Onko normaalia, että kummilapsen vanhemmat ilmoittavat suoraan mitä lapselle pitää ostaa lahjaksi?
Minusta tuli ensimmäistä kertaa kummi reilu vuosi sitten. Kutsuttaessa 1v syntymäpäiville lapsen äiti ilmoitti, että voin ostaa lapsella lahjaksi erään tietyn lelun, kertoi paikankin mistä sen voi hakea. Minusta tuntui oudolta, että lahja määrätään etukäteen ostopaikkaa myöden, mutta kävin ostamassa pyydetyn lahjan.
Nyt joulun alla tuli itaas tarkka ilmoitus lahjasta (merkki ja malli). Olin jo ostanut aivan toisenlaisen lelun, täytyy kai antaa se jonkun kaverin lapselle.
Toimiiko monikin näin, että kummeille ja ystäville laitetaan tarkka tieto lahjasta, hintaa ja ostopaikkaa myöden? Itse en ole koskaan tehnyt näin vaan jos kysytään niin saatan sanoa vaatekoon tai että lapsi on kiinnostunut palapeleistä, kirjoista tai vaikka prinsessoista.
Kommentit (20)
kyllähän kaikki nyt suunsa auki saa jos on jo lahja hankittuna.
Mutta toisilla ihmisillä on tuo tapa, että miettivät että kummihan voisi ostaa sen Fisher Prize parkkitalon, ja sanovat tämän vielä kummillekin. Toiset jopa tykkäävät siitä, että saavat tarkat ohjeet ettei itse tarvitse pähkäillä ja kierrellä monia kauppoja.
Ja sitten kun vastaa että ei ole niin sanon, että meidän lapsi haluaisi sen tai tän :)
Kummit tyytyväisiä kun ei tarvi itse keksiä ja minä tyytväinen kun ei tarvi heittää krääsää roskiin ;)
Mutta syntymäpäivillä jo nähtiin hieman draamaa kun kummilapsen toinen kummi oli ostanut vääränlaisen lahjan, ei siis sitä mitä toivottu. Suoraan ei sanonut, mutta selän takana päivitteli että turhaa krääsää tämäkin, vaikka lelu oli ihan hyvänlaatuinen, vaan ei tilattu merkkituote.
ap
kun lapsi täytti 1v.
Kerrottiin kummeille, mitkä lahjat tulisi todella tarpeeseen ja pyydettiin, että josko voisi vihjata joko toisille kummeille ja mummeille mitä ovat ajatelleet hankkia tai sitten suoraan meille.
Taka-ajatuksena tässä oli se ettei meillä olisi kuutta samankaltaista hyppivää ja soivaa lelua, mutta ei niitä isoja värikkäitä palikoita joista tuo niin kovasti tykkäsi. Vaikka saahan noita hankittua sitten alennusmyynneistä. ;)
Hyvin toimi tuolloin, nyt kun lapsi 2v ja osaa leikkiä jo erilaisilla leluilla, ei niin väliä mitä hankkivat vai hankkivatko lainkaan.
Olin vaan niin hoomoilasena tämän pyynnön kanssa, etten saannut sanotuksi lahjasta. Ja toisaalta tuli taas tunne, että jahas nyt sitten mennään näin, tässä suhteessa kummilapsen äitiin hänen ehdoillaan.
ap
Ostin kyllä oikean lahjan, mutta väärään aikaan.
Soiteltiin ennen tytön synttäreitä, ja kyselin että onko lahjatoiveita. No, kuulemma pyöräilykypärä olis tarpeellinen, kun jouluna saa polkupyörän. Minä sitten ostin kypärän, ja vein lahjaksi. Ainoa kommentti tytön avatessa lahjaa oli (ei siis kiitosta tai mitään) että " Onko tämä se, minkä piti tulla vasta jouluksi?!?" Ja oli oikeasti asiasta pahana..
Perhana mua ärsytti, jos mä kyselen synttärilahjatoivetta niin silloin ei kannata sanoa mitä pitää ostaa jouluna, kun olen näin helkutin yksinkertainen, etten mitään ymmärrä.. :)
Äiti ajatteli, että nyt olit pilannut lapselta yllätyksen pyörästä. Kun kerran kypärä on hankittu niin kaipa se pyöräkin on tulossa...? Eikä näin harmistuksissaan osannut toimia oikein.
Ihmeellistä kyllä, että äiti edes mainitsi kypärän lahja" toiveeksi" .
Itse puhun lahjasta vain, jos kysytään. Silloinki siihen tyyliin, että älä ota paiseita, ostat jos ostat, mutta ilmankin saa olla. Lisäksi aidosti iloitsen, jos joku jonain vuonna jättää väliin, sillä en toid. halua, että kummit olisivat lasten lahja-automaatteja vaan että he muuten olisivat läsnä lapsen elämässä. Kuinka tärkeää lapselle on, kun hän tietää, että MINUN kummit tulevat esim. käymään.
