutta ei saa lyödä. Äidin pitää pitää kiinni, ettet pääse lyömään" , mutta olo on kyllä tuollaisen keskellä todella neuvoton.
Miten te muut toimitte, ja esiintyykö teillä samanlaista suunnatonta raivoa?
t. uusavuton äiti
Kommentit (85)
Lapsi on varmasti itse yhtä hämmentynyt kuin sinäkin. Uhman laatu ja ilmenemismuodot ovat tempparamentista riippuvia.
Ei siinä tilanteessa auta kuin yrittää pysyä rauhallisena ja antaa lapsen purkaa vihansa turvallisesti. Tietysti kaikkea ei tarvitse kestään. Jossain vaiheessa voi lapsen laittaa rauhoittumaan esim. omaan huoneeseensa.
Vaikeaa, mutta onneksi ohimenevä vaihe! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja aina sama kaava niiden purussa. Holding, niin pitkään kunnes rauhoittuu (saattaa mennä tuntikin), sitten puhutaan ja halataan.
Holdingin aikana en edes yritä keskustella. Silloin vain sanon, että ensin rauhoitutaan. Poika ollut tenpperamentikas aina. Aloitti 1 vuotiaana ensimmäisiä uhmakohtauksia. Neuvolassa väittävät normaaliksi :)
kuka hullu pitää lasta tunnin tuossa otteessa. Muistan kun äiti joskus piti aika lujastikin kiinni kun kiukuttelin. En yhtään muista tilanteita muuten kun sen kauhean ahistuksen mikä siinä tilanteessa oli. Se ahisti eniten kun tunsi että äiti on vahva ja voi pitää vaikka loppu päivän siinä otteessa minua. Ja sitten pakokauhuisena itkin ja huusin että pääsisin pois, ote vain kiristyi, eikä mitään selittelyjä ja keskusteluja. Uhkailuja sen sijaan. Miksei voi sitä raivoajaa kantaa vaikka omaan sänkyyn mesomaan ja antaa siellä mesota ja kiukuta.
Ihan sairasta pitää viittä minuuttia pitempää lasta väkisellä sylissä. Jos ei ole pakko kantaa lasta paikasta a. paikkaan b.
jatkaa... ja tuolla hullulla vielä 2-vuotias lapsi kyseessä. Pilalle laittaa lapsi raukan!!
mun mielestä holding loukkaa fyysistä koskemattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä super-raivot ovat vain asia erikseen...
En pidä lasta tuntia holdingissa, vaan hellitän heti, kun hän vähän rentoutuu - tai väkivallan uhka ainakin hetkeksi väistyy. Jos jätän yksin esim. eteiseen, tavarat lentelevät pitkin kämppää, ja se ei tietenkään käy päinsä.
Lohduttaa kuulla, että muillakin esiintyy samaa, ja onneksi tämä ei ole jokapäiväistä tai edes -viikkoista!
huutaminen ei auta ollenkaan, sitäkin olen valitettavasti kokeillut :-(
Lapsemme on itse asiassa aika herkkä, joten ahdistuu huutamisesta - muttei kuitenkaan muuta käytöstään tai lopeta riehumistaan.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko 5=10?
Jos olit sama niin nro5 väitit että saattaa mennä otteessa tuntikin...
tuo väkisin pitäminen on minustakin väkivaltaa. Mielummin omaan huoneeseen rauhottuun ja kiukkuaan jos ei muute rauhotu.
Ehkä jo jotain 4-vuotiasta voi hetken pitää kiinni mut 2-v on aivan liian pieni semmoseen. Voi lapsi raukkaa.:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiellän lasta ja otan fyysisesti kiinni, ettei pääse potkimaan/lyömään/puremaan ja annan sitten lapsen rauhoittua yksinään sen jälkeen. Meillä ei nimittäin auta jos olen siinä lapsen luona kauan, se vain pitkittää raivokohtausta. Kun lapsen jättää vähäksi aikaa omiin oloihinsa, hän rauhoittuu itsekseen ja tulee sitten muina miehinä vähän ajan päästä muun perheen seuraan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Toisia lapsia on kiinnipitäminen ja läsnäolo ja rauhoittava puheleminen aikanaan auttanut, tätä yksilöä ei.
muuten aina niin superkiltti ja ihana tyttö muuttui ihan hurjaksi kun täytti neljä vuotta. Sitä vaihetta kesti puoli vuotta ja nyt 5-vuotiaana on taas aivan ihanan helppo ja mukautuvainen tyttö.
