Mies haluaisi lapsen

Tänä aamuna heräsin ääneen:
"(Mieheni nimi) ei koskaan tunne itsekään kokonaiseksi ennen kuin saa lapsia."

Se puski läpi unen, jota en enää muista, mutta jatkui heräämisen yli. Alitajunta oli ilmeisesti vauhdissa.

Kaikista pahinta on, että tuo on melko varmasti totta. Mies tuntee itsensä irralliseksi muista. Hän ei koe olevansa osa mitään joukkoa ja hänestä tuntuu, etteivät muut ymmärrä häntä - paitsi minä. Jaan osittain saman tunteen ja yritän etsiä omaa paikkaani hankkimalla uusia ystävyyssuhteita, mutta sitä paikkaa ei löydy. Mies taas eristäytyy muista. Kysyin joskus, tuntisiko hän enemmän kiinnittyneeksi tähän maailmaan ja vähemmän tyhjältä, jos hänellä olisi lapsi. Vastaus oli todennäköisesti kyllä. Minä vain en tunne olevani valmis äidiksi, mutta tuntuu, että jos haluan mieheni löytävän paikkansa, minun pitäisi suoda hänelle lapsi.

Olen ollut kerran vahingossa raskaana ja mies oli silloin onnellisempi kuin koskaan. Mies sanoi, että jos hän olisi jonkun muun kanssa ja tämä odottaisi vauvaa, hän olisi kauhuissaan ja haluaisi varmaan juosta pakoon. Minun kanssani ei. Olisimme pitäneet lapsen, mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Sen jälkeen juteltiin kyllä lapsen yrittämisestä, mutta en lämmennyt asialle.

Pelkään tekeväni suuren virheen, mikäli hankin lapsia, mutta tunnen, että mies jää pahasti paitsi jostain, jos emme hanki lapsia. Mitähän pitäisi oikeasti tehdä? Olen taistellut asian kanssa melkein koko ajan, kun olemme olleet yhdessä, ensi vuonna siis 15 vuotta. Kohta luonto päättää puolestamme.