Jos ostaa kysymättä, ihan ok. Se on lahja jonka hän haluaa antaa.
Meillä on ihan selvä, että " toiveita" tai pikemminkin tarpeita heitellään puolin ja toisin. Esim. itse silloin vielä lapsettomana en olisi ymmärtänyt ostaa 4-vuotiaalle kummipojalleni talvitakkia, mutta kun ohjeet oli selkeät, niin hyvin meni=)
ua uusien matkarattaiden hankintaan (lapsella oli jo 2 uutena ostetut vaunut ja 3 rattaat) ja suuttui, kun sanoin, että mulle ei jää rahaa muuhun ruokaan kuin kaurapuuroon. Kummilapsen äiti näki asian näin: Kyse on ihan siitä mihin haluaa panostaa ja mitä pitää tärkeenä. Kummilapsi ei näköjään merkkaa mitään.
Arvaat varmaan millaisissa välilöissä ollaan nykyään, kun kummilapsi on 7v.
Onneksi omissa sukulaisissani ja ystävissäni ei ole tuollaisia ahneita. En minäkään osaisi sanoa mitään, jos joku kehtaisi olla noin törkeä. Voisin varmaan ostaakin sen kerjätyn lahjan, mutta tapaamiset alkaisivat kyllä pikku hiljaa harvenemaan.
Lahjan antaja antaa lahjan omasta halustaan. Mitä ikinä hän antaakaan, on hyvä ja juuri oikea lahja.
Ap: laita sille kummin äidille vaikka sähköpostia tai tekstiviestiä, että olet muuten ehtinyt jo ostaa lahjan. On ihan törkeää jos kuvittelee kummin olevan joku lahja-automaatti.
Sanon kyllä lapseni kummeille, jos kysyvät minkä tyyppistä voisi ostaa lahjaksi ideoita. Yleensä eivät kysy.
Itse kyllä toivon, että tutut (mummit, sisarukset jne) kysyisivät mitä lapsi toivoo, koska nykyään kai kaikilla lapsilla on ihan tolkuttomasti krääsää, jolla eivät kuitenkaan leiki. Jos eivät kysy, emme ehdota mitään, ja iloisena otamme vastaan mitä tulee.
18 vuotta... ja toiveet varmaan vaan kasvavat. Toisaalta jos sinä olet hyvätuloinen ja kummiperhe köyhä, niin ehkä sitten voit toimia heidän leluautomaattinaan....
Mekin sanotaan vain, että lapsi on nyt kiinnostunut siitä ja siitä, tai jos kysytään tarkempia tietoja niin annetaan jonkun lelun tai hahmon nimi jota ollaan kaupassa ihasteltu lapsen kanssa. En silti ikimaailmassa " tilaisi" keneltäkään mitään! Lapsi arvostaa tasan kaikkia saamiaan lahjoja, eikä tulisi mieleenikään heittää lahjoja roskiin.
Musta nuo matkarattaat ja talvitakit menee jo ihan yli ymmärryksen. Lahja pitäis olla jotain pientä ja " ylimääräistä " sille lapselle. Rehellisesti sanottuna, liki jokainen lapsi itse ilahtuu enemmän esim jostain kirjasta kuin siitä, että kummi on osallistunut tarvehankintoihin.
Meillä kuopus täytti juuri 1- v ja kyllä naama loisti kun sai kurkata kummin ojentamaan pakettiin. Sai pienen pallon, jota pääsi heti kummmin kanssa heittelemään :) Ei olisi pahemmin sankari kummin panosta jostain matkarattaiden osasuorituksesta tajunnut.
Toki paras lahja, jota kummi voi antaa on aika.
En tosin esitä toiveita ellei kysytä! Moukkamaista alkaa varta vasten tiettyä lahjaa kerjäämään!
Sano hänelle, että olet jo ostanut lahjan. Se siitä. Tilatkoon valitsemansa lahjan joltain toiselta, tai ostakoot itse.
Mun lasten kummit kysyy joka vuosi, mitä lapsille voisi ostaa. Annan muutaman eri hintaisen vaihtoehdon (tyyliin " on toivottu Muumilaivaa, pehmolelu-lehmää tai satukirjaa jossa olisi eläimiä" ) tai sitten ympäripyöreämmin toivomme vaikka piirustusvälineitä (ja kummi itse päättää, tarkoittaako se vahaliituja vaiko isoa piirrustusvälinesalkkua ja useampaa värityskirjaa vielä lisäksi).
Kaikki lahjat kelpaa. Siskoni vaan yleensä ostaa sellaista, jota meillä jo on: esim. samanlainen palapeli, samanlainen vaate, jne, ja se on aika kurjaa.