Kyllä minäkin mielelläni olisin juttelemalla asiat sopinut, mutta tyttö meni niin raivoisaksi, ettei siinä tilanteessa ollut mitään järkeä puhua, myöhemmin sitten. Omaan huoneeseen laittoa ei voinut ajatella, koska tyttö ei kertakaikkiaan pysynyt siellä. Joutui aivan paniikkiin jos menin itse edes toiseen huoneeseen. Ei siis kertakaikkiaan kestänyt että hänet jätetään yksin tunnekuohussaan, ja se on minusta hyvin ymmärrettävää. Sylissä hän ei pysynyt lohduteltavana, vaan rimpuili, mäiski, potki jne. Ei siinä paljon muuta vaihtoehtoa ollut kuin pitää kiinni. En koskaan puristanut lasta, vaan pidin kädet lempeästi mutta varmasti yhdessä, niin ettei tyttö päässyt karkaamaan. Toistin moneen otteeseen, että äiti rakastaa sinua ihan hirmuisesti ja me selvitään tästäkin kurjasta tunteesta ihan varmasti.
Joskus sorruin huutamaan tai sulkemaan tytön omaan huoneeseensa hetkeksi. Näitä kadun. Mutta olen vain ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
estää lasta satuttamasta itseään tai muita. Eihän se mikään ihana tapa ole rauhoittaa lasta, mutta jos vaihtoehtona on se, että lapsi pistää jäähyllä ollessaan huoneensa remonttiin tai satuttaa itsensä riehuessaan niin kyllä minä pidän lasta kiinni niin kauan, että hän vähän rauhottuu. On myös niitä lapsia joilla holding ei toimi, vaan suututtaa ja ahdistaa lisää. Se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä ole patenttiratkaisu kaikkien lasten rauhoittamiseen. Meillä esim. vanhempi lapsi rauhoittuu parhaiten kun saa karjua kiukkuaan rauhassa minun istuessa vieressä, mutta häneen ei saa koskea ennen kuin hän itse tulee syliin kiukun laannuttua. Nuorempi taas joutuu silloin tällöin (onneksi tosi harvoin) sellaisen raivon valtaan, että jos ei häntä ota syliin ja pidä tiukasti kiinni, hän pistää sileäksi kaiken mitä edessä sattuu olemaan ja saattaa riehuessaan satuttaa itseään pahastikin.
Mä kun luulin, että 2-3v on uhmaikäisiä ja meidän poika totisesti olikin. Sitten oli ehkä puoli vuotta seesteisempää ja nyt 4-vuotiaana saa taas välillä ihan kauheita uhmakohtauksia. Ajattelin jo, että mitä hemmettiä tämä on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi temppuilee isälle, äidin pitää tulla sanomaan. Jos lapsi temppuilee äidille, isän pitää sanoa. Se jostain syystä on ihan paras keino, ja jotenkin " saa lapsen järkiinsä" .
Tilanne vain pahenee, jos se toinen vanhempi on paikalla, mutta luimii vastuusta.
tunti menee rauhoittumiseen joskus (2 kertaa on näin käynyt). En tietenkään pidä tiukassa puristuksessa koko aikaa, vain silloin kun yrittää lyödä, purra, potkia, töniä, repiä hiuksista tms. Muutoin vain pidän sylissä, pyydän kuuntelemaan ja kertomaan harmittaako/suututtaako/ ja miksi? En näe järkeä huutaa/räyhätä noin pienelle lapselle (en kyllä isommillekaan), joka tarvitsee monesti fyysisen kosketuksen rauhoittumiseen.
Lapseni on ns. vaikeasti rauhoittuva. Hän pärähtää kierroksille pienistäkin ärsykkeistä. Kotona meillä on rauhallista ja mukavaa, mutta esim. nukkumaan menemiset ovat aina olleet vaikeita. Pienikin ääni/liike/haju tms. saa hänet valpastumaan ja aktivoi täysin. Sitten aloitamme alusta.
Helppo siellä jonkun tuomita paskaksi äidiksi, jos lapsesi rauhoittuu helposti. Meillä tätä taitoa opetellaan, jo nyt minua huolettaa koulu ja sen asettamat vaatimukset. Jos jollakin on hyviä vinkkejä, kuinka rauhoittumista voidaan harjoitella antaa tulla. Olen vastaanottavainen ja valmis kokeilemaan. Neuvolassa asiasta on aina puhuttu ja ei sielläkään ole ollut sanomisia keinoihimme, eikä olla kyetty hirveästi tarjoamaan lisäneuvoja. Isänsä oli lapsena samanlainen ja häntä on viety jopa sairaalaan tutkimuksiin, josko löytyisi jotain millä selittää käytöstä. Ei löytynyt. Kukaan ei nykyään usko, kun olen sanonut isänkin olleen lapsena yhtä vilkas/riehakas, on nimittäin todella leppoisa ukko.
Meillä 3,5v ahistuu jos pitää kiinni. Tietysti puutun jos alkaa väkivaltaiseksi, mutta jos vaan raivoaa ja vaikka potkii lattiaa niin annan olla rauhassa ja sitten kun pahin puhti on huudettu pois voidaan sylitellä tai sitten tulee itse luokse kun haluaa.
Kuulostaa kamalalta tuo väkisin kiinni pitäminen!
Mitä te niille lapsillenne oikein olette tehneet, jos ne saavat tuollaisia raivareita?! 4-5-vuotiaina? On meilläkin lapsilla ollut uhmaiät 2-3-vuotiaina, mutta koskaan he eivät ole raivareita saaneet. Ja on muuten aika vauhdikkaista tapauksista kyse.
No jos teidän lapset eivät saa pahoja raivareita niin ei varmaan sitten muidenkaan lapset saa... Ellei vanhemmat ole sitten ihan surkeita tapauksia. Joopa joo... Mikä ihme siinä on niin vaikea ymmärtää, että lapsilla on temperamenttieroja ja toisille itsesäätely on helpompaa kuin toisille.
Vierailija:
Kuulostaa kamalalta tuo väkisin kiinni pitäminen!Mitä te niille lapsillenne oikein olette tehneet, jos ne saavat tuollaisia raivareita?! 4-5-vuotiaina? On meilläkin lapsilla ollut uhmaiät 2-3-vuotiaina, mutta koskaan he eivät ole raivareita saaneet. Ja on muuten aika vauhdikkaista tapauksista kyse.
Miten sinä ratkaiset tilanteen, jossa 2 vuotias ilmaisee harmistuksensa aina fyysisesti. Hän esimerkiksi saattaa kiellon jälkeen (älä ota sitä tai tätä tms.) tulla lyömään. Me kiellämme lyönnit ja pidämme myös kiinni alkuperäisestä kiellosta.
Minä voin erotella meidän ratkaisumallin (hypätään suoraan loppuun, jos lapsi itse ilmoittaa olevansa valmis ja monesti sanookin: " nonni" ja halataan):
1. kielto (esim. ei saa lyödä)
2. varoitus (esim. jos vielä lyöt otan sinut kiinni)
3. otetaan syliin ja kielletään (kielletään sylissä istuvaa)
4. pidetään sylissä ja odotetaan, että rauhoittuu (pidetään kiinni, jos yrittää tehdä väkivaltaa)
Lopuksi halataan harmistukset pois ja pyydetään anteeksi, jos on siihen tarvetta. Anteeksi meillä osaa pyytää kaikki.
Näin pyrimme toimimaan aina ja järjestelmällisesti, jotta lapsikin tietää missä mennään. Mikä kuullosti kamalalta? Meillä on rajat ja säännöt. Niitä toteutamme joka paikassa (myös julkisissa tiloissa yms.)
Holding ei auta (sitä kyllä harrastetaan, jos yrittää lyödä, mutta raivoaminen ei sillä lopu) eikä jäähy. Paras keino on antaa raivota yksikseen: ilmaantuu sitten lauhtuneena muiden seuraan. On varmaan lapsikohtaista, mikä toimii. Meidän raivotar on muuten päiväkodissa kuulemma mallilapsi...